Minulle on tämän kevään ja kesän aikana ruvennut mietityttämään ihmisten tarve laatia elämälleen raamit. Ajattelen jotain konkreettista, niinkuin esimerkiksi sitä saarta Hawaijin saariryhmässä, jossa ihmisiä kuoli paljon viikko sitten. Ihmiset jotka eivät kuolleet tai loukkaantuneet saattoivat menettää silti talonsa ja tavaransa. Elämä ei maapallolla välttämättä noudata ihmisen ajatusta siitä, että hän aivan itse suunnittelee ja rakentaa ja määrittelee omat rajansa. Ihminen on vain yksi tekijä biosfäärin olemassaolossa.
Uutisissa kirjoitettiin myös että suomalaiset lomailijat saavat korvaukseksi ensi kesänä lomailla Rodoksella tai siellä päin, kun he nyt joutuivat pakenemaan maastopaloja takaisin Suomeen kesken kallisarvoisen loman. Samaan aikaan olisi edelleen välttämätöntä olla lentelemättä siellä täällä, koska lentokoneet tuottavat kasvihuonekaasuja jotka lisäävät muun muassa kuivuutta joka puolestaan lisää maastopalojen vaaraa. Ihmisillä on aikomuksia joihin ei lueta maapallon säilyttämistä elinkelpoisena - varoittavat merkit ovat näkyvissä mutta ihmiset eivät osaa muuttaa käyttäytymistään.
Huippuvuorilla ei ole oikein kunnollisia talvia enää. Lumi ja jää ovat sulaneet. Jääkarhut rakentavat pesänsä jäälle ja nyt nääntyvät senkin vuoksi että ei ole ruokaa, kun kalansaaliit ovat lisääntyneet. Jääkarhuille ehkä jää ainoaksi proteiinin lähteeksi se tiedemies/-naisyhteisö joka tutkii muun muassa ilmastonmuutosta. Näin jossain lyhyessä dokumentissa elämää siellä. Huippuvuorista osa on Norjan ja osa Venäjän omistamaa.
Olen oppinut seuraamaan kulttuurisia merkkejä koska ne sisältävät yleensä merkityksen. Esimerkiksi venäläisistä kirjailijoista Leskovista ja Tsehovista voi oppia uusia asioita, vaikka tekstit ovatkin syntyneet ajat sitten. Leskov ja Tsehov eivät erityisesti käsittele kuuluisaksi tullutta venäläistä sielua joka olisikin aikamoinen homma. On sitäkin yritetty vuosisatojen mittaan.
Venäläistä kirjallisuutta pitää lukea nyt sen vuoksi, että voisi ymmärtää edes jollain tavalla miksi Venäjä käy sotaa. Samoin pitäisi esittää Tsehovin näytelmiä. Tuskin niistä esityksistä voi lähteä arvailemaan mitkä syyt ovat johtaneet tämänhetkiseen sotaan. Mutta ihmisillä on kulttuurinsa, jonka tunteminen kannattaa aivan vain sen takia että he ovat ihmisiä ja on syitä, jotka johtavat arvaamattomaan käytökseen.
Mutta saksalaisesta kultuurista puhutaan usein hengentieteiden tyyssijana. En tiedä oikein mitä hengentieteet ovat, mutta muistaakseni Suomessakin on ainakin ollut ”hengentieteen seura”. Nimessä ei kerrota kenen hengen asioista on kyse. Tai ehkä kyseessä ovat useat henget. Ne tuntuvat ihmisiä riivaavan siellä ja täällä, vaikka käsittääkseni niiden olemassaolosta ei ole mitään todisteita.
Königsbergissä sijaitsi yliopisto jossa oli maailmankuuluja filosofeja professoreina, Berliinissä oli filosofeja ja kirjallisuustieteilijöitä toinen mokoma lisää. Kun luin Walter Benjaminia, tuli mieleen että Yle näyttää pitkää TV-sarjaa nimeltä Babylon Berliini - vai onko se Berliini Babylon? Joka tapauksessa sen ohjaus ja teemat kumartavat toiselle BB:lle, sille köyhälle raukalle Bertolt Brechtille, jota Benjamin (muun ohella) käsittelee tässä valikoimassa suomennettuja tekstejä nimellä Keskuspuisto.
Nyt kun katson tätä aika hurjaa sarjaa, niin Benjamin tuli mieleen heti. Bertolt Brecht asui ennen maanpakoaan natsi-Saksasta muun muassa Berliinissä, jossa hän perusti teatterin Shiffbauerdammille. Osa TV-sarjaa ilmeisesti tapahtuu juuri siellä. Yksi TV-sarjan juonista on teatterimurha. Sarjassa tapetaan ja murhataan tolkuttomasti. Alan olla sitä mieltä että se jollain tavalla kuuluu oleellisesti kansallissosialistisen yhteiskunnan rakenteeseen. BB:n aikakausi on 1920-30-luku, eikä siis II maailmansotaa ole vielä edes aloitettu ja tappaminen on jo täydessä vauhdissa.
TV-sarjan väkivallan kuvastot ovat poliisien ja poliisilaitoksen ympärillä tapahtuvia vääryyksiä. On myös olemassa hyviä ja huonoja poliiseja, niin kuin varmaan kaikkialla ja aina. Sarjassa ei asetuta miettimään liian pitkään sitä, mikä Berliinissä on pielessä, näytetään vain että koko kansakunnan järjestys alkaa olla raiteiltaan.
Sarjan tekijät ovat taatusti miettineet että miksi juuri Saksassa kävi 1920-30-lukujen jälkeen niin kuin kävi. Mutta jos katsoo maailmanmenoa tänään, niin ei sotainnosta ja sisäisestä tai maiden välisestä väkivallasta ole vapaa oikeastaan mikään maa tai valtio. Suomessakin on alettu varoittaa militarismin noususta.
Walter Benjamin oli lähinnä senttari, jonka väitöskirjaa ei aikoinaan hyväksytty ja päätyi sitten jatkamaan kirjoittamista. ”Keskuspuisto. Kirjoituksia kapitalismista, suurkaupungeista ja taiteesta” (Suom. Taneli viitahuhta ja Eetu Viren. Tutkijaliitto, Helsinki 2014) on nyt ehkä kolmatta tai neljättä kertaa lukemani kirja. Siihen kuuluu ehdottomasti Bertolt Brechtin edustaman eeppisen teatterin miettiminen.
Brechtin ja hänen työtovereidensa perustamaan teatteriin kuuluu dialektiikka: katsoja joutuu miettimään miksi näyttämön henkilöt käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. Brechtin teatteri ei tyydy vain esittämään asioita. Ilman muuta Berliini revyy-teatterielämään oli saatava myös terävä särmänsä ja Brecht tuli varta vasten Berliiniin näyttämään sen. Mutta näin Benjamin kertoo näytelmästä nimeltä ”Mies on mies”, sen henkilöistä ja syystä miksi henkilöt ovat sellaisia kuin ovat:
”Joka tapauksessa Galy Gay on viisas. Hän on lastaaja, ’joka ei juo, polttaa hyvin vähän ja on melko kiihkoton’. Hän ei lankea houkutukseen, kun leskinainen, jota hän on auttanut kantamalla tämän koria, tahtoo maksaa velkansa yhteisellä yöllä. ’Suoraan sanoen: haluaisin tosiaan ostaa kalan.’ Tästä huolimatta hänet esitetään miehenä, ’joka ei osaa sanoa ei’. Ja myös se on viisasta, sillä näin hän antaa olemassaolon ristiriitojen ilmetä siellä, missä ne voidaan ainoastaan kumota: ihmisessä. Vain ’samaa mieltä olevalla’ on mahdollisuus muuttaa maailmaa. Siispä viisas yksinkulkija, proletaari Galy Gay, suostuu luopumaan viisaudestaan ja värväytyy Englannin siirtomaa-armeijan mielipuolisiin joukkoihin.”
Benjamin, s. 161
Tv-sarjassa Babylon Berliini poliisi joutuu tutkimaan teatterissa tapahtuva murhaa. Siinä oli tarkoitus tehdä elokuva esityksestä, joka ilmeisesti on ollut erittäin suosittu. Taustalla bisnesmiehet laskevat plussia ja miinuksia. Muistaakseni silloin elettiin vuotta 1928 ja oli vain vuosi New Yorkin pörssiromahdukseen jolloin revyiden esittäminen lakkasi vuosiksi eteenpäin. Ruskeapaidat mellakoivat kaupungissa ja rikkovat kaupungin näyteikkunoita, mutta vielä ei Hitler ollut valtakunnanjohtaja, se Saksan Führer.
Babylonissa on paljon aivan oikeita proletaareja ja lastenkodin pihalta löytyy joukkohautoja niin kuin on löytynyt hiljakkoin myös USA:sta ja Kanadasta. USA:ssa haudattiin koulukotien mustia oppilaita ja Kanadassa alkuperäisväestön lapsia, jotka pakotettiin kouluihin kauas kotoaan.
Galy Gay tuo esiin yhteiskunnan erilaisissa pinseteissä riutumista (mikäli sen kokee olevan riutumista). Tässä ei kerrota miksi mies katsoi asiakseen mennä nimenomaan armeijaan, varsinkin kun tuli lähteneeksi sotimaan aivan sattumalta ollessaan hankkimassa kalaa vaimolleen keitettäväksi illalliseksi. Tai paistettavaksi. Näytelmän tarkoituksena oli saada katsomossa istuvat miettimään miksi ”Mies on mies” on tautologinen ilmaisu. Samalla ihmiset pääsevät miettimään edes jollain aivolohkollaan miksi he sanovat ei tai kyllä eteensattuville valinnoille. Benjamin summaa näytelmän päähenkilön elämän:
”Mies on mies, lastaaja sotilas. Hän ei suhtaudu sotilaana olemiseen mitenkään toisin kuin aiemmin lastaajana olemiseen. Mies on mies, ei ole mitään alkuperäistä olemusta, jolle pitäisi olla totuudenmukainen, on vain valmius vastaanottaa uutta.”
Benjamin, s. 161
