Pääsiäiseksi

HANS ARP

Tyhjiä pesiä tavoittaa tuuli

Tyhjiä pesiä tavoittaa tuuli,

kuivia naamioita.

Hämärässä laulaa ihmisääni

värit,

sulitetut kiitoslaulut,

tarukäärmeet.

Keinuu, keinuu

sinne tänne

välillä valon, pimeän.

                      HELVI JUVONEN

* * *

Hans Arp mit dem Nabel-Monokel, 1928, (Fotograf unbekannt)© Süfung Hans Arp und Sophie Tauber-Arp e.V.

Tämänpäiväinen runo on Jarkko Laineen ( 1947-2006) valikoimasta käännösrunoutta kirjasta nimeltä Runon suku (Otava 1991). Kirjailijaksi tänä pitkänäperjantaina valikoitui surrealistina tunnettu Hans Arp (1886-1966), suomentaja on runoilija Helvi Juvonen (1919-1959). Runon suku on hieno valikoima suomennoksia. Tänään voi ihastella sitä määrää runoutta jota meilläkin sentään on omalla kielellämme.

Pilvet eivät roiku kattojen tasalla. Aurinko paistaa ja on lähdettävä ulos ihmettelemään sitä. Pimeys on poissa puoleksi vuodeksi. Kuuntelin juuri Bo Carpelanin (1926-2011) puhetta radiosta, enemmän hän puhui kuin mitä runoja luettiin. Haastattelijoita ei tarvinnut päästää ääneen. Hän puhui paljon paikoista ja valoista ja varjoista.

Ihmisten suhteen hän oli epäilevä niin kuin varmaan kuka tahansa päätyy olemaan. Ehkä se johtuu siitä että eläimet ovat viattomia. Kasvitkaan eivät pure. Kuristajaköynnökset saattavat yrittää sulattaa nukkuvaa ihmistä, mutta tuskin onnistuvat pikkuvarvasta enempää.

Muitakin poikkeuksia todennäköisesti on. Kyse on listasta syö tai tule syödyksi.

Regressioanalyysi?

Jostain syystä Tieteessä tapahtuu-lehden tämän vuoden ensimmäinen numero on jäänyt lukematta. Luulen että se johtui siitä, että miltei ensimmäisenä oli juttu kvanttimekaniikasta. En ole lukenut vielä suomalaisen kirjoittajan englanniksi kirjoittamaa scifi-kirjaa nimeltä Kvanttivaras, joten en osaa sanoa, onko tässä artikkelissa jotain aiheesta.

Sen tiedän etten ymmärrä artikkelista yhtään mitään. Se aiheutti minussa mitä ilmeisimmin torjuntareaktion. Moni scifi-kirja tekee sen minulle edelleen. Tiedän, pitäisi lukea niitä vähän enemmän, että ymmärtäisin onko torjuntaan jokin rationaalinen tai emotionaalinen syy, jonka voisin hyväksyä.

Nyt sitten iltapäivän ensimmäisenä pidempänä tuntina, kun odottelin että aurinko alkaisi lämmittää, ja pääsisin ajeluttamaan Jopoani vähän matkaa, hyppäsin kylmästi kvanttimekaniikasta kertovan artikkelin yli ja päädyin yllätyksekseni ex-pääministerin isän Tatu Vanhasen kirjoittamaan artikkeliin, jossa käsitellään Suomen paikkaa kansainvälisessä vertailussa. Tatu Vanhanen näyttää olevan emeritusprofessori valtio-opissa Turun yliopistolla. Hän on siis ainakin ollut tiedemies.

Pohojalaanen verenpaisumus

Luin jutun ja lähdin sitten fillarireissulle. Kamera löysi jokakeväisen vedenpaisumuksen ynnä avovettä ja hanhen. Hanhet ovat vasta tulossa. Missään ei näy vihreää ruohoa vielä, ja sitä olen nähnyt niiden kesällä näykkivän rannalta.

Piti katsoa uudelleen artikkelia ja sen sisältämiä asioita. Olen varma että artikkeli on tässä nyt keskustelunavauksena, koska se sai kaltaiseni maallikonkin hämmästymään.

Minua ällistytti aivan yksinkertainen asia: Vanhanen ja hänen tutkijakollegansa Richard Lynn ovat kirjoittaneet jo aiemmin siitä, että Afrikasta poismuuttaneet populaatiot olisivat älykkäämpiä, siis niiden ÄO olisi korkeampi kuin trooppisten maiden väestöjen älykkyys. Olin luullut että vuonna 2006 kollegoiden tekemä yhteinen tutkimus oli jo ammuttu alas.

Ehkä sitä ei ole ammuttu alas kansainvälisesti, vaan ainoastaan Suomessa? Olisiko siihen vaikuttanut Suomen sisäpolitiikka? Juuri nyt olen kyllästynyt kaikkeen politiikkaan ja syy on se, että en usko sen olevan rehellistä työtä.

Itse artikkelista en löydä kovin paljon mitään uutta. Vaikka asiat on niputettu korrelaatioin pitkin kaltevaa käyrää, niin minusta tässä väitetään että elämisen vaikeus saa älykkyyden lisääntymään. Sen verran olen lukenut että hankitut ominaisuudet eivät periydy. Elleivät ne siis evoluution kannalta ole ratkaisevia.

Kevät repeää jäähän

Miksi Pohjolaan tulleiden ihmisten älykkyys nousisi ratkaisevasti? Ja miksi, jos se nousisi, se ei saisi ihmisiä kiireen vilkkaa muuttamaan takaisin etelään vähän paremmille laidunmaille?

En käsitä miten olisi hyväksyttävissä, että tropiikissa asustavat ihmiset eivät koskaan joudu miettimään olemassaoloonsa liittyviä asioita. Epäilen sitä hyvin vahvasti. Olen itse asiassa varma siitä että antropologeilla on iso määrä tietoa joka panisi epäilemään tuota hypoteesia vielä enemmän.

Epäilys ei ole sama asia kuin jonkin asian todistaminen. En siis voi todistaa yhtään mitään. Mutta olen aika varma siitä, että korrelaatioita esimerkiksi pitkäikäisyyteen, ruuan saatavuuteen, monipuoliseen ravitsemukseen, sosiaaliseen rakenteeseen suvuissa jne. olisi löydettävissä. En tiedä miksi korrelaatio oli aivan välttämättä saatava sovitetuksi älykkyysosamäärään. Yhdistettynä kylmään ilmanalaan, kaiken lisäksi?

Sitä voi tietysti pohtia mitä älykkyys on. Mutta sitä on pohdittu niin kauan että ei siitä ole todennäköisesti tullut yhtään sen selvempää. Arkikielessä ihminen ehkä mieluummin puhuu viisaudesta kuin älykkyydestä. Älykkyys voi olla pelkkä tekniikkalaji. Ei kai se silloin korreloi hyvinvoinnin tai vaurauden tai jonkun muun mukavan ominaisuuden kanssa. Tai sitten se voi yhtä hyvin korreloida sen kanssa mennen tullen.

Newsweekin artikkelissa, joka ilmeisesti sai Vanhasen kirjoittamaan tämän artikkelinsa, sanotaan otsikossa että The best Countries in the World. Ja artikkeli on viime vuoden elokuulta. Ymmärrän kyllä että kaikenlaiset tahot mittailevat paremmuutta ja huonommuutta. Kansalaiskunto on ilmeisesti edelleen jollain lailla mitattavissa oleva suure. Kansalaisuuden pitäminen on edelleen tärkeätä vaikka meillä onkin YK ja EU. Kansalaisuuteen perustuva yhteiskunta on ihmisille tärkeä.

Ja Pisa-tutkimuksessa Suomi tuli muutamaan kertaan ykköseksi. En minä ole tähän mennessä ymmärtänyt yhtään, mitä silläkään tutkimuksella on mitattu. Ehkä kykyä oppia? Ihminen oppii vaikka apinoidessaan muita, vai mitä? Jos sillä väitetään tutkitun älykkyyttä maailmanlaajuisesti, niin tutkijoilla on virheellinen käsitys maailmasta.

Esimerkiksi älykkyysosamäärän tutkimustulokset ovat riippuvaisia tutkittavien kulttuurista. Se on käsittääkseni tiedetty kymmeniä vuosia. Kulttuurisesti maapallo on hyvin heterogeeninen. Sen vuoksi koko tämänkertainen korrelaatioartikkeli ei mielestäni sano yhtään mitään.

Toisaalta minä en ole edes eläkkeellä oleva tiedemies. Tämä on siis pelkkä mielipide.

Miksi hanhi syö ruohoa?

Olen ehdottomasti sitä mieltä että myös tiedemiehillä on oikeus heittäytyä mitä hurjimpiin spekulaatioihin jos he tahtovat. Tiedemiehilläkin on oikeus olla onnellisia. Mistä tuli mieleeni sekin että minkälainen maa voisi olla maailman paras. Ehkä se olisi sellainen, jossa ihmiset olisivat tyytyväisimpiä elämäänsä. Ehkä jopa onnellisia?

Edit 16.4.2011. On pakko kertoa, että äsken rupesin selailemaan Tieteessä tapahtuu-lehden numeroa 2/2011. Sanoin tuolla postauksessa että ehkä tämä on keskustelunavaus. No, Tatu Vanhasen avaukseen vastaavat Petter Portin (Turun yliopiston perinnöllisyystieten professori emeritus) ja Eka Roivainen (psykologian lisensiaatti ja kuntoutuspsykologi), jotka kumpikin ampuvat regressioanalyysin alas. Roivainen vähän pitemmälle selittäen, Portin lyhyehkösti. Portin kirjoittaa: ”Kuinka moni järkevästi ajatteleva ihminen muuten vielä ylipäänsä pitää totena, että niin monimutkainen ominaisuus kuin älykkyys voitaisiin puristaa yhteen numeroon?”. Ihan samaa mietin itse, kun luin Vanhasen artikkelia. Mutta, kuten sanoin, olen täysi diletantti ja maallikko kaikessa mitä tulee biologiaan, perinnöllisyyteen, matematiikkaan ja muihin ei-humanistisiin tieteisiin. Olen nyt erityisen iloinen siitä, että ihan tavallisella ajattelulla voi/saa reagoida viisaiden ihmisten kirjoituksiin. Viisaus taitaa olla kyseenalainen määre sekin!  

Ei, emme ole tavanneet

Kirjanmerkkinä on hajamielisesti hahmoteltu karttakuva suvusta. Karttakuva on parempi sana kuin puu, koska karttaan voi piirtää teitä ja jokia ja kuvitella mitä kautta sukuun on tultu ja mitä kautta sieltä on menty päätalosta jonnekin kotivävyksi tai miniäksi.

Vilkaisen kuvaa silloin tällöin. Välillä ahdistaa, koska on melko varmaa ettei siitä valmista karttaa tule. Lapsia tulee kaikkiin sukuhaaroihin koko ajan lisää ja vanhemmasta päästä kuollaan harvemmin kuin vielä 1950-60-luvuilla. Eletään ilmeisen hyviä aikoja.

Kaiken lisäksi en voi enää liikkua enää parin pitäjän puhelinluettelon sivuilla, vaan ihmisiä asuu ihan missä sattuu. Ulkomaillakin. Yksi sukuhaara sijaitsee Espanjassa ja Chilessä, yksi Yhdysvalloissa sekä itä- että länsirannikolla. Minulla on pikkuserkkuja kaikkialla. Useimpien nimiä en tiedä.

Ja nyt kirkkoherrat päättivät sulkea kirjansa. Sitten väestörekisteri päätti olla julkistamatta ihmisten etunimiä. Me olemme äärimmäisen kilttejä ja vaatimattomia ihmisiä mutta juuri meitä ruvettiin yhtäkkiä vainoamaan. En ole edes yliopistossa enää kirjoilla, joten en voi julistaa olevani tutkija. Mitä minä sitä paitsi edes tutkisin, siis sukututkimukseen suhteutettuna? Muutamien eteläpohjalaisten ja yhden savo-kainuulaisen suvun haarojen ”luovuuden esiintymistiheys noin vuodesta 1830 lähtien”?

Luultavasti kirkkoherrat eivät ole hajamielisesti vatsojaan kannattelevia joviaaleja typeryksiä enää. Ne huomaisivat juoneni heti.

Yksi tuttu oli päätynyt etsimään geeniperimiä. Siinä oli todella oivallusta. Nimittäin geenitutkimukseen tarvitaan tätä nykyä kyllä ihan tavallistenkin kansalaisten aktiivisuutta. Suomi on oikeastaan oikeasti yhtä suurta perhettä, mutta geenit ovat pieniä piruja, jotka vaeltelevat perheessäkin sinne tänne, eikä koskaan oikeastaan voi ihan tarkkaan sanoa kuka tulee olemaan seuraavanlaisen genomin perijä. Suomi on geenitutkimuksen kova nimi, koska meillä on niin pieni geenialue, vai miten se suomennetaan, gene pool, geeniallas?

Minä en ole ikinä oppinut edes banaanikärpästen klassista lisääntymisjärjestelmää, eikun siis jälkeläisten ominaisuuksia. Olen aika huono ihminen kyllä. Biologia saa matematiikanvastaiset niskakarvani pörhölleen, eikä opiskelusta tule mitään, vaikka kuka maanittelisi.

Tai pitäisi ruveta mormoniksi, jolloin olisi käsillä koko Suomen sukukartta yhdellä hiirenklikkauksella ja pystyisin ohittamaan typerän suomalaisen valtiokirkon ja väestörekisterin. Mutta miten on tultu siihen, että niissä byroissa istumiseen vaaditaan nimenomaan typeryyttä ja pöyhkeyttä? Sen tahtoisin tietää. Pitäisi maksaa yhden syntymätodistuksen maksu yhteen itäsuomalaiseen seurakuntaan. Aivan niin kuin ne eivät minun veroistani saisi siihenkin maksuun tarpeeksi rahaa valtiolta, jonne maksan itseni kipeäksi rahaa, koska minulle on vain pieni eläke, josta voidaan ottaa veroja ja veroluonteisia maksuja kuten sairaanhoitomaksua miten paljon tahansa. Kukaan ei auta ja puolusta minua.

Onko tämä vaalivuosi? Miksi kukaan ei lupaa mitään minulle? Ilmakin on inhottava sumua ja tihuutusta jatkuvasti että polvikin alkaa olla vaihteeksi kipeänä.

Syynä tähän kaiken normaalielämän epänormaaliin vastustukseen ei kyllä ole kirja jota luen. Päinvastoin. Kirja on niin kamala, että se saa minut näkemään hirvittäviä painajaisia ja lakanat ovat kääriytyneet herätessäni toivottomaksi solmuksi ympärilleni ja siitä selviämiseen menee paljon kauemmin kuin heräämiseen. Joten taas yksi päivä meni pilalle.

Kirjan nimi on i am no one you know ja kirjailijan nimi on Joyce Carol Oates. Kirja ei ole millään tavalla kuoliaaksi naurattaja, kuten sukuni miehet olivat.

Naiset taas. Eivät he nauraneet. Yksi tädin serkku kysyi että minunko kuolemaani sinä odotat, mies vastasi että herrajumala pitääkö minun sitten kuolla?! Siinä oli siis kysymysmerkki ja huutomerkki.

Olin puhe-etäisyydellä ja sanoin lukeneeni ohimennen biologian kirjasta että kaikkien on kuoltava. Kumpikin havahtui. Serkku meni suuren sinisen kaapin luo, avasi hitaasti ovet. Otti sokeripalan ja sitten pienen lääkepullon. Pani sokeripalaan pari pisaraa kamferia ja rupesi imeskelemään sitä.

Mies vilkaisi serkkua ja kysyi että sydämestäkö ottaa. Serkku sanoi että ei, hän tässä vain odottelee auringon laskua.

Nyttemmin ne ovat kyllä suunnilleen kaikki kuolleet, ne jotka ennen olivat vanhemmasta päästä. Joskus kuvittelin että ne tietävät kaiken ihan vanhuuttaan. Nyt tiedän paremmin kun olen suunnilleen samanikäinen. Kun päätä särkee, sipaisen etusormeen ihan vähän tiikeripalsamia ja hieron sillä vasenta ohimoa.

Ei sillä ole hirveästi merkitystä, koska kipu johtuu kaularangan nikamien rikkonaisuudesta.

Joyce Carol Oates on helevetin hyvä kirjailija. Näiden tarinoiden nimi on yksinkertaisesti STORIES. Siellä on niin julman rikkinäisiä ihmisiä, että en usko olevan koko Savo-Kainuun sukuhaarassani. Voin sanoa sen, koska en tunne sieltä ketään. Kolmansia ja neljänsiä serkkuja ei nykyään tunne enää kukaan.

Suomi on pirstaleina eikä sille voi kukaan enää mitään.

Tämän tarinan kertoi minulle tänään Lidia. Hän käytti kertomiseen hienosti ja hienovaraisesti ilmaisevia korviaan ja häntäänsä. Tyrkkäsi välillä käsiäni ranteista, ja rupesin kirjoittamaan. Nyt istuu tyynesti ja katsoo televisiota. Se on kiinni, pinnalla heijastuu sen oma kuva. Se siristää silmiään. Se tarkoittaa tervehdystä.