6.11. eli pyhäinmiesten päivä. Ihmettelin lapsena miksi vain miehet ovat pyhiä. Jos naisetkin olisivat pyhiä, ja lapset heidän mukanaan (vaikka on heillä isätkin) vaikka vain siksi että he elävät jonkinlaista viattomuuden aikaa, vaikka siihen voi sisältyä kaikenlaista julmuutta ihan sinällään. Lapsella ei ole moraalia. Sillä se taitaa olla vasta jonkinlaisen ihmisyhteisön tuote. Vai onko? Onko lapsi kiltti vain palkkion toivossa?
Joka tapauksessa Suomessa on nyt sitten alkanut talviaika ja sen myötä tuli monen päivän matalapaine, pilvet roikkuivat matalalla ja välillä satoivat. Nyt pilvet repeilevät ensimmäistä kertaa mutta tuulee. Kohta varmaan sataa lunta. On kylmä sisälläkin.
Edellinen viikonloppu sujui Helsingissä kirjamessuilla. Mutta vain sinne matkustavat pääsivät vaeltamaan missä tahansa. Minä katselin Helsingin Sanomien videoita, kaikkia en ole katsonut mutta tarpeeksi. Kun olen muutaman kerran ollut siellä kirjamessuilla kävelemässä, niin en osannut olla kateellinen hesalaisille. Kirjoista tietää kuitenkin parhaiten niin, että lukee niitä. Minusta parhaiten niihin pääsee sisään esseiden kautta, kritiikkikin voi olla hyvä. Esseet ovat harvinainen kirjallisuuden laji. Mutta oli muutama esseistikin läsnä.
Kirjailijoista yritetään kovasti rakentaa sellaista kuvaa, että he olisivat jonkinlaisia brändejä, joita on kuultava aivan sen takia että kirjailija on poikkeava henkilö, koska ei ole osannut jättää kirjaimia ja kirjoittamistaan sikseen sen jälkeen kun oppi kirjoittamaan ja lukemaan. Kirjailijat ovat epätavallisia henkilöitä. Sen sijaan rikkaat kovasti maalatut ja laitetut menestyjät eivät ole yhtä kiinnostava ilmiö, koska he eivät oikeastaan osaa muuta kuin ottaa omakuvia sellaisen puhelimen perään laitettavan kepin avulla.
Olin kerran kävelemässä Helsingin rannalla ja näin edessä aivan ilmeisesti suhteellisen nuoren ihmisen, joka heilautteli hiuksiaan tuulessa ja puhui. Rupesin katsomaan ympärilleni, ketään ei näkynyt. Säikähdin että ehkä joudun kohtaamaan jonkun mielenhäiriöön joutuneen ihmisen ja minun olisi osattava tehdä jotain. Sitten huomasin kepin ja puhelimen. Olen onneksi suhteellisen kuuro, joten en tiedä mitä tämä videobloggari sanoi. Oli kyllä kirkas syyspäivä aivan niin kuin nytkin täällä pohjoisempana. Varsinkin nuoret ihmiset mielellään ottavat itsestään niitä eläviä kuvia, meikkaavat itsensä sellaiseksi kuin toivoisivat olevansa. Se ei edellytä erityisiä henkisiä kykyjä, ei tarvitse olla esimerkiksi näyttelijä.
En aio kysyä mitä niille koulussa nykyään oikein opetetaan. Mutta he tulivat mieleen, nämä videobloggarit, kun mietin kirjailijoita ja heidän haastattelijoitaan. Tulin ohjelmaa katsoessani siihen tulokseen että kyseessä oli aivan ilmeisesti kirjojen mainostus. Minusta mainonta on kirjojen suhteen hyvä koska kirjakritiikit ovat jatkuvasti vähentyneet. Oikeastaan kirjoista on aika vaikea saada tietoa enää, ennen oli paljon enemmän lehtiä ja niissä saattoi syntyä keskusteluakin kritiikeistä.
Tämä on tietysti jo vanha aihe ja liittyy esimerkiksi maakunnallisten lehtien kuolemaan. Niistä monet olivat eri poliittisten puolueiden lehtiä ja silloin näkökulmat olivat erilaisia. Tosin kulttuurisivut olivat niitä, joita lukemalla saattoi päästä eroon poliittisesta puheesta. Poikkeuksiakin tietysti oli. Lehtien kuolemaa ennusti se, kun kulttuurin saamaa palstamäärää laskettiin alas.
Se tarkoitti lehdistön sivistystehtävän vähenemistä. Ja kun lehti asetti merkkimäärät tiukoiksi, kukaan ei pystynyt sanomaan oleellisia asioita esimerkiksi kirjoista. Esseet harvinaistuivat.
Olen ollut kaikenlaisten muiden töiden lisäksi senttari. Kuulun arvostelijoiden liittoon (SARV), joka puhuu kritiikeistä, ei senttauksista. Senttarit olivat köyhiä kirjoittajia, jotka rakastivat kirjallisuutta ja muita taiteita ja tahtoivat kaikkien rakastavan niitä. Monella senttarilla oli ihmisten onnellistuttamistehtävä, ajoittain onnistunutkin. Piti osata kirjoittaa, mutta palstan sentit oli tiedettävä eikä myöhemmin merkkien tullessa tietokoneiden aikaan merkkimäärää ei saanut saanut ylittää. Kun lehdet kuolivat yksi toisensa jälkeen, senttareiden työpaikat vähenivät ja sitten taisivat jo kadota.
Vietin siis pari päivää katsoen nk. striimejä, hyvin yksinkertaisesta tapahtumasta eli kirjailijan haastattelusta. Englanninkielisestä stream-sanasta (suom. virta) väännettiin suomalainen sana, joka tarkoittaa että digitaalisella videokameralla saadaan katselijoiden tietokoneisiin asti se keskustelu, jota käytiin Helsingin Messukeskuksessa. Minusta fyysinen tila, siis Messukeskus oli hankala. Silloin kun olin siellä in corpore (lat.), jouduin kulkemaan osan ajasta kepin kanssa ja ihmisiä oli vaikea väistellä kun ne menivät puolijuoksua standiltä toiselle. Standi on koroke, joissa haastattelut tapahtuivat. En tiedä miksi nuo nimet ovat englantia.
En ole lukenut haastateltavien kirjoja, lukuunottamatta yhtä, jonka on suomentanut Kersti Juva. Häneltä ilmestyi kirja Tolkienin suomentamisesta (Tolkienin tulkkina – Tarina Sormusten herran suomentamisesta, SKS 2021). Mutta en ole lukenut sitä suomennoksena vaan alkuperäisenä. Olen joutunut nuorempien sukupolvien inttämisen kohteeksi kun en ole ymmärtänyt mistä henkilöistä on kyse. Sen kyllä tiesin että kun Juva puhui haltijoista niin hän kirjoitti haltia. Minulle on sama mikä kirjoitusmuoto on, käsittääkseni on kyse Rivendellin asukkaista (englanniksi elf, monikko elves). En ole tehnyt vielä päätöstä Tolkien-suomennoksen lukemisesta, koska lukemattomia kirjoja on niin iso pino. Ehkä Juvan kirja kuuluu tietokirjallisuuden heimoon? Joka tapauksessa Juva on hauska ja terävä ihminen ainakin tämän haastattelun perusteella.
Muuta tietokirjallisuutta (jonka määritelmää on ehkä avarrettava vähitellen!) ovat kirjoittaneet Hanna-Reetta Schreck (Säkenöivät ja oikukkaat. Suomen kultakauden naisia), Johanna Venhon Tove Jansson-opus nimeltä Syyskirja ja luonnon tulevaisuudesta kirjoittaneet Piia Elonen, Juha Kauppinen (jonka isä on blogiystäväni) ja Laura Ertimo. Esseitä ovat kirjoittaneet Suvi Auvinen, Olli Löytty ja Sylvia Hosseini. Näitä on sen verran paljon, että on otettava selvää onko tietokirjallisuus ehkä muuttunut akateemisesti kuivasta tutkielmakirjallisuudesta kaunokirjallisen esseen suuntaan, jossa kirjailijan minä saa olla läsnä.
Ei noista brändättyjä ihmisiä löydy mitenkään. Sitten omalakiseen tietokirjallisuuteen kuuluu myös Katja Ketun Ismo Alanko-elämänkerta. Ei Alankokaan mikään brändi ole vaan aivan oikea rokkari. Haastattelija löysi myös Jari Tervon, joka kirjoitti Mikael Agricola-elämänkerran nimellä ”Pääskyt talvehtivat järvenpohjassa”. Kirjailija oli löytänyt tuon tiedon pääskyistä. Ehkä se on ollut jossain SKS:n arkistossa.
Tässä eivät ole kaikki haastattelut. Niitä on katsottavissa Hesarin digipuolella, jos on lehden tilaaja. Luulen että tahdon ensimmäiseksi lukea Utsjoen saamelaisen Niillas Holmbergin romaanin ”Halla Helle”. Pidin runoilija Holmbergin teksteistä paljon, hänen musiikkiaan en ole tietääkseni vielä kuullut, mutta tiedän että hän on saamelais-aktivisti ja varmaan puuhaamassa totuuskomissiossa Suomen kolonialismia vastaan. Haastattelija Suvi Ahola lupasi tutkia saamelaisten kolonialisointia ja Niillas Holmberg taas jotain muuta. Hän tuskin perääntyy aktivismistaan. Vaikutti siltä että haastattelija ja upiuusi prosaisti olivat sopineet loppulauseesta, kummankin osapuolen, suomalaisen ja saamelaisen, etukäteen. Se tuli luontevasti ilman mitään erityistä brändäystä.
Ennen lukemisia ja kirjastovirkailijoiden hätyyttämistä on kyllä katsottava Ylen Areenasta dokumentti, joka kertoo nuorten saamelaisten kamppailusta oikeuksiensa puolesta: ”Eatnameamet - Hiljainen taistelumme”. Se kannattaa kaikkien ihmisten katsoa, koska saamelaiset taitavat olla Euroopan ainut jäljellä oleva alkuperäiskansa. Heillä ei ole täällä Euroopan pohjoisosassa, Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän valtioissa vähemmistöasemaa, joka heillä YK:n mukaan pitäisi olla. Totuuskomissioita ilmeisesti puuhataan myös Ruotsissa. Norjan tilanteesta en tiedä.
Katson usein saamenkieliset uutiset, Oddasat, uutisia saamenmaasta, mutta eivät taida päästä Venäjän puolelle raportoimaan. En ole tuosta kuitenkaan aivan varma. Ei kai koko Kuolan niemimaa ole sotilasaluetta? Vai onko? Entä entinen Petsamon alue, tulivatko kaikki koltat sieltä Suomen puolelle vai onko heitä vielä siellä?
💚
VastaaPoistaMarika,
VastaaPoistavihreä sydän!