Materan maisemissa

 

Nyt on kyse italialaisesta TV-sarjasta joka sijoittuu Materan kaupunkiin, Apulian maakunnassa. Päähenkilö on nimeltään Imma Tataranni, yleinen syyttäjä ja nainen. Katsomisen väliajat olen hoilannut mm. mafianvastaista renkutusta Avanti Popolo, Bandera rosso et libertad, joka kuuluu asiaan vaikka ei sitä sarjassa ole ainakaan vielä laulettu.  Imma löytyy Ylen Areenasta, nyt jo kaksi kautta.
 

Kissa kuuntelee epävireistä laulamistani pöyristyneenä. Mutta on tuskin mahdollista tehdä tuommoista sarjaa ilman että television (RAI Uno) ryhmässä on demokratiamyönteinen henki ja porukka. Siksi tuo Bandera rosso. Alue on sitä samaa Apuliaa, josta oli hiljakkoin dokumentti Ylen ohjelmistossa. Kissa menee tiehensä häntäänsä viskoen.

Siitä on lähdettävä. Ja tietysti Carlo Levi-nimisestä kirjailijasta joka lähti Jumalan selän taakse ja kirjoitti kirjan nimeltä ”Kristus saapui Eboliin”. Siitä tehtiin televisio-sarja joka pitäisi ehdottomasti uusia. Lisäksi Matera on näyttämönä Pier Paulo Pasolinin leffan ”Il Vangelo Secondo Matteo” eli Matteuksen evankeliumi. Lukekaa Raamattunne!

Lisäksi tämmöinen linkki: https://tamamatka.fi/sassi-di-matera-jumalan-selan-takana/ jossa on hieno kuvitus. Tietysti ihmiset joilla on rahaa voivat itse mennä sitä katsomaan, mutta kuvitus jutussa on todella hyvä.

Nyt on ollut jonkin aikaa rauhallista. Näinä aikoina sellaisen ympäristön saaminen vaatii hiljaisuutta. Se taas edellyttää sitä, että napsauttaa kuulokojeet pois päältä. Vielä parempi on jos silloin olo on uninen, koska voi sitten mennä nukkumaan. Meillä meteli johtuu vain tolkuttomasta rakentamisesta ja liikenteestä. Rekat ajavat kaupungin läpi.

Uutisissa siellä ja täällä on sota ja suomalaiset tuntuvat olevan levottomia jopa omista vaaleista. Meillä on kuitenkin rauha. Voi olla että nettisivustojen meteli on vain pienen porukan meteliä. Jos se olisi isomman porukan meteliä, olisin todennäköisesti kuullut siitä jo vesijumppa-saunan lauteilla. Siis että jos täällä esimerkiksi hankittaisiin vallankaappausta ja/tai korruptio nyrjäyttäisi jokapäiväisen elämän. Mittasuhteet on muistettava.

Yleensä kyllä on pakko sulkea korvansa, koska ei saunassa voi pitää kuulokojeita. On siis elehdittävä että ei kuule. Aina paikalle osuu joku, jonka kasvonliikkeet ovat selviä ja tiedän mitä hän sanoo. Ongelma on siinä kun ihmisiä on kymmenkunta ja eivätkä kaikki liikuta suutaan niin että saisin sanoista selvää. Siis suun liikkeet muodostavat sanat, mutta ääntä ei tietenkään tule korviin. Kuurokin voi saada sanoista selvää. Ja jos ei saa niin keskustelukumppani voi pyörittää päätään että ei hän sitä tarkoittanut vaan mitä, minä kysyn. Toinen kuulee ja toinen ei.

Kun olen opetellut huulilta lukemista suunnilleen 66 vuotta, niin olen aika taitava. Mutta animaatioissakin ihmiset ja eläimet liikuttavat suutaan melkein pelkästään ylös ja alas, jolloin suomen vokaalit eivät näy. Animaatioista suuri enemmistö on kyllä jotain muuta kieltä kuin suomea ja meillä ei onneksi repliikkejä dubata vaan ne tekstitetään. Tulen vesijumpasta epäselvän hyvänolon vallassa kotiin. Istun alas juomaan teetä ja miettimään.

Kotona ottaa vastaan Lenni joka ei puhu. Minä sen sijaan puhun koko ajan ja kuulen myös mitä puhun. Kissa liikuttaa häntäänsä ja ottaa käden hampaidensa väliin mutta ei pure. Se tervehtii.  

En saa keskustelluksi oikein mitenkään, kun kuulokojeet eivät oikein toimi enää. Mietin kaikenlaisia ihmisiä, joita olen nähnyt näyttämöllä ja jotka ovat puhuneet ja ilveilleet. Näin joskus Tampereen teatterikesässä Dario Fon, joka esitti italialaista Commedia dell Arte-teatteria eli siitä lähteviä hahmoja. En edes muista oliko hänellä jotain rekvisiittaa vai ei. Hän nimittäin kerta kaikkiaan muuntui siksi henkilöksi. Dario Fon mimiikka ja kehonkieli oli tarkkaa ja harkittua.

Noita henkilöitä, siis klovneja, on Commedia dell Artessa vaikka kuinka paljon. Ohessa linkki heidän suuntaansa, Suomen Teatterikoulun julkaisusta: https://disco.teak.fi/euteatteri/4-4-commedia-dellarten-henkilohahmot/.  Suomessakin puhutaan esiintyjästä nimeltä harlekiini, italiaksi se on Arlecchino. Riippuen siitä mistä päin Italiaa ollaan nimi vaihtelee. Nuo on kerrottu selvästi tuolla linkissä, kuvat ovat hienoja myös.

Dario Fo matkusti usein esiintymään yhdessä vaimonsa Franca Ramen kanssa. Luulen että netissä ehkä vieläkin löytyy joitain noiden kahden huimia juttuja. Ehkä kuuluisin Fo’n esitys oli nimeltään Misterio Buffo. Sen kanssa Fo oli myös Suomessa. Dario Fo sai esityksistään Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1997.

Olen nyt viikon ajan katsonut televisiosta yleisen syyttäjän Imman teutarointia. Henkilöhahmo sijaitsee siis Materan kaupungintalolla ja on aika lailla pitelemätön. Hahmo on selvästi naispuolinen Arlecchino, ehkä hän on jonkinlainen Pulcinella? Noin tunnin kestävät pätkät muodostavat kokonaisuuden, jossa Imman ympärillä pyörivät toiset näyttelijä esittävät oman roolinsa tarkasti myös. Henkilöhahmot ovat luontojaan sellaisia ja vaikka kamerat ovat paikalla, he osaavat rytmittää näyttelemisensä niin että komedia (paikoin tragikomedia, sillä paikallisesta mafiasta on leikki kaukana) etenee aina välillä kovastikin rymistellen. Rymistely ei ole itsetarkoitus.

Materan kaupunki, luolien talojen alue, on hyvä tausta Immalle. Henkilöhahmo on myös määritelty jostain syystä jatkuvasti vaatetustaan vaihtavaksi muoti-friikiksi, joka katsoo asiakseen koikkelehtia korkeilla koroilla Materan kivikasoilla. Jotkut luolista ovat käsittääkseni 2000-3000 vuotta vanhoja, koverrettu siihen vulkaaniseen kiveen. Imma on aika lailla todellisuudesta etäännytetty laji, tai olisi ellei maailman hyvinvoivan osan (kuten yleisen syyttäjän) yksi ominaisuus olisi näyttämisen halu. Näyttelijäparka todennäköisesti joutuu kärsimään nyrjähtäneistä nilkoista ja mustelmista polvissa.

Hän näyttää jotenkin omituisesti kykenevän seisomaan suoraselkäisenä, vaikka tuskin noilla koroilla voi. Olen ollut huomaavinani että Suomen Ylen TV-juontajilla on melkein kaikilla korkeakorkoiset sisäkengät. Heidän ei kuitenkaan tarvitse kulkea kuhmuisilla kaduilla. Mutta he luovat omalta osaltaan kuvaa siitä, millaiselta suomalaisen naisen pitää näyttää. Sodasta kertova uutisankkuri saa kivun juonteet jo valmiiksi kasvoilleen, kun korkeiden korkojen lisäksi kengissä on oltava kapeat kärjet.

 
Muistan hyvin kun äitini tuli Italiasta. Itselleen hän oli ostanut hienot italialaiset kengät. En muista kuinka kauan hän niitä piti, mutta ne näyttivät kyllä aivan uusilta aina. Äiti vaihtoi kenkänsä teatteriin mennessään, muistelen että käytti muuten aivan tavallisia talvikenkiä, joissa oli turkisvuori. Jollekin ystävälle kerroin niistä kengistä ja hän reagoi: italialaiset kengät! Ja henkäisi perään. Ja minä olin pitänyt häntä aivan tavallisena järkevänä suomalaisena naisena.

Tietenkin Immalla on myös ystäviä ja työtoverit ovat tärkeitä.  Kun olen miettinyt noiden tunnin pituisten jaksojen dramaturgiaa, niin kyllä siellä on aika hurjaa näyttelemistä. Pienistäkin kohtauksista naiset rakentavat täysmittaisia kohtauksia. He ovat kertakaikkiaan hyviä näyttelijöitä. Eivätkä miehetkään huonoja ole, kyllä heistäkin vanhan teatteriperinteen hahmoja löytyy. En muista nauraneeni niin usein televisiota katsoessani aikoihin, vuosikausiin ehkä. No: aika iso osa juonta on Imman ja tarinoiden miesten välinen liioiteltu, teatraalinen konflikti, yhteensopimattomuus, josta syntyy komedia.


Olen joskus tenttinyt noita teatterihistorian kirjoja, mutta en enää muista mitä kaikkia hahmoja siellä on. Kaikesta kyllä näkyy hyvä näyttelijäntyö, oikeat ajoitukset, draaman kaaret ja käsikirjoituskin on ollut tarkka, samoin henkilöohjaus. Yritin katsoa sitä tuotantoa, mutta teksti kulki liian nopeasti. Näyttää siltä että RAI Uno (1) on tekijä ja brittien ITV tuottaja. Ehkä siitä johtuu se, että yhtäkkiä huomasin katsovani sarjaa. En minä niitä yleensä katso. Mutta ammattimaisuus näkyy sarjasta hyvin.

Tärkeintä hauskassa ja villissä RAI Unon sarjassa on se, että siinä ei kohautella olkia mafialle. Kyllä  tekijöillä on käsitys siitä, miten paljon paremmin yhteisö voisi ilman mafiaa. Sitten on syytä vilkuilla ympärilleen ja miettiä kuinka paljon omassa maassa tuommoista on. Ei kai meillä ole korruptiota? Tai ehkä täältä löytyy joitakuita Immoja jotka taistelevat sitä vastaan?