26.11.09

Joutomaalla








Nyt pimenee nopeimmin vuodessa. Ei se ole huono asia Suomessa ja täällä syntyneellä ja eläneellä. Mutta se ei ole hyvä, että ihmisiä määrätään määräämisen vuoksi olemaan kertakaikkiaan aloillaan ja olemaan säntillisiä klo 8-16 joka ikinen päivä. Ei silloin kun nukuttaa ja pitää saada nukkua. Silloin ei pidä olla aikatauluja.


Kaupungissa on liikenteen ja ihmisten ääniä vuorokauden ajasta riippumatta. Se hankaloittaa talviunille menemistä. Vaikka minä itse en kuulekaan juuri mitään, niin todennäköisesti liikenne tärisyttää niin paljon, että tunnen kuinka työn raskaan raatajia alkaa jo liikkua kuuden aikaan. Meteli kovenee, ilmeisesti se työntyy tärinäaistimuksista aivoihin, jossa serotoniini-hormoni ähisee tuskissaan että joko taas, minua nukuttaa.


Sitä en tajua miten serotoniinin-estäjät voivat toimia depressiolääkkeinä. Mutta ehkä sitten niin että  jo nukkumassa oleva masentunut murmeli ottaa ja herää kun sille tulee kroppaan väite että serotoniinia tuotetaan nyt vähemmän.


Aivoja siis huijataan.


Kuitenkin meillä on vuodenajankierto, joka sopii ilmastoon ja jossa ihmisetkin ovat jo asuneet kauan. 


Minulle tuli mieleen kirjailija Kari Hotakainen. Ensiksi varmaan siitä, kun hän puhui joku aika sitten radiossa nykypäivän isosta kapitalismista ja mietti miten se eroaa hänen pienyrittäjävanhemmistaan, elleivät ne nyt olleet setiä tai tätejä. Hotakainen kuulosti ihmettelevän vilpittömästi sitä, että Suomi on päästetty tähän jamaan jossa on pakko kuunnella jatkuvasti ihan kaikkia muita ihmisiä, varsinkin viranomaisia, kuin niitä, joilla on jotain tekemistä pienen ompelimon tai kioskin tai konepajan kanssa.


Ne pienet yrittäjät, joita huudetaan apuun kun Suomi on nähtävästi jatkuvan laman kourissa, tukahdutetaan kaikenmaailman määräyksillä, joita epäilemättä tulee varsinkin Brysselistä. Eikä se riitä, verottajat ovat ärhäköityneet saman tien. Byrokratia on loppumattoman luovan kekseliästä, eikä huku edes paperitulviin.


Sitten luin Venjamin Kaverinin satiirisen novellin Kirjanpitäjä, joka meni saunaan,  josta hänet kiikutettiin kiireimmiten viereiseen hullujenhuoneeseen vastalauseista välittämättä ja jossa hän viimein ensin oli omaksuvinaan ja sitten todella omaksui uuden identiteetin.


Novelli on julkaistu Esa Adrianin suomennoksena 1969 antologiassa Neuvostoproosaa I, jossa on kirjailijoita ”Vallankumouksesta sosialistiseen realismiin; 1920-luku”, alaotsikon mukaan. Kirja, jota epäilemättä saa enää divareista, on muuten oikea helmi. Siinä näkee miten hyvää kirjailijoille tekee se, että yhtäkkiä sensuuri on poissa ja maassa puhaltavat vapaat tuulet ja ihmiset ovat kaikinpuolisesta köyhyydestään ja sisällissodan kauheuksista huolimatta optimistisia ja hyväntuulisia.


Keksivät kaikenlaista.





Minulla on Hotakaisen varhaisempi proosateos Bronks, joka kuvaa hyvin tällaista maisemaa,
joutomaata, jossa osista koottu ihmisraunio yrittää pitää kädet ja jalat edes jotenkin vielä ruuvien varassa että pääsee kaupunkiin hakemaan elatusta joltain luukulta.


Kirja on julkaistu ajat sitten, vuonna 1993, mutta kirjailija kuvaa sen ennen kuin joutomaa-ihmiset jäivät olemaan pysyvästi ja leimattiin hylkiöiksi muiden surkeiden tyyppien, kuten vanhusten tapaan. Mutta kyllä jo 1990-luvun alussa oli niitä erilaisiin loukkuihin pudonneita ja työttömyys kiihtyi hurjiin mittoihin, ihan samoin kuin se on tekemässä nyt.


Olin kävelemässä tässä jatkuvassa sateessa kirjastoon, kun näin ilmielävän joutomaan.


Olen kävellyt siitä ohi tuhansia kertoja. Mäennyppylän takana on monttu ja jyrkkä pudotus ja yhtäkkiä ajattelin että siellä voisi olla koju jos toinenkin, joissa sekä Romanian mustalaiset että ruuveistaan höltyneet suomalaiset voisivat asua. Saunakin siellä tietysti olisi, ja kaupunkia ympäröivistä metsistä hyväsydämiset ihmiset toisivat polttopuita. 


Nyt kun mielisairaaloita ja vanhainkoteja ollaan joukkomitassa poistamassa paikka olisi aivan loistava, samoin sijainti. Bronksia lukiessa muistan että kävi sääliksi sen ihmisraukan kivulias  hoippuroiminen pitkin valtavaa joutomaata soskun luukulle.


Että mitä muuta minä kuvittelen olevani kuin joutava hylkiö? Enpä juuri mitään. Joskus silloin tällöin ajattelen hajamielisesti että kukahan ihmiset määrittelee. Ja miksi se on niin tavattoman tärkeää?


Joutomaalta näkee ylöskatsoessaan silloin tällöin taivaan, jonka pilvistä muodostuu mitä omituisimpia näkyjä. Mieli saa kuvitella vapaasti.













15 kommenttia:

Obeesia kirjoitti...

Muistaakseni nuo depressiolääkkeet sisältävät serotoniinin TAKAISINOTON estäjiä. Ei aavistustakaan, miten ne toimivat, mutta ilmeisesti niistä on hyötyä.

Itse ostin kirkasvalolampun. Olen sitä nyt viikon ajan käyttänyt. Ehkä siitä on hyötyä: olen jaksanut lähteä metsälenkilleni. Nytkin tekee mieli metsään, vaikka sataa. Onhan minulla sadeviitta.

Ripsa kirjoitti...

Obeesia, nyt menivät aivot solmuun. Mitä ihmettä voivat olla takaisinoton estäjät? Siis että joku osa aivoista ottaa serotoniinia, tai siis vetää sitä takaisin ja sitten annetaan aivoille lääkettä joka estää sen?

Minä käytin vuoden verran serotoniinia sitä varten, että lääkäritäti sanoi sen korottavan kipukynnystä, kun minulla on useampi nivel hajalla. Kyllä se sen teki, mutta sivuvaikutus oli kaamea, olin kuin märkä rätti enkä reagoinut mihinkään mitenkään. Lopettaminen oli hankalaa, koska sitä ei saa lopettaa ykskaks, tai menevät aivot sekaisin.

Olen sitä mieltä että ulkonaoleminen on paras juttu. Just tulin fillarilenkiltä. Kirkasvalolampun sijaan me poltetaan kynttilöitä ja vältetään kirkkaita paikkoja, jotka saavat olon tuntumaan epätodelliselta.

Kynttilät tosin ehkä muistuttavat ainakin minua varhaislapsuudesta jolloin isoäidin luona ei ollut kuin öljylamppu kattoparrun päässä. Ehkä olen onnistunut siirtämään hämy-systeemin myös mieheen, joka rakastaa kynttilöitä.

Muistelen että sähköt ja puhelin tulivat äidinäidin luo ja koko kylälle vasta 1951 tai -52, eli olin jo aika iso silloin.

Navetan lyhdyssä oli myös taikaa. En muista että itikat olisivat pitäneet hämäryyttä ja pimeyttä mitenkään huonona juttuna.

anitak kirjoitti...

Mulla on päivänvalolamput, joista kasvit ja eläimet tykkää. Eivät siis ole kirkasvalolamppuja, joista sain migreenibn. Pari iltaa sitten katselin telkkarista Prisman ohjelmaa ihmisen biologisesta kellosta. Ohjelmassa kerrottiin että vanhat ihmiset nukkuvat yöllä paremmin, kun saavat päivällä tarpeeksi valoa.
Minulla on pelkästään hyviä kokemuksia päivänvalolampuista, ovat tosin aika kalliita, mutta hintansa väärtejä, jos kestävät kahdeksan vuotta niin kuin myyjä lupasi. Niiden valossa on hyvä lukea ja tehdä töitä päätteellä.

Ripsa kirjoitti...

Anita, meillä on ollut päivänvalolamppuja ennen, mutta eivät ne missään nimessä ole kestäneet kahdeksaa vuotta!

Täytyy mennä katselemaan, onko meidän Minimanissa niitä. Mutta kun me aletaan olla vanhoja, niin Obeesian mainostama kirkasvalolamppukin voisi olla asiaa, paitsi jos kasvit eivät pidä siitä.

Muistaakseni Obeesia saa kummiski kaiken kasvamaan. Niin kuin sinäkin. Minä vasta opettelen...

anitak kirjoitti...

Aika vaikea niitä päivänvalolamppuja on löytää. Helsingistäkin löytyi vain yksi kauppa joka myy niitä. En kuin löysin sen kaupan, kävin monessa paikassa kyselemässä, ja aina vain tarjottiin kirkasvalolamppuja tai energiansäästölamppuja. Myyjät eivät tienneet että on olemassa täysspkretisisä päivänvalolamppuja, jotka valaisevat paremmin kuin tavalliset energiansäästölamput, joiden valo on keltaista eikä valkoista kuten päivänvalolampuissa.Nettihaulla sitten löysin kaupan josta niitä saa.

Hannah kirjoitti...

Eiköhän se tuo jatkuva paperitulva ja mitä erilaisimpien tahojen kuuntelemisvelvollisuus johdu vain yhdestä asiasta: koulutettuja ihmisiä on aika paljon liikaa.

Ja mitäpä he kaikella koulutuksellaan tekisivät, paitsi neuvoisivat muita.

Nämä kaksi, toisen neuvominen ja morkkaaminen, puolestaan ovat taitoja, jotka sujuvat useimmilta ihan luontojaan. Ja sitähän mietit, että miksikä se on niin tärkeää?

Eiköhän se siitä johdu, että sammakkolammessa on vain rajallinen määrä kiviä, joille hyppiä hengittämään ja sieppaamaan hyönteisiä suuhunsa. Kurnuttamaan. Siksi sitä on kaiken aikaa otettava mittaa toisista ja suojeltava sitä omaa oikeutta istua sillä kivellä.

Siksi sitä painavaa, niin painavaa salkkua sieltä Brysselistäkin - joka jo itsessään on varsinainen juristilandia. Ja missä juristi vaeltaa, siellä on pykälä ja pykälällä momentti ja momentin alakohta.

Ripsa kirjoitti...

Anita, täytyy täälläkin vissiin sitten kattella netistä. Ja kysellä kavereilta, jos joku olisi jossain nähnyt. Kun nyt tulee vissiin viranomaismääräykset että koko kansan on ruvettava energialamppujen käyttäjiksi, niin eivät viitsi ajatella muita mahdollisuuksia.

HannaH, kyllähän minä noita kurnuttajia olen tavannut, varmaan ihan tarpeeksi eliniäksi. Saisivat ruveta huutelemaan välillä jollekulle muulle kuin minulle. Joskus aattelen että olen varmaan niin outolintu, että aattelevat helpoksi saaliiksi, kun ei ole suojaväriä eikä mitään.Eikä kun joku oudonvärinen hyönteinen. Gregor Samsan jälkeläinen nyt ainakin.

En tiedä mitä koulutus noille ihmisille sitten merkitsee. Varmaan vain virkaa ja rahaa. Sillä ei ihmisenä kauhean pitkälle pötki.

Olen tuntenut joskus yhden ihmisen joka oli juristi ja muutaman vuoden Brysselissä ja se varmaan pyörittelee päätään sille menolle edelleen.

Yksi ystäväni tuli juuri Nepalista kotiin. Kulttuurishokki kummankin päin.

meri kirjoitti...

ripsa & kumppanit

tuossa lähisaaren saaristokaupassa on miltei kaikkea, yskänlääkettä yskään tai aspiriinia särkyyn, kiuaskiviä, jauhosäkkejä ja kaikkea mitä saaressa, mökillä tai veneessä voi tarvita. kirjojakin sieltä voi lainata - kaupppiaan rouvalla on kirjasto eteisessä.

joten ei ollut yllätys että löysin vanhan varaston päivänvalolamppuja. myyjä sanoi saman kuin anitakin: ne päihittävät kirkasvalolampun. hänellä oli kuulemma aikoinaan otsapantamainen visiiri, jossa oli päivänvalolamppu. sen valossa hän teki hämärän askareensa - kutoi, luki ja täytti ristikoita.

vaikka kynttilä ei paljon luxeja annakaan, se on kuitenkin niin hellä ja ystävällinen valotuikku, että mieli hoituu monen luksin edestä.

Ripsa kirjoitti...

Aivan, tottakai saaristokaupassa olisi päivänvalolamppuja.

Käytiin ettimässä kahden silmäparin voimin päivänlamppua, löytyi yksi kasveille tarkoitettu, 60 watin lamppu, mutta ei siinä missään lukenut että täysspektrinen, niin kuin Anitan lampussa on.

Meillä on kyllä kaupungissa lamppukauppa, joten pitää seuraavaksi marssia sinne. Siellä ehkä on vanhoja varastoja, se mies on varmaan kyllä ainakin 70 jos ei jo ylikin, ellei joku sukulainen ole ottanut kauppaa haltuunsa.

Vastapäätä asemaa, mutta eihän se tänään ollut auki.

Pitäisi saada semmoinen aurinko, että tuohon viiden metrin korkeuteen saataisiin oikein muhkea 100 watin päivänvalolamppu, riittäisi posliinikukalle, kohtalonköynnökselle, kiinanruusulle, kiipeilijäkasville ja kaktukselle ja hieman säteitä osuisi varmaan myös traakkipuulle eli lohikäärmepuulle.

Miksi muuten suomeksi sanotaan että LOHIkäärme? Minusta lohikäärmeessä ei ole mitään kalamaista - jaa ellei sitten oteta suomuja huomioon.

ninni kirjoitti...

en tieda miten saa vaikuttaa, mutta mina pakenin etelaan jo 20 vuotiaana. ja ainakin on se puoli ok

Ripsa kirjoitti...

Minäkin olen nuorena asunut noin Marseillen korkeudella pari vuotta. Koin tuntevani ilmasto-ahdistusta!

Mutta siinä ilmastossa, Tyynen meren rannikolla, satoi noin yhdeksän kuukautta vuodesta. Ja lopun ajan oli mielettömän kuuma.

Sää vaikuttaa todennäköisesti jollain tavalla kaikkiin ihmisiin ja muihin eläimiin. Ilmasto, siis säiden kokonaisuus, on muuttumassa maailmanlaajuisesti.

Että Ninni, miten siellä sinun etelässäsi muutos näkyy?

ninni kirjoitti...

viime vuonna satoi, nyt on vaan pilvista, mutta keskimäärin tavallista aurinkoista. on se tosi eksoottista ajatella pimeää pohjoista.
kesalla parempi olla siellä:)

Ripsa kirjoitti...

Kesällä ei saa nukutuksi!

Mutta niin kai täällä on aina eletty: torkuttu talvet ja huhkittu ja hihkuttu kesät.

Vaikuttaahan sellainen äärimmäisyys ihmisiin, tottakai.

ninni kirjoitti...

joo, unohdin. se oli kauheaa kunoli valoisaa keskiyolla. jos oot henkiolento, ei pimeä kai haittaa

ja kunnon ilmastointi täällä pelastaa kesän. mikään ei oo suloisempaa kun )välimeren( kesäyö

Ripsa kirjoitti...

Ninni! Jos muistat, niin varsinkin pohjoisen ihmisille juuri valon olemattomuus tai ainainen läsnäolo ovat hyvin tärkeitä.

Kun on pimeää, pitää juoda koskista masennukseen. Kun on valoisaa niin pitää juoda koskista iloisuuteen.

Lopputulos on kyllä aika kaamea...

Olen ollut kerran heinäkuun Firenzen lähellä ja muistan miten läähätytti Toskanan kukkuloilla kiipeily. Mutta hyönteiset pörräsivät ja villi-oreganot tuoksuivat.

Oreganoa sitten kerättiin ja kuivattiin Suomeen tuotavaksi ja nam, kun se oli hyvää.