26.2.12

Toipilaan viesti

Hieman heiveröistä vielä on oleminen. Hmm. Vanhuuden kiroja? Johtuu ehkä siitä että oli aikoinaan kiire syntyä ja kun melkein kuolin, niin ehkä sitten vanheneminen tapahtuu myös aiemmin? Siis kaikki on siirtynyt aikaisemmaksi kuin keskimäärin ihmisillä.

Maapallon mitassa kaikki on loistavasti. Olen syönyt aamupuuron puolukoiden kanssa, ja kaksi näkkäriä sen mukana, teetä mukillinen. Kohta lähden ulos: aurinko paistaa. Tuulee, mutta täällä tuulee aina.

Panen paksummat kintaat käteen. Ei sada lunta sakeasti niin kuin satoi eilen.

Sen olen kyllä päättänyt etten ikinä enää kehu kuinka minä en ikinä sairastu flunssaan. Tämä on käsittääkseni influenssa.


36 kommenttia:

meri kirjoitti...

ripsa

ihana tervehdys, runoisa ja rehti.

mutta ahdisti tuo ihmisoikeusien yleismaailmallinen julistus, koska se on niin utooppinen.

ahdistaa myös tietoisuus siitä, että moraaliset ja eettiset säännöt eri ihmisillä ovat erilaisia. on vaikea kuvitella kunnollisen yhteiskunnan toimivan siten, että lait ovat kyllä kaikille samat, mutta yhteinen käsitys oikeudenmukaisuudesta puuttuu.

on selvää, ettei oikeusjärjestelmästä ole ihmisen hoitajaksi. se on kyvytön ja avuton tekemään mitään sille inhimilliselle problematiikalle, joka tuottaa pahuutta, kärsimystä ja pelkoa. oikeuslaitosta palvelevasta tuomarista ei ole hoitajaksi eikä rippi-isäksi. ne kuitenkin ovat kaksi armahtavaisuuden perusammattia.

tulee mieleen kuulemani anekdootti: taivas ja helvetti kävivät oikeutta. taivas tietenkin hävisi, koska siellä ei ollut ainuttakaan lakimiestä.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

niin, heiveröisyys on aika kaamea olotila jos siihen ei ole tottunut. Muuhun kremppaan on pakko tottua ja marssia silti edelleen. Etiäpäin meno tuottaa endorfiineja joka puolestaan vähentää kipua.

Jaksoin kävellä aika pitkään. Auringolla on fantastinen voima. Luulen että haukkasin ison palan auringon ikiomaa D-vitamiinia, mutta Heli joskus aikaa sitten sanoi että sitä pitää oikein syödä. Että se on se mitä täällä rannikolla ihmiset ovat talvella saaneet paljon, kalassa ja hylkeissä. Nyt tuoretta kalaa on vaikea löytää. Saa sitä kyllä hallista aika ajoin.

Kalastajia ei juuri enää ole.

Musiikki tuohon tuli Päivi Paunun laulamana. Se on minulle aika lailla nostalginen biisi. Se soi radiossakin joskus vuonna 1967 vai mitä ois ollut, kun kävin Hesasta hakemassa Triconteja myytäväksi Tampereella.

Harmittaa että suuri osa vanhoja TÄRKEITÄ lehtiä on hävinnyt. Itse toimittamistani jäljellä on enää muutama kappale. Tricont oli se Vickan Hedengrenin emännöimä paino, jossa sitten painettiin myös Ydintä muistaakseni. Missähän hänkin mahtaa olla?

YK:n ihmisoikeuksien julistus. Mulla on se käsitys että sen pitäisi ajaa suunnilleen samaa asiaa kuin laki kaikissa maailman maissa.

Tottahitossa tilanne on kamala, kun kukaan ei noudata inhimillisyyden "lakia". Haagin tuomioistuin ei ole minkäänvaltakunnan pelote tuleville kansanmurhille, raiskauksille, teloituksille. Lapset eivät edelleenkään pääse Kaakkois-Aasiassa kouluun vaan joutuvat tekemään työtä orjina.

En vain tajua tätä kummallista lamaannusta joka on yhtäkkiä vallannut maailman. Ihminen päättää kuitenkin omasta kohtalostaan itse.

Pitäisi kyetä puhumalla, kirjoittamalla ja kaikella sillä saavuttamaan ne ihmiset jotka eivät ole ihmisoikeuksien kannalla, vaan haluavat esimerkiksi hallita vääryydellä ja viekkaudella. Pahinta on se, että rikollisia on ihmisiä ahdistelemassa kaikkialla maailmassa.Kuvittelen että rikollisuuskin alkaa jonkinlaisesta puutteesta, mutta olosuhteet ovat sellaiset, ettei kukaan voi estää niitä.

Kasvatus on ainut keino. Valto kuulosti olevan ihan puhki, väsyttää kai se, kun joutuu taistelemaan vaikka vain mielessään kaiken kamaluuden kanssa.

Jenkeillä ne lakimiehet ovat. Se maa alkaa olla täydellinen sekasorto. Silti se ei ole n.k. failed state, niin kuin Somalia on. Somalit ovat alkaneet hymyillä minulle. Taidan olla huvittava huiveihin kiedottuna ja pitkässä kauhtanassani.

meri kirjoitti...

ripsa

valton hänen paljastamansa sieluntila on aito. mutta heti kun hän sen paljasti, niin sitten tulivat nämä hyväpullaiset tantat ja sosottelivat sormellaan, että hyi kaameeta kun sä olet negatiivinen ja vihainen.

tunkisivat guggenheimiin sen moralisminsa, perkele.

pardon my french.

valton kirjoituksista tulee mieleen edesmenneen kirjailijan timo pusan kotkalaiset köyhät. heidänkin aktiivisuuteensa vaikuttavat samanlaiset ulkoiset seikat. köyhä aktivoituu heti, kun hän pääsee vetoisesta hellahuoneesta kaupungin vuokra-asuntoon.

pusan ihmiskuva ei muuttunut juuri lainkaan kirjailijanuran aikana. pusan puolustukseksi on sanottava, ettei yhteiskunnassakaan juuri mikään ole muuttunut.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

siitä asti kun olen Valton pitempiä ja lyhyempiä juttuja lukenut, olen ollut täysin vakuuttunut sen rehellisyydestä. Se on niin tärkeä ominaisuus ihmisessä, että vaikea kuvitella tärkeämpää.

Hienoa on se että hän osaa kirjoittaa. Hän ei jää mykkänä kaiken sen keskelle. Sellaisia ihmisiä pitäisi olla paljon paljon enemmän.

Tätä minä tarkoitin että on aina sanottava se mikä on maailmanmitassa. Mutta minä en totisesti tiedä mitä sanoa tästä maasta.

Pusa? Nyt lyö tyhjää. On mahdollista että en ole lukenut häntä lainkaan. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä että on taas yhden projektin myötä painuttava kirjastoon, joten on paikattava puute hetimiten!

Kiitos!

marja-leena kirjoitti...

Hyvä et olet jo toipumisen puolella! Toivon vahvaa terveyttä vaan sinulle, Ripsa.

Vahva sanoma tuossa videossa. tekee kyllä melanokoliseksi että yhä pitää tätä taistella melkein joka paikassa.

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena,

kiitos toivotuksista! Kun me kaksi olemme suunnilleen samanikäisiä, niin kyllä ihan sitä samaa toivon sinullekin! Ikä lisää kaikenmaailman ongelmia.

Influenssa ei ole niitä kivoimpia sairauksia. Täällä on flunssapiikki seuraavat kaksi viikkoa, sanottiin televisiossa eilen illalla.

Tuossa videossa on YK:n ihmisoikeuksien juliste. Ja kyllä, jatkuvasti ollaan kaukana siitä. Kuitenkin lajina ihminen ei ole selviytynyt tähänkään asti ilman yhteistä tahtoa, yhteistyötä. Se pitää meidät hengissä, ei sotiminen eikä toisten ihmisten sortaminen.

Huvittava kohta tuossa on tuo "veljeyden hengessä", sisaruuden henki on unohtunut jonnekin.

Heli kirjoitti...

Jep, paranemista Sinulle.

Kävin jokin aika sitten katsomassa tuon Rautarouvan, josta Meryl Streep sai eilen Oscarin. Odotetusti, vaikka olisihan sen jollekulle muullekin välillä voinut antaa.

Mutta sitä katsellessa ajattelin välillä, miten helppo maa hallita Suomi onkaan. Jo muutama uutiskuva riitti kertomaan, miten helppoa ja rauhallista tässä maassa onkaan toimia pääministerinä.

Onhan täällä ollut aikansa, tasavallan varhaisvuosina, mutta lyhyeen ne jäivät. Ehkä siksi täältä käsin on turhankin helppo julistaa ja opettaa muita. Ehkä sitä pitäisi vain pistää porukat kerran vuodessa -20 asteen pakkaseen jäähylle ja lumitöihin, niin suuremmat kiihkot purkautuvat.

Ripsa kirjoitti...

Heli,

luulin että Vanhanen jätti politikoinnin kun keltainen lehdistö oli miehen perässä kuin rakkikoira katsomassa sen puolisonvalintoja. Minusta aivan hullua meininkiä.

No, siis yhteisten asioiden hoito. Mrs. Thatcher oli kyllä hoitamassa yhteisiä asioita, mutta kyllä ne minun muistini mukaan henkilöityivät juuri tähän rouvaan. Esimerkiksi Falklandin sota. En ikinä käsittänyt miksi kaksi vahvaa kansanjohtajaa, toinen ihan oikea diktaattori ja toinen melkein, viitsivät käydä pikkusaarista kokonaisen sodan.

Siellä kuoli ihmisiä.

No millainen se oli leffana? Muistan Streepin useastakin roolista ja hänhän on erittäin hyvä näyttelijä. Sofien valinta oli upeasti tehty.

Suomalais-pohjoismaista palkintoa ei tainnut tulla? Eurooppa (lukuunottamatta ehkä hra Berlusconin Italian kanavia) on ehkä kumminkin vähän epäkaupallisempi kuin Ameriikka ja Hollywood. Indie-leffoja siellä ei taideta katsoa kovin paljon?

Tulin kyllä ajatelleeksi sitä, että voi tuntua omaisista pahalta, kun Thatcher on vielä elossa ja huonossa kunnossa. Oli sitten mikä tahtoo naisiaan.

meri kirjoitti...

margaret thacherin britannialle 1984 neuvottelema eu-jäsenmaksupalautus on yksi brittien eu-mytologian kulmakiviä.

tarun mukaan
konservatiivipääministeri sai lupauksen miljardipalautuksista käsilaukkuaan paukuttamalla vuonna 1984. laukun lisäksi thatcher jumiutti eu:n päätöksenteon vuosikausiksi, mutta koska hän on nainen, historiaan jäi kassi.

thatcherin uran merkillisyyksiin kuuluu myös se, että hän koukki eniten pahnan pohjia pääministerikausiensa puolivälissä. hän kuitenkin nousi aina vaaleissa voittoon, kunnes politiikka ei enää purrut entiseen tapaan konservatiivien kohderyhmä-äänestäjiin. thatcher meni liian pitkälle thatcherismissään.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

kuulostaa kummalliselta politiikalta. Sen olen kyllä tiennyt, että britit mieluusti olisivat aina vähän erillään manner-Euroopan asioista. Ainakin EU-vastaisia siellä oli paljon. Eikä siis ainoastaan maanviljelijöitä niin kuin täällä.

Että käsilaukkua käyttäen? Hrustsev paukutti taas YK:n täysistunnossa kenkäänsä pöydällä, mutta en yhtään muista enää mistä oli kyse.

Thatcheristä tiedän sen, että hän käytännöllisesti katsoen tuhosi Englannin rautatiet. Vaiko kaikkien saarien? Mutta rappiolla kuulemma ovat.

Kuuntelin siis juuri YouTubesta laulua Madame Medusa. UB40. Tiedätkös sinä mitä UB40 tarkoittaa?

meri kirjoitti...

ripsa

oliko se Unemployment Benefit, Form 40. muistan että se luki vanhan ylioppilastalon vessassa - mukana oli selitysosio ja terveiset suomen valtiovallalle.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

olen monta kertaa istunut Vanhan vessassa lukemassa tekstejä. Tässä yhdessä YouTube-versiossa Madame Medusa on Thatcher, tietysti.

Olin kerran lontoolaisessa pubissa, jossa oli yleensä live-jazzia. Niin nytkin. Puhuin yhden tyypin kanssa että onko hän ollut ikinä Porissa. Sanoi että mitä? Tiesi tismalleen mistä puhui. Sitten se pudisti päätään: UB40. Sanoin tietäväni.

Se oli nuori musta kaveri ja olisi voinut vaikka olla hyvinkin siinä bändissä, sen kokoonpano vaihteli kaiken aikaa.

Heli kirjoitti...

Elokuva oli hmm keskinkertainen. Määrätyssä mitassa se eli Streepin varassa, Thatcherinkaan teot eivät olisi riittäneet pelastamaan elokuvaa huonolta näyttelijältä.

Liikaa siinä oli näitä alzheimer-kodin osuuksia, - koko filmihän on rakennettu takaumiksi MT:n päähän - hän siivoilee edesmenneen miehensä vaatteita ja tavaroita, joista milloin mikäkin herättää hänessä uusia muistoja. Vauhtiin päässeen takaumakertomuksen palauttaminen taas vanhainkotiin tuntuu hieman osoittelevalta, kuin haluttaisiin alleviivata sitä, miten vaikutusvaltaisista(kin) tulee vanhoja ja hauraita.

Minusta se on itsestäänselvyyden tarpeetonta vahvistamista.

Sitten siinä on piiloilkeilyä sen suhteen, mitä hän oli perheenäitinä.

Tuo EU-juttu on muuten aivan totta. Hän vaati ja sai Britannialle jäsenmaksupalautusta, muutoin maa ei olisi liittynyt unioniin ollenkaan.

Ja Falklandin sota oli hänen uralleen pelastus. Ainahan se on mennyt niin, että kun omassa maassa on vaikeuksia, sota tekee terää. Argentiina oli silloin talousvaikeuksiensa suossa, joten se yritti siirtää huomion isänmaalliseen sotaan. Sattui vain niin, että Britanniassakin tarvittiin juuri silloin isänmaallisia tunteita pitämään rouva vallassa.

Ripsa kirjoitti...

Heli,

jaaha. Minkähän takia sitten manner-Eurooppa niin kovasti tahtoi vastahakoista Englantia (tarkoitanko nyt Brittein saaria???En ikinä muista miten nämä korrektit sanonnat menevät.), on täytynyt olla saarivaltion vielä aika varakas, luulisin.

Hiili- ja teräsunionista on tultu kauaksi. Nyt se on yleistaloudellinen Eurooppa, jolla on aina jotain hampaankolossa, nyt taitaa olla Unkari.

Onhan tuo sotien käyttäminen huomion kiinnittämiseksi johonkin muuhun ollut aina myös USA:n tapa, ainakin II maailmansodan jälkeen. Oli Korean sota, Guatemalaan hyökkäys, Kuuban Sikojen lahti, Vietnamin sota, joka taisi päättyä suhteellisen hyvin ajatellen demokraattista kehitystä siinä maassa, sittemmin on mennyt paljon huonommin.

Ihmettelin vain sitä, miten hemmetissä Thatcher kykeni viemään tuollaisen roskasodan parlamentissa läpi. En ymmärrä noita sota-asioita ja niiden strategioita. Kun katsoo karttaa, niin näyttää siltä että Falkland on keskellä ei-mitään, eikä se oikein kelpaa edes sotilastukikohdaksi.

Varmaan siellä nyt sitten on joku laivastotukikohta. Englantihan on USA:n pikkuveli ollut NATOssa. Nyt kun maailmasta on katoamassa työ ja toimeentulo ja raha kaikkineen, niin luulisi että aseista kannattaisi luopua.

Vai onko se päinvastoin? Venäjä kuulemma kaupittelee vähän kaikenlaista, Suomeen päin tarkoitettu taisi olla heitto asekaupoista. Atomivoimaloita myydään taas vähän köyhempiin maihin.

Olen ajatellut Englantia sellaisena jälkikolonialistisena maana, että sillä ei olisi tarvetta julistaa kovin lujaa isänmaallisuuttaan. Että kolonialistin maine ei olisi kiva juttu. Ehkä ei. Nyt kun Pohjois-Irlannin sota on ohi, niin ei sieltä juuri tule enää uutisia.

Jaha. Elokuva kuulostaa siis kaupallispoliittiselta leffalta. Enpä taida panna vähiä rahojani siihen.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, Meri.

Kyllähän minä näistä oloistani selviän, mutta jossakin aina pitää olla joku, joka vähän jaksaa kuunnella kun pahasta olostani möykkään.

Tavallisista arjen tökkäilyistä en jaksa olla moksiskaan, mutta kun tie näyttää nousevan joka suunnalla pystyyn, niin pakko on tikkaita alkaa hakemaan, tai niitä tekemään. Vaikka sitten räyhänauloilla, puoltavin sahoin, tylsin vasaroin ja loville lyödyin kirvein..

Jotkut ottavat pahanolon ilmaisut pelkkänä räyhäämisenä. Mutta silloin räyhääjä jää ilman tukea jos ei itse sitä ymmärrä, etteivät toiset ymmärrä. Eli aika moni sitä yksin saa yrittää ja siksi niitä uupuneita latujemme varsilta joka päivä löytyy.

Sanat ovat niin kummallisia.

Kun on kymmeniä vuosia lanseerattu psykologien kehittelemää vaikeuksista puhumisen kaavaa, niin sitten, kun joku yrittää puhua, se onkin valitusta.

Tavallisille ihmisille siis ei kannata puhua. Eikä sellaisille, jotka pitävät blogia vain elämänsä täytteeksi ja vaikka toivovat siellä käytävän kriittisiäkin ja provosoivia keskusteluja, eivät sitten kuitenkaan sitä kestä, jos joku tälläinen ökäsin sekaan eksyykin.

Mikään narsisti, psykopaatti tms, en koe olevani. Mutta eihän sellaiset sitä ymmärräkään. Mutta ehkä tähänastiset kirjaimeni olisivat jo sellaiset luonteenpiirteet paljastaneet?

Enkä mikään räyhähenkikään halua olla.

Tajuan vain tämän maailman valheellisuuden jossa joidenkin on hyvä elää ja minun pitäisi silloin tietenkin ymmärtää, etten heidän hilloaan menisi suolaamaan.

Minä en ole yksin eivätkä pahanolon aiheuttajat ole kokonaan itseni syytä. On niin äärettömän paljon vastattavaa. ja toisinaan niin vähän voimia.

Kiitos teille.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

sen tiedät että tuen kirjoittamistasi täysin sydämin, se on niin hemmetin tärkeä asia minulle itsellenikin. Ja kun olen ollut kriitikko vuoskymmeniä ja oletan että jotain kirjallisuudesta käsitänkin.

En minä ole yhtä hyvä kirjoittaja kuin sinä. Minulla ei ole myöskään yhtä laajaa "omaa", omakohtaista, paikalla olijan kokemusta maailmasta kuin Merillä.

Mutta olen asunut niin monessa paikassa, että nuorena aikuisena, vähän ennenkin jo, tajusin että ihmiset ovat suunnilleen samanlaisia kaikkialla.

Tiedän mitä tarkoitat kun puhut blogin kirjoittamisesta ajanvietteenä. Minulle se on paljon enemmän, samoin luulen sen olevan myös Merille.

Yksinkertaistaen: alkaa olla niin, että Suomemme maassa keskiluokka ja sitä myöten pikkuporvarillisuus on se suurin yhteiskuntaluokka, moraali, pintakasvusto, josta ei tietenkään voi päätellä kaikkea, mutta joka on juuri sellaista keskinkertaista juttelua, joka ei oikein johda ajatteluun asti. Siihen törmää kaikkialla, tottakai sitten myös blogeissa.

Blogit ovat todellisuutta. Ne tulevat sitä todellisemmiksi mitä paremmin blogin pitäjät ja kommentoijat osaavat kirjoittaa. On olemassa kirjallisesti lahjakasta pikkuporvaristoa. Vaikka kuinka toivoisi että sitä nyt ainakaan ei olisi, niin on.

Sinua olen tainnut kompata siitä asti kun olen blogiisi törmännyt - tai sinä minun blogiini, miten päin vain.

Tiedän millaisen työn edessä olet. Vaikka minulla ei ole kuin yksi lapsi, ymmärrän senkin mitä vastuu lapsesta tarkoittaa.

Voit ehkä kuvitella: kun poika oli ala-asteella meillä oli aina tupa täynnä kylän suurimman talon lapsia. Lapsia oli kaikkiaan 18 kappaletta. Eivät ne nyt kaikki aina kerralla olleet ja joukossa oli kyllä muitakin kuin sen yhden talon lapsia, mutta joka tapauksessa: me yhden lapsen vanhemmat taidettiin hoitaa ja kasvattaa ja tietysti tutustuttaa television ihmeelliseen maailmaan aikamoinen liuta lapsia.

Juu, kyllä, vanhemmat tiesivät asiasta. Kylässä oli 35 savua, joten ei siellä voinut yrittää ruveta salailemaan asioita. Minä kirjoitin iltayöt ja yöt, isäntä piirsi ja maalasi suunnilleen samoihin aikoihin, päivät olivat lasten.

Oltiin ehkä vähän nuorempia kuin sinä, mutta ei nyt niin merkittävän paljon nuorempia. Kaikkiaan se oli aika onnellinen kylä. Ihmiset olivat miltei kaikki sinisenköyhiä, poliittisesti kahta puolta, kepulaisia ja kommunisteja.

Että jos oltaisiin oltu Italiassa se olisi ollut Isä Camillon ja pormestari Pepponen paikka...

Et sinä ole räyhähenki. Elät normaalia luovan ihmisen elämää, siinä kaikki. Sullehan sen voi sanoakin: ei se ole helppoa, mutta ei ole helppoa rakennustyömiehenkään elämä!

meri kirjoitti...

se on ihmeellisen ja kumman ihanaa kun huomaa, että tässä kaiken aikaa pessimistisemmäksi käyvässä erakkoelämässäni osaan vielä kiintyä ja rakastua Ihmiseen. ripsaan, heliin ja valtoon.

Ripsa kirjoitti...

Meri!

Niin ja me varmaan sinuun. Ja Heliin, Kaleviin ja varsinkin Valtoon. Ja moneen muuhunkin. Minä nyt ainakin.

Sitä vastaan nyt vain protestoin, että erakkoelämä tuottaisi pessimismiä. Eihän se sen kummallisempaa ole kuin keskellä kylää eläminenkään. Päänsä sisältä ihminen katselee asioita, arvioi.

Minä olen aika tavalla myös erakko. Johtuu se työstä, mutta myös siitä, että en tunne tätä paikkaa kodikseni. Siis tottakai tämä meidän kolmen koti on ihan oikea koti, mutta ulkopuolelta en juuri tunne ihmisiä.

Harvakseltaan juttelen joidenkin kanssa livenä, ne keskustelut ovatkin sitten merkittäviä. Viimeksi tänään uimahallissa.

Niin ja. Kyllä ihminen osaa kiintyä ihmisiin olivat sitten olosuhteet suunnilleen mitä tahtoo. Teissä kirjoitusystävissä on aivan oikeita ihmisiä, ei mitään keinoalkuista.

Sydämellistä ja rakastettavaa. Ja aivan oikeita tunteita.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, tämä on erittäinkin hieno asia, että blogienkirjoittelun mahdollisuus on olemassa jos vertaa aikaan, jolloin tekstinsä esiin saadakseen, piti tosissaan töitä tehdä, ja kuin pankista lainaa hakiessaan, päätoimittajien luona könytä hattu kourassa.

Mutta se varmisti ainakin, että turhat tekstit joutuivat sinne minne ne kuuluivatkin, eli unholaan.

Ehkä keskinäinen arvostelu ja kritiikki sitten ajan myötä tavoittaa ja tasoittaa kirjallisia blogeja kun aikaa kuluu. On varmaan jo tasoittanutkin.

Muoti-, lemmikki- ja muu sellainen bloggaaminen on taas alueita, joihin en halua millään tavalla sotkeutua. Ehkä sitä vertaan, että Hesarinkin asioiden väliin on mahdutettu aikojen saatossa turhien tavaroiden mainontaa ja urheilua, jotka niitä tarvitsemattomat (minä mm.) ovat oppineet ylitse pomppimaan.

Keskustelevat blogit ovat sitten ihan oma maailmansa. Niissä ei oikeastaan ole sisällöllä niin merkitystä jos samoista asioista kiinnostuneet toisensa löytävät.

Joskus vain näyttää siltä, että tietyt aiheet saapuvat aina ja aina uudestaan jauhettavaksi ja jos ajatusten vaihdossa ei edistymistä näy, niin onko sillä sitten kovinkaan suurta merkitystä missään muodossa?

Ringissä olijoille varmaankin jos tätä takkuamista eivät huomaa ennen kuin joku vähemmän osallistuja survaisee jotenkin äkkiväärästi.

Keskustelu on hyvästä, mutta juoruaitoja ja supattelua en oikein jaksaisi vaikka olihan ne kylien juoruakat aika ohjelmaa antavia joskus...

Vaikeita asioita joka tapauksessa sillä ihmisistä virtuaalissakin on kyse ja aina, kun missä ihmiset kokoontuvat, on myös väärinymmärtämisen vaara suuri. Jos ei tahallaan haluakin väärin ymmärtää. Tai ei kykene ymmärtämään, että toisenkin mielipide on yhtä oikea kuin omansa. Tai jopa oikeampi.

Ilmassa joka tapauksessa ollaan, ja tukevasti. Tästä ei jää senkään vertaa jäljelle kuin veräjänkorvalla suuta pieksävistä kylän akoista ja ukoista.

Kemppinenkin palaa aina uudestaan samaa sotaa sotimaan. Usein kylläkin hänellä on kyky löytää uusia näkökulmia sortuneisiin juoksuhautoihin vaikka se olisikin jo yks ja sama, koska tapettavaksi koulutetut ihmiset siellä vain toisia tapettavaksi koulutettuja murhasivat. Sama logiikka ylhäältä alas ja vihollisesta toiseen. Viidakosta sivistyksen aikoihin.

Sotien syyt ja seurauksetkin on jo aika tarkkaan pohdittu. Ihmislajin psykologia ymmärretty.

Mutta ehkä jos ei keskusteltaisi ja jankattaisi, käytäntöön tuhojaan saapuva viha leimahtaisi tukahdutetuista tunteista?

Syitä uuteen, eurooppalaiseen sotaan olisikin jälleen. Ja sitä käytäisiin täyttä päätä jos ainoina aseina edelleen olisivat tykit.

Mutta nuo rahasäkkien heittelyt eivät (Kreikka, Espanja, Italia, Irlanti) ainakaan minua huolestuta niin kauan, kuin tajuavat, että niin paljon miljardeja ei siellä nakella (ammuskella) tililtä toiselle, että ne koskaan määriltään yltäisivät samaan hintaan kuin täysimittainen jytäkkä asein.

Ripsa kirjoitti...

Valto!

Paljon asiaa taas.

Vastaan vähän myöhemmin enempi, Leo huutaa syömään ja minulla on kiljuva nälkä kun olen ollut vesijumpassa eka kerran flunssan jälkeen.

Rahan arvosta täysin samaa mieltä!

Ripsa kirjoitti...

Valto,

jatkuu siis. Vatsa on täynnä ja egyptiläiset appelsiinit ovat äärettömän hyviä, mehukkaita ja sitä paitsi halpoja verrattuna jaffoihin.

Sinä kävit tuossa puheenvuorossa läpi oikeastaan sen prosessin, miten puheesta, väärinymmärryksistä ja erimielisyyksistä tulee monen mutkan kautta puhe sodasta ja sitten etsimättä mieleen Syyria tai Afganistan.

"Maa lailla on aseistettu,
vain aseet ja pamput lyö.
Lain laatija
ei tunne puutetta
ja mitä siitä seuraakaan?

Pakko tarpeen on kyllä,
valta välttämätön,
valta ja aseet
liitto niin riidaton
ja mitä siitä seuraakaan?

Pian alkaa linnut jo laulaa,
pian kukkia kantaa puu.
Lain laatija
ei tunne puutetta
ja mitä siitä seuraakaan?"

(Berliini järjestyksen kourissa, näytelmä Helsingin kaupunginteatterissa vuonna 1970)

Tuo ylläoleva on laulu. Siinä käydään läpi Berliiniä noin vv. 1918-33, milloin isoimmat muutokset kohti fasismia tapahtuivat.

Sain levyn lähetettynä itselleni Ameriikkaan, jossa silloin asuin Leon kanssa. Vietnamin sota oli käynnissä. Vuodessa kuoli kymmeniä tuhansia amerikkalaisia, en tiedä ovatko vietnamilaiset koskaan laskeneet omia kuolleitaan.

Siinä on hyvä esimerkki täysin tarpeettomasta, tylystä, vastuuttomasta aseiden käytöstä. Minä näin aika läheltä mitä se teki ikäisilleni nuorille miehille.

Siinä maassa vallassa olijat ja kansa olivat menettäneet miltei kokonaan kosketuksen toisiinsa. Sellainen on aina hyvin räjähdysherkkä tilanne. Monen arvio on se, että juuri 1970-luvun taitteessa maa oli lähellä sisällissotaa. Sehän on ollut aina asehullu maa - ei suinkaan ainut laatuaan maailmassa, mutta siitä hankala että se on suurvalta.

Vieläkin ihmettelen sitä että hallitus ei käsittänyt kun nuoret miehet sanoivat että he eivät aio mennä armeijaan. Että jos sanoo "ei" niin on paljon hallituksia, jotka eivät ole kuulevinaan mistä suunnasta "ei" tuli.

Ennen kuin tuollaista kieltäytymistä tapahtuu, on oltava iso lauma ihmisiä jotka ovat välinpitämättömiä ihmisten tarpeille. He eivät esimerkiksi tajua mitä on köyhyys. Se ihmisjoukko on juuri sitä pikkuporvaristoa.

(jatkuu)

Ripsa kirjoitti...

(Jatkuu, bloggeri ei julkaissut kommenttia yhdessä pätkässä...)

Siis:
ina kun ajattelen sitä (ja nyt täytyy vielä sanoa että en ajattele olevani oikealla tai vasemmalla, vaan ulkopuolella), tulee mieleeni Herman Hessen Arosusi, jossa mies pysähtyy aina porrastasanteelle katsomaan araukariaa ja atsaleaa, jotka ovat siinä täydellisen pölyttömän vihreinä ja kiilloitetulla lattialla. Harry Haller (kirjan päähenkilö) ajattelee että kyseessä on sellaisen täydellisyyden kuvasta, josta hänellä ei ole aavistustakaan oman kaaoksensa keskellä.

Hallerilla on kaaos oikeastaan vain ulkonaisesti, sisäisesti hän on keskellä voimallista muutosprosessia, joka johtaa hänet lopulta maagiseen teatteriin. Sellainen paikka joka on mutta jota ei ole. Hän häviää lopulta atsalean ja araukarian kiilloittajan näköpiiristä - puff - ja hän on poissa.

Seuraavaksi ajattelen paria asiaa. Araukariat ovat dinosaurusten ajan puita, niitä oli metsiksi asti. Niitä löytyy Chilestä kivettyneinä muistomerkkeinä, siis kokonaisia kivisiä metsiä. JOS ei olisi tipahtanut sitä meteoriittiä tai mikä se sitten olikin, joka tuli avaruudesta Jukatanin niemimaalle ja tuhosi dinosaurukset, meillä olisi nyt kahdella jalalla käveleviä dinosauruksia, jotka istuisivat tyyriinä kaikenmaailman toimistoissa TEKEMÄSSÄ MITÄ LAKI VAATII niille jotka tulevat lakki kourassa pyytämään vaikka asumistukea tai suksia lapsilleen (niin kuin tehtiin 1950-luvulla kun minä olin lapsi), vetosivat aina lakiin, vaikka kyse oli siitä, että kuvittelivat näkevänsä vihan tai inhon välähdyksen pyytäjän silmissä.

Siinä on kyse pelosta. Siis ei niinkään pyytäjän tuntemasta, kuin sen lasiluukun toisella puolella istuvan pelosta.

Se on pitkä prosessi mitä tässäkin maassa on nyt meneillään, tai mitä on meneillään Euroopassa (onko Suomi Eurooppaa???), miten käy Välimeren, jossa meri jakaa kahtia köyhän Afrikan ja suhteellisen hyvin toimeentulevan Etelä-Euroopan.

Tai sitten ajattelen Kubrickin Avaruusseikkailua, jossa apina tai ihmisapina löytää luun, ja keksii että sillä on mahdollista kumauttaa kallo halki naapuriheimon ihmiseltä. Tai apinalta.

Kuitenkin: ilman yhteistoimintaa ei olisi elämää, olimme sitten dinosauruksia tai homo sapienseja.

Ongelma on siinä, että tarvitaan ihmisiä, jotka ovat irti ryhmittymistä ja keskittyvät miettimään ja päätyvät tahtomattaankin näyttämään jonkinlaista uutta suuntaa. Nämä yksinäiset miettijät ovat harvassa, mutta heillä on jostakin tullut kyky tulla ymmärretyksi - jotkut vasta kuolemansa jälkeen - mutta kuitenkin sellaisina, joka piirtää uudenlaiset polut joita kulkea.

Se oli vähän juhlallisesti sanottu, mutta jotain siihen suuntaan. Kun ollaan osa historiaa ja suuri osa ihmisiä pelkää tässä vaiheessa tätä kaaosta historian loppua. Monet pelkäävät tietämättään.

Sellaisesta pelosta tulee helposti niiden ajattelijoiden surma. Jos on toisinajattelijoita - vanha mutta käyttökelpoinen käsite - niin heistä tulee hyvin helposti araukarioiden ja atsaleoiden puunaajien ensimmäisiä uhreja.

Ajattelen Kristalliyötä. Ajattelen massaa jota on rämettyneiden lampien pohjalta ja joka lähettää ylös kuplia. Ne ovat metaania ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Ihmiset helposti urautuvat ja rämettyvät.

En tiedä voiko sille tehdä mitään. Ihminen ei tule toimeen ilman kaltaisiaan. Työtä pitää pystyä tekemään yhdessä, ihan vain tulevaisuuden vuoksi. Jos näkijöitä ei nähdä niin katastrofi on pian valmis.

Hmm. Päivän saarna. Ei ollut tarkoitus, mutta Valton puheenvuoro sai sen aikaiseksi.

hannuhoo kirjoitti...

Ripsa

Katselin sen Pagnolin Nuoruusvuosien 2. osan, oliko maanantaina? Oli se hyvä, oli! Tuomitsin varmasti 1. osan liian aikaisin.

Äsken katelimme Outin kanssa Nuoruusvuosien innoittmina uudelleen 'alkuperäisen' eli "Isäni kunnian päivä" joka kertoo pojan lapsuusvuosista. En muistanut väärin. Kovasti, kovasti suosittelen!
Se on H:gin k.kirjastossa dvd:nä, jos sitä ei Vaasasta löydy. Tämä kappale H:ki32:ssa ja oli virheetön.

Älä ota tätä painostuksena mutta uskon ettet varmaan pettyisi.

Hannu

Ripsa kirjoitti...

Hannu,

joo, muistin jopa nimen. Täytyy mennä katsomaan meidän kirjastoon olisiko sitä. Tänä vuonna ennakkotietojen mukaan meillä kirjaston määrärahat pienenevät, mutta tuohan on vanhempi leffa.

En ole ehtinyt juuri istahtaa telkkarin ääreen. Nyt kirjasto on suljettu, täytyy katsoa maanantaina mitä löytyy!

On kivaa että ihmisiä on enemmän, aina löytyy joku joka on löytänyt katsomisen/lukemisen/kuuntelemisen aihetta!

meri kirjoitti...

ripsa

tuo keskiluokan käsite on kiinnostava.

epäonnistuminen ei ole enää vain yhteiskunnan huono-osaisimpien yksinoikeus. toisilla taas on töitä liikaakin. stressaantuneet toimihenkilöt istuvat ensin kaksitoista tuntia toimistossa ja jatkavat illalla kotona kannettavan ääressä. lomallakin kelpo keskiluokka on vain matkapuhelimen etäisyydellä isännän äänestä.

täytyy tehdä enemmän saadakseen edes sen entisen. juokse pysyäksesi paikallasi - silti kukaan ei takaa, että paikka pysyisi allasi. ihan eritoten työn huononnukset ovat kohdistuneet valkokaulusväkeen. monessa perinteisessä duunariammatissa menee jopa hyvin: putkimies on pop, ja remonttireiska tienaa hyvin.

ei keskiluokka veneen alle sentään ole joutumassa. ei sinne kansan enemmistö mahtuisikaan. kurjistuminen on suhteellista ja seurausta siitä, että keskiluokan perinteiset etuoikeudet eivät enää ole voimassa.

keskiluokassa pettymyksen ja turhautumisen tunne on suurin, koska sen odotukset ovat olleet korkeimmalla. keskiluokkaan on kuljettu koulujen kautta, mutta nykyään pitkäkään koulutie ei välttämättä vie perille.

valtiovalta hokee tutkintojen tärkeyttä mantranaan, koska koulutus, ja vain koulutus, turvaa kansakunnan kilpailukyvyn. ennen oli niin, että mitä paremmalla pallilla istui, sen lyhyempää päivää sai tehdä. nyt pisintä päivää tekevät päälliköt ja ylemmät toimihenkilöt. työntekijäthän lähtevät kotiin, kun päivä päättyy. avainhenkilöt ovat aina töissä.

harva kuitenkaan uupuu siihen, että töitä on paljon. siihen sen sijaan uuvutaan, jos vaatimukset ovat epäoikeudenmukaisia ja jos hyvin tehdyllä työllä ei olekaan sitten mitään merkitystä.

ainoa nousukäyrä, jonka uurastus tuottaa, ilmenee verenpaineessa. ja keneen verenpaine ja uupumus iskisivätkään, elleivät juuri keskiluokkaan?

moni keskiluokkaan kuuluva on luullut olevansa kutsumustyössä - mutta nyt moni tuntee kutsumusta ihan muualle: pois, maalle, eläkkeelle, helvettiin täältä!

Ripsa kirjoitti...

Meri,

kun olin lapsi, 1950-luvulla, en muista että olisi ollut erityisesti parempia ihmisiä ja huonompia ihmisiä. Kansa kävi kyllä kirkossa ja sieltä kuulutettiin saarnastuolista syntejä, ahneus oli yksi.

Lapsi tunsi sen vain sellaisena, että ei saa ottaa toista piparia, jos ollaan kylässä. Ei saa olla ahne!

Keskiluokan kasvu on oikeastaan alkanut vasta 1980-luvun alusta, siis oikein räjähtänyt. Sen ideologia on uurastaminen ja vastapainoksi sitten kuluttaminen. Sellaista nollasummapeliä, joka tuottaa hyvin nopeasti zombien ryhmiä.

Olin Amerikassa 70-luvun taitteessa. Laskeskelin että Ruotsi on suomea ehkä 3-4 kertaa rikkaampi (sain sieltä n.k. paskaduuneissa rahat opiskeluun) mutta Ameriikassa jopa työväenluokka oli ainakin 10 kertaa varakkaampaa kuin Suomen n.k. sivistyneistö, sekin porukka, jota Taanila kutsui sivistysporvaristoksi.

Siis se joka oli koulutuksella saanut työnsä. Ensimmäisen tai toisen polven suomalaista yliopiston käynyttä väkeä. Ei sitä kovin hirveän paljon ollut vielä, varsinkaan sodankäyneissä.

Ennen 1980-lukua yhteiskuntaluokkia ei oikeastaan mitattu rahalla. Se on se mikä näkyy nyt. Se on sekä vastenmielistä että tavattoman tyhmää, koska materiaalinen hyvä tuottaa lisäahneutta ja lisää haluttomuutta katsoa siihen syöveriin, joka sitä tavaraa omassa sisimmässä ahnehtii.

Mutta. Suomi on edelleen niin paljon vähäväkinen maa, että näin iso keskiluokka vääjäämättä sysää ison osan kansalaisia täyteen paitsioon. Kyllä tästä on jo tutkimuksiakin.

Maan kurssia pitäisi reivata toiseen suuntaan, mutta sellaista ei nyt kyllä ole näköpiirissä.

meri kirjoitti...

katselin juuri john le carren kirjaan perustuvan tinker, tailor, soldier, spy -sarjan ja menin ihan myrtsiksi.

läpi kylmän sodan länsi pöyhkeili puolustavansa heikkoja heidän kiusaajiaan vastaan, mutta se oli perkeleellinen vale. vakaan kehityksen nimissä länsi on kerta toisensa jälkeen yhdistänyt etunsa kiusaajan kanssa, ja siten se syöksee epätoivoon juuri ne ihmiset, joita se väittää puolustavansa.

mikäli historia on valhe josta historioitsijat ovat yhtä mieltä, myös nykytodellisuus on sitä välittävien intressien armoilla.

on röyhkeää kuvitella, että millään sivistysvaltiolla olisi velvollisuus tunkea nyrkkipukarien väliin, jotka ovat päättäneet teurastaa toisensa. niinpä naton joukot sopivat erotuomareiksi yhtä hyvin kuin vaikkapa venäjän sisäministeriön erikoisjoukot taltuttamaan brittiläisiä jalkapallohuligaaneja.

olen aika toivoton tämän maailman kanssa. en usko ihmisen hyvyyteen. onhan paljon kodikkaampaa kykkiä jättimäisen ydinarsenaalin piilossa kuin astua ulos bunkkerista ja tehdä jotain nälälle, saastumiselle, ylisuurille ja kurittomille armeijoille tai pienten kansojen itsemääräämisoikeuksille - vaikka näillä päänsäryillä on paljon suurempi merkitys eloonjäämisemme kannalta kuin konsanaan jollakin kylmällä sodalla.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

tämän päivän uutiset Syyriasta ovat aivan yhtä huonoja kuin ennenkin. Punainen puolikuu on yrittänyt päästä evakuoimaan sairaita ja haavoittuneita, mutta Syyrian armeija sulki taas tiet.

En minä tiedä mitä voisi tehdä. Kyllähän ihmisten, ihan tavallisten siviilien murhaaminen pitäisi saada loppumaan.

Että mitä sinä tarkoitit sillä, että on yhtä röyhkeää että olisi NATOn joukot kuin Neuvostoliitonkin eiku Venäjän? Että onko sinun mielestäsi jotain muuta mahdollista lopettaa tappamista kuin se millä tavalla NATO lopetti sen Libyassa?

Siis ei sota tappamati lopu?

Ainakin minut uutiset saivat täysin epätoivoiseksi, joskus tuossa puolen päivän maissa.

John leCarren tuon kirjan olen kyllä joskus lukenut, ajat sitten. Sehän on kylmän sodan ajalta. Muistan ajatelleeni sitä - samoin kuin joitain Graham Greenen kirjoja esim. Hiljainen amerikkalainen - lukiessani että mitä tyhmyyttä ja typerehtimistä ja nonsensiä.

Kumpikin kylmän sodan osapuoli levitti vainoharhaisuutta ympäri Eurooppaa ja itse asiassa maapalloa. Tulihan siinäkin vainajia.

Mikähän mahtaisi olla se tekijä, joka saisi ihmiset luopumaan ahnehtimisesta ja lopettamaan ilmastonmuutoksen? Kukaan ei ole tainnut keksiä sitä vielä.

Se kyllä tiedetään että esimerkiksi Afrikan sarven epävakaus johtuu suurelta osin jatkuvasta kuivuudesta. Pelkkä klaanisota ei riitä.

LeCarre on elossa vielä, muistan nähneeni joskus lähimenneisyydessä osan hänen haastattelustaan. Hän on niin sanotusti tullut kaapista, eli oli nimeltään joku muu ja siis vakooja.

Greene ynnä jotkut muuta Oxbridge-ihmiset 20-30-luvuilla ajautuivat ulkoministeriön tehtäviin ilmeisesti aika tavalla silmät ummessa.

OLIKO se leffa hyvä? Valto jossain mainitsi ehkä menevänsä katsomaan sen.

hannuhoo kirjoitti...

Ripsa, Meri, Valto

Eikös tuo nälkäasian kanssa ole samoin kuin EU:n talouksien on laita? Pitää tulla omillaan toimeen. Hätälainaa, ok, mutta muuten ei sovi laittaa lapsia yli sen mitä jaksaa elättää. En ymmärrä miten tuo asia olisi voinut muuttua.
Kauheata? Kyllä, elämä on.

Että me elämme yltäkylläisyydessä? Joo mutta se perustuu satunnaiseen (historiallisessa mielessä) moukan tuuriin ja satunnaiseen kykyyn ryöstöviljellä globaaleja resursseja. Tämä etu on juuri loppumassa.

Etc, vanhoja asioita nämä ovat, 40 vuoden takaa ainakin, ensin kömpelösti itse ajateltuja ja sitten luettuja, Carson, Linkola . . . Ne painavat mieltä, ahdistavat, niin mutta auttaako se mitään? Se on niinkuin kuolema omalla kohdalla. Samalla paikalla kun olen elänyt niin olen stä tarpeeksi nähnyt. On hyväksyttävä eikä toivoa tarvitse heittää. Lastenkin takia!

Kuka tietää, ehkä jatkoa on?

Ripsa kirjoitti...

Hannu,

olen samaa mieltä tuosta moukan tuurista. Toisaalta. Vuonna 1917 Suomi yhtäkkiä otti ja itsenäistyi - siitä seurasi kamala sisällissota, mutta sen jälkeen on välillä hapuillen ja uusien sotien jälkeen päästy jotenkin jaloillemme.

Hyvinvointia, maapallon mitassa yltäkylläisyyttä ei ole kyllä ollut vasta kuin 1950-luvun lopusta lähtien. Silloin muistan vanhempien voivotelleen Intian nälänhätää. Se oli sodan tuottamaa ja kesti kauan yli sodan - sekin maa itsenäistyi, mutta ei poistanut kastijärjestelmää.

Meille yhteiskuntaluokat tulevat 1920-30-lukujen malliin vissiin vähitellen uudelleen. Se ei ole erityisen viisas suunta.

En minä tiedä voiko kehitystä ohjailla kukaan, kun Suomi on sidottu kansanväliseen markkinatalousmekanismiin kaikenmoisin sitein.

Olen toisaalta miettinyt, että hyvä jos kasvua ei nyt ole. Ehkä emme sitten ainakaan juuri nyt saastuta aivan tuhottomasti.

Hannu, lasten takia, ja lastenlasten!

hannuhoo kirjoitti...

Ripsa,

me olemme niin loputtoman ehdottomasti sattuman tuomia, että sitä on vaikea lainkaan käsittää.
Mutta funtsi!

Jos vaikka Mannerheim ois ammuttu Japanin sodassa niin meistä ei ainoatakaan olisi olemassa. Ne jotka oli meidän vanhempia alkuun laittamassa olisivat sillä faktisella tekohetkellä puuhanneet ihan jotain muuta! Ois syntynyt muita lapsia täällä ja Venäjällä ja Ruotsissa ja . . . ja maailma olisi toinen. Eri ihmisten täyttämä!
Jos Akilleus . . .
eikä tämä ole jotain huulenheittoa vaan matemaattinen fakta. Emme voi paeta sitä ettemme voi juuri millään todennäköisyydellä vaikuttaa etukäteen määrätysti siihen maailmaan joka on käsiemme ulottumattomissa.
Joo, vaikea on suhteellisuusteoriakin.

Niin että minä yritän ajatella perhettäni, naapureita ja sinua Ripsa ja maalarimiestäsikin muistan jossakin sopukassa ja yritän olla ihmisiksi kaikenlaisille oudoille kavereillekin joita tulee vastaan asemalla tai Malmin sillalla, so help me God!

Ja olen iloinen, että ajattelet minua ja Helkaa ja silleen!

Yhteiskuntaluokista, hm, niitä taitaa aina olla? Tulee mieleeni vanha historian proffa Jaakko Suolahti joka piti meille märkäkorville pienen tervetuliaispuheen jonka päätti kehoituksella "etsikää paikkanne yhteiskunnassa!" tai Virginia Woolf jota juuri nyt luen. (Sitä missä hän kertoo äidistänsä ja lopuksi kysyy 'olenko snobi').
Ylioppilaslakki on monille stressitekijä. ?

Ripsa kirjoitti...

Hannu,
tuossa oli monta kysymystä, jotka ovat ehdottomasti ikuisuuskysymyksiä.

Valto jossain mietiskeli että jos Lillqvist tekisi animaatioleffan vaikka tuosta Guggenheimista ja kaikesta hölmöstä mitä tässä maassa on nyt tekeillä. Lillqvistin Mannerheim-animaatio olisi tullut viime yönä, mutta en jaksanut valvoa.

Oliko Suolahti Suomen historian proffa? Isä oli historian lehtori ja latinan ja suomen, eli hän oli opiskellut vuodesta 1944 ja vannoi Jaakkolan nimeen. Minulla on Jaakkolan Suomen historia, täynnä isän äkäisiä lyijykynämerkintöjä.

Jos Mannerheim olisi kuollut vaikka sillä maanmittausmatkallaan uiguurien maahan? Kiina jo odotteli malttamattomasti että britit häipyisivät sieltä, vaikka Intiaan. Muistaakseni vuosi oli sama kuin Tunguskan meteoriitin, mikä se nyt oli? 1912 vai 08? Sattumilla on ylipäänsä ratkaiseva osuus meidän kaikkien olemassaoloon.

Ilman sotaa isä ja äiti eivät olisi suinpäin menneet naimisiin. Niin menivät tuhannet ja tuhannet ihmiset. Rakkaus oli korvausta menetetyistä sotavuosista.

Hannu, en ole ikinä lukenut mitään tarkempaa eläimistä, mutta ihmiset kuuluvat laumaeläimiin. Muistan hevosten hirvittävät tappelut keväisin kun ne päästettiin ulos. Ne olivat lauma ja orit ottivat yhteen. Ne eivät tappaneet toisiaan mutta ihmiset tappavat.

Muistan katselleeni hevosten möykkää peloissani ja vastahakoisen ihailevasti. Kuuntelin isän ja sen kavereiden puhetta sodasta ja rupesin tajuamaan aika varhain että en ole ehkä syntynyt parhaimpaan mahdolliseen aikaan.

Monta kertaa olen ajatellut ja sanonut ääneenikin, että en ole totisesti pyytänyt saada syntyä. Joskus taas kaikenmaailman aineettomista asioista voi ihastua niin että päivä vain paistaa.

Se paistaa kyllä nytkin. Ja kyllä minä sinua ja Helkaa aattelen. Samoin kuin muitakin jotka tässä keskustelevat.

Oletko lukenut semmoisen kirjan kuin Sattuma vai välttämättömyys? Se käsittelee osittain Gaia-hypoteesia, mutta ei taatusti ole huuhaata, vaan selittää ihmisen biologisen olemisen pohjaa.

Enpä tiedä. Ehkä Gaia on olemassa ja ehkä se korjaa ihmisten aiheuttamat vauriot vielä. Mutta samana kaikki ei enää jatku.

hannuhoo kirjoitti...

Pikaisesti. Jaakko Suolahtdella oli jos oikein muistan Suomen ja Skandinavian h. oppituoli. En koskaan ollut hänen oppilaansa mutta tuo mainitsemani ajatus hänen tutor-puheessansa pani ajattelemaan. Nuorisohan silloin varsinkin oli kaiken uuden ja luovan perään, ihan kuin kai nytkin. Semmoiseen uskoo kun ei vielä tiedä.

Minulle se ratkaiseva opettaja oli Jutikkala (hyvässä ja pahassakin) jonka älyllinen taso oli huimaava. En silloin tiennyt että hän oli matemaatikkokin ja tilastotieteilijä.
Hän olisi vienyt minut mennessään mutta työtaakka olisi ollut hirmuinen. Väistin.


Jaakkola, miten isäsi, oliko hä siis tämän 'heroista Suomea' kohtaan jo kriittinen? Meillä oli, olisko vieläkin, niitä, Suomen kansan aikakirjoja (oliko nimi noin?), anyway, luin niitä poikana suurella mielenkiinnolla.

Joo, hevonen on isollekin pelottava eläin jos on villi ja vapaa.

Gaiaan aina joskus törmää, siinä on aukko, pitäisi ottaa selvää.

Ripsa kirjoitti...

Hannu,

minä olisin päässyt opiskelemaan myös Helsingin yliopistoon, suomea. Mietinkin sitä, olisin ottanut historian ja kansantieteen (vai miksi sitä nykyään kutsutaan?) sivuaineiksi.

Mutta sitten lopulta Tampereen yliopiston Draamastudio veti pitemmän korren yksinkertaisesti siksi, että se oli uusi koulu ja siksi, että draamassa oli mahdollisuus opiskella monen eri taiteen alueita. Olen siihen kouluun vieläkin tyytyväinen.

Kyllä minä luulen että isä oli kriittinen kaiken oppimansa suuntaan. Minä kun olin vanhin lapsista, niin kuuntelin usein isän jurnutusta siitä tai tästä asiasta. Kivointa oli se, että kun isä oli koulun kirjastonhoitaja, niin sain olla mukana järjestämässä sitä - se oli aika hyvä kirjasto minun mielestäni, Kangasalan yhteiskoulussa.

Sittemmin ei kouluissa juuri ole kirjastoja ollutkaan.

Isä oli ollut kiinnostunut historiasta ja latinasta jo kouluaikana. Hänen isänsä, joka oli seminaarinkäynyt ja Suomen Nuoriso-Opiston johtaja, tottakai harrasti myös historiaa ja luulen että hän puolestaan ohjasi isää humanistiseen suuntaan jo niin aikaisin kun isä jotain jostain tajusi.

Jaakkolan jollain sivulla lukee: Olen ehdottomasti tätä homeista kirjaa vastaan. Se herätti minussa hilpeyttä, koska isä joutui varmasti sitten yliopistossa lukemaan useampiakin homeisia kirjoja.

Onneksi minulla on mies, joka on monella tapaa kiinnostunut monista asioista ja osasi luotsata minut joskus parikymmentä vuotta sitten Gaia-hypoteesin läpi - se on umpihumanistille vähän hankala.

Hevonen tuli mieleen tuossa ihan vain siksi että laumahan se on ihmistenkin maailma...

meri kirjoitti...

ripsa, hannu, valto, heli ja kumppanit

jatkan tuosta keskiluokasta vielä hiukan, jos sallitte:

kaikki yrittävät viettää kulutusjuhlia makunsa mukaan. keskiluokka pystyy erottautumaan duunareista enintään siinä, mihin he rahansa laittavat. he ostavat vähän parempaa viiniä ja valitsevat ranskalaisen auton, eivät japanilaista.

mutta vain joka toisesta yliopistotutkinnon suorittaneesta tulee nykyään ylempi toimihenkilö. suomalaisen teknologiaihmeen tärkein syy, halvat insinöörit, on kuin voi takavuosina: ylituotannosta kärsivä luonnonvara.

paljon mainostettu työvoimapula koskee siivoojia, lehdenjakajia ja bussinkuljettajia - aloja, joissa tutkintoja ei kysytä. jokaista säällistä koulutuspäällikön tai account managerin paikkaa hakee vähintään kolmesataa toiveikasta.

käytännössä koulutus vain lisää kilpailua niistä harvoista paikoista.

koulutus voi olla pätevä lääke moneen vaivaan, mutta sivuvaikutuksenaan se mitoittaa työelämää koskevat toiveet yläkanttiin. odotettavissa tulevina vuosina: monta pettymystä.

hyötyäkin koulutuksesta on. se sentään antaa eväitä sietää työelämän epävarmuutta.

jos työpaikan ovi sitten avautuu, tarjolla on luultavimmin määräaikaistyö tai tilapäinen projekti.

vaikka professorikin nykyään voi olla paitsi määrä- myös osa-aikainen, tyypillisimpiä pätkä- ja silpputyösuhteet ovat alemmilla toimihenkilöillä.

erityisen turvattomia ovat kuntien naisvaltaiset toimihenkilötyöt, mutta määräaikaiskyykytys osataan myös muodikkaammilla aloilla - it-firmoissa, mainostoimistoissa ja mediataloissa, uuden keskiluokan kotikentillä.

no, siisti sisätyö saattaa sentään yhä olla valttia, sillä rahalla keskiluokkaan ei enää houkutella.

talouskasvun hedelmät poimii pääomatulonsaajien pikkuriikkinen etujoukko.

kun suomalaiselta palkansaajalta kysyy, onko työnteon mielekkyys lisääntymässä vai vähenemässä, yhä useampi valitsee jälkimmäisen. reilun pelin ja vastavuoroisuuden säännöt ovat työpaikoilla murentuneet. mmielekkyyden kokemusta syö erityisesti se, että vaikka yrityksillä menee hyvin, hyöty ei kohdistu palkansaajiin sen enempää parempina ansioina kuin työpaikan varmuutena.

nyt voi tulla erotetuksi, vaikka kuinka hyvin tekee työnsä. sitä yhtälöä ei enää ole, että jos tekee työnsä hyvin, siitä seuraa itselle jotain hyvää.

ennen naureskeltiin sille, kuinka työnantaja on maksavinaan meille palkkaa ja kuinka me olemme tekevinämme töitä. nyt virnistellään kyynisesti sille, että työnantaja on vaativinaan sitoutumista työhön - ja me olemme sitoutuvinamme.

Ripsa kirjoitti...

Meri,

luen parastaikaa Juha Saaren opusta onnellisuustutkimuksesta. Se käsittelee koko maailmaa, mutta eritoten Eurooppaa ja Suomea, tietenkin. Kirjassa on paljon tilastoja ja muuta eksaktia tietoa. Se vaikuttaa olevan erinomainen käsikirja byrokraateille ja poliitikoille MIKÄLI heitä erityisesti koulutetaan, mitä en tiedä.

Byrokraattien ja poliitikkojen työalue on niin paljon epämääräinen, että mistäs heidän koulutuksestaan tietäisi. Mutta oletan että he kuuluvat keskiluokkaan.

Sanan määritelmä on vaikea. Mutta siis onnellisuustutkimusta on tehty jo vuosikymmeniä. Se on tyypillinen sosiologian alueeseen kuuluva juttu. Käytännön tiedettä, käyttökelpoista.

Onnellisuus on siitä mukava asia että sen yhteydessä voi jopa puhua tunteista.

Kyllä tuon koulutuksen ja työpaikkojen yhteensovittamattomuuden näkee ihan selvästi esimerkiksi sunnuntain Hesarista. Nimikkeitä on vaikka kuinka paljon ja se nuoriso jota tunnen sanoo juuri tuota: hakijoita on hirveästi, eikä mikään koulutus takaa yhtään mitään.

1990-luvun laman aikaan puhuttiin siitä, että koulutus takaisi työpaikat. Jo silloin sanottiin että ei takaa.

Joko tämän tai eilisen Hesari kyllä todisteli että insinöörit saavat töitä aika hyvin. Miesten unelmatyöpaikka voi edelleen olla se. Sehän ON hyvä työpaikka: saa miettiä asioita ihan sopivasti, sillä elää ja elättää vaimon ja lapsiakin, se ei ole liian rankka.

Paitsi sitten niillä vähän paremman päällikön tehtävän duuneissa, jossa kuulemma työ- ja vapaa-aika menevät sekaisin.

Niin kyllä menee myös kaikenmaailman taiteilijoilla. Käsittääkseni kokonaistyöaika yliopistohommissa lisäsi töitä myös - sekin korkeakoulutukseen perustuva juttu.

Insinöörit ehkä saavat parempaa palkkaa kuin yliopistolehtorit? En tiedä. Ehkä semmoinenkin tilasto on jossain olemassa.

Joka tapauksessa: koulutus on ilmeisesti johtanut keskiluokan kasvuun. En minä siihen muuta syytä keksi.

Nyttemmin sitten n.k. arvot ovat romahtaneet. Romahtaminen on ehkä kiinni työstä. Esimerkiksi: onko meillä nykyään enemmän leipäpappeja kuin ennen? Onko meillä enemmän valelääkäreitä tai -hoitajia kuin ennen?

Eipä taida olla tietoa.

Mutta yksi mitattavissa oleva asia kyllä on. Se on ammattiyhdistysliikkeen poliittinen ja yhteiskunnallinen valta. Sellainen tuntuma on jäänyt että se on romahtanut.