Minulla on useita ystäviä, jotka pitävät fantasia- ja tieteiskirjallisuudesta. He ovat aivan täyspäisiä ihmisiä, mutta tarvitsevat ripauksen toisenlaista elämää pystyäkseen elämään arjessa, josta helposti poistuu kaikki odottamaton kauneus.
Kirjoitin aiheesta jo ajat sitten yhdeltä sen osalta, kun ajattelin Arthur C. Clarken käsikirjoittamaa elokuvaa 2001. Nyt luen hänen kirjoittamaansa tieteiskirjaa nimeltä The Songs of Distant Earth. Se on mahdollisesti suomennettu, mutta pidän hänen omasta kielestään.
Clarken englanti ei ole tylynkovaa niin kuin joillakin tieteiskirjailijoilla.
Tätä on nyt kyllä ilmassa. Helsingin Sanomien Kuukausi-liite kuvasi kanteensa Risto Isomäen, joka on suomalainen tieteiskirjailija. Joku Blogistanissa parahti tahtovansa olla Isomäki.
Minuuksien vaihtaminenkin on totta kai mahdollista tieteisromaanissa. Mutta luulen että henkilö halusi osata kuvitella niin kuin Isomäki.
Ensimmäinen isompi kosketus fantasiaan lapsuusvuosien jälkeen oli tietenkin J.R.R. Tolkienin Sormusten herra. En tiedä olisinko tullut kompastuneeksi koko Tolkieniin, ellei minulla ollut pientä poikaa. Hänen isänsä luki tätä runoa hänelle miltei joka ilta, nukkumislukemiseksi:
The Road goes ever on and on
Down from the door where it began.
Now far ahead the Road has gone,
And I must follow, if I can,
Pursuing it with weary feet,
Until it joins some larger way,
Where many paths and errands meet.
And whither then? I cannot say.
Ajattelin kuinka Tolkien luki lapselleen itse keksimiään tarinoita Tiestä joka ottaa tavattoman määräävän aseman hobitien, puolituisten elämässä. Sitten ajattelen että hän, kuten myöhemmin poikansa myös, päätyivät englannin kielen ja kirjallisuuden professoreiksi. Virat eivät periytyneet, mutta joillakin isillä voi olla merkitystä pojilleen positiivisessa mielessä. Laulu Tiestä kertoo elämästä, jonka isä kertoo odottavan poikaansa.
Nämä kaksi kirjailijaa, Clarke ja Tolkien eivät ole aikalaisia, mutta kumpikin on matkustanut pitkin ja poikin brittiläistä imperiumia ja kumpikin on kokenut sodan, Tolkien I ja Clarke II maailmansodan. Clarke oli tähtitieteilijä, Tolkien kirjallisuustieteilijä, jonka erityisalue oli muinaisenglanti.
Se puolestaan on lähisukua pohjoisgermaanisille kielille. Sormusten herra on ehdottomasti velkaa saagoille (ks. myös uusi saaganäkemys). Aivan ensimmäiseksi Tolkien yritti saada julkaistuksi keijujen kieliopin, mutta ilmeisesti kustantajat vain murahtelivat.
Työ kielen ja kirjallisuuden parissa ei auttanut yhtään. Sen sijaan Clarken tähtitieteilijän ja varhaisen tietotekniikan uranuurtajan työ tapahtui juuri oikeaan aikaan, ja myös fiktio myi hyvin. Hän puhui innokkaasti SETI-järjestelmän puolesta, jossa tavalliset tietokoneet valjastetaan luppoajoiksi etsimään maapallon ulkopuolista elämää.
Täydellä syyllä häntä voi kutsua Jules Vernen perilliseksi.
Olen miettinyt fantasian ja tieteiskirjallisuuden suosiota. Ilmiö on mielestäni peruspositiivinen, koska se vetoaa kasvaviin poikiin, jotka usein eivät lue huvikseen. Minun on kuitenkin ollut aina vaikea ymmärtää vimpaimien ja tekniikan suurta osaa näissä kertomuksissa.
Mutta ehkä joidenkin ihmisten mieleen täytyy olla kiertotie, joka kulkee esineiden kautta. Clarke kuvaa kaukaisen Thalassa-planeetan avulla draamaa, joka muuttuu varoitukseksi ihmiskunnan tämänhetkistä menoa kohtaan.
Sen sijaan Tolkien pysyttelee uskollisesti Keskimaassa, jossa oliot tosin ovat joskus outoja, mutta kuuluvat kuitenkin yhteiseen länsimaiseen mytologia-perinteeseen. Niistä on mahdollisempaa nähdä unia kuin maapallon ulkopuolisista olioista.
Kosmologia on tiede, joka ei lopeta kiehtomasta ihmisiä. Se ottaa valtaansa taas tulevina kirkkaina pakkasöinä ja ihmiset hakeutuvat kaukoputkien läheisyyteen. Sillä välin he kulkevat Tietä joka jatkuu jatkumistaan.
On outoa että pieniä vihreitä miehiä Marsista ei ole vielä koputtanut ovelle. On vaikea kuvitella että olisimme täällä aivan yksin. Ja on täysin mahdollista, että ihminen ei ole saavuttanut sellaista älyllis-fyysistä kapasiteettia, jolla sellainen muukalaisuus havaittaisiin.
Ehkä pienet vihreät miehet puhuvat keijujen kieltä?
Doris Lessing on sanonut mm. näin (ruotsiksi käännös):"Det har sagts att allt som människan förmår fantisera ihop har sin motsvarighet någon annanstans, på ett annat verklighetsplan."
VastaaPoistaHänen avaruuseeppoksensa (ruots. Canopus i Argo: Ur arkiven) tuntuu todelliselta.
Toinen fantasiakirjailija, jonka taiteesta pidän, on Neil Gaiman. Todella upeeta!
Englannin kielen elf voidaan toki kääntää sanalla "keiju", mutta Tolkienin itsensä mukaan oikea käännös on haltia. Tolkien osasi suomea riittävän hyvin lukeakseen Kersti Juvan suomennoksen - josta hän piti erityisesti, toisin kuin Åke Ohlmarksin ruotsinnoksesta, ja hänen elves olivat nimenomaan haltioita - ihmisenkaltaisia materiaalisia olentoja, eivät suinkaan mitään pikkutyttömäisiä keijukaisia.
VastaaPoistaTolkien oli kuonosta kantapäähän katolinen, ja TSH sekä varsinkin Silmarillion on täynnänsä katolista mytologiaa. Tolkienin haltiat ovat ensisijaisesti ihmisiä - siis sellaisia ihmisiä, mitä ihmiset olisivat, jos syntiinlankeemusta ei olisi tapahtunut: kuolemattomia, sairauksista vapaita, kauniita, älykkäitä - mutta vailla vapaata tahtoa. Hänen ihmisensä puolestaan ovat reaalimaailman ihmisiä. Tolkienin tiedetään vielä spekuloineen, että koska haltioilla ei ole vapaata tahtoa ja heidän kohtalonsa on sidottu Ardaan, niin kuoltuaan he reinkarnoituvat takaisin - toisin kuin ihmiset, he eivät pääse pois Ardasta ennen maailmanloppua.
Tolkien ei suunnitellut vain yhtä haltiakieltä. Hän suunnitteli kaksi haltiakieltä - quenyan ja sindarin (mestarihaltioiden ja harmaahaltioiden kielet). Niille hän kehitti heprealaisten aakkosten pohjalta oman kirjoitusjärjestelmänsäkin, ja sanaston sekä kieliopin. Quenyan (siis 'kvenjan') pohjana on suomen kielioppi, sindarin puolestaan kymri.
Molemmat kielet ovat sen jälkeen alkaneet elää omaa elämäänsä. Niistä on tullut keinotekoisia kieliä, joita jotkut fanit ovat opiskelleet niin, että kykenevät keskustelemaan quenyaksi tai sindariksi.
Bubu, olen lukenut yhden tai kaksi osaa Lessingin sarjasta, mutta itselläni ei niitä ole.
VastaaPoistaMutta niistä kyllä tuli sellainen tuntu, että ne ovat kytköksissä toisiinsa, joten koko sarja pitäisi lukea.
Gaimanista olen kuullut. Voi kauhistus miten paljon lukemista tuli jo nyt kahden kommentin perusteella!
Ironmistress, tuossa Jakhellnin paksussa opuksessa (linkissä) on myös kääpiöitä jotka ovat erivärisiä, niitä on mustia ja hopeanvärisiä ja aivan vaaleita.
Ja pystyvät kommunikoimaan keskenään.
Että siis englannissa on elf, joka ei olekaan sitten keiju. No, suomenkielistä versiota Sormusten herrasta meillä ei ole. Sitten täytyy olla niin että fairy on keiju, mutta sillähän on toisenlainenkin konnotaatio, eli ainakin ennen niin on kutsuttu homoseksuelleja.
Mutta siis piti olla kaksi eri kieltä. Mitenkäs mestarit sitten antoivat oppilailleen ohjeita?
Arvelin että se olisi keiju, koska Goethen tunnettu runo, Schubertin säveltämä, Elvenkönig suomennettiin Keijujen kuningas.
Siitä olen kyllä lukenut että Tolkien osasi suomea, siis tutkijana, ja olen myös kuullut että kielioppi perustuisi suomeen.
Silmarillionia en ole lukenut, se on yksi noita 10-vuotissuunnitelman lukulistan kirjoja.
Nuo kaksi tunnetuinta katolista englanninkielen mestaria, C.S. Lewis ja Tolkien olivat kumpikin katolisia. Mutta brittien yliopistolaitokset ovat olleet miltei alkaapäätä uskonnoista riippumattomia, joten voisi vaikuttaa siltä että katolisia on enemmänkin. Kolmas katolinen kirjailija on Graham Greene.
Englannissahan Kersti Juvakin opiskeli. Hän siis ehti tavata Tolkienin ilmeisesti.
Sori, korjaus heti perään: Goethen runossa on tietysti ERLENkönig, ei Elvenkönig.
VastaaPoistaTiedä sitten keksikö Goethe otuksen vai onko sellainen germaanisia myyttisiä hahmoja.
Jos tie on rengastie se vie saman tien eri kohtaan. Onko paluu lähes lähtöpisteeseen sitten viesti siitä, että homma jäi kesken. Itselleni tuollainen rengastie on nämä hevoset. Palaan aina hevosenomistajaksi, näemmä. Päätöksistä huolimatta. Tämä taitaa olla vähän sinun aiheesi vierestä, mutta tuli mieleeni.
VastaaPoistaKirppu, vaikuttaa siltä että Tolkienille Tie tarkoitti isompaa asiaa kuin vain kulkua paikasta A paikkaan B, koskapa kirjoitti sen isolla.
VastaaPoistaJa voin kuvitella että koska tuo laulu on aika lailla alussa Sormusten herrassa, siinä pikkupojalle painotetaan tien tärkeyttä.
Kenties myös sen valinnan tärkeyttä. Ironmistress tuolla puhui Tolkienin katolisuudesta ja viitteitä kristinuskoon kirjassa selvästi on, jos on myös viitteitä Euroopan aloittamiin maailmansotien kauhuihin.
Ripsa, quenya (mestarihaltioiden kieli) oli eräänlainen "haltialatina", joka oli lähinnä rituaalien ja liturgioiden teksti. Jokapäiväisenä kielenä oli harmaahaltioiden kieli, sindarin.
VastaaPoistaSindar, harmaahaltiat, olivat Keski-Maan "alkuperäinen" haltiaväestö. Kun mestarihaltiat, noldor, tulivat Keski-Maahan Amanista (Kuolemattomilta mailta), he omaksuivat harmaahaltioiden kielen, ja lakkasivat käyttämästä omaa alkuperäistä kieltään, quenyaa. Myös Lännenihmiset, dunedain, omaksuivat harmaahaltioiden kielen, sindarinin. Sindarinin ja ihmisten alkuperäisen kielen, anduinacin, pidginkielenä syntyi yhteiskieli, westron.
Eli vastaus kysymykseesi oli, että mestarit antoivat oppilailleen ohjeita sindariniksi.
Termiä "mestarihaltiat" ei pidä ymmärtää ammattikuntaterminä, vaan että noldor olivat haltioista se sukukunta, jotka olivat kaikkein eniten tiede-, taide-, teknologia- ja käsityö-orientoituneita. Kuka tahansa nykypäivän nörtti tulisi oikein mainiosti juttuun noldorin kanssa (jos heitä "oikeasti" olisi olemassa). Heillä myös yhteiskuntarakenne oli kaikkein kehittynein.
Keski-Maan neljä vapaata kansaa olivat haltiat, ihmiset, kääpiöt ja hobitit. Muita älyllisiä (puhuvia) olentoja olivat entit (puuhumanoidit) sekä örkit ja peikot (pahat humanoidit).
Harmaahaltiat (sindar) rakastivat metsiä, luontoa ja puita ja viljelivät maata - he elivät heimokuntina ja heitä voisi luonnehtia lähinnä haltioiden hipeiksi tai gooteiksi. He elivät heimokuntina. Harmaahaltiat inhosivat ja pelkäsivät kääpiöitä, sillä kääpiöt olivat kaikkea sitä mitä he eivät olleet: vantteria, lyhyitä, komeita mutta eivät kauniita, puhuivat outoa kieltä, viihtyivät maan alla ja rakastivat vuorityötä, kiveä, kultaa ja metalleja - ja he hakkasivat puuta polttoaineeksi, kaivospölkyiksi ja tarvekaluiksi. Sensijaan mestarihaltiat ja kääpiöt tulivat mainiosti juttuun. Kääpiöt puhuivat yhteiskieltä ja omaa salaista kieltään, khuzdulia.
Haltiat olivat suunnilleen ihmisen kokoisia ja näköisiä olentoja, joskin kaitaluisempia ja vähemmän lihaksikkaita, sekä hienopiirteisempiä. Heillä ei kasvanut partaa (poikkeuksena Cirdan) eikä tukan ja kulmakarvojen ohella muuta ruumiinkarvoitusta, ja heidän ihonsa oli kalvakampi kuin ihmisillä ja heillä oli suipot korvat. He olivat periaatteessa kuolemattomia (saattoivat kuolla väkivaltaisesti tai sitten suruun), ja heillä ei ollut sairauksia, mutta heillä ei myöskään ollut vapaata tahtoa. Kannattaa katsoa DVD:ltä Peter Jacksonin TSH-trilogia elokuvana - siinä sekä haltiat että ihmiset esitetään juuri sellaisina kuin itse olen heidät aina kuvitellut.
Olen itse lukenut TSH:n varmaan parikymmentä kertaa läpi - rakastan sitä, se on aivan mahtava teos. Valmistauduin aikoinaan englannin ylppäreihin lukemalla Silmarillionin alkukielellä. Koska se oli suomeksikin äärimmäisen vaikeasti ymmärrettävä kirja, totesin että tämän jälkeen ymmärrän ihan mitä tahansa.
Englannin sana elf voidaan kääntää "keiju", mutta se yleensä käännetään haltiaksi. Tässä tapauksessa haltia on oikea käännös. Sana "fairy" tarkoittaa keijua, mutta koska se voi tarkoittaa myös (femme)homoa, se yleensä fantasiakontekstissa kirjoitetaan faerie, joka ääntyy samalla tavalla ja tarkoittaa keijua.
Tässäpä vielä Juvan suomennos Bilbo reppulin matkarunoon:
Tie vain jatkuu jatkumistaan,
ovelta mistä sen alkavan näin.
Nyt se on kaukana edessä päin,
jos voin,
sitä joudun seuraamaan
jaloin uupunein vaeltaen.
Kunnes se taas tien suuremman kohtaa,
paikassa johon moni polku johtaa.
Mihin sitten?
Tiedä en.
Koti takana, maailma edessä on
ja polkuja määrä lukematon,
läpi varjojen laitaan pimeän,
kunnes näemme tähtien syttyvän.
Ja silloin maailma taakse jää,
kaukaisuuteen matkamme ennättää.
Itseeni suurimman vaikutuksen teki Bilbon laulu Eärendil Merenkävijästä. Itkin sitä lukiessani - se oli niin tunteikas.
Kiitos, I.M., siinäpä oli hieno historiikki!
VastaaPoistaOlet siis sitä heimoa. Katsoin juuri että Lord of the Rings on julkaistu ensimmäisen kerran 1954, vuoteen 1969, joka painos meillä on yhtenä, jo hajoavana laitoksena, on 16. painos.
Olin aikoinaan ystävättäreni ja hänen 9-vuotiaan tytärensä ja 11-vuotiaan poikani kanssa katsomassa hytisyttävän kylmässä Hyvän toivon linnakkeessa nelituntista, vai oliko ylikin, Tarua sormusten herrasta, jossa Gollum, eli Klonkku oli Kari Väänänen ja aivan loistavan suorituksen tekikin.
Sittemmin poika on varmaan lukenut suomeksi kirjan ties kuinka moneen kertaan ja nyt piakkoin alkaa lukea sitä 4-vuotiaalle tyttärelleen, niin kuin hänelle se luettiin sen ikäisenä ensimmäisen kerran.
Poijan silmät olivat kuin lautaset ja näki kuinka hän rakasti pelätä.
Kirja pitäisi kyllä sitoa ja liimata ja ommella kasaan jollain konstilla. Vieressä oleva Silmarillion on aika hyvässä kunnossa.
Pitäisi kieltää lailla tekemästä tiiliskiven paksuisia kirjoja "paperback"-painoksina.
Poijan isä luki tässä keväällä Beowulfia ja käski minua vähän väliä katsomaan mitä se tai tämä on anglosaksiksi ja nyt hän puolestaan tarttui härkää sarvista eli lukee Kalevalaa.
Miten hemmetissä minä selitän hänelle minkälainen ihminen on tuiretuinen?
Voisi sanoa että ilmassa on sankasti mytologiaa.
Kirjoititko englannista ällän?
"Kirja pitäisi kyllä sitoa ja liimata ja ommella kasaan jollain konstilla."
VastaaPoistaKirjansitojalle!
"Pitäisi kieltää lailla tekemästä tiiliskiven paksuisia kirjoja "paperback"-painoksina."
Paksuille tiiliskivi-kirjoille voi valmistaa kotelot.
Ai niin, sinä olet paperi-ihmisiä! Olisitpa nyt tässä niin saisit metrin verran tilauksia!
VastaaPoistaOpistossakin on joskus ollut kirjansidontakursseja. Tiedätkö mikä on ongelma? No paperin laatu. Kun vertaa nykykirjojen paperia esim. 1900-luvun alun paperiin, niin nykyinen hapertuu paljon nopeammin kuin vanha.
En yhtään tiedä mikä siinä tekniikassa on muuttunut, mutta joskus pistää vihaksi, että aivan uusikin kirja voi vuodessa kahdessa hajota.
Sen takia pidän kovakantisista kirjoista, vaikka pokkari on kyllä ajatuksena hyvä.
Minulla on koteloita, jotka on tehty pahvilaatikoista, mutta niissä on säilytettäviä lehtiä ja muuta paperitavaraa.
Juuri nyt Sormusten herra pysyy kasassa parin tiiliskivikirjan varassa kirjahyllyssä. Siinä on vain se että hyllyrivi ei saa päästä yhtään rakoilemaan.
Työskentelin joskus nuorena Raumalla paperitehtaassa labrassa, joten olen saanut sieltäkin paljon oppia ja sit olin siinä Koskenrannan (Tampereella) pahvitehtaan labrassakin töissä.
VastaaPoistaMut luulen, et paperissa ei oo massaa enää niin ku ennen tai sit massan laatu on huono (nopeesti kasvanu puu, erilaiset massapuut?) tai paperi on huonosti tehtyä. Ennenhän käytettiin muutakin kun puuta paperin valmistukseen esim. lumppua (ei tosin mun aikanani).
Niin, paperi on jännä ala. Niinku on tekstiilikin. Ja varsinkin lasi!
Kai tiedät, että paperillakin on "loimen" suunta? Jos liimaat kaks paperia yhteen, mutta eri suuntiin, menee paperi aalloille ja se ei enää ole sileä.
En muuten tiennyt loimesta mitään.
VastaaPoistaSen muistan kuulleeni että on pitkäkuituista puuta ja lyhytkuituista ja ne käyvät erilaisiin papereihin.
Muistan toki lumppupaperin, siitä tehtyjä kirjoja oli muistaakseni vielä 50-luvun alussakin.
Sittemmin olen joskus ostanut Nepalissa tai Burmassa käsintehtyä paperia, jolle on kiva sutata vesiväreillä. Sillä saa aikaan yllätyksiä.
Lisänä se, että lumpuista tulee joskus väriläiskiä paperiin.
Mitä muuten on siistaus? Sen sanan muistan nähneeni siinä yhteydessä kun tehdään uusiopaperia.
Sittenhän sinä todella tiedät aiheesta! Luulen että uusi paperipuu on huonoa samasta syystä kuin uudet puurakennukset saattavat ruveta mätänemään: isokuituista, koska metsiin ruvettiin levittämään joskus 70-luvun lopussa lannoitteita ja myrkkyjä.
Oli aikoja jolloin kotometsiin ei ollut menemistä sieneen tai mustikkaan ja se tuntui katkeralta.
Oletko seurannut Suomessa käytävää keskustelua metsäteollisuudesta? Se voi tyssätä Venäjän puun loppumiseen tai siis isoihin ylimääräisiin tulleihin.
Selluteollisuus on ollut vuoskymmenen ainakin riippuvainen Karjalan puusta. Tyhmää touhua.
Linkki:
VastaaPoistahttp://fi.wikipedia.org/wiki/Siistaus
Täällä on käyty oikeutta just niiden lannotteiden ja myrkkyjen takia, varsinkin vesakkomyrkkyjen. Työntekijät ja paikkakuntien asukkaat ovat olleet päähenkilöinä.
Joskus näin satelliittikuvan Suomesta, se oli Neuvostoliiton aikoja: se valtioden raja oli todellinen. Suomen puoli harvaks hakattu, Neuvostoliiton puoli vielä tiheän vihree.
Nyt taitaa olla sekin raja jo hävinny.
Kaikki puut hakataan ja sit tilalle istutetaan sellasia nopeesti kasvavia taimia, sellupuuta.
Muuten uusiopaperin valmistajat valittavat kirjekuorien ikkunoista sekä liimakohdista, ne kuulemma pitäs poistaa ennen keräykseen jättöä. Esim. ne liimakohdat kerääntyy vähitellen koneiden osiin ja aiheuttaa stoppeja.
Bubu, minä muistan saman satelliittikuvan! Enkä muista nähneeni pitkään aikaan enää yhtäkään, että varmaan olet oikeassa.
VastaaPoistaPaperin käyttöä pitäisi vähentää. Ei se mitään vielä haittaa, että tehdään kirjoja ja jonkin verran kirjepaperia, mutta esimerkiksi mainokset ja sellaiset, joissa on vielä sotkettu jollain muovilla pinta kiiltäväksi.
Olenkin ihmetellyt että miksi uusiokirjekuoria on niin vähän.
Onnetonta on se, että vaikka kuinka tehtäisiin uusiopaperia, niin metsää ei silti jätetä hakkaamatta. Se siis surettaa, koska metsä on elävä olio.
Puu on elävä olio. Metsän ekosysteemi voisi olla kollektiivipersoona.
VastaaPoistaKalevi, tuolla postauksessa mainitsemassani Taru sormusten herra- opuksessa on puita jotka puhuvat hyyviin hitaasti ja samoin liikkuvat hitaasti. Niiden nimi englanniksi on Ents. Poikani juuri tekstaili että suomennoksessa entit, yks. entti.
VastaaPoistaNiille tulee tragedia jossain vaiheessa kun entti-vaimot lähtevät pois eikä heitä löydy enää mistään.
Olen aina ajatellut episodia ekologisena tarinana.
Kyseessä todellakin ovat entit - tai sindariksi onodrim, puuhumanoidit.
VastaaPoistaEntit ovat valtavankokoisia antropomorfisia puita, jotka osaavat sekä puhua että liikkua. Heidät luotiin aikoinaan Puiden Paimeniksi, pitämään huolta puista niin kauan, kun örkit ja peikot olisivat maailman riesana ja kunnes
haltioiden ja heidän jälkeensä ihmisten aika alkaisi.
Entit olivat suurikokoisia ja rakastivat metsiä; entvaimot puolestaan olivat pienempiä ja sirompia ja rakastivat pensaita ja puutarhoja.
Tolkien jätti entvaimojen tarinan avoimeksi; väitetään, että he olisivat matkustaneet kauas itään, eivätkä enää osanneet takaisin.
Vielä yksi juttu. Haltioiden nimi heidän omalla kielellään on quendi, "puhujat" tai "he, jotka puhuvat", ja he olivat ensimmäiset Keski-Maassa syntyneet olennot, jotka osasivat puhua. Ensimmäiset haltiat heräsivät, kun tähdet syttyivät ensimmäisen kerran.
VastaaPoistaMutta valar ja maiar, Keski-Maan "arkkienkelit" ja "enkelit" kutsuivat haltiat asumaan luokseen Amaniin, ja antoivat heille nimeksi eldar, tähtivalon kansa. Ne haltiat, jotka eivät lähteneet Amaniin, saivat nimen avari, haluttomat. Harmaahaltiat, sindar, aluksi lähtivät matkaan, mutta lopulta päättivät jäädä Keski-Maahan.
Mestarihaltiat, noldor, palasivat kuitenkin takaisin Keski-Maahan Auringon Ensimmäisen Ajan alussa, taistelemaan Mustaa Ruhtinasta ja örkkejä sekä muita pahiksia vastaan.
Ensimmäinen auringonnousu merkitsi myös Keski-Maan ihmisten heräämistä; ensimmäiset ihmiset heräsivät auringon noustessa ensimmäisen kerran.
Tolkienilla oli kaksi Mustaa Ruhtinasta; Morgoth ja Sauron. Ne kuvastavat pahuuden kahta aspektia: täydellistä hulluutta ja täydellistä itsekkyyttä. Morgoth oli läpeensä mielipuoli; hän halusi tuhota, turmella ja hävittää kaiken. Sauron taas oli läpeensä itsekäs: hän halusi hallita, alistaa ja vallata kaiken. Molemmat, ensin Morgoth ja sitten Sauron, halusivat tuhota Keski-Maan vapaat kansat - haltiat, ihmiset, kääpiöt ja hobitit.
Sekä Silmarillion että TSH kertovat tästä vapaiden kansojen taistelusta pahuutta vastaan.
Siinä tuli lisätietoa enteistä.
VastaaPoistaEn muistanut että he olivat puiden paimenia, muistin että he ovat erityislaatuisia puita.
Mielenkiintoista on sekin että enttien piti huolehtia metsistä ja suojella niitä örkeiltä ja muilta kamaluuksilta.
Tässä on se sama joka on kreikkalaisissa jumaltaruissa: joskus on ollut jumaluuksia, jotka ovat suuria ja suunnattomia, ajattaria ja jättiläinen joka kantaa maapalloa, oli Gaia, oli kaikenlaisia olioita jotka eivät olleet vielä jumalia, mutta joiden ansiosta maapallo sai eliöstönsä.
Varsinaiset jumalat ovat sitten puoliksi ihmisiä ja puoliksi jumalia. Mutta myös muodonmuutoksiin kykeneviä. Muodonmuutoksia pidetään varhaisimpana myyttiolentona ja ne yleensä kuuluvat shamanistiseen kerrostumaan.
Niin että kun sitten lähtee se laiva lännen maahan, Sormusten herrassa, niin alkaa ihmisten aika. Mutta ilmeisesti puolituisten koti vielä jäi. Ainakin joksikin aikaa.
Ripsa, jos tänään ehdin postiin, lähetän lupaamani runot sinulle.
VastaaPoistaTätä kommenttiani et tarvitse julkaista tässä :D!
Leonoora! Et kyllä kieltänytkään.
VastaaPoistaEli jos joku nyt sattuu näitä kommentteja lukemaan, niin täten ilmoitettakoon että Leonoora on julkaissut uuden opuksen runojaan!
Kysyä saa hänen blogistaan!
Ripsa,
VastaaPoistaKersti Juva - tuore taiteilijaprofessori - ja Tolkien eivät ole minun tietääkseni koskaan tavanneet. Voin olla väärässäkin, mutta kuvittelisin että asia olisi tullut joskus puheeksi. (Ketti on paitsi kollega, myös tuttava - aivan loistava tyyppi.)
Hei Pekka! No, voi olla että minä yhdistin hätäisesti kaksi lankaa: että Tolkien olisi pitänyt suomennosta parempana kuin ruotsinnosta ja sen että Kersti Juva on opiskellut ja nähtävästi edelleen elelee osan vuodesta Englannissa.
VastaaPoistaAjattelin että kaipa kirjailija nimenomaan suomentajalle on kehunut suomennosta!
Huomasin kyllä että huomioit taiteilijaprofessuurin, ja käsittääkseni, mikäli minä mitään englannista ja suomesta ymmärrän, meni ihan oikeaan osoitteeseen.
Ripsa, pieni ja niuhohko täsmennys: Kersti Juva ei asu Englannissa, vaan Walesissa, missä hänen puolisollaan on yliopistovirka.
VastaaPoistaPekka, meille suomalaisille tuo on yleisin virhe ja olen kuullut että kunnon walesiläinen ei erityisesti pidä siitä että häntä kutsutaan englantilaiseksi!
VastaaPoistaYritän muistaa sanoa että britti, jos en ole varma...
Jenkkimieheni isänpuoleinen suku on Englannista ja Walesistä, mutta jostain 1600-luvulta, joten tiedän kyllä teoriassa eron.
Eli todennäköisesti et niuhottanut, vaikka en tunnekaan asiaa hirveän hyvin. Sen tiedän että Walesin kelttiläinen kieli on toipumassa.
On siis olemassa British Isles ja sitten on olemassa British Commonwealth ja on niissäkin jo muistaminen!