Olen ollut autuaasti uimassa ja olo on edelleen tavattoman autuas joten jatkan autuutta ja yritän mahdollisuuksien mukaan jakaa sitä mahdollisimman monelle.
Autuas olo on ilmeisesti sen verran harvinainen, että se saa minut viisveisaamaan velvollisuuksista, jotka vaanivat työhuoneessa joka puolella. Varsinkin että pitäisi lukea se ja tämäkin kirja, että pysyisi jollain lailla tietoisena ajan juoksusta.
Aika tosin ei juokse. Sen sijaan uimahallissa moni juoksi vedessä sillä tavoin että heillä oli vyötäröllä kellukevyö. Olen kerran kokeillut sitä ja se painaa niin ilkeästi kylkiluita, että päätin hylätä sen.
Mieluummin pyörin hyrrää vedessä ja heiluttelen epätasaisesti jalkoja ja käsiä, jolloin samalla kun olen hyrrä olen jatkuvasti joutumassa veden alle. Se taas ei käy päinsä koska kloorivesi keuhkoissa ei tunnu miellyttävältä ajatukselta.
Pärskin.
Nyt sitten kävin vain katselemassa mitä blogikaverit ovat kirjoittaneet. Ruu eli Mrs. Morbidi oli ryökäle haastanut minut. Sain tämännäköisen pankkikortin:
Ja sitten:
1. Only 5 people are allowed to receive this award.
2. Four dedicated followers of your blog.
3. One has to be new to your blog and live in another part of the world.
4. You must link back to whoever gave you the award.
No se oli Ruun blogissa suomeksikin, mutta ideana on siis että viisi ihmistä saa pankkikortin ja neljän heistä on oltava niitä jotka lukevat (=kommentoivat) blogia suht. usein ja yhden on oltava uusi blogi ja toiselta puolen maailmaa.
Eipä minulla hirmuista määrää noita kommentoijia ole, vaikka he sitten kyllä ovatkin mukana jatkuvasti. Heistä kaksi on itsestään selvää koska on tunne kuin olisin tuntenut heidät aina: Aimo-Kalevi Hotanen ja Meri. Merillä ei ole blogia, joten häntä ei voi linkata, mutta häntä voi kyllä käydä lukemassa esimerkiksi Kalevin blogissa. Sitten on Leonoora ja Neulekirppu.
On heitä nyt paljon muitakin, mutta minä olen jakautunut Kalevin ja oman blogini välille, en koe skitsofrenian oireita minkäänlaisia, mutta kummassakin on porukkaa, vaikka Kalevi on isäntä omallaan ja minä jonkinmoinen emäntä taas täällä. Kaikki neljä kuuluvat jollain lailla kumpaankin blogiin, he ovat minulle tärkeitä ihmisiä, vaikka en ole nähnyt heistä livenä kuin yhden.
Isäntä ja emäntä luontuvat hyvin, kun katsoo vaikka Neulekirpun Pohjanmaa-kuvia. Raiteilla käyskentelee isäntiä ja emäntiä avaimet plakkarissa. Tuollaista sitä näkee junan ikkunasta. Täältä taas näkee merta, mutta mielestäni lakeus ja meri ovat sukulaissieluja.
Sitten pitää olla semmoinen joka ei ole tältä mantereelta ja se taas on lantun ja nauriin käyttöä tutkiva saitti nimeltä Rutabagan ja jossa amerikaksi haukutaan joitakuita suomalaisia patalaiskoiksi ihmisiksi ja sen lisäksi suoraan epäillään, että koko kansakunta koostuu laiskiaisista. Lanttu-blogi johtaa pariin uuteenkin saittiin, joten kannattaa unohtaa epäluulonsa ja käydä katsomassa.
Mutta Ruu keksi sitten vielä meemin, jossa pitää tökätä kätensä lähellä olevan kirjan sisuksiin ja panna tähän sitten se sana sormen alta. Se on pallo. Sana löytyi Ludwig Wittgensteinin kirjasta nimeltä Varmuudesta. Kirja kulkee mukanani kun ramppaan ylös ja alas portaita aina sen mukaan karjuuko Allu vai kiljahteleeko Lidia. Siis kissat.
Meemi on sellainen että siihen saa osallistua kuka haluaa. Vaikka osallistuisivat kaikki jotka tuolla sivupalkissa ovat.
Pallosta minulle tulee niin hirmuinen määrä assosiaatioita että en kykene niitä tähän edes kirjoittamaan. Katsonpa siis mitä hra filosofi itse ajattelee sanasta pallo:
147. Kuva maasta pallona on hyvä kuva. Se osoittautuu oikeaksi kaikkialla, se on myös yksinkertainen kuva. – Lyhyesti sanoen: Toimimme sen mukaan sitä epäilemättä.
Tulee tietenkin tästä seniorien hippaleikistä empiirinen kysymys mieleen:
VastaaPoistamikä on tavallisen followerin ja "dedicated followerin" välinen operationaalinen ero?
Wittgenstein ja pallot... well, he liked balls in more than one way.
Njoh. Arvelin että sinä se tähän vastaat koska en voi lähettää palloa sinulle! Rontti siellä toimistossasi!
VastaaPoistaKiitoksia joka tapauksessa pallonlähetysaikomuksista!
VastaaPoistaMutta ei huolta tältä osin, got some balls already. Niillä yritellään pärjätä, toimistossa ja toimiston ulkopuolella.
No sitten. Jossain välissä sinä tuon pallon kumminkin vielä saat, elä huoli.
VastaaPoistaEt sinä siellä toimistossa ikuisesti istu.
Kiitos Ripsa!
VastaaPoistaOlet oikeassa, että lakeus ja meri ovat sukulaissieluja! Pidän molemmista.
Tein muuten Pohjanmaa-kuvasta yhden käsitellyn version. Omasta mielestäni se ei ole Pohjanmaata. Ei ainakaan minulle. Tuollaisen maiseman reunamilla kasvaneelle.
Riippuu siitä miten käsittelit ja minkä niistä!
VastaaPoistaOliko käsitelty mukana blogissasi?
Ei ollut.
VastaaPoistaLaitoin sen nyt sinne aamulla.
Se on otsikolla Pohjanmaa III (muokattu)
Neulekirppu & muut!
VastaaPoistaTähän nyt semmoinen johdatus että käykää ensin katsomassa Neulekirpun Pohjanmaa-kuvat ja lukekaa myös keskustelu.
Minäkin kommentoin niitä, koska maisema on niin tavattoman tuttu ihan pienestä.
Kysymys on ihmisen koosta suunnattoman suuren avaran taivaan alla keskellä latomerta.
Ihminen taas on pienen pieni.
Kysymys ihmisen ja taivaan välisestä koosta on kosmologinen, visuaalis-esteettinen ja filosofinen.
Minua mäet ja vaarat ahdistavat tavattomasti. Kun ei näe minnekään. Eikä tiedä mitä seuraavan nyppylän takana on.
Laitoin vielä toisen, jossa on taivasta enemmän. Mutta ei sekään toimi.
VastaaPoistaNe ovat jollakin tavalla yhtä.
Laajoja molemmat maa ja taivas.
Pohjanmaalla.
Minuakin mäet ahdistavat.
Tuntuu, että taivasta ei ole ollenkaan, kun on vaan mäkiä.
Jep, Kirppu! Kyllä eka otos rulettaa!
VastaaPoistaTasavahvoja kun täällä Pohojanmaalla ei oo kukaan. On isojarikkahia ja sitten sinisenköyhiä, ellei nyt sitten Seinäjoelle ole ruvennut kertymään jonkinmoista keskiluokkaa.
Siinä ison taivaan kuvassa on oikein hyvä symbolinen näkymä Etelä-Pohjanmaan henkiseen maisemaan, johon körttiläisyys kuuluu olennaisesti.
Sitä ihmettelin ääneeni Järveläisen Petrille, joka johtaa työkseen Savossa sijaitsevaa Portaanpään körttiläisopistoa. Että miten voi olla körttejä Savon mäkisessä maastossa ja miten se veisuu ikinä tavoittaisi taivaita!
Petri innostui miettimään siitä savolaisuuden ja pohjalaisuuden eroja ja totesi ne aikamoisiksi.
Keski-Suomessa alkavat jo mäet. Siitä itään alkaa Suomen maantieteellinen selkäranka, joka on ikivanha vuoristo. Ja jatkuu sieltä kohti Lappia, Ruotsin Lappia ja Norjaa.
Täällä sataa, pyykkejä ei voinut viedä ulos. Tästä tuli oman työn tekemisen päivä.
ripsa
VastaaPoistakiitos! tiedän että olet huono vastaanottamaan vastakehuja, mutta kehun sinua silti:
mieleeni on silloin tällöin tullut ajatus, että ihmissydämillä on omat valtiomiehensä, tavallista kokoa mittavammat hahmonsa, joiden elämä ja vaikuttaminen merkitsee meille ainakin yhtä paljon kuin keskeisten vaikuttajien, lempikirjailijoiden ja sen sellaisten.
tämä ajatus tuli taas vastustamattomasti esille kun ajattelin sinun merkitystäsi elämässäni. sinulla nimittäin on persoonallisuus, joka on omalla alueellaan päätä pitempi muita. ja tämä sanottuna ketään muuta alentamatta.
mielenrauha ja epäily, tieto ihmisen sisäisistä ristiriidoista ja suvaitsevaisuus, ei vivahteeton optimismi mutta hienoisen pragmaattisuuden täyttämä toivo - ehkä tällaisia ominaisuuksia voin nähdä sinussa.
jotenkin tulee ajatelleeksi että hyvin harva osaa puhua ja kirjoittaa elämän perusasioista tavalla joka on syvältä jotain olennaisinta meissä kouraiseva. sinä osaat.
jos täysin jäljittelemätöntä ihmistä sopii verrata, vertaan sinua hemingwayhin, armottoman miehiseen taiteilijaan, joka oli samalla sanoinkuvaamattoman lyyrinen ja hellämielinen persoonallisuus, kun vähänkin syvemmälle kurkistettiin.
en voi olla - tämä ei ole ensimmäinen kerta - ihmettelemättä ystävyytesi ja solidaarisuutesi merkitystä elämässäni.
meri!
VastaaPoistaKiitos, oi sinä syvä meri! Sinä olet ainut noista neljästä suomalaisesta bloggarista jonka olen tavannut livenä.
Pörröpää niin kuin minä. Tuikkivat silmät. Nauru herkässä ja rakastava ote kaikkeen mihin tartut.
Semmoisista nopeista emotionaalisista ihmisistä on pakko pitää. Tässä oli nyt vastakehun kehu. Eli siis kehun vastakehun kehu.
Ei nyt perusteta tähän Etappisian epäilemään senioreiden hippaleikkiä vaan mennään eteenpäin.
Ihan vakavasti: luuletko että meillä on minuus jolla voisi olla jotain vaikutusta?
ripsa: "luuletko että meillä on minuus jolla voisi olla jotain vaikutusta?"
VastaaPoista'kuka minä olen?' - perustavanlaatuinen kysymys; luultavasti yksi syy minkä takia olemme elossa: ottamassa selvää, kuka tämä 'minä' lopulta on...
mutta kuka pystyy siitä sanomaan jotain pätevää ja taatusti totta? hankala kysymys, jonka selvittämiseen monen elämänprosessi pirstoutuu, mutkistuu ja turhautuu; vaan ei selviinny. tulisiko vastaus vain ulkopuolelta? tuntuu epätodennäköisen yksipuoliselta.
nyt tulee mieleen ihan konkreettinen ja siis todella mielenkiintoinen minuuden määrittelytapa, nimittäin henkilörekisteröinti. maailmaa hallitsevat nimi ja muoto, tili ja koodi. kaikki olemme leimattuja ja rekisteröityjä, jokaisen henkilökoodi on monessa rekisterissä. joku muu määrää kuka minä olen, ja antaa minulle pätevät paperit; ilman niitä en yksinkertaisesti tule toimeen.
mitä tietoja meistä kerätään ja tallennetaan emme saa tietää, mutta niiden kautta olemuksemme määritellään, lajitellaan, hallitaan - ja myydään mitä erilaisimmille instansseille. ilmoitan muutoksesta väestörekisteriin lähettämällä tiedot poliisille, ja hämmästykseksesi saan postiluukustani huonojen kriminaaliromaanien mainoksia ruotsista asti!
yhä useammassa tilanteessa vaaditaan 'paperit' ; siis henkilötodistus. sinun täytyy luovuttaa osa yksilöllisyyttäsi, henkilökohtaisia tietoja, kuva itsestäsi, tyylinäyte käsialastasi ym. saadaksesi kortin, joka todistaa, että sinä olet sinä.
asialla on muodollinen puoli, joka saattaa tuntua turhalta byrokratialta, ahdistavalta holhousmentaliteetilta, mutta syvemmältä katsottuna tilanne on nyt, tietokonerekistereiden aikaan, vakava.
orwelliläinen isovelisysteemi paljastaa huolestuttavan asian: tietokone ja uusi teknologia pannaan palvelemaan melko primitiivisiä, maagisia kuvitelmia. itse asiassa teknologian juuret ovat magiassa; siinä luulossa, että jos saa haltuunsa jonkin olennaisen osan ihmisestä, niin myös hallitsee häntä.
tästä näkökulmasta katsottuna tietokoneiden rekisteripankit ovat enemmän mustaa magiaa kuin sitä, mitä rationaalinen tajunta niistä haluaa esittää. ja systeemi näyttää olevan luisumassa sielunvihollisen käsiin.
toinen tosiasia on se, että ihmiset elävät nykyään paljon enemmän negatiivisten kuin positiivisten voimien varassa. mitä tahansa teknologiaa kehitetään, se pannaan palvelemaan hyvin hämäriä ambitioita tai suorastaan negatiivisia voimia: katteettomia herruusunelmia ja teknologisia yliminäfantasioita.
kaikenlaisilla ulkonaisilla manipulaatioilla ja teknostrategioilla koetetaan korvata todellisia - inhimillisiä - heikkouksia, jotta saavutettaisiin sitä administratiivista ekstaasia, jonka jo dostojevski näki byrokratian perimmaisessä olemuksessa.
nämä ovat isoja ongelmia, joita ei noin vain vastusteta tai poisteta. juuret näkyvät jo arkipäivän tilanteissa: joku istuu kassakoneen taakse ja rupeaa arvioimaan ihmisiä sieltä käsin - joku hakeutuu pykälien taakse voidakseen turvassa epäillä kanssaihmisiään.
kirjoitti nimimerkki 'huolestunut kansalainen' 070556-1984-ok?
Leolla on öljyvärimaalaus jonka hän teki Helsingissä vuonna 1974. Se on tietysti Ilmarilla nyt, koska hän on sinä vuonna syntynyt.
VastaaPoistaMutta siinä on köyhästi pukeutuneita käppänöitä, piiput ja tupakat röyhyävät: rautatieläisiä. Heidän takanaan on jykevä diesel-veturi jossa lukee 1984.
Oli talvipakkanen ja olin tietysti kertonut sankarimaalari Viljo Mikäsenniminytoli, niin Lampi, sieltä Limingasta, josta Paavo Rintala kirjoitti fiktiivisen elämänkerran Jumala on kauneus. Maalari hyppäsi sitten Oulussa koskeen.
Sankarimaalari sen takia että maalasi pakkasessakin paljain käsin.
Minä en tiedä tuliko diesel-veturi 1984 maalatuksi samalla tavoin.
Silloin elettiin kuitenkin aikaa jolloin toimistoissa piti hypätä jatkuvasti. Oltiin aivan laillisesti naimisissa, mutta oleskelulupa oli uusittava joka kolmas kuukausi ja sitä varten tarvittiin josjonkinlaista propuskaa.
Virkaintoiset virkailijat kääntelivät eestaas koukeroista ja länsimaisin kalligrafikirjaimin tehtyä avioliittotodistusta, englanninkielistä kaikenlisäksi, että "tehän olette taiteilija, olette tainnut tehdä tämän itse!".
Jessus sentään. Tässä maassa ei saa olla mikään, ei sitten niin mikään nättiä ja kaunista.
Siellä kaukana toisella puolen maailmaa olin ehtinyt tehdä tästä maasta kunnon Kaukamaan, varsinaisen satulinnojen maiseman, ja sitten tipahdettiin tsaristisen byrokratian helmaan.
Tottakai meitä valvotaan. Kun kirjoitan tähän että Greenpeace, niin joku Echelon-vakoilusateenvarjo taatusti nappaa sen.
Mutta luulen myös että valvonta on itseisarvo. Byrokraatit joutuisivat lopettamaan kuviokelluntansa, jos eivät enää keksisi valvottavaa.
Näinä päivinä olen lukenut lehdistä ja katsonut televisiosta Kaukasusta jälleen kerran (tshetseeni- ja inguusiparat!) ja joka toisessa lauseessa on sana "epäluulo".
Tämänhetkisessä maailmantodellisuudessa epäluulo alkaa lähetä sairautta. Meillä se ottaa kalsean virastollisen muodon, ainakin nyt, mutta yhtä kummallista se silti on.
Muistelen että anglot, ainakin britit ja amerikkalaiset, kieltävät sairausvakuutuskorttien universaalin myöntämisen saati että ihmisten pitäisi ehdottomasti kertoa mihinkä he muuttavat ja mistä osoitteesta.
Vai menikö se nyt läpi Briteissä?
Ymmärtäisin jollain lailla epäluulon jos puolet kaikista ihmisistä olisi kamalia roistoja ja murhaajia, mutta kun ei ole. Ei edes neljännestä.
Olen tässä toivonut kovasti että en pyöräillessäni saisi sakkoa etten joudu vankilaan. Toisaalta kokemus voisi olla mielenkiintoinen.
Ellei sitten ole yksinkertaisesti niin että echelonit ja tsaristiset byroot perustuvat rikkaiden etuoikeuksien suojelemiseen.
Kaukasuksella menee öljyputki.
"Ei nyt perusteta tähän Etappisian epäilemään senioreiden hippaleikkiä vaan mennään eteenpäin."
VastaaPoistaÄlä nyt noin sarkastisesti Ripsa. Parempi luonnehdinta voisi ehkä olla barter: tässä jo sinäkin olit parit pallot luovuttamalla saanut vastakaupassa itsellesi valmiin nekrologin, ei puutu kuin exitus-päivämäärä ja kissojen nimet alta niin vot.
Kannatan noin ylimalkaan vaihtotaloutta.
VastaaPoistaEttä jos antaisi Punaisen Malevitsin jollekin, niin saisi esimerkiksi astiaston sen sijaan jonka olen raivopäissäni heittänyt seinälle!
Sen sijaan pahus vie minä tunnun olevan aika kaukana nekrologeista toistaiseksi, sitä paitsi, nyt kun mainitsit, pitää varmaan kirjoittaa se, ettei kukaan muu ehdi.
Eihän sitä tiedä milloin ennen Palosaaren siltaa joku Wärtsilästä tuleva ajaa päälle, niin punainen kuin Joponi onkin.
Katselin Pohjanmaa-kuvia; onhan se tasasta ja aina välillä harmaita latoja siellä sun täällä. Meillä Ruotsinmaallahan Skoone on se vilja-aitta, tasanen kun mikäkin.
VastaaPoistaIte tykkään kyllä kumpareista, mäistä ja varsinkin vuorista: niille voi kiivetä ja siellä kuvitella nousevansa kuin kotka taivaaseen.
Tätä saarta reunustaa komeet kalliot, jotka kumahtelevat ukonilmoilla jylhästi. Syksyisin kalliot ovat violetteina, kun kanerva kukkii! Upeeta.
Mutta kaikkee tarvitaan, sekä laakeeta että korkeeta.
Bubu, luulen että tässä Pohjanmaa-valokuvajutussa on kyse jonkinmoisesti heimomaisemasta. Sellaisesta paikasta jonka tunnistaa omakseen, omien ihmisten paikaksi.
VastaaPoistaSen vuoksi se opitaan tuntemaan jo lapsena. Siinä viihtyy.
Olet erinomaisen oikeassa siinä, että vaarat ja tunturit ovat paikkoja joista näkyy kauas. Niin myös lakeudella. Ainakin ennenaikaan saatoin tiirailla hyvillä lapsensilmilläni hehtaarien päähän ja sanoa isoäidille että minkähäntakia Aution tuvan piipusta ei tule savua.
Äiti lähti juoksemaan. Sillä kertaa vanhaemäntä oli ollut uneton ja nukkui siksi pitkään.
Missä sinä olet asunut lapsena?
Mää olen ihan Tampereen likkoja, siitä puuTammelasta vielä kaikenlisäks. Sukulaisia mulla oli ja on tosin maalla ja äidinäidin puolelta suku tulee Urjalankylästä.
VastaaPoistaKesät vietin usein sukulaisten luona maalla Tampereen lähellä tai kesäsiirtoloissa Virroilla, Ruovedellä jne. tai sit enoni luona Inkeroisissa.
Siis aikas jylhissä maisemissa.
Mun "lattee" aikani on ollut Saksanaika Hannoverissä, Niedersachsenhan on ihan latteeta. Onneks oli Harz-vuoret lähellä ja sieltä pääsi aikas mukavasti alppimaisemiinkin lepuuttaan silmiään.
Nykyinen kotini sijaitsee ihan metsän keskellä, mun on pakko olla poissa maailmasta, omissa oloissani ees joskus. Mut talon takana on upee kallio, jonne kiipeilen aikas usein nauttimaan.
Ai puu-Tammelasta? Minä en asunut opiskeluaikoina siellä, mutta moni asui, koska se oli halpaa ja hellahuoneita oli paljon.
VastaaPoistaTiedät kai että Puu-Tammelassa on enää yksi kortteli jäljellä, Annikin kortteli? Siellä pidettiin tänäkin kesänä juhlat ja toivotaan että se todella säilyy!
Minusta jotenkin tuntuikin että olet kaupungista!
Niin, asuin siinä Annikinkadulla ekat 10 vuottani eli siis sen tärkeimmän lapsuusajan. Ihan siinä Kivikikkarin lähellä alataloissa. Talo on purettu jo kauan sitten ja paikalla, jossa ennen oli kaks taloo, on nyt ahdettuna kolme ja se komee pihakoivu kaadettiin siinä samassa rytäkässä.
VastaaPoistaKoko se piha-alue oli sellanen viidakko meille muksuille. Keksittiin kaikkee jännää yhessä piirileikeistä ruveten. Istuttiin koko joukko rappusilla ja laulettiin Toivelauluvihosta iskelmiä tai leikittiin teatteria. Ja käytiin Paltsulla Rusettiluistelemassa. Sillonhan ei ollut tv:tä vielä monessakaan perheessä.
Jokaisella asukkaalla oli mahdollisuus kasvimaahan ja se koko piha-alue oli todella upee.
Nyt koen, että Suomessa on edelleen autot tärkeemmät kuin luonto. Aivan käsittämätöntä, että piha asfaltoidaan autoille.
Ai kun jännää.
VastaaPoistaMinä asuin lapsena Kangasalla, Tampereella kävin vain teatterissa tai uimahallissa koulun kanssa.
Katselin Tamperetta silloin niin, että täällä haluaisin asua, mutta ei pienellä lapsella ollut mitään sanomista asuinpaikkaan tietenkään.
Kangasalla oli myös rusettiluistelurata talvisin. Minä pelasin jääkiekkoa poikien kanssa tai hiihtelin harjulla.
Kyllä minä muistan että Tammela oli kivannäköinen paikka.
Autoja ovat kaikki paikat täynnä oli paikkunta mikä tahansa. Ihminen ei välitä ympäristöstään enää.
Käytkö vielä Suomessa nykyään?
Ai, Tampereesta puhetta. Olen sieltä kotoisin alunperin, Tammelassakin oleillut. Treella on vettä joka puolella, koski ja järvet. Kaipa siitä syystä niin tykkäsin tämän postauksen vesilotrauskuvauksista. Erinomaisen elähdyttäviä tamperelaisen sielulle :)
VastaaPoistaHei Rita! Vuosi pari sitten oli gallup aiheesta mikä on Suomen suosituin kaupunki. Vastaus: Tampere.
VastaaPoistaOlen kyllä aika lailla samaa mieltä. Ainut ongelma jonka kaupungissa nykyään kyläillessäni koen, on autojen hirvittävä meteli ja kaupungin saastuminen.
Yliopistossa aloitin vuonna 1965, jolloin asukkaita taisi olla noin 100 000 ja hirmuinen kilpailu Turun kanssa. Tiedä sitten kummalla on nyt enemmän asukkaita.
Teatterikaupunkina kaupunki on kyllä rapistunut, kaupallistumisen myötä.
Käynkö usein Suomessa? Hyvin, hyvin harvoin.
VastaaPoistaTampereesta puheenollen: kävin siellä viimeks kesällä 2007. En pidä enää yhtään koko kaupungista, en oo oikeestaan tykänny moniin vuosiin enää! Hirvee meteli ja autoja joka puolella ja polkupyöräijöitä. Henkensä kaupalla saa kulkea leveitä Hämeenkadun jalkakäytäviäkin. Mut eihän siitä tartte välittää, kun ei asu siellä.
Kaikki tehtaatkin on jo lopetettu, paitsi se, mikä olis pitäny ekana lopettaa (pahvitehdas).
Ja hirveetä alkoholinkäyttöö, ihan keskellä päivääkin.
Mun kiva Tampereeni on historiaa. Vierailin Vapriikissakin sillon ja musta tuntu siellä vaeltaessani, et olin minäkin historiaa. Jotenkin jännä tunne, on niin paljon kokemuksia niiden tehtaiden työpaikoista.
Oikeestaan on Tampereen "vika", että tekstiili ja paperi kiinnostaa mua ammatikseni! Opin paljon näissä tehtaissa näistä materiaaleista.
Mulla oli kiva täti: hän otti mut aina mukaansa Työväenteatterin joka uuteen näytäntöön. Pyynikillä istuttiin kesäisin ja taidettiin joskus käydä siinä T:reen Teatterissakin. Oon hänelle ollut siitä aina kiitollinen.
Ja oon kyllä aina se Tampereenlikka missä ikinä olenkin!
Hauskaa, kaksi Tampereen likkaa jo kehumassa lapsuutensa kaupunkia!
VastaaPoistaNiin, kaupunkilaisuuden ja maalaisuuden välinen ero. Miksikähän minä ajattelin lapsuuteni Kangasalaa?
Se ei ollut enää aivan agraaripitäjä, vaikka siellä olikin Liuksialan ja Meurmanin kartanot. Tai ehkä en osannut pitää kartanomaanviljelystä "oikeana" maanviljelyksenä. Kun suku oli eteläpohjalaista perheviljelysväkeä.
Sen sijaan oli urkutehdas aivan lähellä vanhaa kirkkoa. Joitakin seppiä oli, käsityöläisiä. Oliko jossain vaiheessa suksitehdaskin, en muista enää.
Junarata meni vähän kauempaa kirkonkylästä ja junaa pitkin menivät työläiset Tampereen tehtaisiin joka aamu.
Niin, Bubu, eivät mene enää.
Opit ammatin Tampereen tehtaista! Minusta se on hieno juttu, oikein alkuperäistä tamperelaisuutta.
Muistan itse kun aloitin yliopiston kuinka ystävällisiä töistään tulevat tai töihin menevät työläiset olivat meille opiskelijoille.
Silloin taisi olla niin, että opiskelu oli tulevaisuuden luomista ja tarkoitti parempaa elämää.
En tiedä onko yliopistojen merkitys enää se sama.
ripsa, rita, bubu
VastaaPoistaeikö maalla ollut ennen vanhaa ihmisiä, joita sanottiin puidenitkijöiksi koska he surivat jokaisen puun puolesta joka oli tuomittu hakattavaksi?
me ennen 60-lukua syntyneet taidamme olla paikkojen itkijöitä, koska suremme niitä asuinkelpoisia taloja, joita muun maailman vanhoissa ja suomen vähemmän vanhoissa kaupungeissa revitään tai muutetaan parkkipaikoiksi ja liiketiloiksi.
kappale elävää kaupunkia kivettyy ja autioituu ja sammuu ja muuttuu kumituskortteliksi tälläkin hetkellä jossakin. tämä puolestaan merkitsee pakkosiiirrettyjen karkotusalueita ja jähmettävää eristyneisyyttä asfalttitundralla.
sama mahti joka niin yhteiskuntaa säilyttävänä ja vanhoillisena vastustaa tonttien ja maa-alueiden käytön valvontaa, on kovin radikaali, kovin kaikkea vanhaa karsastava, kun on kyse historiallisen jatkuvuuden suojelemisesta.
virsi alkaa sanoilla "taloudellisen asiantuntijalausunnon mukaan". mahtipankkien tarvitsee vain pitää johtokunnan kokous aikaansaadakseen sen mitä venäläiset ilmahyökkäykset eivät onnistuneet tekemään sodan aikana: tärvelemään kappale elävää kaupunkia kortteli korttelilta, puu puulta.
taannoin yritettiin toisessa kotimaassani englannissa saada yhden nimenomaisen kylän eläkeläiset muuttamaan rähjäisistä taloistaan uudempii asuntoihin. houkuttimina käytettiin tuplaikkunoita, kylpyhuoneita ja jääkaappeja.
näistä huolimatta useimmat eläkeläiset joutuivat jonkin ajan kuluttua pysyvään masennustilaan. steriili uusi ympäristö mursi heidät tehokkaammin kuin mitkään aineelliset puutteet niissä taloissa, joissa he olivat ikänsä eläneet ja jotka herättivät heissä muistoja ja mielleyhtymiä.
suomi luullakseni peittyy asfalttiin nopeammin kuin englanti, joka ilmeisesti tekee sitkeää ja tervettä vastarintaa sille amerikkalaistumiselle, jonka vaikutukselle me suomalaiset olemme niin lapsellisen alttiita.
Varmaan jokaisessa kaupungissa on muutama sitkeä sissi joka yrittää puolustaa viherplänttejä ja vanhoja taloja.
VastaaPoistaAnnikin kortteli Tampereen Tammelassa on hyvä esimerkki. Meillä Vaasassa sen sijaan kävi huonosti. Ympäristöseura laskeskeli taannoin että jo 30-luvulla kaupunki yritti sinnikkäästi tuhota VR:n omistamaa aseman puistoa.
Nyt se on sitten tuhotti ja asfaltoitu niin pieniksi palasiksi että kellään ei ole siitä enää mitään iloa. Ensin puisto aidattiin niin että sinne ei enää päässyt. Sitten se halkaistiin kahtia läpikulkutiellä toriparkkiin. Nyt sitten viimeinen silaus: asfaltointi.
Puut ovat jalopuita ja arkkitehdit tietävät hyvin että vanhat asemat ja niiden puistot ovat yksi kokonaisuus.
En tiedä kuinka monessa kaupungissa maankäyttöä on suunnittelemassa arkkitehtejä. Meillä on ainoastaan insinöörejä ja se näkyy, valitettavasti.
En pitäisi mahdottomana opettaa insinööreillekin jotakin arkkitehtuurista ja viheralueista. Mutta varmaan juuri nämä rahaihmiset sitten vaikuttavat siihen, että sellainen ymmärrys ei käy päinsä.
Tai koulutussuunnittelijat, jotka karsivat kaiken muun pois, paitsi betonin ja asfaltin käytön opetuksen.