E niin kuin meemi!
En ole tainnut juuri osallistua meemeihin. Ne tuntuvat useimmiten aiheiltaan hirveän monimutkaisilta ja yleensä sellaisia, joista en tiedä mitään. Minä elän isossa pölyisessä työhuoneessa, joka on täynnä kirjoja eikä tänne yleensä eksy ketään.
Nyt kumminkin Rita heitti minulle Pyhäinpäivän ratoksi meemin jossa minun pitää valita pöytäseuraa, vastakkaista sukupuolta (sääntö jonka aion rikkoa!), ilmeisesti hienoihin illallisiin.
En ole ikinä kutsunut ketään kylään ajatellen heidän sukupuoltaan. Tässä tapauksessa ihmiset ovat kyllä käsittääkseni niin epämuodollisia, etteivät hirveästi välitä siitä missä järjestyksessä ihmiset on valittu kutsuille ja miksi.
Nimittäin kyllä minun täytyy saada suunnitellakin kutsuja, kun kerran kutsun niihin ihmisiä. En lähde niin pitkälle että suunnittelisin ruokalistan, kykyni eivät siihen riittäisi. Luulen että järjestäisin mieluiten nyyttikestit.
Silloin kaikki toisivat sellaista ruokaa josta pitävät, ja joita voi sitten tämmöinen anorektikkokin varovasti maistella. Sellaisia kestejä oli tapana pitää usein Amerikassa 60-luvun lopulla, siinä porukassa joka taisteli Vietnamin sotaa vastaan. Niitä kutsuttiin nimellä potluck, joka on intiaaninimitys kylän yhteisille syömisjuhlille. Tai heimon, suvun tai ystävien. Todennäköisesti sanan viimeinen osa ei kuitenkaan ollut luck, koska onnea tarkoittava sana tuskin oli sama englanniksi ja intiaanikieleksi.
Hataran muistikuvani mukaan kyseessä olivat Lakota-intiaanit. Ehdotan oikeinkirjoitukseksi pot lach.
Minä kutsun nyyttikesteilleni Walt Whitmanin, Arto Mellerin, Henri Thoreaun, Julia Kristevan, P-H Nordgrenin ja Virginia Woolfin. Saavat ottaa mukaansa jonkun ystävänsä. Mukana on siis yksi eläväkin ihan vaihtelun vuoksi. Ettei tarvitse syödä näkyleipiä.
Kuka tahansa tuossa sivupalkissa oleva saa osallistua meemiin jaksunsa mukaan.
* * *
Apropos, Pyhäinpäivä. Kun olin nuori tämä oli nimeltään Pyhäinmiestenpäivä. Mutta sen alkuperäinen merkitys on kreikkalaisperäisen kristityn Antiokian piispan Eusebioksen esityksen perusteella marttyyreiden muistopäivä.
Tämä sopii hyvin tuohon edelliseen postaukseeni, jonka kuvana on Pyhä Johanna. Hänet kanonisoitiin vasta 1900-luvun alkupuolella, joten hänen martyyriydestään ollaan oltu kovasti eri mieltä.
Siinä jäi kertomatta eräs tärkeä henkilö, nimittäin elokuvassa, Antonin Artaud, jonka Julmuuden teatteri on teatterikirjallisuuden kulmakiviä. Vai oliko se Grotowskin kirja? Joka tapauksessa Artaud esittää sitä hyvää, nuorta munkkia, joka kertoo Pyhälle Johannalle, että se ja se olisi väärä vastaus, muuten sinut tuomitaan kuolemaan.
Minulla oli Jerzy Grotowskin kirja fyysisestä teatterista, mutta se on kadonnut useissa muutoissa. Ostin sen Amerikasta. Kirjaa ei jostain syystä mainita lainkaan Wikipedia-artikkelissa. Kirjan olemassaolo on kuitenkin varma. Olin kirjasta aivan itsekseni innoissani, kun yritin kertoa siitä amerikkalaisille ystävilleni, he eivät käsittäneet mitään. Eivät kaikki amerikkalaiset ole pohjattoman tyhmiä, mutta heidän koulutuksensa oli jo silloin kyllä äärettömän hutera. Varsinkin se humanistinen puoli.
Kiinnostavasti artikkelista kuitenkin ilmenee, että Louis Mallen leffa Ilta Andren kanssa (USA 1981) on ollut nähtävästi aivan oikea illalliskeskustelu. Andre on amerikkalainen näyttelijä-ohjaaja Andre Gregory, joka oli Grotowskin hyvä ystävä. Andre kertoo Puolan reissun teatterikokeiluja. Kerran piti kuulemma löytää, ja siis Puolasta huom!, 13 alastonta juutalaismiestä ja –naista liikuskelemaan ja esiintymään puolalaismetsässä.
Vaatimus oli kohtuuton eikä happeningistä varmaan tullut mitään. Leffa on yksinkertainen: siinä Andre kertoo ystävälleen, näyttelijä Wally Shawnille, esiintynyt mm. monissa Woody Allenin newyorkilaisleffoissa ja elokuvassa 42nd St. Uncle Vanya, joka mielestäni oli Tshehovin irvikuva ja Wally pantiin liian isoon rooliin, Vanja-enoksi.
Meemin ilmestyminen blogiin, jota olen laiminlyönyt muiden töiden vuoksi, laukaisi nyt tämän sanaryöpyn. On pantava kumpparit jalkaan ja lähdettävä liukastelemaan Kava-leffaa katsomaan. Tänään on vuorossa Betty Blue. Ranskalainen leffa vuodelta 1986. Kaikista ylläolevista henkilöistä ja leffoista löytyy runsaasti tietoa netistä. Kaivelkaa, ystävät!
Vihreän ruohon päälle on satanut kerros lunta. Kaunista, valoisaa väriä keskelle harmautta. On kylmä, kohta tulee lunta lisää.
Meemistähän tuli eloisa, pidin selityksistäsi. Juuri palasin lounaskutsuilta joissa oli esitelmä lasten ja nuorten hyvekasvatuksesta... siitä varmaan huomenna blogissa :) Oli mukava yllätys nähdä blogirullani huipulta että meemisi oli valmis. Käsitin aikaisemmin väärin ja luulin että et ehtinyt tehdä meemiä koska olit juuri lähdössä... Nyt luin paremmin :)
VastaaPoistaKiitos Rita, mutta kun rupesin suoltamaan sanoja niin jäi virheitäkin. Eksyin yhden pitkän lauseen sisälle, jossa Andre KERTOO, mutta lauseen lopulla unohdin kertoa mitä hän kertoo. Yksinkertaisesti reissuistaan.
VastaaPoistaJa sitten tuo pot. Sana on Luoteis-Amerikan rannikon chinook-intiaanien kieltä ja se kirjoitetaan potlatch. Arvaukseni ei ollut kovin huono, paitsi että heimo oli väärä ja monta sataa kilometriä itään.
Rita, luulin että en ehdi kirjoittaa sitä ja vähältä piti että en ehtinyt, näkemäni Kansallisen audiovisuaalisen arkiston (etn. SEA nyk. KAVA) Vaasan leffana oli Jean Jacques Beineix'n leffa, jota en ollut nähnyt aikaisemmin ja se oli loistava.
Menkää hyvät ihmiset katsomaan jos kaupungissanne on KAVA-kerho tai jos se sattuisi tulemaan telkkarista.
Tosin hyvät leffat tulevat vain lähellä keskiyötä ja jos ei ole tallentavaa boksia, niin harva jaksaa valvoa.
Suomen televisio ajettiin ohjelmapuoleltaan alas, ja komeasti, digi-systeemin mukana!
Tosin huomenna tulee Jörn Donnerin valitsemana Michelangelo Antonionin La Notte, Yö (1966). Tulee poikkeuksellisesti jo klo 19!
Ripsa, kelpuuttaisin minäkin tuon valitsemasi seurueen sinä itse mukaanlukien tietysti.
VastaaPoistaTänään meni Jules ja Jim ohi. Mutta La notte pitää yrittää huomenna nähdä. Saapa nähdä miten hyvin se on kestänyt aikaa.
Noora, luulen että se on tässä välillä ollut telkkarissakin, mutta en yhtään muista milloin. On siitä kyllä jo aikaa.
VastaaPoistaJules ja Jim meillä oli kerholeffana tänä syksynä. Näin sen varmaan ainakin seitsemännen kerran tai jotain, ja aina siitä näkee jotain uutta.
Siinä on romaanikäsikirjoitus taustalla (ihan niin kuin tämänpäiväisessä Beineix'ssa) ja ilman kunnon leffakäsikirjoitusta elokuva kertakaikkiaan ei ole mitään.
Olen tullut siihen tulokseen, että romaani käsikirjoituksen pohjana voi olla hyvä ihan yksinkertaisesti sen vuoksi, että kirjailija-raukka joutuu kirjoittamaan romaanin moneen kertaan kustantajan vaatimuksesta ja kun se on julkaistu, siitä on kaikki hötö ja turha sitten jo poissa.
Sitten tulee leffakäsikirjoittaja, jonka tehtävänä on miettiä visuaalisuutta ja draamallista rakennetta. Kyllä sellaisesta hyvä tulee.
Riippuu tietysti kirjoittajista - ja sen jälkeen ohjaajista, jotka materialisoituvat ajatuksineen näyttelijöissä.
Elokuva on tavattoman kiehtovat taiteenlaji, kaikkiaan.
Nuo minun nyyttikestikaverini olisi tietysti voinut karakterisoida niin kuin Tillman teki omiensa kanssa ja hauskasti tekikin.
Noora, teepäs omat illallisesi sinäkin!
VastaaPoistaYhdyn edelliseen puhujaan :) Nooran illalliskutsuja odotellaan.
VastaaPoistaKalevi kysyi Merin Unkuri-blogissa mitä ruokaa kestien ihmiset söisivät. Kysyi myös Nooralta joka vastasi. Minä sanoin näin:
VastaaPoistaNyyttikestien ihmisten tuomiset?
Melleri olisi kokenut katiskan Lappajärvellä ja savustanut ehkä kymmenkunta isohkoa ahventa, vahingossa olisi varmaan tullut mukaan muutama kiiski.
Walt Whitman olisi paistanut isossa leivinuunissa valtavan hiivaleivän. Sitten se olisi kinuamalla saanut ohikulkeissaan emännältä oikeata voita, vastakirnuttua.
Thoreau toisi salaatinlehtiä ja sellerinjuurta, mutta ei lampaanpaistia.
Virgnia Woolf olisi tehnyt jälkiruokakiisseliä, mutta sen logistiikka minua hieman arveluttaa koska se on tytisevää tavaraa.
Julia Kristeva toisi jotain hyvää punaviiniä pienestä kylästä. Sellaista jota ei Suomen Alkosta saa.
Minä antaisin vain tilat. Kissat pihistäisivät ahvenen tai kaksi, epäilemättä. Leosta en ole varma, mutta ehkä se tekisi alkuruuaksi zucchini-paistosta. Mutta luulen että se ennen kaikkea tahtoisi tietää ensin mitä muut tuovat.
Minä voisin keittää muutamia kananmunia, joita olen jollain konstilla (varmaan Matkahuollon kautta) onnistunut saamaan Suomen ehdottomasti parhaita kananmunia Nurmon Luoman kylältä Keski-Luoman Matilta.
Niitä kanoja katselin syyskuussa ja minulla on sellainen käsitys että ne olivat onnellisia. Muistan nimittäin ihan tyytyväiset kanat vielä isoäitini maatalosta.
Minulla on sellainen vika että en osaa syödä usein edes nälkääni, joten minulle on annettava kaikki mahdolliset ylitsekäymiset anteeksi!
Aiheesta loihen lausumahan Merin blogissa. Sarilla (Keksillä) on myös mainioita pöytäseuralaisia. Käykääpä katsomassa :)
VastaaPoistaJoo, niin minäkin lisäsin sinne keskustelupuolta. Päädyimme juomaan Julia Kristevan tuomaa hienoa ranskalaista viiniä ja syömään ranskalaisia juustoja sen jälkeen kun mieshaamut menivät nukkumaan.
VastaaPoistaAi, Sarin seurue pitää katsoa!
Piti lisäämäni vielä yksi asia.
VastaaPoistaTämähän on alunperin Kekri, tämä talven tulon juhlapyhä. Silloin rengeillä ja piioilla oli vuosivapaansa ja olivat myös pestuumarkkinat.
Joka talossa tarjottiin parasta mitä oli, eikä kukaan tainnut jäädä nälkäiseksi.
Elleivät olleet sotavuodet.
Hyvä jengi kyllä tuo porukkasi muuten, mutta noitten kokkaamia pöperöitä en tiedä menisinkö sentään syömään - jos teet niin että Kristeva tuo sitä viiniä vähän enemmän ja Nordgren pari koria kaljaa niin minäkin voisin tulla mukaan, toisin pizzataksin puhelinnumeron omana kontribuutionani.
VastaaPoistaKuules nyt E-sika! Pizzataksia ei kyllä oteta kemuihin.
VastaaPoistaEhdottomasti, tule mukaan vain, mutta sitä ennen hierot tarmokkaasti kulinaarisia aivonystyröitäsi.
Pitää sinun ajatella minuakin: minä olen anorektikko ja mitä siitä tulee jos heti tulee juoduksi kaljaa ja vielä tyhjään mahaan.
Menisi sekavaksi Nordgrenin ja minun vanhat muistelot Kaustisten juhlien (kamarimusiikki-) alusta, happeningeistä, Pauanne-talosta ja kaikesta semmoisesta jossa P-H:n kanssa usein oltiin.
Myönnän kyllä että Kaustisilla käyminen johtui silloin siitä että siellä oli Särkikylän lähin Alko.
Julia Kristeva on syntyjään bulgarialainen, niin että hänellä saattaisi olla mukanaan konjakki-taskumatti, ellei peräti vodkaa.
Bulgarialaisen rakin kanssa menisi sitten vartaassa paistettu kameli? Nordgren voisi vielä tarjoilun yhteydessä vaikka pianolla vetäistä Zappan "It Must Be a Camel". Kyllä siinä kelpaisi suurustaa.
VastaaPoistaJep. P-H joskus sanoi sitä, että Zappassa meni hukkaan hyvä modernisti. Sehän oli n.k. konserttimusiikin puolella kunnes huomasi että avantgarde ei vedä.
VastaaPoistaAi rakiako niillä on eikä vodkaa?
Noh, Kristeva on elävä ihminen, niin että en tiedä kuinka tarkka se on syömisistään ja juomisistaan. Mutta Melleri ja Nordgren ja muut haamut voivat syödä ja juoda mitä tahansa.
Kyllä minä kutsujana katsoisin kyllä sunkin perääs ettet joudu hyhmäiseen ojaan.
Mikäs siinä tuossa alkuperäisessä menyyssä nyt oli niin pielessä että sun pitää rahdata omasta blogistas tänne se kamelikin vielä?