Allu täytti 20 vuotta. Diabetes pysyy kurissa insuliinipiikein, mutta maksa ja munuaiset ovat hieman heikentyneet. Sen vuoksi pitää käydä aika ajoin hakemassa eläinlääkäriltä suolistobakteeripurkki, joka auttaa ruokaa imeytymään eikä kissaparka näytä Dachausta karanneelta.
Meidän perheessä kannatetaan eutanasiaa ja luulen että Allu kannattaa sitä myös, mutta hänestä on edelleen hauskaa istua sylissä katsomassa Simpsoneita illalla. Hän myös edelleen hyrrää, osoittaa kiinnostuksensa ulkomaailman tapahtumiin, makoilee iltapäivän auringossa parvekkeella, mikäli aurinkoa näkyy.
Emme siis harrasta mitään mengelemäisiä kokeita vanhimmalla eläinystävällämme. Siinä vaiheessa kun Allun infernaaliset ulvomiskohtaukset muuttuvat yhtenäisiksi ja särkevät sydämemme ynnä hänen oman sydämensä, peli on selvä.
Onneksi kaupungissamme on oma pieneläinklinikka, siis kaupungin oma.
Matkalla eläinlääkärille tuli kuva rannasta ja hautovasta linnusta, joka on maastoutunut oikein hyvin. Mutta siellä se on. Meren ranta kuhisi elämää. Tuon viime syksyn ruovikon päälle ei voinut astua, siihen olisi uponnut jalan mitalta.
Kuvan saa isoksi. Linnulla on musta pää.
Hieman ennen kesän puhkeamista luin kahden suomalaisen kirjailijan tekstejä. En ole lukenut kumpaakaan vähään aikaan, se ei silti erityisesti huolestuttanut minua. Tunnen heidän kirjailijanlaatunsa. Sen lisäksi kumpikin kirjoittaa korkeatasoista proosaa.
Toinen on Kari Hotakainen, jonka Ihmisen osa ei naurata kuoliaaksi, vaikka välillä ehkä hieman hymyilyttää. Toinen on Juha Seppälä, joka on ehkä enemmän dystooppinen kuin useimmissa kirjoissaan. Tarkoitan Takla Makania. Sellainen paikka on oikeasti olemassa ja alueella asuu muun muassa uiguureja, jotka kuuluvat turkkilaiseen kieliperheeseen. En ole varma kykenevätkö he puhumaan nykyturkkilaisten kanssa.
Tulin ajatelleeksi sitäkin että uiguurit tahtoisivat itsehallintoalueen aivan samoin kuin tiibettiläiset tahtoisivat itsenäisyyden. Kumpaankaan mahtivaltio Kiina ei myönny.
Maailma tila on hankala. Kumpikaan noiden suomalaisten prosaistien kirjoista ei ollut oikeastaan dystopiaa. Perun siis edelliset puheeni. Kyllä niissä puhutaan tästä päivästä.
Tulin ajatelleeksi ruokaa. Ketunleipä kukki. Samoin kukki mustikka. Pohjanmaalle on luvattu hallaöitä. En käsitä miksi ne tulevat kuin tauti juuri mustikan kukinnan aikaan. Sitten on tietysti seuraavaksi mietittävä sitä kuinka tärkeä, jos yhtään, ihminen ylipäänsä on tämän planeetan elämälle.
Tämänkin saa isoksi!
Omaksi ilokseni tietysti poimisin vielä mustikkaa, söisin niitä pimeän talven aikaan, vaikka vain uskomuksen voimin silmät sitten voisivat paremmin. Yksi ystävä sanoi että ”Mutta mustikallahan on silmät!”.
Onhan niillä.
Edit 31.6. Ks. sivupalkin syvänmeren kuva British Petroleumin öljyvuodosta täällä. Kuten näyttää, katastrofille ei näy loppua. Ihminen voisi lopettaa kuvitelmansa luonnon (esim. öljyn) herruudesta. Ihan totta!
Edit 31.6. Ks. sivupalkin syvänmeren kuva British Petroleumin öljyvuodosta täällä. Kuten näyttää, katastrofille ei näy loppua. Ihminen voisi lopettaa kuvitelmansa luonnon (esim. öljyn) herruudesta. Ihan totta!
Ripsa
VastaaPoistaOnnittele Allua, ja koko perhettä.
Allu ei halua, malta tai raaski jättää teitä, vaan sinnittelee, ja tekee kenties ennätyksen!?.
Täältä on melko pitkä matka merelle, mutta järviä ja lampia piisaa. Hienoja kuvia.
Noora, mutta teillä on puhtaat järvet. Jossain päin Kiihtelysvaaraa oli järvi josta saattoi juoda suoraan vettä. Ja se oli tavattoman hyvän makuista.
VastaaPoistaHuomasitko hautovan linnun? Se onkin vähän kuin piilokuva. Mutta kyllä se näkyy.
Kaislikossa on musta täplä, sekö on hautava lintu?
VastaaPoistaAllu on ihme kissa. Kaikista sairauksista huolimatta se elää. Minun yksikään kissani e ole elänyt 16 vuotta vanhemmaksi.
Joo Anita, uuden kaislikon keskellä. Kun ajoin siihen ja pysähdyin, siitä lähti hermostuneen oloinen toinen lintu uiskentelemaan kaislikon reunaa eestaas. Sitten se häipyi jonnekin kauemmas, varmaan hakemaan sapuskaa, kun huomasi etten yritä tulla lähemmäs.
VastaaPoistaEn yhtään tiedä mikä lintu se oli, eikä takanani kävelevä pariskunta tuntenut sitä myöskään.
Niin ja tiedoksenne: pitkäkarvaiset, tuommoiset osa-persialaiset ovat yleensä pitkäikäisiä. Maailman vanhin kissa on tiettävästi ollut 36-vuotias. Persialaisille 25 vuotta ei ole kovin harvinainen ikä, jos se saa olla suunnilleen niin kuin tahtoo.
Ripsa
VastaaPoistaTarkkaan saa katsoa ennen kuin linnun huomaa, mutta ei kyllä voi tunnistaa lajia.
Tosiaankin, naapurin lättänaama, pitkäkarvainen Pörri-kissa eli lähes parikymmentä vuotta. Lääkäri oli ennustanut Pörrille pari kuukautta korkeintaan elinaikaa, kun kissan emäntä käytti sitä lääkärissä.
Ei saanut mitään pitkäaikaista lääkitystä, mutta eli vielä pari vuotta tuon ennustuksen jälkeen.
Kesäisin se kökötti yhdessä ja samassa paikassa, josta näki joka suuntaan, varsinkin meidän mökin pihaan. Meidän suuresta vanhasta saunan vesipadasta se kävi juomassa vettä. Pata kun oli räystään alla, ja sateella se täyttyi. Pidin kyllä aina puhdasta vettä pienemmässä, laakeassa astiassa, siellä aiemmin myös siilit kävivät siitä juomassa.
Vanha siilisukupolvi kuoli, eivätkä kaksi uutta jatkajaa, jotka näin pikkuisena ilmeisesti koskaan selvinneet aikuisiksi.
Pekka, äidin kissa-vanhus kuorsaa tuossa sängyllä kuin aikapoika! :)
Noora, on sulla sitten vielä hyvät silmät! En usko että itse olisin huomannut koko lintua, ellei sen puoliso olisi lähtenyt liikkeelle.
VastaaPoistaMinä pysähdyin siihen vain katsomaan merta, vihmoi aina väliin sadetta ja oli kamalan kylmä, mutta meri oli kaunis ja siinä sattui olemaan tuulensuoja.
Meidän Allulla ei ole lättänänaama. Se muistuttaa persialaista vain pitkän turkkinsa ja laiskan luontonsa puolesta. Mutta se oli aikoinaan hirmuinen rottakissa. Veljensä kanssa raijasivat meille sisälle kerran rusakon, jonka olivat onnistuneet tappamaan.
Lisäksi Allun erityisdieettiin kuuluivat kyyt. Allun veli Rudi katsoi sitä touhua vähän kummissaan että veli on tullut hulluksi.
Ei olla vielä kokeiltu kävelyttää sitä ulkona tänä kesänä, ei ole kovin lämmin vielä ja korttelin ihmispennut ovat kevätriehakkaita, eikä Allu erityisesti pidä lasten korkeista kirkuvista äänistä.
Mökille ei vain enää päästä.
Huomenta Ripsa! Mulla on ollut kovasti kiireitä niin kotona kuin mökilläkin, ja vanhimpien tyttärien "neuvonantajana" pihanlaitoissa. Ajattelin tässä yksi ilta, että kuinkahan kauan sitä vielä jaksaa keväisin "herätä" näihin runsaisiin "joutohommiin" lastenhoitoineen. Vähän kuin kissasi; ikä alkaa väsyttää.
VastaaPoistaJa tällekin aamulle kun heräsin, olivat särkyneet olkapäät kuin tulessa ja varmaan vaikeuttivat loppuyön untani, koska tuntuu, että näin vain painajaisia.
Viimeisinä öinäni painajaiseni ovat koskeneet pienempien lasteni hyvinvointia, jopa kaikista kamalimpaa mitä heille voisi tapahtua. Ihan olen herännyt niihin hikisenä ja tuskaisena.
Edellisen kerron siksi, koska kävin lukemassa Hotakaisen "Ihmisen osasta" tekemääsi arvostelua, vai miksi sinä niitä itse sanoisitkaan.
Minä en jouda/jaksa paljoa kesällä lukemaan, mutta se kerran mainitsemasi "Jumalan pikkusormi" odottaa kirjastossa noutoaan. Oli pitkä varauslista sillä. Ketkähän Kajaanissa ovat kiinnostuneita, olisi mukava tietää.
Mutta nyt on taas mentävä: nahin pojat puurolle ja vanhimman kouluun saattamisretkelle me muutkin -pyörillä.
Hyvää päivää teille kaikille siellä.
Valto Ensio, kaikille meille tulee noita kulumia, rusto häviää ja niveltä liikuttaessa tuntuu kamala kipu.
VastaaPoistaTai ei ehkä ihan kaikille. Mutta harva varmaan ihan ilman mitään kulumista selviää elämästä. Allu-kissa on hyvä esimerkki kissuudesta (kuten blogiystäväni Meri ominaisuutta kutsuu): se osaa ottaa rennosti. Sillä EI ole ollut isän vastuita ja kiireitä ikinä! Huvikseen on metsästänyt!
Mutta toisaalta on kyllä ihan selvä että tähän aikaan vuodesta sinä varmasti teet puutarhahommia siellä sun täällä. Hyvä on kun sulla on paikkoja missä tehdä niitä.
Minulla oli mökkimaa, mutta se oli niin umpisavinen se pohja, että ei siitä mitään ikinä tullut, edes perunasatoa. Siellä menestyy kaunis luonnonniitty, mutta seuraava sukupolvi ei ole osannut katsoa perhosia ja lintuja. Se haluaisi todennäköisesti nurmen ja siinä kaikki.
Kortteli jossa asun on vihreä kesäisin, ei ollenkaan paha kaupunkipaikaksi. Ja fillarilla pääsee. Ja sitten pääsee taas kirjoittamaan.
Hotakaisen osa on ehkä aika hankala, koska nyt kirjailija otti ja puhui tästä huonosta mallista jossa elämä näyttää olevan. Sellainen muodonmuutos on humoristille taatusti vaikea, vaikka aina kaiken naurun takana on myös itkua.