Luen tekstejä niin että pää höyryää, mietin, kirjoitan vihkoon kommentteja. Sitten välillä tulee jotain aivan muuta.
Tällä viikolla olen sitä mieltä, että menen ylihuomenna äänestämään koska kaikki ehdokkaat sanoivat "ei" Guggenheim-suunnitelmalle. Katson mitä ihmiset aiheesta kirjoittavat. Tästä kaupungista ei saa kulttuurilehtiä edelleenkään. Minulle tulee kotiin yksi, Kaltio. Odottelen mitä se keksii.
Toistaiseksi paras ehdotus jonka olen nähnyt crowdsourcing-saitililla oli nimeltään M/S Guggenheim. Vilnan ja Helsingin ja Pietarin ei tarvitsisi enää kilpailla keskenään. Minusta se edellyttäisi sitäkin, että Venäjä puhdistaa sen fosfori-vuorensa. Tai siis siitä valuvat jätteet.
Joskus menen katsomaan meren lahtea, talven etenemistä. Joskus kuuntelen radiota pysyäkseni jossain määrin selvillä siitä mitä maailmassa tapahtuu.
Tämän Kumpula-atleetin kotoisaa musisointia toi tietoisuuteeni Kumpulan ystäväni Pipari. Minusta on hauskaa että se kylä kaupungissa tuntuu edelleen olevan elossa.
Moi!
VastaaPoistaJuuri toissapäivänä joku kysyi että onko Kaltio yhä hyvä lehti. Myönsin vaikken ole kovin tarkasti viime vuosina Kaltiota lukenut. Kai se on yhä hyvä lehti.
Ihmettelen sitä että kaikki presidentin ehdokkaat ovat vasten Guggenheim-suunnitelmaa. Onko se rahasta kysymys, kallis kun on? Olen hieman seurannut sitä juttua, onhan siinä hyvät ja huonet puolensa. Jos asusit lähempänä Helsinkiä, olisitko innokas suunnitelmasta?
VastaaPoistaSami,
VastaaPoistaminä olen lukenut Kaltiota aina vähän väliä, jo kauan sitten, kun asuin etelämmässä. Se oli erilainen silloin. Erno Paasilinnakin taidettiin erottaa siitä.
Muutama vuosi sitten siitä taas erotettiin päätoimittaja, se oli se Muhamed-piirros, Ville Rannan. Oli ollut jotain mätää Tanskanmaalla, jos muistat.
Nyt Kaltion viime numerossa, joka tuli vähän ennen joulua, käydään läpi kaikki sensuroidut Kaltion jutut. Ja ne julkaistaan.
Tykkään Kaltiosta sitä varten, että siinä tulee tutustuneeksi kaikenmaailman kirjoittajiin - ja pohjoinen Suomi on laaja alue. Kaikkea tuntuu olevan tekeillä suunnilleen kaikilla taiteen alueilla.
Minusta siellä on hyviä kirjoittajia, joita ei ole kahlittu muottiin niin kuin monissa muissa lehdissä on. Eli lue pois!
Lidia lähettää terveisiä Klaaralle! Siltä se kuulostaa, ellei se ole vailla Herkku-nappia.
Marja-Leena!
Suomi on aika köyhä maa. Tai se on maa joka on juuri muuttumassa aika isojen tuloerojen maaksi. Ja syksyllä valmistui Musiikkitalo, josta on varmaan vain velkaa. Ja EU:ssa on finanssikriisi, kaikkea tuommoista.
Eli rahasta on lähinnä kysymys tällä hetkellä ja siitä että sopimusta yritetään viedä läpi hirveällä kiireellä, niin että Helsingin kaupungin päättäjät eivät ehdi tutustua siihen.
Ongelma on siinä, että Helsinki ja varmaan suomalaiset kokonaisuudessakin joutuisivat maksamaan kamalan paljon, mutta Guggenheimilta tulisi vain nimi. Kiertäviä näyttelijöitä, ei mitään karttuvaa kokoelmaa.
Samalla meiltä ilmeisesti häviäisivät Helsingin kaupungin museot ja hyvät kokoelmat jäisivät kodittomiksi.
Ovat jotkut nähneet aiesopimustekstinkin, esimerkiksi Leena-Maija Rossi, joka sijaitsee New Yorkissa parastaikaa. Saat hänen puheenvuoronsa jos katsot saittia artists.fi tai googlaat nimeä.
Suomen taiteilijaseuran sivuston ensimmäisellä sivulla on Rossin ynnä monien kolleegojen allekirjoittama julkilausuma asiasta.
Katsos kun Suomen taiteilijat eivät hyötyisi Guggenheim-franchisingista mitenkään ja koko maa ottaisi ja köyhtyisi aika lailla!
On kai se ymmärrettävää että Guggenheimin nimi saa silmät välkkymään joillakin ihmisillä, mutta pelkkä nimi ja ohikulkevat näyttelyt ja jatkuvat lisenssimaksut ja yli 100 miljoonan euron rakennus söisivät koko maan kulttuuribudjetin nopeasti.
Tuskin toista Bilbao-tapausta tulee.
Olen ymmärtänyt, että Guggenheimia halutaan Helsinkiin turistirysäksi. Se toisi mukanaan turisteja, jotka ehkä jättäisivät Helsinkiin rahaa.
VastaaPoistaJotenkin utopistista ajattelua. Tuskin Guggenheimiin uhrattuja varoja saataisiin takaisin.
Klaara terhvehtii sähköisesti kissatoveriaan!
VastaaPoistaMitä tulee Kaltioon, niin sillä on ainakin hyvä päätoimittaja mitä ei voi sanoa kaikista lehdistä. Tosin Nuori Voimakin on parantanut viimeisten viiden vuoden aikana huomattavasti. Sanon, että kulttuuri voi hyvin maassamme.
Kaltioon itsekin jotain väsänneenä, olen seurannut sitä tiiviisti jo vuosia, aiemmin harvemmin vaikka Pohjoisessa asuin. Kirjastossa aina luen uusimmat.
VastaaPoistaVille Rannan tapauksen jälkeen oli tämä Hentokätinen Antti päätoimittajana (josta viime vuonna tuli esikoiskirjailijakin), mutta hänellä ei ollut intoa oikein niin kuin nykyisellä Paavolla (sanon siksi Hentokätinen kun kättelin häntä eka kertaa v. 2008 keväällä, niin sen käsi upposi kirvesmiehen kouraani ja kun en tajunnut ajoissa suhteuttaa voimaani, niin pääsi mieheltä vinkaisu; ei millään pahalla tämä muistelus).
Guggenheim on jälleen vain yksi esimerkki siitä, että ihmiselle ei mikään riitä.
Obeesia,
VastaaPoistaen minäkään oikein usko, että edes wau-Guggenheim toisi turisteja. Mikäli silmäni eivät ole valehdelleet, Guggenheimin nimi kannattajien mukaan toisi nimenomaan venäläisiä turisteja.
Se kuulostaa toiveajattelulta ihan vain sen takia, että tähän saakka venäläiset ovat tulleet Suomeen ostoksille.Taisi olla kaikkien aikojen ennätys kun Ateneumissa oli Picasso-näyttely, mutta ei sekään puolta miljoonaa tainnut tuoda. Se on hirmuinen määrä. Helsingissä ASUU vähän yli puoli miljoonaa ihmistä ja jos lasketaan Espoo, Vantaa ja Sipoo mukaan niin miljoonan verran.
Viikon päästä kaupunginhallituksen pitäisi jo tehdä päätös. Ei edes rahanmenosta ole vielä selvyyttä, saati "museon" sisällöstä, ei edes siitä kuka näyttelyiden laadusta vastaisi.
Sami,
tulin juuri vesjumpasta ja Lidia juoksi sanomaan miau heti kun avasin oven. Se kai tiesi että joku kissa ajattelee häntä.
Nuorta Voimaa luen silloin tällöin kirjastossa. On sekin hyvä. Jossain vaiheessa siinä oli niin kamalan teoreettisia kirjoittajia, että jutut jäivät minulta aina kesken.
Niin ja: paljon kulttuuria on mukana myös Voima-lehdessä. Onneksi siitä aika iso osa on nyt jo netissä.
Valto,
minä tykkään Kaltiosta senkin takia että siinä julkaistaan myös fiktio-tavaraa silloin tällöin. Se tekee lehdestä aina elävän. Eli hus, kirjoittamaan siitä Kaltioon!
Mitä se entinen Kaltion päätoimittaja on julkaissut? On mennyt ohi silmien.
Noh, yritä sopeuttaa voimias käteltävän voimiin. Vinkaisu on minusta hauskasti sanottu! Minua jos joku puristaa kovaa kädestä niin karjahdan!
Kiitos, Ripsa, nyt ymmärrän tuosta Guggenheimi jutusta paljon paremmin. Ei siitä paljon hyvää taida olla Suomelle, taiteilijoille ja museoille! Kiasmahan on hyvin hieno moderni taiteen museo. Liian kallista kyllä! Eiköhän Helsinki saa tarpeeksi turisteja ilmankin.
VastaaPoistaMarja-Leena,
VastaaPoistasaa nyt nähdä miten sen Guggenheimin kanssa käy, vaikuttaa tässä vaiheessa siltä että Helsingin poliitikot hajoavat vähintään kahteen leiriin sen suhteen.
Siitä löytyy muutenkin netistä paljon tietoa, siis näistä ulkomaisista hankkeista ja siitä, miten niistä moni on mennyt myttyyn.
Tuommoinen franchising-systeemi ei kyllä ole kovin tavallista täällä päin. Ennemminkin museot Euroopassa lainaavat töitä tai järjestävät kiertonäyttelyitä. Ja sitten käydään vuoroin vieraissa, mikä on aika halpaa huvia.
Tulee aika kalliiksi kuljettaa taideteoksia Amerikasta asti. Lisäksi: kuka päättää mitä täällä esitetään? Nykytaidetta on niin hirveän monenlaista, että käsitykset menevät äkkiä ristiin.
Noh, sinä ymmärsit että yritän ylipäänsä katsoa, mikä edistää kuvataiteilijoiden parasta, siis nyt parastaikaa elävien. Se työhän ei ole kovin ruusuilla tanssimista, niin kuin varmaan sinäkin tiedät - ja minä, mutta taiteilijan vaimona.
Kyllähän helsinkiläiset voisivat saada paljon turistituloja rakentamalla sinne Katajanokalle jotakin muutakin - esimerkiksi lainaamalla tuota Don DeLillon ideaa "amerikan kuvatuimmasta ladosta".
VastaaPoistaNäet kaatopaikkakin on matkailunähtävyys, kun se sellaisena markkinoidaan, kirjoitti jo Bertolt Brecht aikoinaan.
Heli,
VastaaPoistakuvittelin että maailman kuvatuin lato olisi jostain täältä päin, Etelä-Pohjanmaalta, Härmien, Kauhavan ja Kyrönmaan tienoilta.
On siinä kuule jotain herkkää ja itkettävää, kun sattuu ajelemaan keskellä kesäyötä ja usva leikkaa ladot kahtia, niin että ne näyttävät kelluvan lakeuden päällä.
Mutta muuten olen samaa mieltä: BB rules!