21.3.16

Kuin kauan ennen


Eilen oli kevään tasauspäivä. Sitten sattuu olemaan pääsiäisviikko. Täällä ei tietenkään ole virpojia ja varpojia, koska tämä on länttä. Virpominen on karjalaista perinnettä, nyt myös etelän isoissa kaupungeissa.

Tässä kaupungissa poltetaan pääsiäisvalkioita. En ole varma mitä traditiota se edustaa, mutta viimeisin merkitys on kristillinen: kokot puhdistavat pahan vallan, joka on ollut voimissaan pitkäperjantaista pääsiäislauantaihin, kun Jeesus oli kuollut. Lauantain merkitys kuulostaaa apokryyfiselta, mutta en ole teologi.

Pääsiäislauantaina oli myös noidilla omat juhlansa. Sitten kokkojen polttamisen jälkeen noitien juhlat loppuvat. Pikkunoitia kutsutaan nimellä trulli. Trullit kulkevat ympäri kyliä ja vaativat palkkaa tai muuten katsovat pahalla silmällä ja tuhoavat karjaonnen.

Muistan ajatelleeni pienenä, että mitä se semmoinen pahan valta voi olla joka loppuu polttamalla. Vasta myöhemmin olen käsittänyt että Suomessakin parantajia on tapettu kun ne ovat osanneet hoitaa ihmisiä. Ehkä heitä ei kuitenkaan poltettu. Tai ainakaan pääsiäislauantaina.

Mutta tulilla on myös muita merkityksiä. Joissakin maissa ja myös Suomessa on puhuttu vainotulista. Tulet ovat olleet mäkien ja vaarojen laella ja niillä on ilmoitettu vihollisesta. Jos Suomessa on ollut vainovalkioita niin kuulostaa itäsuomalaiselta käytännöltä, koska siellä on eniten korkeuseroja. Ja Lapissa.

Täällä pääsiäisvalkeat näkyvät kauas. Tuskin ne ovat olleet merkkivaloja. Mutta tietenkään kovin muinaisista vihollisuuksista ei enää tiedä. Suhtaudun nyt vähän hajamielisesti tulevaan kirkolliseen pyhään, on muuta ajateltavaa.



Pommin jos heität, koppaanko sen?
Talo muutakin kätkee kuin eteisen.
Jos kapinaa aiot, muista sä vaan:
taantumus viimein jää kuolemaan.
Jarkko Laine: Lennosta kii!

Sain stereot takaisin! Aurinko paistaa. En tiedä mitä kaikkea tapahtui mutta monta asiaa ja vuosikymmenten myötä. Viimeinen viikko on ollut onnellista odotusta.

Minulla on kuulokoje tai siis kaksi. Stereoissa on neljä kaiutinta. Oikea korva on ehkä 30% kuuleva, vasen tuskin 15%. Kuulokoje on yhdenlainen kaiutin. Jos joku ääni tulee tosikovaa, kojeessa se alkaa kiertää ja sen päälle ulvoa. En ole pitkään aikaan kuullut normaalisti, se on varma.

Samojen vuosikymmenten aikana tuli digitaalinen ääni, kuvan ohella. CD-levyjä kykenin kuulemaan. Mutta jos pääsin konserttiin, vaikutus oli moninkertainen CD-levyihin verrattuna. En siis tiedä mitä olen kuullut.

Väistämättä alkoi tuntua siltä että musiikilla ei ylipäänsä ole väliä. Semmoista digi-puuroa kaikki. Aloin haikailla analogisia stereoita takaisin. Levysoittimen hihna oli venynyt ja viritinvahvistin ei tainnut toistaa enää mitään muuta kuin satunnaisesti, ainakaan kaiuttimiin asti.

Neronleimaukseni oli hyvin äkkinäinen: kävelin sisään radioliikkeeseen. Kysyin tunsiko radioiden ja kaiutinten myyjä jotakuta joka osaisi korjata stereoita. Sain puhelinnumeron.

Eilen sain sitten stereot takaisin. Kiitos korjaajan, Marko T:n, kuuntelen aivan uudenlaista musiikkia. Sen täytyy olla suunnilleen sitä, jota olen kuullut 40 vuotta sitten. Mutta en ole ikinä kuullut näitä detaljeja.

Nyt soiva levy on Otavan kirjallinen äänilevy nimeltä Valtakunta. Se on vuodelta 1966. Säveltäjä on Eero Koivistoinen, mutta muusikoita, joista täytyy mainita erityisesti huilisti, ei kerrota. Laulajia ovat Eero Raittinen, Vesa-Matti Loiri, Seija Simola ja kolme Tuomas Anhavan runoa lausuu musiikin päälle säveltäjä. Levytys toimii: runon kuulee aivan selvästi ja musiikki tukee sitä.

Runoilijat ovat Anhavan ja Laineen lisäksi Pentti Saarikoski ja Hannu Mäkelä.

Ei yksikään elävä olento
ole koskaan nähnyt häntä muutoin
kuin ennen tai jälkeen kokouksen.
Tuomas Anhava: Ei yksikään elävä olento

Mutta levy karjuu ja huokaa ja unelmoi läpi vähän yli puolituntisen mitä LP-levy kestää. Sisältö on vuoden 1966 tai suunnilleen runoutta muodossa jossa me (suomalaiset) emme olleet sitä ikinä ennen kuulleet. Mielestäni kyllä emme sen jälkeenkään.

On kysyttävä vakavasti Otavalta: kai teillä nyt sentään on master-kopio jäljellä Valtakunnasta? Olisi ehdottomasti aika, että vinyyli (no, jos ei, niin sitten CD) julkaistaan uudelleen. Levyni on vähän laineilla. Se on kulkenut maita ja mantuja ja päätynyt nyt loppusijoituspaikkaansa, mutta siis hieman oudosti heijaavana. Tosin yksi Valtakunnan biiseistä on Seija Simolan esittämä Tuutulaulu, ehkä sen lämpimän eteerinen fiilis vain lävisti levyn tunnerekisterin.

Seuraavaksi minusta Otava voisi tuottaa aivan uuden levyn tämän ajan suomalaisesta runoudesta. Jonkun suomalaisen läpisäveltämänä.

Mutta nyt aion kuunnella Edward Vesalan ja Arto Mellerin ynnä teatterikoululaisten tekemän levyn nimeltä Mau-mau. Voi kestää ennen kuin löydän sen tuolta kaapin syövereistä.

Edit 22.3. Lapsellinen olen muutenkin. Pidin Salaisten kansioiden toisen pääosan näyttelijän, Duchovnyn, romaanista.


10 kommenttia:

  1. Onnea vanhojen kunnon stereolaitteiden paluusta! Vinyylit ovat soineet tässäkin kodissa aika paljon, samoin lähipiiriläisten kodissa.

    Se täsmennys täytyy heti tehdä, että Eero Koivistoisen Valtakunta on vuodelta 1968, ei 1966. Svart Records -levy-yhtiö on joko vastikään julkaissut tai piakkoin julkaisemassa uutta vinyyliversiota, ilmestymisvuodeksi on merkitty 2016. Levystä on olemassa myös vuonna 1995 tehty cd-versio, jolla on neljä kappaletta myös 1980-luvun lopulla ilmestyneestä Kallista on ja halvalla menee -projektista.

    Oulussa oli jo 1980-luvun puolella paljon virpojia liikenteessä palmusunnuntaisin. Varhaisesta lapsuudestani muistan, että virpojat eivät olleet vielä trulleja, vaan trulliperinne oli vielä yhtymättä virpomisperinteeseen ja liittyi pääsiäislauantaihin. Pääsiäiskokkoa on polttanut Oulun Lammassaaressa paikallinen Lions Club, juhannuskokko on tavattu sytyttää Nallikariin. Mutta oletko tietoinen, että joillakin pohjalaisilla tai länsisuomalaisilla paikkakunnilla on poltettu myös vappukokkoja? Itselleni se on kaikkein eksoottisin perinteinen kokonpolttamisaika...

    VastaaPoista
  2. Keiju,

    kyllä sinä osittain vaikutit siihen, että kävelin sisään siihen radioliikkeeseen. Olen ollut hirveän kauan pessimistinen sen suhteen kuulenko enää mitään ja varsinkaan oikein. Että ajattelin vinyylijutun olevan joku hipsteriläinen juoni, joka saisi minut uskomaan aivan olemattomiin asioihin.

    Pidä huolta kuulostasi! Se on tässä menoteillään tullut aivan hirveän arvokkaaksi, ja pienin arvo on rahalla, paljon suurempi on aivan varmasti kaikenmaailman äänten vaikutus pääkoppaan. Musiikki on valtavan hieno ja inspiroiva lisä arkipäivään. Ja nyt kun saa nauttia siitä, eikä tarvitse taistella stereo-ajasta murrosikäisen lapsen ja Kissin tai AC/DC:n invaasiota vastaan. Laps ne stereot tarvitsi. Mutta ei ottanut sitten mukaansa. Mutta puurokattilan se vei.

    Siinä digissä on jotain konemaista ja tylyä.

    Mutta kuule: levykotelon takakannessa lukee: OTA LP 1966, enkä käsitä mitä muuta se voi tarkoittaa kuin Otavan LP ja vuosi 1966. En usko että Otava on julkaissut niin paljon kuin 1966 tai enemmän kirjallisia äänilevyjä. Kun mielestäni levy on ollut minulla kuunneltavana tädin luona, ja olin siellä vielä aika tavalla viikonloppuisin, vaikka olin päässyt ylioppilaaksi 1965. Itselläni ei ollut yhtään mitään. Taisi olla yksi viltti, tyyny ja ehkä pari kattilaa, sama määrä lautasia, lusikka, veitsi ja haarukka, itse asiassa minulla oli semmoinen jossa oli nuo kaikki ja myös sakset ja veitsi. Joku armeijan käynyt poika lahjoitti.

    Joo nuo virpojat ja trullit. Tuntuu siltä että perinne on kulkenut itä-länsi linjoja aika pitkään muuttumattomana. Suomen murteista sanotaan että on itäiset, jotka kulkevat savo-karjalan kautta pohjoispohjalaiseen (myös Oulu) ja Lappi on sitä samaa suomen suhteen, saame erikseen. Sitten on Keski-Suomi jossa on kauan ollut sekä-että murretta ja perinteitä. Länsi-Suomi on sitten aika kapea alue etelämpänä, mutta Merenkurkusta mantereelle leveämpi. Eivät kai nuo ole 1:1 murteet ja perinteet, mutta voi se jotain sanoa ihmisten muuttamisesta.

    Se Pirkanmaa on sitten jotenkin omansa. En oppinut sitä murretta koskaan. Mitäs siellä tehdään? Poltetaanko kokkoja lauantaina?

    Tuon vainovalkea-jutun olen lukenut jostain artikkelista tai esseestä ja se on koskenut silloin rajaseutuja. Muistan että koulussa väitettiin Suomen heimojen ottaneen esimerkiksi orjia toisistaan. Nyt ajattelen että mites se on voitu ikinä todistaa, varhaista rautakautta. Mutta sitten muistaakseni Kreikan saaristossa on ollut vainovalkeoita merkkitulina. Joku kertoi samaa kun oltiin kerran Maltalla pari viikkoa. Tunnettiin sieltä pari ihmistä. Tavat ja perinteet tulevat helposti rajojen yli.

    Kiinnostavaa että lapsuudessasi on ollut sielläkin trulleja. Toisaalta ihmiset ovat muuttaneet tätä rannikkoa eestaas varmaan aina.

    Mutta siis kuunnelkaamme hyvää vinyylimusiikkia! Sain vinkin Turun puolesta tuosta Svart Recordsista. Siellä näyttää olevan kaikenlaista mielenkiintoista. Meillä kukkii kohtalonköynnös JA se joulukaktus, taas. Ulkona oli tänään kirkasta, uutta lunta ja pakkasta koko päivän.



    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että olen vaikuttanut vinyyliasiaan! Mitä digin konemaisuuteen ja tylyyteen tulee, uskoisin itseäni nuoremman sukupolven ihmisten kokevan yleisesti hyvin samoin. Siinä, missä me ennen 1980-lukua syntyneet tapaamme usein ajatella "kehitys se vain menee eteenpäin", uusin lemmikkisukupolveni "millenniaalit" eli "Y-sukupolvi" tuumailee, että he voivat valita toisinkin tai olla valitsematta yhtään mitään. Tampereella tietyissä piireissä on käynnissä valtaisa C-kasettirenessanssi, johon minua on jo vaikea saada mukaan. Sentään.

    Valtakunta ei ole OTA LP 1966, vaan OTA LP 66. Se 66 on siis LP-julkaisun sarjanumero. Julkaisuvuosi on 1968.

    Oulun murteessa sanottiin 1900-luvun alussa vielä länsisuomalaisittain "hiano miakka". Ennen 1970-lukua se oli ehtinyt kyllä muuttua selvästi "hienoksi miekaksi". Oulun lähistöllä on sennimisiä entisiä tai nykyisiä saaria kuin Kraaseli, Praava ja jopa Kriisi. Kyllä Oulun murteessa vahva länsisuomalainen tausta on – itäsuomalaisvaikutus vain on ollut voimakasta. Samalla lailla paikalliskulttuuri on ymmärtääkseni lähtökohtaisesti länsisuomalaista, mutta vahvasti itäsuomalaisuuden vaikuttamaa. Kun identiteetti on pohjois-, ei länsi- tai itäsuomalainen, ei läntisistä perinteistäkään välitetä pitää kiinni niin kuin etelämpänä Pohjanmaalla.

    VastaaPoista
  4. Keiju,

    selevä! Ja könysin yläkertaan vielä tarkistamaan tilanteen. Olet oikeassa, 66 ei ollut julkaisuvuosi. Nyt siis jään miettimään miten levy on noinkin hyvässä kunnossa, mutta sitten muistin, että jo vuonna 69 lähdin Amerikkaan Valtakunta mukana, levyä kuunneltiin, mutta ymmärrettävästi se ei saavuttanut hurja suosiota jenkkien parissa. Suoraan sanoen katsoivat minua kuin tärähtänyttä tai jotakuta jota he paremman puutteessa olisivat kutsuneet aboksi, jos olisivat kehdanneet. Ruotsalaisten mielestähän me oltiin mongoleja.

    Siellähän oli rock'n'roll buumi täydessä käynnissä, mutta Koivistoisen rock oli jokseensakin 50-lukulaista ellei peräti jazzahtavaa. Harmittaa vähän, että bändin jäseniä ei ole kerrottu. Se huilisti soittaa aivan riivatun kauniisti.

    Mitä tarkoittavat Kraaseli ja Praava? Tuli mieleen murteista semmoinen oheisfakta, että siinä Oulun lähellä Iissä on ollut keskiajalla jo ortodokseja. Ii tarkoittaa Eliaan kylää, kaupunkia tai kirkkoa. Yksi ortodoksikirkko on ollut Ii-joen saaressa. Ii on ilmeisesti aika vanha paikka. Olin siellä kerran kylässä kuukauden verran. Kävin katsomassa hämmästyttävää juttua, teatteri-esitystä, jossa suuri osa yleisöstä oli venäjänkielistä. Siellä on venäläisasutusta, eikä kukaan ainakaan silloin osannut kertoa milloin ne ovat saapuneet. Siis eivät ole niitä Koiviston inkeriläispaluumuuttajia.

    Noh, historia on kerroksellista varmaan kaikkialla ja se on hieno asia. Meillä Pohjanmaalla on runsaasti ihmisiä, joita voi kutsua murresanalla väkitukko. Niille ei saa mitään, tuumaakaan eivät peräänny jos ovat jotain mieltä. Pääosin porukka on muuten kyllä rauhaarakastavaa niin kuin muuallakin suloisessa Suomessamme.

    VastaaPoista
  5. Minusta Eero Koivistoinen oli puoliksi aikaansa edellä. En ole kuullut koko albumia, mutta ainakin Lennosta kii on jo aika lailla progekautta. Progen synty määritellään eri asiayhteyksissä vuosiin 1967–69. Samalla lailla jazzrockia "ei ollut" ennen Blood, Sweat & Tearsin ja Chicago Transit Authorityn (myöhemmin Chicago) nimikkoalbumeja 1969 (toki Al Kooper oli kehitellyt fuusiota siihen suuntaan aina Dylanin Like a Rolling Stonen urkuimprovisaatiosta lähtien...) tai fuusiojazzia ennen Miles Davisin vuosien 1968–70 pioneerilevyjä. On kyllä jännittävää, kuinka suomalaisessa varhaisprogessa tai varhaisjazzrockissa ne ihan kansainvälisessä mittakaavassa todella edistykselliset sävyt yhdistyvät sellaisiin 1950-luvun rockin muistumiin, jotka eivät oikeasti ole edes nostalgiaa tai retroa. 1968 saattoi todella olla suomalaiselle edistykselliselle muusikolle yhtä aikaa 1971 ja 1959.

    Kraaseli on ilmeisesti kääntynyt ruotsin kielen hallista eli harmaahylkeestä (grå säl). Praavasta ei ole aavistustakaan.

    VastaaPoista
  6. Keiju,

    Ahaa, siis se oli tuon Chicagon nimi. Asuin siellä Portlandissa kommuunissa ja siellä soi aina. Oli kaksi bändi, isossa talossa oli rock-bändi ja takapihalla tallista tehdyssä asunnossa soi joku jota ehkä kutsuisin blues-blue-grass-musiikiksi. Silloin rupesi kuulo menemään oikein nopeasti ja kunnolla.

    Meillä oli tietysti levysoittimia. Niitä nimiä siellä lautasella olivat Steppenwolf, Chicago, Miles Davis, Herbie Hancock, sitten kaikenlainen blues, Dylan tietysti. Portlandin paras bändi oli Total Eclipse, rock-bändi. Sen raunioille on syntynyt joku lähinnä purkkaa soittava samanniminen, jota ei pidä sekoittaa siihen. Siis sanot että Davisin sen ajan musiikki oli fuusiojazzia? Olin käsittänyt että se on sitä myöhempää, melkein atonaalista? Me tehtiin underground-lehteä, jossa musiikki oli tärkeä tekijä. Koska kaupungin mustat soittivat kaiken aikaa myös, niin lehdessä joku päätyi kutsumaan Miles Davisin uusia levyjä rock-jazziksi.

    Suomalainen jazz soi radiossa jo 1950-luvulla, ajoittain. Mutta rock'n'rollia ei tullut ennen kuin kunnolla vasta 70-luvulla. Kun Porin jazzarit alkoivat, olin paikalla. Silloin olivat asialla ehdottomat puristit, vuonna 1966, sekoittaa ei saanut. Sen tiesin, että yhteyksiä oli Suomesta Puolaan. Jos katsot varhaisia puolalaisia leffoja, niissä soi jazz. En tiedä mikä on tämänhetken musiikkitilanne. Poriin en menisi vaikka maksettais.

    Eero Koivistoinen muistaakseni sävelsi 70-luvulla Kom-teatterille Kalevalan. En mene vannomaan oliko se Kom, on voinut olla joku löyhempi yhteenliittymä. Se oli vahvaa musiikkia. Muistan ajatelleeni että musiikkiin ei saa lyödä nimiä ja leimoja, se menee niistä pilalle! Mutta kovaa se soi. Vuosi oli 1974.

    Hmm. Voisko olla etä Praava on Pravda? Kraaseli on kyllä kaukana harmaahylkeestä ruotsiksi...

    VastaaPoista
  7. Millä tavoin Kraaseli on kaukana harmaahylkeestä? Kai tuo Pravda oli jokin lattea vitsi, en tajunnut.

    Sekoitatko Eero Koivistoisen nyt Eero Ojaseen? Hänen säveltämänsä oli KOM-kvartetin ja Agit-Propin levyttämä Väinämöisen soitto, jonka KOM-teatterin esiintyjäryhmä oli esitänyt Pori Jazzissa jo pari vuotta aiemmin otsikolla "Lauluja Kalevalasta".

    Miles Davisin 60–70-luvun vaihteen albumeja (erityisesti In a Silent Way ja Bitches Brew) pidetään fuusiojazzin synnyn kannalta olennaisina. Davisin yhtyeessä soitti eri aikoina kaikenlaisia Joe Zawinuleja, Wayne Shortereita, Chick Coreoita, Herbie Hancockeja ja John McLaughlineja, jotka vaikuttivat kukin tahoillaan (Zawinul ja Shorter tosin pääasiassa yhdessä, Weather Reportissa) fuusiojazzin kehitykseen 70-luvulla.

    Isäni on joskus maininnut, että Puolassa oli hyvää jazzprogea 1970-luvun alussa ja siitä oltiin kiinnostuneita. Kaikesta huolimatta on päivänselvää, että Suomen musiikkielämällä oli valtavasti enemmän sekä yhteistä että yhteyksiä Ruotsin kanssa.

    VastaaPoista
  8. Keiju,

    eikä kun mietin sanojen murremuotoa täältä omasta murteesta käsin. Meillä on myös paljon ruotsiin perustuvia murresanoja. Siis mikä on vokaalien ja konsonanttien suhde, jotain sellaista. Kun en ole koskaan asunut siellä pohjoisessa.

    Joo, voi olla että sekoitin. Se oli nyt muistellen aika luja-äänistä musiikkia. Enkä ollut kuullut sitä Porissa kylläkään. Selitys sotkemiselle on varmaan se, että jos Valtakunta ilmestyi -68 ja sitten muutin jo Tukholmaan ja sitä tietä Amerikkaan, niin en ollut Suomen kuvioissa oikeastaan kolmeen vuoteen. Ja tipahdin tänne, niin taisi olla ihan sama oliko Eero Ojanen vai Koivistoinen. Hyvää musiikkia kumminkin.

    Jazzradiosta olen kuunnellut sitä fuusiota ja kyllä se minusta meni elektroniseen suuntaan. Mutta varmaan sana tarkoittaa että pari tyyliä on fuusioitunut. Kai se voi olla siihen tai tähän suuntaan. Sen muistan varmasti että jazzrockiksi sitä kutsuttiin meidän lehdessä Ameriikassa.

    Kun olin silloin yhtenä kesänä siellä Iissä, niin olin hämmästynyt siitä, kuinka paljon radiossa ja lehdissä oli todellakin Ruotsin jazz-musiikkia. Minulla on ollut vahvasti 1950-luvulta se käsitys että jazz tuli Suomeen kyllä lähinnä Amerikasta. Niitä sen mantereen koluajia tuli takaisin viimeistään siinä Suuren laman aikana ja muusikoita oli ollut suomalaisemigranteissa paljon. Tanssimusiikkia, eli jazzia tai niitä isoja orkestereita mitä haaleissa oli joskus.

    Porissa kuulin puolalaiskontakteista, mutta en kovin paljon ruotsalaisista. Siis siinä Pori-jazzin alkuvaiheessa 60-luvun puolivälissä. Kai kaikenmaailman jazzarit kuitenkin ovat aina soittaneet yhdessä. En usko että ketään on boikotoitu tai ylenmäärin suosittu.

    VastaaPoista
  9. ripsa

    tulin vain kertomaan hyvän uutisen: pontukamera on taas päällä:

    http://pontu.eenet.ee/player/melnais-starkis.html


    saas nähdä kuka tulee, ja koska!!!

    meri

    VastaaPoista
  10. Meri,

    joo, tuosta tuli ilmoitus. Johtunee siitä että olen vuosia sitten rekisteröitynyt.

    Kamera pantiin kalakotkas1:n, siis Piretin ja Madisin entisen pesän yläpuolella päälle, koska joku oli käynyt viemässä pesänrakennuskamaa sinne. Oli vielä maassa lunta ja varmaan routa. Urmas, se ornitologi, sanoi että todennäköisesti kyseessä ovat kotkat. Niille tuo sääksipesä on kyllä liian pieni, että voi olla että kyseessä on vasta seurusteleva kotkapari.

    Urmas tai joku muu Pontun ihminen sanoi jonain vuonna, että kotkat voivat seurustella seitsemän vuotta ennen kuin rupeavat pesimään. En ole nähnyt ikinä kotkanpesää, mutta enpäs ole juuri täältä merenrantaan päässytkään. Ihmiset täällä kyllä tietävät missä niitä pesiä on, mutta en muista onko se sama merikotka siellä Virossa, vai maakotka.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista