Vox humana

Vaihdetaan, myydään, varastetaan. On ihmisiä, joilla on valtavia omaisuuksia ja joille mikään ei riitä. Sellaisia on suhteellisen pieni joukko Yhdysvalloissa ja omaisuudet ovat tähtitieteellisiä, he omistavat kyllä enemmän kuin juuri kukaan maailmassa. Kyse on jonkinlaisesta sairaudesta ilman muuta. Siitä on tehnyt aika hienon analyysin aikoinaan Orson Welles, yhdysvaltailainen elokuvaohjaaja, elokuvassaan Citizen Kane. Mediamoguli tahtoi enemmän, poliittista valtaa ja sai sen manipuloimalla kansan puolelleen, sen osan jota tarvitsi, tahdottoman ja toivottoman. 

Aamulla tuli luetuksi amerikkalaista lehteä nimeltä Vox, ja sieltä lyhyttä artikkelia jonka oli kirjoittanut Ezra Klein. Olen lukenut mihin hän perustaa juttunsa, silti siinä on jotain outoa ja täytyy yrittää käsittää mitä ja miksi. Kyse on tästä artikkelista: https://www.vox.com/policy-and-politics/2017/7/11/15953440/trump-russia-emails-watergate ja jo linkin nimestä näkee että siinä viitataan Richard Nixonin hallituskauden loppuun, jolloin hän oli määrännyt tekemään murron demokraattipuolueen toimistoon saadakseen jotain tarpeellista omaa poliittista manööveriaan varten.

Ehkä oli kyse Vietnamin sodasta, joka tapauksessa USA hävisi sen niin kuin sodan Vietnamia vastaan hävisi myös aiemmin Ranska. Sodat eivät tunnu loppuvan taistelemalla vaan neuvottelemalla. Sillä tavalla jokainen sodassa kuollut ihminen on aivan turha uhri. 

Kyse on Yhdysvaltain presidentistä ja hänen tekemisistään. Nyt puhujana on presidentin poika, joka on nähtävästi auttanut isäänsä presidentiksi tulemisessa. Teki sen venäläisten avulla tai ainakin yritti, puhuttiin savuavasta aseesta, joka taas on tuttu lännenleffoista. Kun ollaan amerikkalaisen kulttuurin ytimessä, niin kysymys on vaihtamisesta, myymisestä, varastamisesta - ylipäänsä etujen kahmimisesta.  

Edut ovat useimmiten materiaalisia, mutta niissä on sitten myös kyse sen kulloisenkin ihmisen persoonallisuudesta. Jotkut ovat omia ihmisiään aivan noin vain, jotkut taas joutuvat antamaan sille ”sielulleen” tai ”minälleen” aivan tolkuttomasti ruokaa, että se ylipäänsä pysyy pystyssä. Näinä aikoina puhutaan paljon narsismista. Se on lapsen persoonallisuuden häiriötila, joka saattaa jäädä pysyväksi. Sellainen ihminen on maailman keskipiste ja kaikki muu on alisteista hänen olemassaololleen, vaikka hän aivan ilmeisesti tarvitsisi jonkinlaista ohjausta tai  hoitoa.

Mutta myös ihmisen sosiaalinen karaktääri on hyvin tärkeä. On tiedettävä oikeita asioita. On myös tärkeää että ne eivät tule kirjatiedon avulla, kuten esimerkiksi korkeakouluopinnoista. Kunnon ihmiset eivät ylpeile opinnoillaan ja kirjaviisaudella.

En onnistu saamaan tähän tuon artikkelin linkkiä. Koneessani ei ole vikaa mutta lukemista on eilen ja tänään ollut harvinaisen paljon. Teen työtä tarmokkaasti ja aion sen linkin vielä saada (sainpas! ks. ylempää!). Artikkelin kirjoittaja Klein sanoo, että Venäjä-skandaali ei ole niinkään todistelua politiikan vinoutumisesta vaan aivan puhdas tragedia. Jos moni eurooppalainen ajattelee että se ylin rötösherraporukka rapakon toisella puolen on yksinkertaisesti idiootteja, niin Kleinin mielestä kyse on tragediasta. Vaikka en tietenkään tiedä mikä lopulta on Kleinin mielestä tragedia. Ei tässä ole kovin paljon kaikuja ainakaan vanhoista kreikkalaisista tragedioista, ei ole kuulunut raivottarien kuoroja.  Venäläisessä kulttuurissa on aivan hyväksyttäviä hahmoja, Jumalan hulluja. Lännessä heitä ehkä kutsuttaisiin narreiksi tai klovneiksi.

Klein puhuu amerikkalaisesta patriotismista. En tiedä mistä siinä on kyse. Mutta muistaakseni jopa jalkapallo-otteluissa urheilijat muistavat panna oikean kätensä sydämen päälle kun kansallislaulu tulee.  Tähtilippulaulusta (Star Bangled Banners) muistan ainoastaan Jimi Hendricksin version.  Olen ohittanut kädet sydämillä -kuvat lapsenomaisena sentimentaalisuutena, mutta ehkä kyseessä on autenttisin mahdollinen amerikkalaisuus.

Nyt jo monta päivää vellonut uusin käänne presidenttiyden outouksissa voi sitten olla aivan miten päin vain. Mutta lakimiesten ja asianajajien armeijat ovat liikkeellä. Ehkä heiltä löytyy sitten se mittatikku jolla lasketaan patriotismin sopiva määrä. Ei ole näyttänyt siltä, että presidentillä on sellaista auktoriteettia kuin hänellä pitäisi olla. Ehkä presidentti nyt sitten asetetaan istuimelleen uudestaan ja tukevammin. Vai onko Kleinin tarkoittama tragedia se, että se lapsikuningas, joka Valkoisessa talossa tepastelee syöden suklaakakkua, syöstään vallasta ja hänen poikansa ja tyttärensä ja muu hoviväkensä joutuu myös huonoon huutoon?

En siis tiedä missä on tragedia ja kuka on tehnyt mitä. Epäilemättä maassa on salaliittoteorioita paljon. Ehkä kyse on ikuisesta lännen ja idän (USA:n ja Venäjän) välisestä erosta, josta muistaakseni jo Rudyard Kipling sanoi jotain siihen suuntaan että ne eivät voi koskaan kohdata. Ei Kipling ole erityisesti oma auktoriteettini. 

Ihmisten luomat yhteisöt alkavat olla niin monimutkaisia, että yksilöiden henkilökohtaiset erot häviävät milloin minkäkinlaisen yhteiskuntajärjestyksen ja kulttuurin alle. Sen takia analyysit kukoistavat ja niitä tekevät nyt vähän kaikki. 

Kun kaikki kulkevat sitten vielä omaan suuntaansa ja laumoittain niin on tässä tietämistä. Ehkä tämä ryminä menee ohi. Kaikesta metelistä huolimatta ihmiskunnalla on hirveästi työtä yrittää saada maapallo ylipäänsä säilymään. 

Meillä oli pitkä syksy, olematon talvi, kevät jäi tulematta ja kesä on vihreä, mutta Lapissa on taas satanut lunta viime viikolla. Säiden ääri-ilmiöt ovat hankala juttu. Nivelet naukuvat kun istun tässä matalapaineen keskellä. Pään päällä on iso M-kirjain, oli se ainakin eilen illalla television sääennusteessa. On  lähdettävä kävelemään ennen kuin taas sataa.