Sadepäivänä

Keskiviikkona oli sadepäivä, kylmää, vain kymmenkunta astetta.  Oli hyvä, ettei tarvinnut olla mökillä. Hyvä ettei ole pakko mitään. Tarvitsen mökillä olemista juuri nyt, koska siellä on kaikki.  Siellä ovat puut ja järvi ja paljon kaikenlaisia lintuja joita ei ollut ennen. Löysin viime vuonna kotkan sulan, maakotkan.

Nyt alkaa valo lisääntyä, vaikka varmaan vielä sataa. Mustikkametsä on hirveän louhikkoinen. Osaan ja pystyn, ehdottomasti, mutta kumisaapas voi juuttua kivien väliin ja jalka menee sijoiltaan.

En muista enää millaista oikeastaan oli viime vuonna. Tiesin että tämä tulee pian, tahdon myös mustikoita. Siellä ei ole yksin, vaan on yhdessä sen kaiken kanssa mikä siellä on. Se korppi aivan ensimmäisenä. Kielsi hyväkäs minua menemästä niemennokkaan. Nyt on kesä myöhässä, ystävä kirjoitti että mehiläispesien ensimmäinen linkous on kolme viikkoa myöhässä. Mehiläisten lentoilmat eivät ole olleet hirveän hyviä, mutta eivät ehkä aivan huonojakaan. Viljasadosta tulee hyvä myös. 

Ei ole kuukauttakaan Lidian kuolemasta. En ole jäykistynyt kipuun. Kipu jäykistää vain kun on matalapaine. Jäykistyminen tuntuu kipuna, joka ei ole ehkä yhtä paha kuin oli ennen leikkausta.

Silloin ensimmäisellä kerralla, kun luut menivät poikki, nukkuminen ja väsyminen hoiti toipumisen. Mutta niin hoiti myös Lidia, joka oli hyvin rakastava ihminen. Ihmiseksi minä sitä kutsun vieläkin.

Kun ihmiset olivat metsästäjä-keräilijöitä, eivät ne olisi mitenkään pystyneet raahaamaan mukanaan sairaita ihmisiä, minkäikäisiä tahansa. Ehkä joku vanhempi päällikön tapainen olisi voitu pitää hengissä että tiedettäisiin, miten koko kylä selviää hengissä kun tulee taistelu vihollista vastaan. Ajattelin sitäkin mikä olisi ollut vihollisuuksien syy. Ja kuka olisi vihollinen, leijonako?

Mutta oli ollut suurella ruohotasangolla lauma simpansseja jossain päin maailmaa ja niiden oli annettu olla vain, ihminen ei puuttunut niiden elämään (luonnonolosuhteista  esimerkiksi tämä http://tieku.fi/elaimet/apinat/simpanssit/simpanssit-havittavat-naapurilajinsa ). Kai se oli simpanssien yhteiskuntaa tutkiva koe siellä savannilla, eläintiedettä, varmaan monitieteinen, ehkä Jane Goodall?  Ja kun ihmiset tutkivat niin ne tahtovat verrata aina itseensä. Ihminen haluaa aina peilailla ja ajattelee mielellään, että on täysin objektiivinen ja että tutkimusta tehdään tietämisen vuoksi. 

Yhtenä päivänä sitten yksi simpanssi-naaras oli mennyt ja varastanut toisen perheen/suvun naaraalta vauvan vai pitääkö niitä kutsua poikasiksi, en tiedä. Siitä oli ensin syntynyt hirveä meteli ja sen jälkeen aivan selvä sota. Muistan kun luin siitä tai ehkä kuulin, että sitä oli vaikea uskoa. Se varastava naaras oli kyllä sekaisin. Mutta sillä oli ehkä ollut juuri ollut vauva itsellään ja se oli kuollut? Tästä ei siinä artikkelista kerrottu. Olisiko se tappanut sen vieraan vauvan?

Olen käsittänyt että isot apinat ovat hyvin lähellä ihmistä, ja ihminen on  se alaston apina, joten on aika helppoa uskoa että ainakin tunnejutuissa on paljon samaa kaikilla suurilla apinoilla. Tottakai. On vaikea ajatella mitään niin vanhaa ja kaikille olennoille yhteistä tilannetta kuin äitiys ja siis vauvan ja äidin välinen suhde. Mutta täytyy olla niin että ihminen on levittäytynyt ruohotasangoille Keniaan ja Ugandaan niin laajalti, että simpanssien olo on jo tukala, perheet hajoavat ja lapset jäävät heitteille. 

Metsästäjä-keräilijöiden sairaat lapset olisivat kuolleet. Kyllä ne olisi myös jätetty tien oheen jos ihmisryhmän olisi pakko kulkea eteenpäin koska ei ole ruokaa. Ei yhtä olentoa olisi varaa jäädä hoivaamaan. Se olisi vaarallista kun ajattelee koko ryhmää. Ja jos äiti ja lapsi olisivat jääneet yksin, leijona olisi syönyt heidät kummatkin. Ne ihmisryhmät ovat olleet sen verran pieniä että jokainen yksilö on ollut tärkeä. Sairaat ovat olleet este.

Olen lukenut siitä kuinka Amerikan intiaanisodissa joku heimo on kulkenut pakoon tai turvaan tai hakemaan parempaa paikkaa taistelua varten ja joku sairas vanhus/vanhukset ovat jättäytyneet jälkeen. Tiibetissä vanhukset on kannettu ylös vuoristoon, heille on jätetty ruokaa ja vettä, sitten he ovat vain kuolleet sinne ja petolinnut ovat syöneet lihat luiden ympäriltä. Vanhukset ovat tahtoneet sitä kuolemaa itse, koska yhteisö ei ole kyennyt ruokkimaan sairaita ja työkyvyttömiä ihmisiä. 

Jos olisin siinä intiaanikylässä, ja ne valkonaamat, sotilaat, olisivat kulkeneet perässä, niin kylä olisi lähtenyt liikkeelle. Olisi ollut itsestään selvää että minun olisi pitänyt jättäytyä jälkeen ja valkonaamat olisivat saaneet pahimpaan tappamisnälkäänsä tappaa minut. Ei minusta olisi juuri ollut vastusta. Mutta koska olisin ollut tiivis osa sitä yhteisöä olisin ymmärtänyt käskemättäkin mitä pitää tehdä.

Nyt ihmisten siteet yhteisöihinsä ovat höllentyneet. Ihminen on onnistunut vakuuttamaan itsensä siitä, että on hyvä olla yksilö ja vielä parempi jos on tuottava yksilö. Amerikassa 1960-luvun loppupuolella puhuttiin atomiperheistä. Eivät ne perheet – ainakaan keskimäärin – olleet kovin pahasti ydinsaasteen vaurioittamia (paitsi John Wayne), mutta elettiin atomiaikaa ja sen takia perheissä oli vain isä ja äiti ja poika ja tyttö. Sitten sillä perheellä oli suojanaan oma talo ja talossa oli uloke, josta lähti silloin tällöin auto.

Siinä maassa oli, ja varmaan edelleen on, ihmisiä joille toisten ihmisten näkeminen ja kokeminen tarkoitti luontoa. Woody Allen sanoi kerran jossain haastattelussa että teillä eurooppalaisilla on metsiä, mutta newyorkilaisella on ihmiset. Onneksi siellä oli myös muunlaisia ihmisiä, muuten olisin tullut heti takaisin. Ilman puita on mahdotonta elää. Ja jos on vain ihmisiä, niin mitä ihmettä joku psykoterapeutti kykenee enää tekemään?

Ehkä ihminen on suvussaan jo muuttunut aika paljon niistä metsästäjä-keräilijä ajoista? Jos ajattelen sitä ja kaikilta mahdollisilta kannoilta, en ole varma siitä onko erityisen hyvä asia että olen elossa. Ainakin olen  murheellinen siitä että Lidia kuoli. 

Vanhusten hoitolaitokset ovat erikseen, tai vammaisten ja mielisairaiden. Heitä kohtaan on sitä painostusta että menkää nyt siitä kuolemaan ja lopettakaa meidän kunnollisten ihmisten häiritseminen. Muuten ei vanhojen ihmisten itsemurhia olisi. En tiedä kuinka paljon niitä on, mutta kyllä kai sekin jotain sanoo, että eutanasia-vetoomus sai nopeasti lakimuutosta varten tarpeeksi allekirjoituksia. Eduskunta ei ole vielä käsitellyt sitä.  

Sitten vanhuksia pahoinpidellään hoitolaitoksissa. Sitä varmasti tapahtuu kaikkialla, mutta  kyllä sillä tavalla onnistutaan tappamaan vanhuksia. Tai muuten vajaakuntoisia. Kunnon ihmiset, terveet ja punaposkiset, tietävät ilman fasistista komentoakin miten vajaakuntoisista pääsee eroon. 

Ihmisistä täytyy voida päästä eroon, kun he alkavat olla taakkoja. En ole varma siitä, mihin kohtaan eettisiä prinsiippejä tämä nyt asettuu. Ehkä tämä on ennemminkin jonkinlaista perusbiologiaa, joka perustuu olemassaolon lakiin. Tuskin sitä on kirjoitettu mihinkään. Ennemminkin sitä eletään, niin kuin ylipäänsä eletään sääntöjä varten, eikä ihan muuten vain.