Merkillistä V

Tässä kirjoittaessani katson välillä ulos. Silloin kun syksyn alussa katkoivat puita tässä pihassa, ajattelin kuinka kaunis piha oli ennen sitä. Puut antoivat myös suojaa linnuille. Jostain syystä pihlajat säästyivät teurastukselta. Rastasparvet eivät ole tulleet tyhjentämään niitä vielä. Tintit nähtävästi kärsivät puiden tuhoamisesta eniten: puiden suoja loppui liian aikaisin ja poikaset olivat vielä pieniä.

On omituista, että yhteiskuntaan on syntynyt päättäjätaso, teknikoita ja byrokraatteja, joilla ei tunnu enää olevan yhteyttä edes puihin. Eletään aikaa jolloin puhe puista on täysin turhaa. Miksi he vihaavat puita?

Puut eivät osaa juosta karkuun, siis ne ovat helppo kohde. Samat päättäjät (varmaan virkamiehiä, joita ei valita äänestämällä) tietävät, että täällä asuvat ihmiset eivät pääse pakoon ympäristöönsä kohdistuvaa väkivaltaa. Se on osa tätä kaupunkia, ihmisten kiusaaminen. Niin kuin aina, kiusaaminen kohdistuu pienempiin, maahanmuuttajiin ja muuten vain köyhiin niin kuin lapsiperheisiin ja opiskelijoihin.

Elias Canettin kirja Joukko ja valta (Loki-kirjat 1998) kertoo aivan todellisista asioista. Siinä on voimakkaita vertauskuvia ja ne tulevat maapallon peruselementeistä: tuuli, sade, hiekka, metsä, meri. Niihin hän on sitten istuttanut ihmisistä joukkoja ja joukkueita, joiden tehtävät tulevat ihmisten joukkosieluisuudesta, siinä sinänsä ei ole mitään positiivista tai negatiivista: ihmiset ovat laumaeläimiä. He tarvitsevat toisiaan. Kirjassa on vaikka mitä joukkoja, pakojoukkoja, taistelujoukkoja, takaa-ajojoukkoja. Joukot tiivistyvät ja hajoavat. Mielenkiintoisia ovat esimerkiksi uskonnolliset liikkeet, joihin monenlaiset joukot Canettin mielestä perustuvat. Kirja on perussosiologiaa.

Miten todellisista asioista voi kertoa niin että ne muodostaisivat laajemman kuvan? On se mahdollista, mutta sitten lukijalle tulee ongelmia. Arkipäivän kuvia ja tilanteita voi olla hankalaa istuttaa kirjan joukkokuvioihin, jotka ovat vähän kuin blokkeja: tuo kuuluu tänne ja tämä taas tuonne. Ihmisiä ei ole kovin vaikea määritellä. Canettin kirjaa voi lukea kuin monimutkaisen pelin käsikirjaa.

Kun kävelen kaupungilla, ihmiset näyttävät säntäilevän eestaas ilman järjen häivää. Aina välillä voi yrittää pysäyttää jonkun tapahtuman, tallentaa videon ihan vain mieleensä, mutta useimmiten tapahtumat häviävät. Ohikävelevä ihminen joutuu vain kohauttamaan olkapäitään. Mistä nuo kiireet voi ymmärtää, avaruusolento ei taatusti ymmärtäisi mitään, sen sijaan muurahaispesä voisi tajuta ihmiskaupungin aivan hyvin. Pelkkää spekulaatiota tuo, mutta kyllä tuossa on ainakin selvä suunta jonnekin päin.

Kun omenat tulivat, katselin yhtä kojua torilla. Odotin rauhassa vuoroani. Siinä oli ostajana vanhempi nainen, jonka suu oli ohut viiva. Myyjinä oli kaksi ihmistä, noin keski-ikäinen poika ja hänen vanha äitinsä, jolla oli vaikeuksia liikkua. Tai sellaisiksi toripöydän pitäjät ajattelin.

Myyjä-äiti kokosi pussillisen omenoita. Sitten ostaja kääntyi joidenkin juuresten puoleen ja pyysi että nuorempi, mies, tulisi mittaamaan, porkkanoita varmaan. Ostaja hyväksyi määrän, sitten aikoi ruveta maksamaan ja vanha äiti ojensi omenapussia. Häijy ostaja levitti huulilleen vinon hymyn ja sanoi, ettei hyväksy huonoja omenoita. Sanoi miesmyyjälle että hän valitsee itse. Vanha myyjänainen, jonka tulkitsin sen miehen äidiksi, näytti piestyltä. Mitä muuta siinä voisi tuntea kuin häpeää?

Oli ihminen minkäikäinen tahansa, niin tuollaisen suoran hyökkäyksen kohde ei ole ensin uskoa silmiään ja korviaan. Ajattelee että jossain on virhe. Mutta osaa sitten äkkiä hävetä, koska siihen on lapsena opetettu. Kaikki on osattava heti, viivana, aikaa ei ole tuhlattavissa joutavuuksiin. Näin yhdenlaisen esityksen kommunikaatiosta, joka toimi ja jonka tulos oli yhden suhteen surullinen ja toisen varmasti voitonriemuinen.

Canettilla on kertomus siitä, miten eri ryhmät tukevat toisiaan esimerkiksi tanssimalla. Siinä kerrotaan joku asia. Yksittäinen häijy ihminen pystyy tahtoessaan haavoittamaan toista ihmistä. Mutta miksi? Ehkä vain oman mielenlaatunsa vuoksi? Ja mistä kaikesta on häpeässä kysymys ja miksi se on niin tärkeä tunne myös?

Jos myyntipöydän ääreen tulisi kokonainen joukko, niin ilkeys ei ehkä olisi päällimmäinen juttu, se voisi olla jo kaupan häirintää. Sosiologia tutkii, mistä yhteiskunnalliset ilmiöt saavat voimansa. Ne ovat usein mitattavissa, joukkojen motiivit selvät ja vastavoimatkin tiedossa. Esimerkkini häijystä ostajasta on anekdootti. Siitä kasvaisi helposti lyhyt novelli, kun asetettaisiin henkilöt taustojaan vasten.

Joukon kuvaksi käy esimerkiksi haka-tanssi. Haka-tanssit ovat alunperin Uuden Seelannin maorien fyysinen tapa kommunikoida monia asioita, vaikuttaa olosuhteisiinsa. Näin tammikuussa videon, jossa Yhdysvaltain länsirannikon intiaanit tanssivat hakan uuden presidentin voittoa vastaan. Joukot osaavat perustella aivan järkeenkäyvän asia, aina niissä ei tyhmyys tiivisty.

Mutta siellä torilla sitten pyysin sen omenapussin, joka jäi virattomana perunalaatikon päälle. Se oli täydellinen omenapiirakkaa varten. Piirakkaa syötiin meillä viikon verran ja ylellisesti vielä vaniljakermavaahdon kanssa. Taisi maksaa puolitoista euroa se omenapussi.