Kirjojen kanssa sisällä

Tietokoneiden kanssa pelaaminen on hankalaa. Minulla olisi käyttöä aivan kaikkeen, elleivät ne rikolliset olisi alkaneet syöttää viruksia ja haittaohjelmia näihin koneisiin, ja se alkoi aika pian heti sen jälkeen kun niitä alkoi olla tavallisilla ihmisillä. Ehkä joskus 1990-luvun alussa. 

Silloin sain käyttää konetta aivan rauhassa. Sain kirjoittaa graduni, laudaturseminaarityön ja sentata niin paljon kuin ehdin, mikään ei asettunut esteeksi. Sitten kun Neuvostoliitto ja Euroopan itäblokki kaatuivat, alkoi näkyä, että siellä on jossain paljon fiksuja ja turhautuneita ihmisiä, jotka eivät keksi mitä tehdä. Katsoivat sitten sitä mötikkää pöydällään ja rupesivat tekemään jotain. Keksivät ne virukset, joita saattoi kuljetella mielinmäärin sähköposteihin ja heille tuntemattomien ihmisten työnteko tyssäsi siihen.

Sellainen rikollisuus vaikutti silloin pelkältä huliganismilta. Nyt olen jostain ymmärtänyt, jos siis olen käsittänyt oikein, että viruksiin voi liittää kaikenlaisia vakoilijaohjelmia, vaikka en yhtään ymmärrä mitä hyötyä niistä on tavallisten ihmisten koneella, siis hyötyä rikollisille. Amerikassa on saatu presidentti virkaan vaikuttamalla ihmisten mielipiteisiin väärien tilien kautta. Niin ainakin lehdissä kerrotaan.

Hyvän uutisen pitäisi olla se, että kapinaliike syntyi oikeista presidentinvaaleista köyhien asuttamilta alueilta Caracasissa. Mutta jos ne köyhät ovat aivan tavallisia populisteille altistuneita ihmisiä, ovat höyrähtäneet uskomaan puhujia? 

Venezuelassa hävisivät vasemmistolaisen presidentin aikana öljyrahat. Sen jälkeen tuli presidentti joka tuki samanlaista politiikkaa. Oliko se vasemmisto sitten täysin korruptoitunut?  Vallassa olevilla on yksinkertaisesti paljon kiusauksia ja sitten on mahdollisuus korruptioon. Sen ei tarvitsisi olla niin. Mutta terveydenhoidossa ei ole vielä käytössä korruptionvastaisia rokotteita. 

Yksi kyllä on. Sitä kutsutaan kasvatukseksi tai koulutukseksi. Jos ihminen oppii kysymään sitä Bertolt Brechtin kysymystä että ”Miksi tämä on näin?” ja toistaa sen joka kerta kun ei aivan tajua jotain mutta tahtoisi tajuta. Silloin pitää oppia ne perusasiat.

Kauan sitten valtion pitäisi perustaa itsensä samaa kieltä ja kulttuuria edustavien ihmisten alueeksi. Joka tapauksessa tämä ajatus oli esillä jo Wienin tanssivassa kongressissa vuonna 1814. Olen joskus kuullut sitä kongressia nimitettävän Euroopan unionin aluksi. Kongressi perustettiin siksi, että Napoleon (Bonaparte) oli saanut Euroopan sekaisin. Ranskalaiset olivat tahtoneet keisarin ja sitten keisari sai päähänsä ruveta valloittamaan Eurooppaa. Napoleonin matka tyssäsi Venäjään samoin kuin sitten myöhemmin Hitlerin reissu. 

En ole koskaan lukenut Leo Tolstoin opusta Sota ja rauha. En ole edes katsonut kirjasta tehtyä elokuvaa, jonka ohjaajia tai tuottajia en muista lainkaan. Kaiken järjen mukaan Neuvostoliitto olisi tehnyt sen elokuvan. Ehkä se tsaarin Venäjän perillisenä olisi ajatellut, että kansa tarvitsee esikuvakseen sen, miten Venäjä pysäytti Napoleonin valloitusaikeet. Samaa tarinaa kerrottiin  myös sen jälkeen kun Hitlerille kävi samoin.

Kummassakin tapauksessa ne hyökkäävät armeijat eivät olleet varustautuneet Venäjän talvea varten. Armeijoilla ei ollut toimivaa huoltoa ja Venäjä poltti syksyiset viljapeltonsa. Tai niin ainakin kerrotaan.  En pidä siitä että ihmisten ja kansojen historiat ovat sotien historioita. Minusta historiat pitää kirjoittaa rauhan asioista. Kyllä minä sen ymmärrän että sodat muuttavat karttoja ja rajoja. Mutta eivät ihmiset kulje kartoilla vaan kaduilla ja kartanoilla ja yrittävät elää elämänsä edes jollain lailla pärjäämällä.

Luen parastaikaa Amos Ozin viimeistä kirjaa, Juudasta (suom. Minna Tuovinen, Tammen Keltainen kirjasto 2018) ja hämmästelen sen nuoren päähenkilön Shmuelin sankareiksi valikoituneita Castroa ja Che Guevaraa. Latvialaisen isän ja äidin  lapsi  asui ja kasvoi ja kävi koulua maassa, jolla ei ole mitenkään selvää ja ehdotonta kansainvälistä oikeutta olemassaoloonsa, joten hän piti vapaustaistelijoista? Kirja on ajalta jolloin Israel oli vasta alussa. Shmuel tuntuu elävän 1960-lukua.  

Shmuel oli lähtenyt yliopistosta kun isä ei voinut enää maksaa opiskeluja. Hän meni työhön seuralaiseksi vanhalle intellektuellimiehelle, joka käveli vähän hankalasti. Mies ja hänen miniänsä asuivat talossa, jossa puhuttiin kaikenlaisia asioita. Vanha mies katseli nuorta Shmuelia ja totesi että hänenlaisensa kuuluisi lukea Tolstoita, joka on lempeä ja salliva humanisti. Eikä sotkeutua johonkin melkein 2000 vuoden ikäiseen tarinaan, jossa kerrotaan maan päälle tulleesta Jeesuksesta ja hänet pettävästä Juudaksesta. Että siis ei siitä Juudaksesta tule tolkkua millään.

Oliko  David Ben Gurion silloin vielä Israelin johtaja, siis Ozin kirjan tapahtumien aikaan? Hän on yksi taustahenkilöistä tässä kirjassa. Oz teki viimeiseksi kirjakseen opuksen Israelin synnystä, fiktion keinoin. Niin hän oli tehnyt ennenkin. Oz kuului rauhanoppositioon koko elämänsä. Olisi saanut elää vielä ja kirjoittaa. Ehkä hänen työhuoneestaan löytyy vielä käsikirjoituksia.

Kuuden päivän sodan aikana vuonna 1967 ajattelin, että kun Israelissa oli paljon ihmisiä, jotka olivat holokaustista selvinneitä tai heidän sukuaan, niin miksi heidän piti ehdottomasti hankkiutua n.k. Pyhälle maalle, joka oli jo asuttu? Kun kaiken järjen mukaan kuka tahansa tajuaisi, etteivät ihmiset tahdo luopua maistaan ja kodeistaan?

Kirjailija Ozin kirjoittamat ihmiset kyllä miettivät miksi näin on. Shmuelin mielestä juttu meni sillä tavalla, että ajattelivat vain mennä takaisin kotiin. Heidät on ajettu kodistaan ja tahtovat sinne takaisin. Mutta satoja vuosia on kulunut, no, melkein 2000 vuotta. Shmuel pui nyrkkiään myös Ranskalle ja Englannille, jotka kannattivat Israelin valtiota. Mutta nuori mies tutkii miten Juudas on ollut mahdollinen ja miksi. Tarina on sekin 2000 vuotta vanha.

Juudaksen lukeminen etenee hitaasti. Suomennos on vähän kummallinen. Se on jollain lailla huonoa suomea, mutta sitten toisaalta rentoa. Kun en tunne heprean kieltä, niin en voi sanoa. Vai onko se ollut hepreaa? Jos Oz on yrittänyt tavoitella latvialaisen maahanmuuttajan pojan puhetyyliä ja jos siinä on jiddishiä mukana? Mutta en tiedä puhuivatko Baltian juutalaiset sitä kieltä.

On katsottava mistäpäin Ozin oma suku on. Hänen nimensä ei kuitenkaan ollut Oz, siis sukunimensä. Amos voi olla nimenä mistä päin vain. Pohjois-Afrikassa on tapahtunut todennäköisesti paljon kansainvaelluksia aikojen kuluessa. Ja esimerkiksi Palestiinan/Israelin alueella on asunut vaikka väkeä vaikka mistä. En tiedä mikä on ollut tilanne siinä vaiheessa kun tämän kirjan kertomus tapahtui. En tiedä onko ollut ennen vai jälkeen kuuden päivän sodan, mutta sen sodan kyllä muistan. 

Joskus Ozin kirjan tapahtuma-aikaan aloin vasta ymmärtää mistä johtuu Israelin ja Palestiinan välinen konflikti. Sitä on kestänyt nyt 70 vuotta. Sinä aikana väkivallasta on tullut tavallinen tapa toimia, eivätkä lapset ovat saaneet käydä koulua rauhassa tai valmistautua tavallisiin ammatteihin. Kaikkien on pakko osallistua sotaan. Sota voi olla enemmän vapaaehtoista palestiinalaisella puolella, mutta raketteja sieltäkin lentelee muurin yli. Ja sen väestön on saatava oma tunnustus olemassaoloonsa myös. Täällä on minusta aika hyvä esitys Juudaksesta ja sen kirjoittajasta Amos Ozista, Se on englanninkielinen, mutta Guardianin englanti on helppolukuista, lukekaa! 

Muureista ja rajoista olen saanut tarpeekseni. Olen todennnäköisesti sen kuuden päivän sodan aikana jo ollut sitä mieltä, että rajat pois. Ja että pitäisi olla niin, että passeja ei tarvita. Se edellyttäisi että ihmisillä olisi toisiaan kohtaan hyvä tahto. Ei se ole liikaa vaadittu. 

Mutta vielä edit. tähän kohtaan, kun aivojen yhdellä osalla mietin myös suomennettuja kirjoja, säistä ja ilmastosta riippumatta.