Kunnanlääkärin vastaanotolla oli mukavaa. Paikalla oli puoli pitäjää. Ja aina löytyi tuttavia tai sukulaisia. Nyt kukaan ei tunne eikä tervehdi. Jokainen jonottaa hiljaa omassa tuntemattomuudessaan. Se on kertakaikkiaan kummallista.
Sillä ei ole väliä onko kysymys hammaslääkäristä vai fysioterapeutista tai muusta terveyskaupasta. Ne ovat yksityisiä, koska verorahoilla ei saa kunnan omaa hoitoa. Lääkäreillä on oikeus päättää mihin menevät töihin. Terveyskeskukset ovat vihoviimeinen paikka.
Nyt kun on vuoden pimein aika ja sataa koko ajan. Ankeus paistaa paljaana tämän keskiluokan tai sellaiseksi haluavan olemuksessa. Pieni lapsi heilutti minulle. Lapsen äiti huomasi sen ja käänsi lapsen rattaat seinään päin. Lapsen isoäiti tai täti tai tuttu tuli kauppaan myös ja rupesi katsomaan seinillä olevia kuvia.
Kuvassa oli pitkä riippusilta, joka oli ehkä se Päijänteen pitkä silta. Ei se Raippaluodon sillalta näyttänyt. Muuten se olisi voinut se ollakin. Samannäköinen, mutta toiselta rannaltaan asumaton. Pohjalaisissa on se ominaisuus että ne haluavat rakentaa rannoille ja näyttää että eivät missään nimessä päästä ketään asettumaan sinne. Kun ovat olleet täällä aina. Kun mennään itäänpäin, tulee mäkistä maastoa ja mäkien päällä on poltettu vainotulia.
En tiedä mistä keskisuomalaiset ovat niin suuruudenhulluiksi tulleet. Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä silta vain liippaa sitä autiota rantaa ja menee siitä ohi muualle. Sateet ja tulvat lisääntyvät, niin että rannoille ei muutenkaan kannata rakentaa. Pohjalaiset eivät ole millänsäkään ilmastonmuutospuheista. Heidän markkinsa on ulkopuolella tulevaisuuden. Uutisten valossa tuntuu tulevaisuus jo häipyneen pois.
Ajattelin sitä poikaa joka asui sen vierastalon yläkerrassa. Se oli kiipeillyt syysmyrskyssäkin siellä pylonin huipulla. Valjaat sillä oli ollut, mutta tuskin niistä hirveästi on hyötyä, jos myrsky pyyhkii yli. Se säilyi ainakin siinä työssään silloin hengissä. Sillä oli pitkä haava otsassaan, ehkä joku kone sitä oli lyönyt. Tai vaijeri, mahdollisesti. Sitä yritin kysyä että miten ne vaijerit kiinnitetään niihin pyloneihin, kun ei kai sinne mitään nostokurkiakaan voinut tuoda. Se poika oli siihen asti vastannut ykstavuisesti. Nyt se meni kokonaan mykäksi. Voi olla että siltä puuttui sen pyloneihin kiipeämisen vimman vuoksi ihmiselle muuten ominainen sosiaalinen ulottuvuus. Mutta kuulin jälkeenpäin, että oli sinne sen opiskelijahotellin pihalle ilmestynyt sittemmin auto. Sitä tiedonantajani ei kertonut mistä se oli sen hyötynyt.
Joka tapauksessa nämä yksityislääkärit ja kauppiaat näyttävät ohimennessään ufoilta. Muutama vuoskymmen sitten heidät on tunnistanut siitä että he kulkevat jonkinlaisen parfyymin sisällä, semmoisessa pilvessä. Nyt nenääni ei osunut muuta tuoksua kuin vahva kahvin lemu. Jossakin sen kaupan uumenissa joku keitti kahvia. Oli pimeä iltapäivä ja kaduilla kulki autoja tasaisena virtana. Pääni alkoi tulla kipeäksi. Katsoin verhojen peitossa olevasta ikkunasta naamaani ja se alkoi selvästi vihertää. Ajatus alkoi tahmaantua. Ne epäolennot, joilla oli täydellinen maski naamassa kuin olisivat menossa teatterilavalle, alkoivat poukkoilla. Niitä ilmestyi milloin mistäkin huoneesta kuin jossain Jacques Tatin leffassa. Kauppa aikoi vaikuttaa jonkinlaiselta labyrintilta.
Milloin näistä tavallisista yleisönpalvelijoista on tullut robotinkaltaisia epäihmisiä? Ne puhuvat tuskin ääneensä. Sen kyllä ymmärrän. Siinä ihmispaljoudessa muiltakin kuin minulta menisi loppukin kuulo. Sen sijaan kauppa lisäsi valoja auloissa ja teki kaiken kalpeaksi. Siihen päälle tuli sirinää, joka tuli erilaisista huoneista siinä aulojen sivuilla. Maskeeratut ihmiset saavat siitä hyppimisestään palkkaa. He ovat ehkä sitä mieltä että on väärin kun tavallisen yrittäjän on buustattava loppujakin voimia saadakseen byrokraattiset jutut hoidetuksi. Mutta miksi heidän on pidettävä sitä maskia sitten? Kaasuhyökkäys uhkaa?
Opettelevat varmaan kirjoittamista, että valitukset menisivät läpi. En tiedä minne valitukset menevät. Ehkä veroherroille tai aluehallintoon, jotka eivät taaskaan ole ottanut huomioon ihmisiä. He kuitenkin pinnistelevät tuottamisen ja kuluttamisen ristiaallokossa. Eivätkä oikein koskaan opi uimaan vaikka heillä on kysymys omasta ammatista, eikä pelastusrenkaita ja valjaita ole lähetetty, vaikka he pitävät tarpeetonta valtiota pystyssä. Vaikka ei kai valtio sinänsä ole sitä tai tätä. Surinasta ei saa selvää mitä heidän päässään on.
Gogol olisi hieroskellut käsiään jos olisi päässyt katsomaan tavallista yksityislääkäriasemaa ja erikoiskauppaa. Se olisi tietoinen siitä miten kauan on kulunut Päällystakin kirjoittamisesta ja mutisisi itsekseen että ”mitäs minä sanoin!”. Gogol tiesi että jälkipolvet vasta alkaisivat ymmärtää mistä hän on puhunut. Mutta olisi hän varmasti ihmetellyt mistä nämä kaikki kuolleet sielut ovat nyt tänne asti löytäneet tiensä. Kohauttaisi sitten olkapäitään: sielut kyllä osaavat matkustaa vuossatoja vaikka kuinka. Sielut pysähtelevät siellä täällä ja irvistelevät ihmisille, jotka eivät näe heitä ollenkaan. Semmoista se on ollut aina.
Pää oli kipeä päiväkausia sen jonottamisen jälkeen. Tavallisennäköisiäkin ihmisiä tuli eri huoneista vielä pitkään. Sitten ne alkoivat ohentua ja liudentuneina häipyä. Jonot lyhenivät. Ne maskipäiset hävisivät. Ehkä heidät oli määrätty hätyyttelemään ihmisiä huoneista ja sitten alkoivat hyppelehtiä aivan luonnostaan. Parfymoituja ihmisiä ei näkynyt ollenkaan. Ehkä heillä oli joku takaovi mistä luikahtaa ulos.
Silloin oli hirvittävän pimeä. Oli yhtäsoittoa pimeä viikkoja. Ehkä kuukausia. Nyt alkoi eilen valostaa. Taivaan värit ovat hentoja, kun taivasta on pesty nyt sumuilla, tihkulla ja sateella. Vaaleanpunaista ja turkoosiin menevää sinistä.
Olen keskiviikosta asti katsonut televisiosta elokuvia. Enkä ole oikeastaan katsonut niitä, vaan yrittänyt löytää kahden tunnin rakoja että niitä ehtisi katsoa. Aika alkoi mennä omituisiin asioihin. Laskujakin piti maksaa. Yritin jatkaa lukemista mutta päähän ei jäänyt nyt juuri mitään. Teemalla tulee elokuvia. Televisiosta on nyt sisällä sijaitseva aurinko.
Olin ollut päiviä sen kirkasvalotilan surinan nujertama. Nyt alkavat auringon myötä ne äänet häipyä päästä. Mutta kyllä siitä surinaa syntyy kun kymmeniä kirkasvalolamppuja on päällä yhtä aikaa. Sähköt menevät poikki. Yksityisyrittäjät juuttuvat loukkuun niissä takaovien käytävissä. Niille tulisi mieleen mitä rahvas on aina sanonut: et olisi se miksi olet parfymoinut itsesi ellei tämä valtio olisi antanut sinulle ilmaista koulutusta.
Valot sammuisivat käytävälabyrintista kokonaan. Oletan että kaikki liittyy ilmastonmuutokseen. Ei se ole hysteriaa.
Nyt taivaalla rupesi helottamaan aurinko. Se sattui särkeviin silmiini, mutta harvoin olen tuntenut mitään niin upeaa kuin juuri se eilinen aurinko. Se näkyi ensin mäen päällä olevassa keltaisessa puutalossa. Hätkähdin että kullastako täällä on talot tehty. Sitten kulman takaa aurinko osui suoraan ja hyvin viistosti silmiin. Silmät säikähtivät ja rupesivat räpyttelemään.
Näin eilen unkarilaisen elokuvan nimeltä Kosketuksissa, ohjaajana Ildikó Enyedi. Huomasin sen koska juuri National Book Awardin Yhdysvalloissa voitti unkarilainen László Krasznohorkai eikä meidän Pajtim Statovci, ulkomaisten käännöskirjojen sarjassa. Krasznohorkai on tehnyt paljon elokuvia, varmaan kirjoittaakin niitä kuvien kautta, en ole lukenut kirjoja enkä nähnyt niitä elokuvia. Voittajateos Saatanatango on suomennettu vuonna 1985. Suomalainen Statovci sen sijaan voitti suomalaisen Finlandia-palkinnon.
Enyendin leffa kertoi teurastamosta, jossa oltiin kosketuksen päässä toisistaan. Monella tavalla. Lihaa ei pitäisi syödä. Helsingin Sanomat kirjoitti Enyedin leffasta negatiivisesti, se kun ei ollut koskaan päässyt Suomessa elokuvateatterilevitykseen. Minusta elokuva puhui siitä, että ihmiset olivat joutuneet kauas maailmasta, jossa olisi hyvä olla. Mutta olin saanut siitä omakohtaisen todistuksen jo aiemmin samalla viikolla.
Kaupan kassa hymyili ja toivotti hyvää pikkujoulua. Sillä ihmisellä hymy nousi kasvoille asti, silmät olivat ystävälliset. Mistä sen tietää? Kai semmoisen jo tähän ikään on oppinut tuntemaan. Eikä pidä pelästyä oikeasti ystävällistä kosketusta. Katsettakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista