Leffoja ja allaskäärmeitä

Olen katsonut nyt muutaman vuoden aikana keskiviikon leffoja Ylen Teemalta. Toivon että ne jatkuvat. Sitten: Ylelle tulossa digi-arkisto, jollainen on todella tarpeen. Jos korviin tulee implantti, niin voin ehkä ruveta kuulemaan konsertteja ja muuta musiikkia niin, että eivät enää mene sävelaskelet pieleen.

Näin vähän yli viikko sitten Hong-Sang-soo -nimisen ohjaajan elokuvia, niitä oli peräti kaksi. Ensimmäinen oli nimeltään ”Nainen joka juoksi karkuun” ja toinen oli nimeltään Esittely eli ”Introduction”. Jostain pitää onkia tietoon onko ohjaaja nainen vai mies. Ainakin hän tuntuu ymmärtävän ja kuvaavan läheltä ihmissuhteita.

 

Elokuvat eivät olleet dokkareita. Ohjaaja katsoi ihmissuhteita, törmäytti niitä Etelä-Korean malliin, joka sekä sallii monimuotoiset ihmissuhteet että edellyttää pidättyvyyttä. Tunteita ei voi näyttää suoraan, mutta ne on luettavissa kasvojen ilmeistä tai kehon kielestä. Eteläkorealainen kulttuuri vaikuttaa japanilaisen sukulaiselta. En tiedä maan historiasta oikeastaan mitään muuta kuin sen että maassa oli 1950-luvulla sisällissota, johon yhdysvaltailaiset osallistuivat ja nyt etelä ja pohjoinen ovat eri valtioita. Johtuuko pidättyvyys historiasta?

Suurin osa tapahtumia oli sisätiloissa ja tunteita alleviivasivat lähikuvat kasvoista. Ehkä ihmiset eivät ole niinkään pidättyväisiä vaan ujoja? Nainen kulki tapaamassa entisiin ystäviä tai koulutovereita ja kertoi avioliitostaan sen, että aviopari ei ole viiteen vuoteen ollut erossa toisistaan lainkaan. Nainen kävi tapaamassa ystäviään pääkaupungissa Soulissa ja he olivat naisia. Nainen katsoi tarkasti miten toiset naiset reagoivat siihen, että esittää avioliitosta sellaisen maksiimin: on oltava erottamaton.

Talot ja huoneistot ja ympäristö muistuttivat toisiaan. Ne tuntuvat klaustrofobisilta koska ne ovat samankaltaisia, paikkoja voinut juuri erottaa toisistaan. Pakeneva nainen kertoi jokaisen tapaamisen aikana kuinka kaunis tai hieno juuri sen ystävättären koti on.

Leffan naisten välillä ei tunnu oikeaa ystävyyttä. Kaksi tapausta on, kun huoneiston vuokraaja (?) löytää asunnon jota vuokraa yläkerran vanhempi mies ja asunto on halpa. Naisten työpaikoista ei sanota mitään. Tarkoittaako yläkerrassa asuva vanhempi mies vuokrata myös naista itseään? Jonkun ystävättären kotoa näkyvät vuoret. Muistan samannäköiset vuoret jostain muusta eteläkorealaisesta elokuvasta: ne tuntuivat olevan aivan Pohjois-Korean rajalla. Vuorilta kuului särinää kun ämyrit huusivat käskyjä.

Ihmisillä on aika korkea elintaso, tuntuu suomalaista korkeammalta. Voi tietysti olla kysymys siitäkin, että jos ihmissuhteita voi ostaa ja myydä, niin silloin raha liikkuu enemmän. Toisaalta: mikä tahansa työ sisältää mahdollisuuden hyväksikäyttöön. Siitä puhutaan ainakin miltei jokaisen 2020-luvun alun maassa.

Mutta voi myös olla että luin vuokranantaja-jutun väärin. Voi yksinkertaisesti olla että tarkoitus oli  kuvata pahanlaatuista vieraantumista, joka on yleinen tauti moderneissa kaupungeissa. Yksi pakenevan naisen tapaamista ihmisistä oli kyllä vähän vanhemman naisen poika, ehkä lukiolainen, joka grillasi ruokaa kahdelle naiselle. Keskustelukin käytiin lihansyönnistä. Kaikkien mielestä lehmät ovat hienoja eläimiä. Pihalla oli kanoja ja kukko, naapurissa. Niitä näytettiin vain lyhyen ajan. Kukko kiekui raivokkaasti aamuisin. Nainen sanoi että kukko on aivan kauhea, se nokkii kanojen niskat avohaavoille. Mutta ei parittele!

Joko se sama nainen tai joku muu joutui karkailevan vaimon kylässä ollessa  naapurin nuhtelun kohteeksi, koska hän syöttää vapaana kulkevaa kissaa. Naapuri oli mies ja kertoi että hänen vaimonsa ei pidä kissoista tai pelkää niitä. Kissa näytettiin: se oli aika pulskassa kunnossa. Ilmeisesti tavallinen hiiri/rottakissa, joka saa ruokaa myös ihmisiltä. Ihmiset eivät ole yksimielisiä eläimistä. Heidän suhteensa eläimiin on monimutkainen.

Kutsuin mielessäni Etelä-Koreaa länsimaaksi. Sen pääuskonto on kuitenkin buddhalaisuus (joka on lähempänä elämäntapaohjeistoa kuin uskoa) ja sillä tuntuu olevan läheinen kulttuuri Japanin kanssa. Pidättyvyys, hierarkisuus, korkea elintaso?

Toinen saman ohjaajan leffa käsitteli äitiä, äidin uutta miestä ja opiskelijapoikaa ja hänen kaveriaan. Perhe on yhteiskunnan perusyksikkö. Siihen perustuu myös lasten/nuorten aikuistuminen. Kehityspsykologiassa kuvataan miten aikuistumisen kehitysvaiheita ja mahdollista kehitystä  myöhempinä vuosina. Voi siellä esiintyä taantumistakin. Tässä elokuvassa syntyy konflikti uusperheessä.

Elokuvan nimi oli Introduction, Esittely. Elokuva alkoi ja oli myöhä jo. Luulin Teemalla tulee taas elokuvan esittely. Vasta kymmenen minuutin kuluttua ymmärsin että elokuvan nimi oli esittely.

Elokuva oli lyhyt ja tiivis ja loppui leffan poikien talvisen Tyynen meren rannalla tärisemiseen. Valtava valtameri ja kaksi nuorta poikaa. Sellaisia aikuiseksi kasvunsa alussa olevia. Muistin niitä kuvia katsoessani että siinä maassa ei tuomita homoseksuaalisia ihmisiä, vaikka avioliittoa he eivät voikaan solmia eikä heidän syrjimistään tuomita. Ehkä tässä näkyy jokin osa pidättyvyydestä?


Tuli maanantai, ystävänpäivä. Kävelin siis kaupunkimme pieneen Akateemiseen, jossa en ollut ennen käynyt.  Löysin englanninkielisten kirjojen osaston. Lenni-kissa parkkeeraa itsensä nukkumaan syliin, kun istun työpöydän vieressä lukemassa. Jaloillani on puuvillaviltti, jossa on kuvia kissoista ja linnuista. Ystäväni jätti sen jälkeensä oltuaan meillä talvikodissa kun itse olimme omien kissojemme kanssa mökillä. Oli kesä, hänellä oli mukanaan omat kissansa.

Pikkuinen kirjakauppa oli sympaattinen. Toiselle ihmiselle ostin kirjan, joka käsittelee astrofysiikkaa ja  kaiken loppua: The end of Everything. Maailmankaikkeudet supistuvat ja laajenevat. Kirjoittaja on kyllä tiedenainen ja Princetonin yliopistosta: Katie Mack. Oma kirjani oli Don DeLillon The Silence. Kumpikin kirja on ilmestynyt pandemian ensimmäisenä vuonna 2020. Kulkutauti tosin ilmestyi Kiinaan jo marraskuussa 2019. Tauti ja kirjojen julkaisu saattoivat korreloida.

Istahdin kuuntelemaan Ylen Kulttuuriykköstä. Siinä käsiteltiin Don DeLillon Hiljaisuus-opusta. Se on juuri ilmestynyt suomeksi, suomentaja Helene Bützow oli toinen haastateltava, toinen oli  runoilija, DeLillo-tutkija Virpi Vairinen. Toimittaja oli nimeltään Jakke Holvas, joka kuulosti DeLilloa arvostavalta   tapaukselta myös.
Kävi ilmi että Hiljaisuus saattaa olla kirjailijan viimeinen teos. Muistan kun Alice Munro ilmoitti lopettavansa kirjoittamisen. Häneltä ei ainakaan ole ilmestynyt enää kirjoja. En oikein ymmärrä miten kirjailija voi lopettaa kirjoittamisen. Ehkä he tarkoittavat vain julkaisemista?

Psykoanalyytikko C.G. Jung oli ilveillyt minun kanssani. Kai te olette kuulleet synkronisiteetista? Jungilaisuus auttoi näkemään katua alas pyörivän käärmeen, joka puree omaa häntäänsä. Se päätyy siis syömään itsensä. Olen nähnyt hyviä unia, maailma asettui raiteilleen, mutta en minä niitä raiteita ole rakentanut.

Seuraavana päivänä menin vesijumppaan. Jumppari toi jumppakepiksi allaskäärmeitä − niitä kutsutaan nimellä ”pool snakes” Amerikassa. Ranteita ja niskaa ja selkäruotoa ja jalkoja alkaa vähitellen särkeä. Niin kuuluukin.
Matalapaine tempoo varsinkin niveliä uuteen asentoon. Siihen sitten vielä lisätään taistelu allaskäärmeiden kanssa. Tietää olleensa ja tuntevansa. Väritkin syttyvät loistamaan. Räntäsateella on voittajansa.