Nyt on kyllä tapahtumassa liikaa. Pidän ehdottomasti syksystä, koska pimeys alkaa lisääntyä ja tulee aivan luonnollinen veto kohti sisätiloja. Linnuille on annettava talipalloja, nyt ne nokkivat pyöränsarvista kädensijat. Lenni näyttää siltä kuin se olisi menossa oikeastaan talviunille, se ei jaksa sitä lintuakaan kauan, vaan menee kerälle nukkumaan.
Kissojen televisio on ikkuna. Ulkona tapahtuu kaikenlaista, mutta kun sataa niin Lenni ei mene parvekkeelle. Siellä tulee märkä ja häntä kastuu, joten meno muuttuu painavammaksi. Niin se on ihmisilläkin. Ulkona on käytettävä kumisaappaita - jotka eivät varmaan ole nykyään kumia - ja läiskyteltävä lätäköissä, jotka esimerkiksi uimahallin edustalla ovat pieniä lampia. Kaupunki korjaa asfalttia ja jättää kuoppia bussipysäkin eteen. Sateenvarjoa tarvitaan suojaamaan ohiajavien rekkojen kuravesisuihkua vastaan.
Syksy saapui sillä tavoin että meille annettiin kuukausi aikaa tai muuten. Modeemi lopettaa toimintansa. Kaupungin asunnoissa käy vain yhdenlainen järjestelmä. Kaupunki ei ole astumassa uuteen taloudelliseen järjestelmään, vaan ehkä varautuu tulevaan sotatalouteen? Toivottavasti kaupunkiamme hallitaan niin että tiedetään ja tajutaan oleellisimmat asiat.
Kun nyt on etsitty asemia ja ohjelmien ohjeita ja vaikka mitä, niin tajusin että television voi virittää kulkemaan jonkun satelliitin kautta. Ilmeisesti kyse on meidän EU:n satelliiteista, joista johdetaan televisioita ja radioita ja nyt siis myös nettivälineiden ohjelmistoja. Minusta siellä ohjeissa luki selvästi sellainen kysymys että tahdonko televisioni kulkevan satelliitin kautta. Oli pakko ohittaa semmoinen kysymys, koska ei minulla ole aavistustakaan minkä maan tai maanosan satelliitteja tuolla ylhäällä kulkee.
Sitä paitsi: ne satelliittiantennit taitavat olla niitä isoja lautasia, joita varsinkin maahanmuuttajat ripustavat asuntojen katoille. Ei meillä ole semmoisia ja taatusti ne maksaisivat paljon. Tuskin kaupunki meille semmoisia kustantaisi, vaikka niin vuokralaisia ollaankin.
Kaupungeissa on niin tietysti prioriteetteja eikä tavallinen asukas voi olla tietää mikä satelliitti juuri tämän kaupungin yllä hyrrää. Olen miettinyt tässä sitäkin, että kun suunnilleen joka päivä sataa, niin miksi meillä on vain yksi huoltoyhtiön työntekijä haravan varressa hoitelemassa lehtiä kasoihin kun sen sijaan muut käyttävät semmoista käryävää kovaäänistä puhallinta, jota kissa säikähti pahanpäiväisesti ensimmäisen kerran kuultuaan. Ennen kaikkea: miksi niitä lehtiä on pakko yrittää puhaltaa isompiin kasoihin ja nimenomaan rankkasateessa?
Pienet syksyisten lehtien ongelmat alkoivat hymyilyttää kun kuuntelin aamulla radiosta Virtasen taloushistoriaa, jossa haastateltavana oli Aleksanteri-instituutin unkarilaisjäsen, dosentti, tohtori Katalin Miklossy. Hän mietti kulutusyhteiskuntaa, markkinataloutta, joka hänen mielestään tuli itäeurooppalaisiin maihin vähän liian nopeasti. Unkarissa oli ollut itsetehtyjä farkkuja, mutta niiden farkkujen piti olla nimeltään Levi-Strauss. Mutta en muista ikinä itse kaivanneeni mitään merkkifarkkuja. Mitä ne merkitsevät?
Pidin siitä, että tuo dosentti muistutti aikarajoista. Ihmiset tarvitsevat aikaa tottua asioihin. Mutta Visegrad-maiden piti päättää asioista nopeasti ja niellä koko paketti eikä vain osia. Hän mietti aivan aluksi myös demokratia-käsitettä. Vaikuttaa siltä että termiksi tuli demokraattinen markkinatalous tai sinnepäin. Muistan jonkun yhteiskuntateoreetikon puhuneen sellaisesta mallista jonka nimi oli demokraattinen sentralismi, joskus anno dazumal. En tiedä mitä semmoinen sitten olisi. Kysymys oli siitä, kumpi on määräävämpi, hallitus vai parlamentti. Sitten on olemassa myös hankala kysymys oikeusvaltioperiaatteesta.
Virtasen ohjelmassa haastateltava analysoi itäisen Euroopan malleja olla EU:n jäsen. Maat ovat suurelta osalta entistä Itävalta-Unkaria, joka oli kaksoismonarkia ja johon kuuluivat esimerkiksi Tsekki ja Slovakia, Rutenia, Slovenia, Transsylvania, Kroatia ynnä esimerkiksi Triesten ja Trenton alueet. Niin ja Galitsia. Rajat ovat vaihtuneet moneen kertaan. Haastattelija kysyi että pitäisikö puhua keskieurooppalaisista maista, jolloin ihmiset ymmärtäisivät että on kyse entisistä Itävalta-Unkarin maista.
Väliin on mahtunut sitten jos jonkinnimisiä maita. Rupesin ajattelemaan esimerkiksi Ukrainaa. Se on varmaan aina ollut vilja-aitta. Olikohan se mustan mullan alue Venäjän tsaarien omaisuutta? Ilja Repinillä on taulu jossa Zaporitsian (se kaupunki jossa on nyt Euroopan suurin atomivoimala ja jonka ympäristöä Venäjä tulittaa) talonpojat kirjoittavat kirjettä tsaarille.
Pidin koulussa maantiedosta varsinkin kun meillä oli opettajana Oulun yliopistossa silloin vielä opiskeleva nuori kaveri, joka oli aivan loistava opettaja. Meillä vaihtuivat kartat, mutta meille myös opetettiin elinkeinoja. On tiedettävä millä mikäkin maa elää ja mistä niiden ihmiset saavat elantonsa, joka taas riippuu poliittisesta järjestelmästä.
Muistan katsoneeni ihastuneena Sissi-keisarinnasta tehtyjä elokuvia - Romy Schneider pääosassa - jossa keisarinna esitettiin itsestään selvästi kauniina ja uudistuksia tahtovana ihmisenä. Sissi-elokuvia näytettiin Kangasalan Kinossa sitä mukaan kun niitä tuli. Oikeassa maailmassa tulivat Sarajevon laukaukset: Sissin ja Franz Josefin poika kuoli, syttyi I maailmansota.
Romanttiset hupsutukset eivät oikein kelpaa historian tai maantiedon oppaaksi. Mutta joku nationalisti ampui sen kruununprinssin. En ole varma siitäkään mitä sana nationalisti tarkoittaa. Sehän ei välttämättä tarkoita kansallis-sosialistia, vaikka semmoinenkin voisi kai nationalisti olla?
Meillä ovat kotona käytössä karttakirjat ja historian opukset. Sitä tässä on mietittävä, että jos valtioiden on kehittyäkseen aina vähän väliä muutettava valtiollista järjestelmäänsä ja siinä samalla talouttaan, niin mitä kaikkea silloin muuttuu? Ihmiset taatusti käsittävät paikkansa yhteisöinä. Niissä ovat sukulaiset ja ystävät ja kaikki ymmärtävät toisiaan ja kauppa käy myös rajojen ulkopuolelle. Hallinto taitaa olla se ydin ja sen mukana valta. Euroopan unioni on yksi vähän isompi yhteisö.
En ole maailmanmenoa miettiessäni hylännyt Kari Aronpuron Retroa. Kyllä se on edelleen mukana. Mutta siinäkin kirjassa puhutaan Venäjän suuriruhtinaskunnasta, jossa Suomen Vaasan läänissä oli kuvernöörinä Alexander Järnefelt ja perheessä oli taiteellisesti lahjakkaita lapsia, mm. kuvataiteilija Eero. Järnefeltit hankkivat kesähuvilan Kolhosta. Siitä Järnefeltien yhdestä tuotoksesta Kari Aronpuro kirjoittaa mahtavassa kirjassaan Retro 1964-2008 (ntamo 2010, 722 s) :
Kolhon kuu
Rutikuiva
kangas jaettu
pystysuoraan
lehmikujalla
vaakasuoraan
risuaidalla
vasemmalle keskellä
hämyssä retkottavasta
portista maalattu
tuhti kasa tervaksia
kuu hehkuu
oikealla ylhäällä
karjarakennuksen
lantalan
päällä
huomiosta kilpailee
karjakeittiön
valkoinen piippu
Väriä värin päälle
Sivellen taiteilija
Järnefelt on pysäyttänyt
ajan antanut
itse kuvalle nimen
Kesäyön kuu
signeerannut maalauksen
vasemmalle alas
1889
