Saksa vuonna 0

Kylmän ja rännän ja lumen sekainen ilma muuttui yhtäkkiä viime viikolla kesäksi. Kevät jäi välistä pois. 

Olen siis nukkunut huonosti: lämpötila sisällä vaihtelee aivan yhtä paljon kuin ulkonakin. Betoni varaa itseensä sen lumen ja rännän ja pakkasen aivan yhtä hyvin kuin yhtäkkisen yli 20 asteen lämmönkin. Pääkin on helisemässä.

Lenni-kissa kuvitteli vielä viikko sitten että kun kerran aurinko paistaa niin parvekkeella voi ottaa aurinkoa. Ainakin siltä on lähtenyt karvaa niin kuin joka kevät. Nyt se joutuu kaivautumaan vilttien alle pahimmaksi ajaksi. Älykäs kissa, ei sentään ole syyttänyt huushollin ihmisiä palelemisestaan. 

Lenni kyllä osaa kutsua ihmistä rapsuttamaan hohtavan valkoista vatsaansa ja upottaa hampaansa ihmisen käteen.

 

Tänään on helluntai ja kaatuneiden muistopäivä. Suomen lippu liehuu pihalla. Vastapäisellä katolla nuorimies jo neljättä tai viidettä päivää pesee kammottavasti ulisevalla ja ärisevällä painepesurilla vastapäistä kattoa. Parvekkeen ovea ei voi avata.  Ei sieltä vettä tule, mutta ääni särkee vuoden vanhoja uusia korviani sisällä asti.

Günter Grassin lukemisen jälkeen löysin kirjastosta Heinrich Böllin lyhytproosakokoelmaan nimeltä Palavat sydämet (Suom. Otto Lappalainen 2009). Tottakai olen lukenut Bölliä ennenkin, hän oli keskeinen tekijä heti sodan jälkeen. Mutta nyt näissä teksteissä tulee kerrotuksi kirkon ja ihmisten moraali, kun rauha tulee. Olen syntynyt silloin kun sota loppui, en tiedä sodasta muuten kuin kertomuksista. Böll tuo ihmisten ahdistuksen ja hämmennyksen esiin. On sitä paitsi nälkä ja kodit ja kokonaiset kaupungit ovat tuhoutuneet. Miten siitä on selvitty?

Böll kertoo kirkon kampanjasta, jolla yritetään nopeasti häivyttää juuri päättyneen sodan vaikutus ihmisten mieleen ja etenkin heidän moraalikäsityksiinsä. Olin unohtanut että moraaliopetus muuttuu helposti moralismiksi ja kyse onkin äkkiä vakavasta taistelusta, jossa yritetään jollain tavalla saada nykyisyys ja varsinkin tulevaisuus jollain lailla haltuun. Että voitaisiin käsittää miten ja mihin ollaan menossa.
Böll yhdistää moraalin huononemisen ja kärsimyksen juuri sotaan. Siis se ”Saksa vuonna 0”, elokuva jonka olen nähnyt monta kertaa. Tiedän että Suomessa on ollut samanlaista myös sotien jälkeen, ehkä hävitys ei ole ollut niin perusteellista täällä.

Mutta en tiedä miksi pitää tehdä hankala ja ihmisiä särkevä pelastusoperaatio näin tavattoman realistisesti. Pelastusyritykseksi tätä tekstikokoelmaa on kutsuttava. Mutta ehkä on ollut tarpeen myös lohduttaa ihmisiä. Kaikilla oli vaikeata. Siis: Böll esittää vastakohtia, niin että lukija joutuu miettimään mitä hän itse ajattelee. Sen verran kurkistin ennen tekstiin sukeltamista jälkikirjoituksiin ja netin kirjailijakuviin, että tiedän Böllin olleen kotoisin katolisesta perheestä.

Kun en ole juuri lukenut suomalaista aivan sotakirjallisuutta (säästyin siltä varmasti aivan sattumalta), en tiedä oliko suomalaisten miesten ja naisten ja kokonaisten perheiden suhteissa samanlaista raakuutta ja välinpitämättömyyttä. Tuskin Saksan sen kummemmin kuin Suomenkaan pitkällä sotimisella on voinut olla kovinkaan paljon hyviä seurauksia. 

 
Koko Eurooppa oli sekaisin ja tuhottu. Muistan kyllä uskonnollissävytteisiä puheita joissa oletetaan kuoleman ja kärsimyksen johtavan puhtauteen ja uuteen viattomuuteen. Sitä paitsi Suomihan vertautui ihmisten mielissä Pyhään maahan ja vaikutti kirkossa ja uskonnollisissa mielissä siihen, että tarpeellista oli ennen kaikkea puhdistautua. 

En tiedä onko tällainen oppi kaikissa uskonnoissa. Paratiisi ja helvetti taitavat uskonnoissa kuitenkin olla. Mikä se oli sekin Valhalla, josta pohjois-germaanit kertoivat? 

Oppikoulun uskontotunneista on sen verran aikaa että en muista konkreettisia juttuja. Mutta  hämmästyin aika lailla, että Suomea verrattiin Israeliin. Aloin ihmetellä pappien ja historianopettajien juhlapuheita ja saarnoja.  Ääneensä ei hirveästi kannattanut miettiä. Ympärillä oli miltei aina noita sodan käyneitä. 

Minua itseäni ei raahattu tilaisuuksiin kuuntelemaan puheita, mutta jotenkin kyllä olin jo alle 5-vuotiaana ymmärtänyt koska aikuiset valehtelevat ja koska puhuvat totta. Valehtelijan ääni on aina vähän tavanomaista kireämpi. Se johtuu väärästä hengityksestä ja siitä että on yritettävä kaikin voimin saada lapsi/lapset uskomaan. Mutta tietysti nuorella perheellä oli muutakin tekemistä kuin ihmetellä esikoisen ihmettelyä.

Ehkä kyse oli samasta asiasta kuin Saksassakin? Hävitty sota piti yrittää selittää. Böll kuvaa nuoret ja vanhemmat ihmiset miltei toistensa vastakohdiksi. Vanhemmat ihmiset olivat keinottelijoita eikä heitä kiinnostanut tulevaisuus. Paitsi aivan lähiajan tulevaisuus.  Kirjailijalle oli tarpeen kärjistää.

Kun olin kansakoulussa lapsen energiani meni kyllä aivan päivittäiseen selviytymiseen. Kertotaulu piti opetella ulkoa ja menin numeroissa aina sekaisin. En osaa niitä vieläkään. Koska olin lapsi, en osannut järkeillä opettajien ja vaikkapa suvun vanhempien ihmisten ykstotisuutta vielä. Ahdistus oli kyllä läsnä arjessa. Lapsella ei ollut sellaiselle sanoja. Luulen kyllä että kaikki aivan sodan loppupuolella ja sen jälkeen syntyneet tietävät nämä asiat.  Niiden nimeäminen vie vuoskymmeniä. Aivan varmasti siitä lastista riittää myös meidän lapsillemme.

Böll-suomennoksessa on lopussa on Böllin urasta jälkisanat kirjoittanut Heinrich Vormweg, sitten saksankieliset toimittajat Viktor Böll ja Karl Heiner Busse kirjoittavat tämän lyhytproosan  esittelyn ja niiden syntyvaiheet sikäli kun ne tunnetaan. Heinrich Böll ei ehtinyt käydä tekstejä läpi. Hän oli todennäköisesti aika turhautunut, kun sodan ja sitä seuraavan talousihmeen aikalaistodistajaa ei julkaistu.  Tai julkaistiin mutta ei kaikkia tekstejä.

Olen vielä keskellä kirjaa. Kirjan alku jo iski kuin leka, jouduin lopettamaan pariksi päiväksi kirjan lukemisen koska en kestänyt sen vyörytystä. Viimeisenä elämänkertatekstinä on vielä suomentaja Otto Lappalaisen Jälkisanat, jotka nekin olivat todella tarpeen. Aion jatkaa lukemista. 

Olin ajatellut jotenkin niin että kun kerran kestin lukea Günter Grassin Ravunkäyntiä ennen Bölliin tarttumista, niin arvelin että selviän minä Böllistäkin. Mutta Grass on paljon rauhallisempi, selvemmin kertojanääninen kirjailija kuin Böll, joka tuntuu kirjoittaessaan haukkovan henkeään. Böllillä oli kiire kirjoittaa. Grass (16.10.1927-13.4.2015) eli pitemmän elämän kuin Böll (21.12.1917-16.7.1985). Kumpikin kirjailija sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon.  Hyvin erilaisia kirjailijoita he ovat ilman muuta.
 

Kummankin kirjailijan tuotantoa olen lukenut jo nuorena, mutta en näin peräkkäin. On meillä etuoikeus elää Euroopassa jossa on edes osittain rauha ja kirjastot ovat olemassa ja voin vaikka kävellä sinne ja kysyä kirjastonhoitajalta lisätietoja siihen, mistä löydän lisätietoja. Tästä kaupungista lopetettiin juuri toinen iso kirjasto. On säästettävä. Onneksi asun lähellä pääkirjastoa. Ja jos ei olisi kirjastoja, en istuisi tässä miettimässä kahden saksalaiskirjailijan erilaisuutta.

Muistan kyllä että saksan tunnilla opetettiin mitä tarkoittaa Wirtschaftswunder. En ole varma oikeinkirjoituksesta enää kaikkien näiden vuoskymmenten jälkeen. Yksi luokkakaveri, joka asui samassa pihapiirissä lähti koulun jälkeen Saksaan. En kuullut hänestä sen jälkeen kuin kerran. Hän lähti yliopistoon, sain häneltä yhden kirjeen, jossa hän kertoi tavanneensa jonkun pojan ja menneensä kihloihin. Vastauskirjeeseeni ei tullut enää vastausta.  

Nyt ystäväni tuli mieleen: että kuinka hyvin oli Saksa selvinnyt  ja oliko siellä parempi olla kuin Suomessa?  Sain saksan yo-kirjoituksissa läpi rimaa hipoen. 

En osaa puhua saksaa, mutta ymmärrän kyllä aika hyvin saksalaisia dekkarisarjoja. Haluan katsoa niitä juuri kielen vuoksi. Missään nimessä Wirtschaftswunderin ihmetteleminen ei ollut turhaa. Saksa on olemassa yhtenä kokonaisena valtiona sentään nyt ja varmasti järjestys on laskeutunut maahan.

 Ainakaan sotilassaappaiden ääni ei enää kuulu. Ennen kaikkea: voin lukea saksalaisia kirjoja. Meillä on hyviä suomentajia!