Psykoterapia ei auta

Työ ja juokseminen kaupungilla vie aikansa; olen seurannut hieman kehnosti mitä Blogistanissa kirjoitetaan. Sitten tulee päiviä, jolloin sataa kaatamalla ja sadevaatteet ovat mökillä.

Päätä särkee. On kirjoitettava ja luettava unohtaakseen päänsä, joka kuitenkin joutuu tekemään työtä satoi tai paistoi. Joku sähköinen impulssi neuroverkossa on jumissa. Hartioita kivistää. Niskan ja kallon välinen yhteys tuntuu kireältä, aivan niin kuin ruumis olisi tipahtamassa pois, ja pää tappelee vastaan.

Olen ehdottomasti dualistista ihmiskäsitystä vastaan.

Mutta jos ei ole pakko mennä jonnekin johonkin tiettyyn aikaan, rakastan panna kumpparit jalkaan, pitkän tuulitakin niskaan ja huivin päähän. Sillä tavalla saan kaikessa rauhassa läiskytellä lätäköissä.

Kaukana ei ole ajatus että menen pihan hiekkalaatikolle lapioimaan kuraa lasten kanssa. Ei ole olemassa huonoa säätä. Säät ja ilmat menevät miten tahtovat, vaikka ihminen niihin ilmeisesti aika lujaa vaikuttaakin.

Netti sanoi äsken yhteytensä irti, joksikin aikaa. En pääse lukemaan suosikkikirjoittajiani, olivat ne sitten Wordpressin tai Bloggerin alaisia. Postiluukusta tuli uhkaava kirje: tietokone ja oheislaitteet on suljettava jos tulee ukkonen.

Onko mahdollista että palveluntarjoaja on viikkoa aikaisemmin, kirjeen lähettäessään, osannut ennustaa että tänään olisi ukkosta ilmassa?

Mutta nappasin tällaisen palasen Anita Konkan Jaetuista otsikoista. Se koskee minulle tuntematonta slovakialaista kirjailijaa Peter Pistanekia, haastattelun tekijä on Robert Buckeye Rochesterin yliopiston weblogilta nimeltä Three percent.

PP puhuu Ernest Hemingwaysta ja hänen ongelmistaan alkoholin ja kirjoittamisen välisessä maastossa. Mielipide on mielenkiintoinen:

PP: What did him in was his narcissistic personality and endogenous depression. He used alcohol to overcome his problems, which is always dangerous. A good psychotherapist would have helped him. He might not write a word again but he would be able to enjoy his life. Writing is always a sign of a certain disorder. The roots of our problems are buried deep in childhood. Open wounds and narcissistic injuries repressed in the subconscious. When Hemingway was depressed, he was not able to write. A good therapist could have helped him, but at a price. His ability to write would have been lost. Not the craft, but the drive would be gone. Happy people have no stories. The trade-off with therapy is that the writer gets his life back. Fuck the writing, they say. I’d rather be happy.

Eli: ”vitut kirjoittamisesta, olen mieluummin onnellinen”.

Olen kuullut kerran psykologin luentonsa yhteydessä ykskantaan toteavan, että psykoanalyysi on kyllä tiedettä, ja sitä paitsi analyytikon on oltava lääketieteellisen koulutuksen saanut, joten kyseessä ovat aivan oikeat ammattilaiset. Takarivissä joku viittasi ja nousi puhumaan ja kertoi että hänen sukulaisensa, ihkaoikea kuvataiteilija, ei saanut vuosienkaan jälkeen mitään apua analyysista, vaan tila pikemminkin paheni.

Lopulta kuvataiteilijasta tuli maaninen maalari. Maalauksia ostettiin museoihinkin. Mutta maalari oli kuin kirottu, ei kyennyt iloitsemaan aikaansaannoksistaan ja heitti sitten lopulta psykoanalyysinkin pois. Vaimo ja lapset olivat häipyneet jo ajat sitten.

Tässä slovakialainen kirjailija kuvaa kirjoittamista päänsisäisen epäjärjestyksen merkiksi. Ihminen ei ole terve. Maaninen narsismi ja synkkä depressio vaihtelevat, eikä ihmisestä oikein ole eläjäksi.

Nimittäin onnellisuus, jopa pelkkä tyytyväisyys, on se tila johon ihminen kuitenkin pyrkii. Psykologi ilmoitti ykskantaan takarivin negatiiviseen puheenvuoroon, että luovan työn tekijää on mahdoton parantaa psyykkisistä oireista. Yleisön joukosta kuului supinaa.

Hemingwayn kohdalla ei tässä jutussa kerrota sitä, että viimeisinä onnettomina alkoholinhuuruisina vuosinaan hänet leimattiin paranoidiksi. Kirjailija väitti kivenkovaan, että CIA ja FBI seuraavat häntä Key Westin asunnon liepeillä.

Kun sitten aika jätti Hemingwaystä ja FBI:n J. Edgar Hooverista, joitakin papereita tuli julkisuuteen. Uutinen kertoi, että kyseiset organisaatiot olivat todella seuranneet kirjailijaraukkaa. Syy oli vähintäänkin omituinen.

Hän nimittäin oli ystävystynyt Kuuban vuosinaan Fidel Castron kanssa, ennen kuin tämä edes oli vallassa, ja sai tältä ilmeisesti laatikoittain ainakin sikareita ellei myös rommia myös valtaanpääsynsä jälkeen.

Syyn todenperäisyydestä en kyllä voi mennä takuuseen. Mutta tapahtuu Amerikan ihmemaassa muutakin kummallista silloin tällöin. Isoihin maihin mahtuu ilmiöitä.

Oletan joka tapauksessa että Hemingway piti quantanameroista, Quantanamon tytöistä, oli rommia ja sikareita eli ei.



Valokuvat: napattu blogista nimeltä Cocktail called Hemingway. Valokuvaajan nimeä ei ilmoitettu, mitä pahoittelen.