29.8.08

Psykoterapia ei auta




Työ ja juokseminen kaupungilla vie aikansa; olen seurannut hieman kehnosti mitä Blogistanissa kirjoitetaan. Sitten tulee päiviä, jolloin sataa kaatamalla ja sadevaatteet ovat mökillä.

Päätä särkee. On kirjoitettava ja luettava unohtaakseen päänsä, joka kuitenkin joutuu tekemään työtä satoi tai paistoi. Joku sähköinen impulssi neuroverkossa on jumissa. Hartioita kivistää. Niskan ja kallon välinen yhteys tuntuu kireältä, aivan niin kuin ruumis olisi tipahtamassa pois, ja pää tappelee vastaan.

Olen ehdottomasti dualistista ihmiskäsitystä vastaan.

Mutta jos ei ole pakko mennä jonnekin johonkin tiettyyn aikaan, rakastan panna kumpparit jalkaan, pitkän tuulitakin niskaan ja huivin päähän. Sillä tavalla saan kaikessa rauhassa läiskytellä lätäköissä.

Kaukana ei ole ajatus että menen pihan hiekkalaatikolle lapioimaan kuraa lasten kanssa. Ei ole olemassa huonoa säätä. Säät ja ilmat menevät miten tahtovat, vaikka ihminen niihin ilmeisesti aika lujaa vaikuttaakin.

Netti sanoi äsken yhteytensä irti, joksikin aikaa. En pääse lukemaan suosikkikirjoittajiani, olivat ne sitten Wordpressin tai Bloggerin alaisia. Postiluukusta tuli uhkaava kirje: tietokone ja oheislaitteet on suljettava jos tulee ukkonen.

Onko mahdollista että palveluntarjoaja on viikkoa aikaisemmin, kirjeen lähettäessään, osannut ennustaa että tänään olisi ukkosta ilmassa?

Mutta nappasin tällaisen palasen Anita Konkan Jaetuista otsikoista. Se koskee minulle tuntematonta slovakialaista kirjailijaa Peter Pistanekia, haastattelun tekijä on Robert Buckeye Rochesterin yliopiston weblogilta nimeltä Three percent.

PP puhuu Ernest Hemingwaysta ja hänen ongelmistaan alkoholin ja kirjoittamisen välisessä maastossa. Mielipide on mielenkiintoinen:

PP: What did him in was his narcissistic personality and endogenous depression. He used alcohol to overcome his problems, which is always dangerous. A good psychotherapist would have helped him. He might not write a word again but he would be able to enjoy his life. Writing is always a sign of a certain disorder. The roots of our problems are buried deep in childhood. Open wounds and narcissistic injuries repressed in the subconscious. When Hemingway was depressed, he was not able to write. A good therapist could have helped him, but at a price. His ability to write would have been lost. Not the craft, but the drive would be gone. Happy people have no stories. The trade-off with therapy is that the writer gets his life back. Fuck the writing, they say. I’d rather be happy.

Eli: ”vitut kirjoittamisesta, olen mieluummin onnellinen”.

Olen kuullut kerran psykologin luentonsa yhteydessä ykskantaan toteavan, että psykoanalyysi on kyllä tiedettä, ja sitä paitsi analyytikon on oltava lääketieteellisen koulutuksen saanut, joten kyseessä ovat aivan oikeat ammattilaiset. Takarivissä joku viittasi ja nousi puhumaan ja kertoi että hänen sukulaisensa, ihkaoikea kuvataiteilija, ei saanut vuosienkaan jälkeen mitään apua analyysista, vaan tila pikemminkin paheni.

Lopulta kuvataiteilijasta tuli maaninen maalari. Maalauksia ostettiin museoihinkin. Mutta maalari oli kuin kirottu, ei kyennyt iloitsemaan aikaansaannoksistaan ja heitti sitten lopulta psykoanalyysinkin pois. Vaimo ja lapset olivat häipyneet jo ajat sitten.

Tässä slovakialainen kirjailija kuvaa kirjoittamista päänsisäisen epäjärjestyksen merkiksi. Ihminen ei ole terve. Maaninen narsismi ja synkkä depressio vaihtelevat, eikä ihmisestä oikein ole eläjäksi.

Nimittäin onnellisuus, jopa pelkkä tyytyväisyys, on se tila johon ihminen kuitenkin pyrkii. Psykologi ilmoitti ykskantaan takarivin negatiiviseen puheenvuoroon, että luovan työn tekijää on mahdoton parantaa psyykkisistä oireista. Yleisön joukosta kuului supinaa.

Hemingwayn kohdalla ei tässä jutussa kerrota sitä, että viimeisinä onnettomina alkoholinhuuruisina vuosinaan hänet leimattiin paranoidiksi. Kirjailija väitti kivenkovaan, että CIA ja FBI seuraavat häntä Key Westin asunnon liepeillä.

Kun sitten aika jätti Hemingwaystä ja FBI:n J. Edgar Hooverista, joitakin papereita tuli julkisuuteen. Uutinen kertoi, että kyseiset organisaatiot olivat todella seuranneet kirjailijaraukkaa. Syy oli vähintäänkin omituinen.

Hän nimittäin oli ystävystynyt Kuuban vuosinaan Fidel Castron kanssa, ennen kuin tämä edes oli vallassa, ja sai tältä ilmeisesti laatikoittain ainakin sikareita ellei myös rommia myös valtaanpääsynsä jälkeen.

Syyn todenperäisyydestä en kyllä voi mennä takuuseen. Mutta tapahtuu Amerikan ihmemaassa muutakin kummallista silloin tällöin. Isoihin maihin mahtuu ilmiöitä.

Oletan joka tapauksessa että Hemingway piti quantanameroista, Quantanamon tytöistä, oli rommia ja sikareita eli ei.



Valokuvat: napattu blogista nimeltä Cocktail called Hemingway. Valokuvaajan nimeä ei ilmoitettu, mitä pahoittelen.

63 kommenttia:

meri kirjoitti...

ripsa

freud ja psykoanalyysi olivat eurooppalais-amerikkalaisen psykoterapian valtiaita ainakin ulkonaisesti noin kolme vuosikymmentä.

freudia ja jungia voidaan hyvällä syyllä pitää ensimmäisinä itsellisinä ammatillisen psykoterapian harjoittajina modernissa mielessä. heistä tuli terapeutteja omia mutkallisia teitään kenenkään heitä varsinaisesti koskaan tähän ammattiin houkuttelematta tai opastamatta. malleja tai koulutusta ei ollut.

psykoterapeutteina sekä freud että jung olivat molemmat liioittelematta työn sankareita. kymmentuntiset vastaanottopäivät olivat sääntönä vuosikausia.

psykoanalyysin käsite esiintyy freudin kirjoituksissa ensi kertaa keväällä 1896. tällöin hän käytti menetelmää varsin tarkkaan 'klassillisessa' muodossaan. freud kehitteli klassisen terapiamenetelmänsä pitkän ajan kuluessa, juuri niinä vuosina, jolloin hän itse kävi elämänsä ratkaisevimman murrosvaiheen läpi - oman oidipaalisen neuroosinsa sekä tähän liittyvän itseanalyysin - kehitellen niiden ohessa alustavat keskeiset teoreettiset näkemyksensä ihmisestä.

psykoanalyyttisen menetelmän synnyttäminen täysin yksin ja keskellä kehittelijän omaa neuroottista problematiikkaa tekee menetelmästä mitä persoonallisimman.

freudin terapiatekniikka oli valmis, tavallaan jäykän lopullinen jo silloin kun hän tapasi jungin. jungin terapiatekniikka sen sijaan pysyi avoimena ja kehittelynalaisena tavallaan hänen elämänsä loppuun asti. dialektinen ristiriita puhkesi vääjäämättä näiden kahden totuudelle elämänsä vihkineen ihmisen, psykoterapeutin ja ajattelijan kesken.

se, mikä minua erityisesti koko hommassa kiinnostaa, on freudin ja jungin välinen ystävyys. länsimaisesta aatehistoriasta ei helpolla löydy toista sellaista kahden hengen jättiläisen yhteen iskeytymistä, toisiinsa kietoutumista ja erilleen repeytymistä kuin mitä edustaa sigmund freudin ja carl gustav jungin kohtalokas ja dramaattinen ystävyys ja välirikko.

houkuttelevimmatkin vertailukohdat ovat joko liian pinnallisia, kuten bertrand russelin ja alfred north whiteheadin suhde, tai vailla sisäistä tragiikkaa, kuten karl marxin ja ludvig engelsin. goethen ja schillerin ystävyys, ainoa joka tasavertaisuudessaan ja syvyydessään on samaa luokkaa, on kaiken kaunistelevan liioittelunkin läpi nähtynä yhä niin harmoninen, että freudin ja jungin nimienkin mainitseminen samassa lauseessa on kuin särkisi puhtaan akordin vihlovaan riitasointuun.

freudin ja jungin keksinäinen suhde osoittautui toisaalta inhimillisen yksinkertaiseksi, jopa liikuttavaksi ja toisaalta traagisen monisäikeiseksi ja hämmentäväksi. kaksi suurta ja herkkää yksinäistä sielua kohtasivat perusinhimillisesti ja samalla räjähdyksenomaisesti.

on vaikea sanoa, mikä tässä suhteessa oli merkittävintä: intensiivisen lyhyt harmoninen alkuvaihe, yhtä intensiivisen lyhyt ja epätoivoinen repeämän tunnustamisen vaihe, vai katkeran järkyttävä repeämän tunnustamisen ja purkamisen ja torjumisen yhtä lyhyt ja intensiivinen jälkivaihe. kukin näistä kesti pari kolme vuotta; vaikutukset jäivät pääosin tiedostamattomiksi kuolemaan saakka.

suhteen äkillinen loppuminen oli hyvin tasaveroisen ankara isku molemmille. se jätti kummankin sieluun elinikäisen kirvelevän, vaivoin torjutun haavan. freud kesti luonteelleen uskollisena stoalaisena menetyksen askeettisemmin kuin jung.

Homo Garrulus kirjoitti...

Minä tunnen itseni osittain tuosta vaikka se koski minua vanhempaa miestä. Samalla olen sitä mieltä, että minun ns. narsismin suoni on epävireessä koska langettavat ns. tuomioita jostain von oben ja sitten kun se on väärä tulee outo kognitiivinen dissonanssi: ihminenhän on sitä mitä muut myös sanovat, mutta kun juuri se mitä väläyttävät on lähtökohtaisesti väärä. Pitäisi muuttaa muualle, että voi olla onnellinen, sillä ymmärrys ja mielipide ei ulkopuolisilta vaihdu - oli mitä vaan. Tästä syystä ego jatkaa kamppailuaan; se ei siis pohjaannu narsismiin vaan epätoivoon.

ps. ja sitten niihin turhiin lupauksiin mitä satelee ja tekee iloiseksi (eikä kukaan niitä ikinä lunasta).

Rauno Rasanen kirjoitti...

'Olen ehdottomasti dualistista ihmiskäsitystä vastaan.'

*
Paljastit tässä päänsärkysi perimmäisen syyn.

Huomautan kuitenkin yhä vielä, että on eri asia kannattaa metafyysista, ontologista dualismia sen platonisessa muodossa (universalia sunt realia) kuin tunnustaa ontologisen eron väistämättömyys tietoisen havainnon edellytyksenä (cogiton ja fysikaalisen dialektiikka).

Sitäpaitsi kyse ei ole edes kannattamisesta, koska ontologinen ero on kohtalomme, josta yritämme jatkuvasti rimpuilla pois - minäkin.

*
Mitä depressioon, maniaan, luovuuteen ja psykoanalyysiin tulee, niin olen aina ollut kiinnostunut psykoanalyysin teoriasta mutta suhtautunut sen kliinisiin mahdollisuuksiin - kuten kaikkeen kliiniseen psykoterapiaan - erittäin epäilevästi.

Kirjailijan ainoa keino 'parantua' maanis-depressiivisyydestään on vain kirjoittaa, kirjoittaa ja vielä kerran kirjoittaa...

Toisin sanoen - hulluutensa kanssa on vain opittava elämään, ja jos sen pystyy kanavoimaan jonkinlaiseen luovaan toimintaan, niin miksi mennä jauhamaan paskaa jonkun terapeutiksi legitimoidun piilorasistin (onnellisuusmanipulaattorin) kanssa?

Ripsa kirjoitti...

Meri, noita alkuun ystäviä ja myöhemmin riitoihin sortuvia ihmisiä on taatusti aina kun jokin uusi järjestelmä tekee tuloaan.

Freudin järisyttävin löytö oli alitajunnan löytäminen ja se varmasti on yhtä järisyttävä kuin joku Pääoman ensimmäinen julkaisu.

Jung oli alkuun kulkemassa yhtä jalkaa Freudin kanssa, mutta tuli keksineeksi yhtä järisyttävän asian: kollektiivisen alitajunnan.

En tiedä miten ne saattoivat olla toisiaan vastaan mitenkään. Mutta Jung muutti Sveitsiin ja Freud Englantiin, Wilhelm Reich (Fasismin massapsykologia) Amerikkaan ja ajatukset sekä levisivät että muuttuivat matkan varrella.

On muuten merkillistä että sekä Hitlerin Kolmas valtakunta että Stalinin Neuvostoliitto sysäsivät Freudin, Jungin, Reichin ja koko psykoanalyyttisen porukan pois turmelemasta uutta hienoa yhteiskuntaa ja ihmistä.

Se miten kukin analyytikko onnistuu sitten hoitamaan ihmisiä on eri asia. Aika moni tuntuu olevan sitä mieltä että luovan ihmisen vapauttaminen vapauttaa hänet myös luomiskyvystään.

Ehkä neurooseja tarvitaan hoitamaan kontakteja ulkomaailmaan.

H.G., En tiedä voiko kukaan "analysoija" suoraan luvata kenellekään "potilaalle" mitään.

Kaiketi oman pään sisäinen ja ulkomaailman välinen kosketuspinta on se ratkaisevin asia.

Perinteinen analyyttinen prosessi perustuu kuuntelulle ja sillä on merkityksensä.

Kyllä onnistumisistakin kuulee. Ihminen ei pysy samana läpi elämäänsä vaikka ydin voisikin olla sama. Meillä on riesanamme umpierityshormonijärjestelmämme ja ulkomaailma taas, siellä toimivat valtahierarkian säännöt.

On siinä olemista ja elämistä.

Rauno! Joo, päänsärkyni syy on tuossa kallon ja hartioiden välissä. Niskanikamista kolme on vaurioituneita.

Se että ruumis on ruuvautumassa irti päästä on kaamea tragedia. Juuri sen vuoksi että vastustan dualistista järjestelmää!

Päänsärky ei johdu mitenkään cogiton ja fysikaalisen yhteentörmäyksestä vaan aivan tämmöisistä tavallisista asioista kuten siitä että on hakannut raskaita kirjoituskoneita 15-vuotiaasta asti, ja inhonnut jumppaa. Ynnä ne geenit. Ja anoreksia, keskosena syntyminen ja huono sapuska vauvana. (Ks. Melanie Klein ja paha rinta, esimerkiksi.)

Sen sijaan Hemingwayn elämänkerta oli kiinnostava.

Oletko lukenut hänen 49 ensimmäistä novelliaan? Jos pidät tarinoista niin ne ovat kyllä maailmankirjallisuuden parhaimpien joukossa.

Tottahan hän tiesi kärsivänsä kirjoitusmaniastaan, mutta kullakin on työnsä ja siitä johtuvat vaivat. Parempi kai että pystyy siihen työhön kuin että ei pysty?

Hän sattui elämään mielenkiintoiseen aikaan ja mielenkiintoisissa paikoissa kuten Kuubassa, joten tuskin hän edes oli kovin onneton.

Sen sijaan tuo toinen lopussa mainitsemani henkilö, J. Edgar Hoover oli mitä kummallisin henkilö, eikä hänen tekemisissään ollut päätä eikä häntää.

Ilmeisesti kuubalaisissa sikareissa ja rommissa oli jotain perisynnillistä ja epäamerikkalaista, kun vanhaa kirjailijaa piti kiusata.

Homo Garrulus kirjoitti...

Jos minä esimerkiksi poden maanis-depressiivisyyttä enemmän kuin muut se ei kuulu muille. En siitä ole puhunut kuin bestikselleni kuten naiset tekevät. Näin sain kuulla uudelta ystävältä, että kaikilla naisilla on syklinsä sisällä maanis-depressiivisiä kausia; itse asiassa kahden kuukauden rytmeissä: ylös ja alas. Tätä ymmärtää tietenkin paremmin silloin kun on muutenkin vaihtavassa roolissa: minäkin olen nyt 50 vuottta ja menopaussi alkamassa sillä menkat ovat osittain jo menneet. On aivan luonnollista ja minä olen ainakin itse siitä tietoinen ja jos olen ollut surullinen (mitä kylläkään en yleensä ole, en edes silloin kun muut ihmiset menisivät hirttämään itsensä tämänkaltaisten vastoinkäymisten kautta miten minua kohdeltiin kun rupesivat diagnostisoimaan kadulla kaikenlaista ja nämä paskapuheet saivat auktorisointia taakseen!) niin sitten olen sanonut sen. En siis ole piilosuhteessa itseeni mitenkään ja kontrolloin myös omat ylilyöntini ettei niitä tule. Olen osannut sitä jo toistakymmentä vuotta mutta kansahan kävelee kadulla kun olisin spitaalinen. Myös yliopistolla (eivät heti mutta kun rupesivat toistamaan näitten idioottien marinaa ja herjaa niin sitten käänsivät sen omissa pienuuksissaan sairaudeksi; mistä HEITÄ PITÄISI RANGAISTA jos syyllisiä haluaa etsiä sillä he olivat kaikki auktoriteetteja ja näin PILASIVAT MINUN LUONNOLLISET MAHDOLLISUUDET elää aivan normaalia ja vielä menestyvää elämää).

Minä siis poden maanista tai depressiivistä kautta myös oman aika raukan mieheni kautta - hän ei siis ole ollut mies minun rinnallani kun minua ruvettiin herjaamaan ja mitä enemmän herjasivat sitä enemmän hän inhosi minua ja yritti päästä eroon yhtymällä heidän vihaansa mikä teki minulle niin uskomattoman paikan missä en ollut enää turvassa kotona enkä ulkona ja ulkomaailma tulkitsi vielä sadismissaan tyhmäksi eli en olisi saanut työtäkään. En ole silti tyhmä ja tämä ajojahti ja pelko on kutistanut kognitiivisen muistin kapeaksi koska en ole saanut levätä sillä lailla tyytyväisenä vuosiin ja se on osittain syynä muistiin. Mutta samalla olen joutunut jotta saisin päivät kulumaan jotenkin kun vieraita ei saa pyytää eikä meitä pyydetä milloinkaan minnekään lukemaan ja nyt olen matemaattisesti ja loogisesti ratkaissut monet suuret ongelmat ja niistä nyt kirjoittelen myös teille jos jaksatte seuraa: tämä selitys kuka on maaninen ja kuka on sairas ja kuka kostaa kenelle on siis syytä unohtaa. Kyse on kausaliteeteista, jotka lähtivät alkuun minun omasta lähipiiristä ja säestettiin kateellisten naapureiden vihasta ja omnipotenssista.

He siis ovat syyllisiä; en minä.
He voivat myös olla sairata, sitä en osaa sanoa eikä kuulu minulle.
Minun lapsenikin on maanis-depressiivinen kuten minä mutta nämä sadistimaiset ihmiset kuuntelivat hänen marmatustaan minusta ja meidän perheestä ja otti murkkuikäisen tytön "pelastuksensa alle" joka oli vihoviimeinen teko mitä saa tehdä. Sairaita ja omnipotentteja ja sitä rahoittavat sitten mm kuulumalla mafiaan.

Joten sormi, ketä haetaan ja ketä syytetään voisi katsoa paremmin ympärilleen eikä ruveta ns. "pelastamaan" terveitä sairaan yhteiskunnan sisälle. Ja nyt tämä sama ryhmä käyttää sanaa pelastusta ja auttamista myös YK:n sisällä. Arvanette miten väärin rupeaa menemään suuressa skaalassa?

Ripsa kirjoitti...

H.G, on muitakin kuin sinä joka sanoo että diagnoosi on pantu väärin päin.

Että yhteiskunta se sairas on eikä se ihminen joka oireilee.

Mm. R.D. Laing on puhunut asiasta jo 60-luvulla, Suomessa asiasta on puhunut ääneensä mm. ent. kansanedustaja Claes Andersson, joka on myös kirjailija, psykiatri ja jazzpianisti.

Kun elämässä joutuu useimmiten ottamaan ne annetut olosuhteet vaikka kuinka tappelisi, niin varmasti vääryyksiäkin tapahtuu.

Sitten on oikeastaan sattuman kauppaa, kenelle vääryydet tapahtuvat.

Pääasia kai olisi se että ihminen kykenee hoitamaan työnsä ja itsensä, mutta harmonista yhteistoimintaa hierarkisesti toimivan ihmisyhteisön välillä voisi ehkä toivoa.

Hierarkioihin valitettavasti kuuluvat valtataistelut.

HannaH kirjoitti...

Oikeastaan kirjailijaelämäkertoihin mahtuu todella paljon masennusta, mielenterveyden järkkymistä, ja muuta kaatumatautikohtausta, eli Hemingway ei ole mikään harvinaisuus. Voi siis olla, että kirjoittamisella on kova hinta.

Voi kysyä olisiko maailma menettänyt jotakin, jos kirjailijat olisi analysoitu ja parannettu - onnellistettu, ja siitä olisi seurannut se, että he eivät olisi kirjoittaneet.

Silloinhan pitäisi ehkä kysyä myös sitä onko tasaiseen taivallukseen rinnastuva onnellisuus yliarvostettua? Ja ellei, kenen onnellisuus menee toisten edelle - jos minä onnellistun siitä, mitä kärsivä on kirjoittanut.

Anitak kirjoitti...

Freudn ja Jungin suhteesta sen verran, että Jung otti nokkiinsa, kun Freud moitti häntä hoitovirheestä, hän kun oli aloittanut suhteen naispotilaansa kanssa. Freudin kritiikki rikkoi suhteen ja Jung lähti omille teilleen. Freudin oli vaikea kestää sitä että hänen oppipoikansa lähtivät yksi toisensa jälkeen. Oppipoikien on lähdettävä ja oppi-isien päästettävä heidät menemään. Freud ei osannut luopumisen taitoa, mutta muuten hän oli paljon sympaattisempi ja vaatimattomampi ihmisenä kuin Jung, jolla oli ikävä luonne ja paljon sekavia naisjuttuja.

Ripsa kirjoitti...

HannaH: on tuo kyllä peruskysymys, että saammeko me tavalliset - tai epätavalliset - lukijat onnellisuuden kokemuksia vain sen vuoksi että kirjailija kärsii tehdessään työtä.

On kuitenkin erilaisia persoonallisuuksia kirjailijoissakin. Kaikki eivät kärsi. Tuossa Three percent-blogista kaappaamassani haastattelussa ajateltiin Hemingwayn kärsineen jonkinmoisesta bipolaarisesta häiriöstä.

Minä olen yleensä ajatellut niin, että häiröistähän kärsivät aika monet, ja miten käy hyvän puusepän tai hitsaajan kun hän sairastuu?

Kirjailija voi ehkä käyttää maanista vaihetta hyväkseen, jos tuntee itsensä.

Sitten sitä joskus tulee ajatelleeksi että milloin sitten kirjailija ELÄÄ jos aina pitää vain kirjoittaa.

Tämä kysymys korostuu nykyään, kun kustantamot ovat aivan selvästi kaupallistuneet ja nuo PERUStuottajat voivat jäädä välttämättömäksi pahaksi, vetohevosiksi, joiden päällä piiska viuhuu.

Anita: tottahan se on miten oppi-isillä voi olla ongelmia lasten lähdettyä. Saattaa olla enemmän poikkeus kuin sääntö!

Freudin ja Jungin myöhäisvaiheisiin osui myös Natsi-Saksan nousu ja sitä myötä II maailmansota, joka ei tehnyt heidän työtään yhtään helpommaksi.

Jungin naisseikkailuista en tiedä, mutta muistelen että hän ei suhtautunut kovin epäluuloisesti Hitlerin valtaan. Jung tosin ei ollut juutalainen.

Pidin Jungin alkupuheesta Helmut Wilhelmin englanniksi kääntämään I Chingiin, siihen, jossa ovat mukana Konfutsen kommentit.

Freudin teoksista ehkä suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt pienehkö opus nimeltä Totemi ja tabu, jossa seurataan antropologien löytöjä ja mietitään niiden merkitystä ihmisen perheen ja suvun kehittymiselle.

Mutta kummallakin psykoanalyysin kehittäjällä on ollut suuri vaikutus koko alueen kehittymiselle.

Esimerkiksi Jacques Lacan ilmoittaa olevansa psykoanalyytikko, samoin on Julia Kristeva, eivätkä he kiellä velkaansa oppi-isilleen.

meri kirjoitti...

anita & co

freud oli ystävyyden alusta loppuun saakka jo ikäeronkin mukaan isällisen luja ja turvallinen esikuva ja samalla rakkaan 'poikansa' sananmukaisesti perintöprinssikseen rinnalleen ihaillen korottava tosi ystävä. jung vastaavasti oli auliisti ja aidosti suhteen nuoremmaksi, uskolliseksi ja kunnianhimoiseksi toiseksi osapuoleksi antautuva tosi ystävä.

ystävyyssuhde oli samalla kertaa ainutlaatuisen yksipuolinen ja tasavertainen: jälkimmäistä henkisessä tasavertaisuudessa ja toistensa kunnioittamisessa, edellistä ikäerosta ja luonteiden sekä hengenlaadun erilaisuudesta johtuvassa traagisessa perimmäisessä yhteensopeutumattomuudessa, joka paljastui äkkiä tuhoten ihanteellisen ystävyyden dramaattisesti.

ensitapaamisen aikoihin oli kummallakin takanaan jo pitkä kansainvälistä huomiota herättänyt tieteellinen ura. molemmat olivat jo pitkälle 'valmiita' - ainakin freud psykoanalyyttisen teorian perusnäkemyksen mukaan. henkisesti itsenäisiä, luovia, ylivertaisia oman tiensä kulkijoita.

jungista edes joniin verran perillä olevat ovat yleensä sitä mieltä, että freud vasta 'teki' jungista jotakin. jung oli kuitenkin ystävyyden alkuvaiheessa psykiatrina yhtä oppinut ja kokenut kuin freud.

tavatessaan tulevan lyhytaikaisen, joskin tärkeimmän oppimestarinsa jung oli erittäin opinhaluinen ja moneen suuntaan avoin, ja siten varsin päinvastainen kuin pitkälle jo 'valmis' freud, mutta samalla jo pitkän itsenäisen tutkijantyön tehnyt ja monen muunkin oppimestarin koulima. jung oli kehitellyt itsenäisesti mm. kuuluisat kokeelliset assosiaatiotestinsä, empiirisen skitsofreniateoriansa, okkultistisen väitöskirjatyönsä ja kompleksin käsitteensä.

ehkä merkittävin tapaamista edeltänyt seikka freudin elämässä oli hänen päätymisensä täydelliseen yksinäisyyteen ja eristyneisyyteen psykoanalyysinsa perusnäkemykset kehitettyään ja ne ensi kertaa julkisuuteen saatettuaan. vuosisadan vaihteessa freud oli monen intensiivisen ja katkeruutta aiheuttaneen katkenneen ystävyyssuhteen järkyttämä erakko. näitä iskuja voi pitää välttämättöminä tai väistämättöminä, niiden kirvelevyyttä ja osittaista traagisuutta ei voi kieltää.

vuosisadan alussa oli freudin ympärille wienissä alkanut kerääntyä hänen uusia kumouksellisia näkemyksiään ihailevia ja niitä asteittain ymmärtäviäkin intellektuelleja, lähinnä juutalaisia. tästä pienestä epämääräisestä ryhmästä kehittyi vähitellen ensin freudin asunnolla kokoontunut säännöllinen 'torstaipiiri' ja myöhemmin psykoanalyyttinen maailmanliike.

kukaan näistä wieniläisistä ei kuitenkaan ehtinyt merkitä freudille niin paljon kuin jung sen jälkeen kun he ensi kertaa tapasivat wienissä helmikuun 27. päivänä vuonna 1907 kello yksi iltapäivällä. "ja kolmetoista tuntia me puhuimme niin sanoakseni yhtämittaa" , kuten jung lyhyesti muistelmissaan toteaa.

freudin ja jungin ystävyydestä kertominen on sikäli suhteellisen helppoa, että siitä ollaan yksityiskohtia myöten varsin yksimielisiä - niin pitkälle kuin sitä kesti.

ystävyyden päättymisestä sen sijaan alkavat alkuperäislähteetkin sisältää toistensa kanssa ristiriidassa olevaa tietoa. freudin ja jungin välit rikkoutuivat hyvin lyhyen ajan sisällä. tästä rikkoutumisesta on olemassa muutama harva, mutta dramaattisen paljastava alkuperäinen kirjallinen dokumentti. ne löytyvät ystävysten viimeisistä toisilleen lähettämistä kirjeistä.

kirjeissä on paljon tiivistettyä kohtalonomaista tragiikkaa. ne keskittyvät erääseen jungin sanalliseen lipsahdukseen, 'arkielämän psykopatologgiaa' , jonka freud armottoman asiallisesti tulkitsi ja paljasti suuren mestarin tavoin. jung suuttui seuraavassa kirjeessä perusteellisesti ja syyti freudin silmille kirjeessään avoimesti vihaa ja piikittelyä. freudin viimeinen kirje on lakonisen lyhyt: on paras lopettaa juuri nyt.

Ripsa kirjoitti...

Ahaa Meri, että syy välirikkoon ei olisikaan Jungin epäammatillinen käyttäytyminen, eli suhde naispotilaan kanssa.

Mielenkiintoista.

Freudin ja Jungin välirikosta on varmaan kirjoitettu paljon. Oli syy nyt sitten mikätahansa, oli vahinko että yhteistyö ja ystävyys loppuivat.

Homo Garrulus kirjoitti...

Tärkeämpää kuin itse psykologia ja sen vaikutuskeinot olisi oppia ymmärtämään etenkin miehen hormooni ja kuukautiset ja energiat. Hänellä on sitä ja Freudin vanhoissa kirjoissa (suljetussa varastossa osittain) on kirjoituksia siitä, miten miehen energiat ovat kahdenlaisia mutta koska maailmassa on koko ajan ollut voimia, joille ihmiskauppa on ollut suurempi bisnis kuin oppiminen (koska ihmisiä syntyy enemmän kuin tarpeen, heitä ollaan haluttu vanhan kolonisaatio-ajattelun mukaan laskea ns. työvoimaksi eli energian antajiksi jonkun opin mukaan ja siihenhän se karkaa jos ei olla tarkkoja myös miten (vielä tänäkin päivänä) valmistellaan rasistisia diskurssia tulkitsevia työkaluja ja valmiita tulkintapohjia joiden taustalla on tämä ajattelu. Minä olen testeissä saanut niin huonon arvosanan (mikä on sairasta sillä olen terve, osaava, voimakas, luova ja kontrolloiva) mutta minun luovuuteni korreloi heille danger-danger tyyppisesti ja näin rankataan (ja ehdollistetaan) pois luovia joilla on tahdonvoimaa. Sehän sotii suuryritysten näkemykseen hiljaisesta puurtajasta, jota on helppo ostaa.

Minä olen siis vahva mutta minua testataan sairaan väärin ja tässä on oltava vanhat geneettiset alkuperät (oppivat joskus 60-70-luvulla löytämään ns. vaaralliset ihmiset ja siksi piinasivat isääni jolla oli TPSL-puolue pienviljelijöiden kannalta ja samat ihmiset, jotka häntä kiusasivat haluaisvat NYT tietysti pienviljelyä kotimaahan) ja myös minua. Minun vertani otettiin ns. puberteettitutkimuksen osalta ja kun tutkija valehteli, että oli hukannut tulokset tajusin, että tässä myytiin jotain ulkomaille joka ei ollut ihan oikein. Näin joku sai yksityistä rahaa tekemällä silti työtä meidän tutkimuksemme sisällä. Hävytöntä ja näin olen huomannut pikku hiljaa miten tämän elämän ns. oikea opetussuunnitelma menee sen virallisen taustalla tai peiton alla. Inhottavaa ja realistista.

Minä en siis ole mitenkään geneettisesti vaarallinen ja luulisi, että tämä ns. tutkijaryhmä joka silloin koko jotain heureka-ajatuksia voisivat vähän hävetä, että rupesivat ajojahtiin joihin tuli aika suuret seuraukset.
Nyt ovat kuitenkin edelleen biogenetiikan ja kaikenlaisen syväosaamisen kannalta etulyönnissä ja minä uskon, että myydään tietoa mm Aasialle jota ei käytetä tässä ja nyt mutta jonka kautta toiset kulttuurit saavat pikkuhiljaa ainutlaatuisen tietopankin meidän kulttuuristamme ja tulkintakartoista. Miksi siis tämä on mahdollista: Juu - koska eivät halua oppia, haluvat vain olla vallassa.

Mutta siis Freudin energiaopit pitäisi kaivaa esiin ja opettaa pojille, että huomaavat miksi satuttaa kun häviää (se on vain biologiaa) sillä häviäminen olisi opittava luonnolliseksi. Ja kyettävä häviämään sillä raha ei tuo onnea: rakkaus tuo.

Homo Garrulus kirjoitti...

Minä suutun tälle bloggerille: ottavat ideat ja vievät mm Naomi Kleinin kaltaiselle maailmanlaajuiselle kirjailijalle. Uskotko minun ideat ovat taas pian hänellä ja minut pidetään afrikkalaisena. Ilman uskottavuutta ja sitä mieheni mahdollisti heille!

Ripsa kirjoitti...

H.G., en muista lukeneeni näistä energia-jutuista, mutta paljon mahdollista että Freud mietiskeli niitä.

Naomi Klein ja monet muutkin käyttävät taatusti internetiä hyväkseen, mutta JOS tahtoo olla n.k. tieteellisesti pätevä niin lähteet on aina mainittava, joten en usko että kukaan aikoo ruveta väittämään sinua afrikkalaiseksi lähteeksi!

Kyllä hän ainakin kirjoissaan mainitsee lähteet ihan tarkasti. No Logo oli ensimmäinen vähän isompi yritys katsoa mitä ylikansalliset yritykset tekevät.

Anitak kirjoitti...

Joskus pari vuotta sitten tuli telkkaridokumentti Jungista. Dokkarissa kerrottiin mm. Jungin epäasiallisesta suhteesta naispotilaaseensa ja Freudin suhtatumisesta asiaan. Ajattelin silloin että tuossa taitaa olla syy välirikkoon. Eivät kaikki kestä kritiikkiä yhtä hyvin kuin Henry Miller kesti Durrellin krtiikkiä, eivät varsinkana silloin jos oma arvovalta on vaakalaudalla.

Ripsa kirjoitti...

Anita, todella niin voi ollakin, koska eikös lääkärinetiikka ylipäänsä sen kiellä? Ja eikös Jung ollut lääkäri myös?

Ylipäänsä parantajan etiikka on varmaan ollut kauan samanlainen.

Minä olen kuullut välirikosta sellaisen selityksen, tai lukenut jostain, että heidän maailmankuvansa vain yksinkertaisesti olivat hyvin erilaiset.

Ja sen vuoksi he alkoivat psykoanalyyttisessa ajattelussaan erkautua toisistaan.

Hirlii kirjoitti...

jungin ja freudin elämät ovat kuten kuolleittein ihmisten elämät eläville ovat: fiktioita faktojen valossa. vallan mainiosti jungin ajattelua ja mahdollista henkilöhahmoa on kaunokirjallisuudessa kuvannut timothy findley teoksessaan: ikuisen hämärän vaeltaja (gummerus 2000, suom. heikki salojärvi). lämpimästi suositeltava romaani, joka valottaa myös eurooppalaisuutta oikein oivallisesti.

terapeuttisia hoitomenetelmiä en olisi noin vain heittämässä laidan yli, niistä on kuitenkin runsaasti myönteisiäkin kokemuksia olemassa. etenkin lasten- ja nuorten psykoterapioista - tarvitsijoita ja tästä avusta hyötyjiäkin on.

Ripsa kirjoitti...

Hirlii, joo en heitä terapiaa pihalle.

Käsittääkseni siinä on kysymys vuorovaikutuksesta, josta voi hyvinkin olla apua ihmisille, jotka joutuvat syyttään elämään huonoissa olosuhteissa.

Mutta ilman rehellisyyttä ja avoimuutta se tuskin onnistuu.

Luullakseni terapioita on nykyään jo aikamoinen kirjo ja sairaan tai oirehtivan pitää olla tarpeeksi terve ja skarppi löytääkseen itselleen sopivan terapeutin.

Kiitos kirjavinkistä!

Homo Garrulus kirjoitti...

Minä en edes yritä olla tieteellinen mutta Naomi Klein ja moni muu suurten linjojen kirjoittaja löytävät aiheensa juuri tälläisten vaikeasti havainnollistettavien asioiden takia täältä netistä eikä niihin tarvitse olla mitään lähdettä koska eivät ole empiriä - pelkkiä hypoteesejä sillä vaikka kaikki tietävätkin eivät osaa sille tehdä enää juurikaan. Prosessit ovat jo viety hyvin pitkälle ja niissä merkitsee sanat ja käsitteet jo enemmän kuin mikään muu (lakitekstit syynataan lähinnä tahallisten virheiden tekemisen kannalta: ovat asiantuntijoita siinä uskoisin).

Ja kun asia on kerrottu ulos Naomi Kleinin kaltaisella voimalla se on pian passé. Sitten tulee uusi sukupolvi joka ei tajua tuon taivaasta mitään. Ja silti jokainen edistys on vienyt loogista kiinniottoa tai havainnollistamista entistä kauemmaksi.

Näin se menee: raha on loogisesti epäpätevä.

Ripsa kirjoitti...

Olet varmaan, H.G., oikeassa siinä että Naomi Klein on myynyt hyvin. Mutta sikäli mikäli olen häntä lukenut, tutkimukset ovat kyllä aika perinpohjaisia.

En usko että vieläkään annetaan lupaa tehdä "oikeata" tutkimusta pelkästään nettiviittein.

Paperiset kirjat ovat edelleen se oikea lähde. Mutta Naomi Kleinilla on todennäköisesti aikamoinen määrä tutkijoita leivissään, jotka tuottavat oikean tiedon.

Olen aika varma siitä että kuka nyt kirjoittaakaan sitten Kleinin esim. uusista kirjoista tai esseistä, katsoo tarkkaan, että takana on luotettavia tiedeyhteisön jäseniä.

Klein on kanadalainen, mutta englanninkielinen, joten hänellä on käytössään hirmuinen kirjavalikoima joka puolelta maailmaa.

Suomessakin aletaan vähitellen julkaista väikkäreistä lähtien tutkijatekstit englanniksi.

Homo Garrulus kirjoitti...

Ensin on katse, sitten vasta tieto.
Ensin pitää nähdä mitä voi etsiä ja minä olen niitä, jotka tuovat katseen eli mimesiksen: näkymän, ajatuksen tai hypoteesin; sitä on sen jälkeen helppo pohjustaa kaikenlaisten kenttätutkimusten osalta. Ovat siis aina perässä, post festo - joka tapauksessa ja se harmittaa.

Suomikin voisi näyttää mutta näin meille aina käy....käy....käy...
sillä meillä puuttuu systeemi ja hallinto mokomalle (Kemppisen blogia hallinoivat kuulemma monet tai niin uskovat koska se on juuri niin laajasta materiaalista).

Eikö tämä olisi tulevalle innovaatioyliopistolle?

Anonyymi kirjoitti...

Ensinnäkin. Hemingway on nero. Varsinkin ne 49 novellia. Joitakin ajattelen vieläkin, vaikka viime lukukerrasta on monta vuotta. Sekin novelli, jossa ei mitään tapahdu, kundi menee kalaan, ja tarina kertookin sodasta paluusta. Tai se junassa tapahtuva välikohtaus, jossa puhutaan linnuista. Täytyy taas lukea niitä novelleja. Miksi lukea huonoa uutta, kun voi lukea hyvää vanhaa.

Mulle tuli kyllä niin iso yökötys Jungia kohtaan, kun kuulin etiikkaluennolla äskettäin (yks tyyppi joka tekee maisterinpapereita ja tutkii hoitavien ihmisten eettistä käyttäymistä), että hän käytti joitakin naispotilaitaan seksuaalisesti hyväksi psykoterapiasessioiden aikana. Moraaliton tyyppi. Kävi mielessäni tmän bloggauksen alkupötköä lukiessa, että ehkä tässä oli syy Freudin ja Jungin välirikkoon, elikä Anitan kanssa sitten samoilla linjoilla. Vaan kuka meistä tietää totuuden?:)

Mulla on sellanen käsitys, että Hooverin aikaan liki kaikkia taiteilijoita pidettiin silmällä ja seurailtiin. Taiteilijathan on tunnetusti vasemmalle kallellaan olevaa porukkaa, noin pääsääntöisesti. Ja teiteilijoita Amerikan ulkopuolellakin seurattiin. Mm. Picassoa.
-mrs morbidi

Ripsa kirjoitti...

H.G., jaa, sinulla olisi sitten hypoteesi.

Mutta jos sinulla on hypoteesi, niin sinun pitää itsesi sitten ruveta tutkimaan asioita ja miettimään ja kirjoittamaan.

En usko että useimmilla tutkijoilla on armeijaa assistentteja siellä takana. Ei ainakaan nykyään.

Kemppisen kohdalla taas olen sitä mieltä, että kun se on Kauhavalla raukka joutunut lapsuutensa ja nuoruutensa elämään, niin sille on tullut hinku tietää kaikki kaikesta.

Kyllä Kemppinen on oikeasti monilahjakkuus niin kuin moni meistä pohjalaisista, jotka ylipäänsä ovat kovia yrittämään.

Ruu, joo, tässä ei ollut tarkoitus huutoäänestää siitä, mihin Jungin ja Freudin välirikko perustuu.

Olen aivan samaa mieltä kuin sinä ja Anita, että jos hän käytti hyväkseen potilasta, se oli anteeksiantamatonta. Sellaisia tapauksia on taatusti edelleen.

Hemingway on omassa mielessäni aika ylittämätön tarinankertoja. Aivan hyvin sen 49 ensimmäistä tarinaa voisi julistaa maailman parhaaksi kokoelmaksi.

Suomessa vastaavanlainen suhteellisen täydellisiä novelleja on kirjoittanut Hannu Salama, todella taitava tarinoitsija.

Onhan maailma tietysti väärällään hyviä tarinankertojia. Ajatteles sitäkin, kuinka vähän meillä n.k. sivistyneessä maailmassa vielä tunnetaan esimerkiksi afrikkalaisia tarinoita, vaikka heillä niitä on taatusti vaikka kuinka paljon, maailman ensimmäisillä ihmisillä!

No, tiettävästi Aisopoksen eläinsadut ovat afrikkalaista alkuperää.

Olisi korkea aika että siellä Australiassa niin pian kuin mahdollista kootaan jäljellejääneet abojen Uniajan tarinat kirjoitettuun - ja mieluusti myös piirrettyyn - muotoon.

Japanin ainujen tarinat ehdittiin pelastaa. En tiedä onko heitä enää omakielisiä olemassakaan. Se tarinakasa on kuulemma isompi kuin meidän kansanrunousarkistomme joka on jos ei maailman suurin niin ihan siellä kärjessä.

Hirmuisesti olisi työtä. Mutta ajat ovat vähän huonot tarinankertojille. Tai niiden kerääjille.

A-K.H kirjoitti...

Hoover sai kehiteltyä jonkinlaisen kollektiivisen skitsofrenian. Sitä ja eräitä muitakin maailmaa sairastuttaneita massailmiöitä voisi lähestyä jungilaisittain. New Age -nimisessä uskonnollisessa liikkeessä omaksuttiin kollektiivisen alitajunnan käsite rukousvoimana.

Psykoterapiasta saattaa olla apua. Tunnen omasta tuttavapiiristäni tapauksen, jossa terapeutin ja terapoitavan välille syntyi eroottisesti jännitteinen suhde, joka johti kahden avioliiton järkkymiseen. Erästä suomalaista psykiatria arvosteltiin takavuosikymmeninä ankarasti iian rohkeasta fyysisestä lähestymistavasta terapiatilanteessa. Muuan haastattelemani psykoterapeutti totesi, että pitkäkestoisessa hoitosuhteessa kysymys seksuaalisuudesta nousee väistämättä esille. Terveyden ja taiteellisen luovuuden keskinäisestä suhteesta hän oli kahta mieltä, joista toinen on jo tullut edellisissä kommenteissa esille, nimittäin mielen rikkinäisyyden tai muun ahdistuksen aikaansaama luomistarve. Terapeutilla oli näyttöä myös siitä, miten ahdistus lukitsee luomisvoiman ja miten lukkojen avaaminen vapauttaa ne.

A-K.H kirjoitti...

Kommenttini luonnoksesta jäi toisen kappaleen alkuun lause, joka oli tarkoitus poistaa.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, noista tapauksista näkee uutisiakin lehdissä. Usein sellaista muotoa että oikeus on hylännyt syytteen. Kun ei ole todistajia.

Jos olet seurannut jotakin tapausta läheltä, sitten ilmeisesti on niin että terapeutti käsittelee seksuaalisuutta liian konkreettisesti.

Siinä on kyllä sitten terapeutin etiikka ollut mettässä. Epäammattimaista käytöstä löytyy varmasti kaikista ammattilaisista, oli sitten ammatti mikä tahansa.

Muistaakseni kognitiivinen terapia, samoin kuin sitä ennen hahmo- ja behavioristinen terapia, syntyivät sen takia, että moni psykoanalyytikko piti Freudin (ja Jungin?) ajatuksia liian seksuaalipitoisina, i.e. mikä tahansa oire voi johtua seksielämän ongelmista.

Joka tapauksessa käsittääkseni pitkäaikaiseen analyysiin haluava voi nykyään valita monen eri suunnan kannattajista.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi, niin mikä lause piti poistaa? Että siis psykoterapiasta olisi apua vai ei? Kumpikin kai on mahdollinen tilanne, vai?

Hoover osallistui käsittääkseni muuten kaikenmoisten ihmisten jahtaamiseen, mutta FBI pantiin alunperin kasaan että mafia saataisiin kuriin.

Sitten se ilmeisesti laajeni henkilöihin kuten Ernest Hemingway. Joka tuskin palkkamurhasi ketään.

Ruu tuolla sanoi että useimmat taiteilijat ovat vasemmistolaisia, mutta en tiedä miten oli Hemingwayn laita. Espanjassa hän kyllä oli sotimassa ja kommentoimassa tasavallan puolella samoin kuin ammattiveljensä George Orwell Englannista.

Nykyään pyritään kyllä, ainakin tässä maassa, kirjoittamaan mahdollisimman yksilö-/-henkilö-/traumakeskeistä (ainakin) proosaa, että siinä on yhteiskunnan meteli jossain kaukana taustalla.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, tarkoitin, että useimmat taiteilijat ovat ajattelultaan enempi vasemmalle kallellaan kuin varsinaisesti vasemmistolaisia. Mutta tämä on vain mielikuav enkä tiedä pitääkö se paikkaansa.

Näytelmäkirjailija Milleriä Hoover jahtasi myös, ja siitähän syntyi sitten nerokas näytelmä elikä Noidankattila. Mielettömän loistelias kässäri.

Kyllä mun mielestä terapiass apitää voida käsitellä kaikkea, mutta ei kai sitä tarkoita että vahvempi saa hyväksikäyttää heikompaa elikä potilashan siinä on apua hakemassa ja lääkärin velvollisuus on auttaa eikä pahentaa tilannetta. Kyllä tämä minun mielestäni aivan selvä juttu on. Ei ole dilemmaa minkäänlaista.:) -ruu

Ripsa kirjoitti...

Ruu, olen kuullut myös tuon saman Arthur Milleriä koskevan jutun. Suomeksi näytelmän nimi on kai Noitavaino, en ole kyllä varma. Olen nähnyt sen muistaakseni jommassa kummassa Tampereen isossa teatterissa.

Ettei Miller joutunut niihin epäamerikkalaista toimintaa koskeviin kuulusteluihin 1950-luvun alkupuolella?

Hooverhan oli johdossa vielä silloin kun olin Amerikassa. Hän sai aikaan lain, jonka mukaan semmoinen ihminen voidaan tuomita, joka on ylittänyt osavaltion rajan tarkoituksenaan aiheuttaa mellakka.

Tätä käytettiinkin sitten esimerkiksi Chicago 8-oikeudenkäynneissä vv.1968-69, joissa oli kyse demokraattisen puolueen kokouksen yhteyteen tulleesta valtavasta mielenosoittajajoukosta. Kyse oli tietysti Vietnamin sodasta.

Aiheesta on kirjoittanut Norman Mailer kirjassa Armies of the Night ja siitä on tehty myös elokuva nimeltä Medium Cool, joka on ennemmin reportaashi kuin näytelmäelokuva.

Käsittääkseni laki ei ole enää voimassa.

Joo Ruu, vahvempi ei saa käyttää hyväkseen heikompaa. Siitä huolimatta sellaista tapahtuu jatkuvasti.

Homo Garrulus kirjoitti...

Hei kaikki. Minulla ei ole vintti pimeänä vaikka ehkä siltä voisi tuntua. Olen ollut blogistanissa kokeilemalla omat ajatukseni, katsomalla reaktiot ja oppiakseni uutta. Olen omasta mielestä terävöittänyt entisestään sen, minkä aikaisemminkin jo luulin ymmärtäväni ja uskoisin, että olen samalla linjalla kuten B. Brecht (eeppisyys) ja E. Levinas (eettisyys) sekä M. Buber (toiseus); jotta voisi tietää pitää kokea ja jotta voisi kokea pitää havaita (varsebli) ja jotta voisi havaita ja kokea oppiakseen tai opettaakseen pitää ymmärtää missä kohtaan tieto karkaa tai transformoituu ja miten se ei sitä tee. Näitten lisäksi tietysti valtava suo tulkinnan osalta. Sekin on osittain hahmoteltu myös teidän kauttanne.

Psykoterapialla voi vain palauttaa jotain johonkin tilaan - ei siis varsinaisesti löytää tai muuttaa mitään. Vinoutumat ovat kallistettavissa takaisin kunhan tekijällä varmasti on itsellä suora torni. Siinä on mielestäni tämän päivän onglema: kuka tahansa ei saa ruveta ns. analysoimaan ja minua oli ehtinyt aivan sairaan torvit katsoa (en pyytänyt heitä) ja kuuseen meni. Mutta samalla nämä älykääpiöt tekevät paljon pahaa kun levittävät uskomuksiaan. Siinä on suurempi vaara kansalle kuin se, että pyörivät sekaisena jonkin aikaa.

Ripsa kirjoitti...

H.G, minulla on ollut tearapiasta joskus sellainen käsitys että siinä pyritään sopeuttamaan "potilas", ihminen joka kärsii mistä ikinänsä kärsiikin, yhteiskunnan vallitseviin normeihin.

Sattumoisin luen parastaikaa Marxia, ja sieltä löytyy yhtä ja toista mielenkiintoista. Hän pohdiskeli paljon sitä, millainen olisi ihmisen VAPAA aika eli se jolloin hän saa tehdä mitä tahtoo.

Vielä enemmän utopistit sitä pohdiskelivat. Marxin ja Engelsin vaikutus oli kumminkin voimakkaampi ja saattoi johtua tilanteesta Briteissä niihin aikoihin, siis teollisen vallankumouksen loppuvaiheessa.

Lyhyttä reaalisosialismin kautta on mielenkiintoista pohtia sitä vasten.

Ai niin, siis psykoterapia. Minähän tuolla aiemmin jo sanoin että miten ihminen voi analyysi/terapiaviidakossa enää löytää sellaisen terapeutin joka ymmärtäisi tätä oireilevaa ihmistä.

Kaikki ovat sekaisin aina joskus, niin luulen.Ahdistus taitaa olla esimerkiksi tavattoman yleinen vaiva.

Ripsa kirjoitti...

H.G., piti vielä lisäämäni että B.Brecht ja M. Buber ovat hyllyssäni ja jossain vaiheessa Buberin I and Thou oli minulle hyvin tärkeä kirja.

Brechtiä tuli opiskelluksi yliopistossa ja ylioppilasteatterissa, ei kuitenkaan Helsingin, mikä on varmaan suuri synti.

Levinasia en ole tietääkseni lukenut, annapas vinkki!

Ironmistress kirjoitti...

Niponiponipo... kyseessä on Guantánamo, siis geellä. Ääntyy suunnilleen "gwan-TAA-namo". Siitä feminiini on tietysti "guantanamera". Espanjan kielessä qu voi esiintyä vain e:n ja i:n edessä.

Mutta se tunnettu laulu on itse asiassa nimeltään "La Guajira Guantanamera".

Anonyymi kirjoitti...

En ole ollut psykoterapiassa, mutta mutulla väittäisin, että terapiassa kuin terapiassa on tärkeintä millanen tyyppi siinä vastapäätä istuu. Jotkut on viksuja ja jotkut ei.

Ripsa, joo, se Millerin näytelmä syntyi juuri Hooverin jahtauksen ansiosta. Elikä saamme kiittää vainoharhaista Amerikkaa loisteliaasta kirjallisesta tuotoksesta. Lue se joskus alkuperäiskielellä. Hieno!

-ruu

Ripsa kirjoitti...

I.M, luulen että en yksinkertaisesti kuule tuota eroa. Siis gwantanamera ja quantanamera, alussa kv.

Kai suomalainen helmasynti, koska g ei ole suomalainen kirjain, vaikka ängänä esiintyykin. Q-kirjainta taas ei ole olemassakaan...

Qumran käärölöydöt= Kvumran vai Kumran, esimerkiksi. Kieli nyt ei ole kyllä espanja. Vaan? Hepreako vai aramea?

Ruu, semmonen lisäys, että vaikka Hoover oli FBI:n johtaja, niin epäamerikkalaista toimintaa johti kongressin jahtitoimikunta johtajanaan tämä kuuluisa McCarthy. Siis 50-luvulla.

J. Edgar Hoover sai sitten enemmän omaa valtaa Kennedyn kauden loppupuolella ja Nixonin aikana se riehui joka puolella.

Siltä ajalta tuo Hemingwayn murhenäytelmäkin on. Tuo postauksen alimmainen kuva on vuodelta 1960.

Homo Garrulus kirjoitti...

Ripsa: Levinas jatkaa Sartren ja eksistentialistien näkemystä eettisyydestä. Etiikan ikoni on kasvot: sotilaana voi ampua kunhan ei kasvoja näe, milloin normaali sotilas ei voi enää ampua: sen sijaan sairas ja sadistinen ampuu.

Tässä linkki:
http://www.mythosandlogos.com/Levinas.html
ovat vaikeita mutta samalla minun mieleen; luulen nimittäin että ymmärrän kun hän sanoo, että "Före kommer före än" joka on hyvä metafoora sille mitä nyt tapahtuu ns. globalisaation osalta ja merkkiteoriaa ymmärtäneenä.

Hän sanoo myös, että nainen on taustalla, se on "olla nainen". Ja minä en ottanut sitä tietenkään miessovinistisuuden osoituksena vaan eettisenä metafysiikan lakina: nainen ON taustalla eli naisen ääni tulee kuten meillä täällä blogistanissa: emme lyö emmekä ahdista vaan tulemme taustalta. Silti voimme tietysti olla johtajia ja mielipidejohtajia. Kyse on tyylistä ja halusta dominoida omien näkemystemme kautta.

Annamme mutta ei niin, että ensisijaisesti näyttäydymme. Levinas tajuaa luonteet ja niin minäkin vähäsen. Luonne on eri asia kuin laatu. Laatu on vaikea sana.

Narsismi ja miehet luontuvat siksi yhteen: naisen ei kuuluisi olla tuollainen keimaileva mielestäni. Mies ihailee naista mutta naisen naiseus on jäänyt pinnalliseksi sillä se on helpoin tapa "pyydystää mies". En itse ole millään lailla ruma, eli tämä ei ole ruman naisen puolustuspuhe.

Ylikorostunut ulkomuoto ja keimailu ja seksistisyys näyttävyytenä on oltava (pakanoiden ja) miesten keksintö lännessä. Samalla en missään nimessä haluaisi, että naisen on peitettävä burkhaan kasvonsa: se on toinen ääripää.

Ripsa kirjoitti...

Kiitos H.G.! On hirmuisen paljon lukemattomia kirjoja. Levinasin nimen olen kyllä kuullut ja todennäköisesti löydän häntä kirjastosta.

Mielenkiintoista että sattuu olemaan ihminen joka jatkaa siitä mihin Sartre lopetti, koska juuri Sartrea olen filosofeista viimeksi tutkinut. Kesken jäi, hautautui muiden projektien alle, mutta ehkä jotain jäi mieleenkin.

Täytyy katsoa linkki.

Mitä tulee tuohon naisen luonteeseen, niin saatat olla oikeassa. Tosin sitten roolit ovat kyllä kanssakäymisessä syntyviä juttuja, mutta totta on, että harvemmin täällä Blogistanissa löytyy aivan kamalan aggressiivisia naisia.

Joku voi kyllä olla vihainen aina silloin tällöin. Mutta siihen on yleensä joku syy.

Naisten laittautumista olen joskus ihmetellyt sillä lailla, että meitä vanhemmat oliot, nimittäin linnut, jotka periytyvät dinosauruksista, käyttäytyvät koristelussaan aivan eri tavalla kuin ihmiset. Siis kun on tuo parinmuodostusaika. Koiraat pullistelevat ja muuttuvat värikkäiksi, naaraat pysyvät harmaina.

Tiedä sitten onko nisäkkäissä vastaavaa jakautumista. Lidia on pikkukissaneito ja kyllä hän näytti kovasti ensimmäisen kiimansa aikana tekevän itseään tykö Allu-raukalle, joka on 18-vuotias diabeetikkovanhus. Ja steriloitu tietysti.

Sitten on tietysti yleinen teatteri mitä ihmiset pitävät yllä yleisissä tilanteissa, hymyt, katseet, kujertelu. Eläinten käyttäytymisestä on kirjoittanut paljon etologi Desmond Morris, joka on käsittääkseni ihan pätevä kertomaan esimerkiksi miksi seeproilla on raidat.

Eikä seepra pääse raidoistaan.

Homo Garrulus kirjoitti...

Eikä garru jutuistaan.

meri kirjoitti...

ripsa

tässä sulle mielenkiintoinen blogi: siinä on kissa ja kaikki.

http://peterenglund.wordpress.com/

Ripsa kirjoitti...

Garru, carry on!

Meri, kiitos, täytyypä tsekata, jos vaikka se olisi SE Peter Englund joka vihdoin viimein tunnusti että Kaarle XII oli pöhkö.

Homo Garrulus kirjoitti...

Elämässämme on paitsi luonnollinen (ja paha, todella paha) vetomus kohti narsismia, kohti psykopaattisia ja mielenhäiriöisiä johtajia joiden ainoa keino on ollut pitää muita ihmisiä instrumentteinaan. Ja kun organisaatiot ovat kasvatettu niin lopulta on ihmisiä, jotka ovat orjien instrumentteja eli hierarkiassa todella alfa, beta ja gamma -laisia kuten Aldous Huxleyn kirjassa. ICT:n uudet orjat; ykkösiä ja nollia väsäävät alkoholisoituneet ja huumeita käyttävät nuorukaiset vailla kotia ja vailla rakkautta: lapsesta saakka tuuliajoilla.

Niistä väännetään nyt hirmutyökaluja ja näitten kautta tiedetään mm minne minä kirjoitan ja kenen blogeissa käyn. Ovat tietoisia minun tietoisuudesta (tein töitä alueella, missä sattui kohdalle ja asia avautui suurena ja inhottavana ja näin tajusin jos jotain, ettei maailma ollut ollenkaan sellainen kun sen voisi luulla olevan). Minä mietin sitäkin, kun katson mitä kirjoja on kirjastossa niin 2 h myöhemmin kun haen tai aion hakea kirjaa ei enää ole hyllyssä mutta ei ole myöskään merkintää. Tämä on tapahtunut enemmän kuin kerran. Minä myös ihmettelen sitä, että lainatut kirjani yleensä pyydetään takaisin kun aika on. Vaikka olisin hakenut ihan ns. kurssikirjojen ulkopuolelta niin sitten kun olen ne lukenut ne pyydetään takaisin. Olen miettinyt käykö joku todella läpi mm kirjastotietokannat jos on halu katsoa jonkun tietyn perään?
Tätäkään ei kannata pelätä: on aikamme kuva ja terrorismi-ajojahdin takia keksitty. Ja pikkupojat haluavat olla viksuja; haluavat kokeilla niitä juttuja mitä on suunniteltukin. Niin minä olen ajatellut vaikka alussa tuntui oudolta kun ymmärsi mm hakkerointi-tapaukset omaan koneeseen. Tämä ei ole ylilyöntejä, olen vakavissani tästä.

Kunhan on. Ei minulla ole mitään peitettävää tai kummaa. Olen vain aktiivinen ja näen miten peittojen alla pedataan paljon enemmän kuin missään foorumissa.

Carry on - mutta miten? Perverssit kommunikaatiot täyttävät päiväni ja joudun miettimään missä minun pitäisi olla. Olen vahva ja paljon olisi kerrottavaa ja ehkä kirjoitettavaa mutta suurin menetys on se, ettei saa jakaa (hyvässä ja huonossa, suloisesti ns. oman peiton alla) mitään. On siis tunne siitä, että haluaisi laatua omiin arjen iloihin ja suruihin. Olen liian yksin, liian vakava ja liian eristäytynyt.

Kesti ennenkuin tajusin missä vika ja miten meidän perheessä on väkivalta se, mikä tahdistaa olemisemme (mutta se ei ole minä vaan mieheni piiloaggressiivisuus ja puhumattomuus joka pelästyttää myös lapseni). Tämä on kuitenkin arkea (ks. Raimo Mäkelä; Naamiona terve mieli).

Leonoora kirjoitti...

En muista mistä aikoinaan käsitykseni olen saanut, mutta jostakin se on jäänyt kummittelemaan, että Freudin ja Jungin tiet erosivat opillisiin, näkemyksellisiin ristiriitoihin.

Mäne ja tiiä, mikä lie lopulta totuus?

Kyllä kai paras terapeutti on luotettava, empaattinen, jotakin ihmisestä ymmärtävä pitkäaikainen ystävä. Hänen kanssaan voi setviä myös raskaita ja kuormittavia asioita, ja siten kenties pysyä jotenkin "terveiden kirjoissa"
Ja kaikkein paras terapeutti lienee ihminen itse itselleen. Se kylläkin edellyttää itsensä jonkinmoista tuntemista.

Olen miettinyt pääni puhki miksi psyykkisesti oirehtiva ihminen projosoi aina kielteisiä tunteitaan nimenomaan toisiin, itsensä ulkopuolisiin kohteisiin?
Ainakaan tuntemani mieleltään sairastuneet eivät koskaan sano ääneen, että on sitä ollut syytä itsessänikin kaltoinkohteluuni.

Kaikki syy pahaan oloon on sensijaan juopossa miehessä, kiusaavassa työkaverissa, metelöivissä ja kyttäävissä naapureissa jne.
Tätä olen pohtinut tykönäni, enkä ole päässyt puusta pitkälle.
Freud taisi selittää asiaa jossakin siten, että ihminen täten helpottaa omaa syyllisyydentunnettaan syyttämällä muita. Miten lienee?
Pohtimista silti riittää näissä asioissakin.

Ripsa kirjoitti...

Merille, ekaksi, se OLI juuri se Peter Englund joka kirjoitti Pultavan. Ruotsalaiset näköjään ihmettelevät minkä kumman takia kuuluisa kirjailija kirjoittaa blogia, ja Englund tuntuu sanovan että rentoutuakseen! Hän ei koe ahdistusta bloggaamisesta niin kuin kirjan kirjoittamisesta tuntee!

Garru, meillä on kaikilla se tämämme, muodossa tai toisessa (se "tämämme" on lainattu Pentti Saarikoskelta).

Nykyään yksinäisyys on suurin asia mikä meillä on uhkana. Aivan pienistä lapsista aikuisiin.

Minä en osaa sanoa näin matkan päästä että viekö joku tietojasi jonnekin vai ei. Echelon-vakoilukoneet ovat tietysti totta, mutta mitä ihmettä ne tavallisista ihmisistä piittaisivat?

Tämä nyt ei sentäs ole mikään -stan-valtio, jossa jokaista tarkkaillaan. Sitä paitsi sinä et kai kuitenkaan ole fundamentalistinen islamisti???

Leonoora, aivan samoin minäkin olin luullut, että se tuo Freudin ja Jungin välirikko tapahtui.

Olikohan siitä jo muinoin lukion Lehtovaaran psykologian oppikirjassa?

Noita projektioita on varmaan itsekullakin ihan arkielämässä ilman mitään fobioitakaan. Minä inhoan alakerran juoppoja, inhottaa että niiden juopuneet äänet kantautuvat ilmastointihormia myöten ylös jo tähän aikaan aamusta.

Sen lisäksi siellä luuhaa todella epämääräistä porukkaa, jotka istuvat portailla jonkun tappajakoiran kanssa ja huutelevat perään kun olen menossa kauppaan.

No, minähän tahdon työrauhaa, tietysti. Mutta koenko olevani yksinäinen, ja pelkään sen vuoksi?

Naapurit kyttäävät, yhä useamman mies on juoppo, lapset varastelevat ja särkevät pyöriä, isommat kiusaavat pienempiään.

Oikeastaan kuulostaa tutulta. Muistelen että sellainen oli pihapiiri Seinäjoen Vaasantalossa, jossa asuin 6-8-vuotiaana.

Kakaroita oli todella paljon ja naapurissa kun asui mustalaisheimoa, niin oli selvä että niiden kanssa otettiin yhteen.

Oli todella paha paikka jos sattui tapaamaan jonkun heimolaisen yksinään kadulla. Ja: lumipalloissa saattoi olla keskellä kivi.

Onneksi kellekään ei käynyt pahemmin.

Muistan myös ehdottoman kiellon että vanhemmille ei sanota mitään.

Äiti taisi ihan yhtenään sanoa suuttuessaan että jos et ole ihmisiksi niin sut viedään Törnävälle. Hullujenhuone oli se viimeisin paikka minne kukaan halusi joutua, ellei nyt tappaja joutunut Vaasan linnaan.

Homo Garrulus kirjoitti...

En ole mutta sekaannuin (liiallisen empatian johdattelemana) presidenttimme ja Esko Ahon välisiin aika monimutkaisiin krähihöihin, ja siitä alkoi sitten alamäki tai outo elämä: nyt molemmat uskovat, että minä olen sen "toisen leirin" joku vakooja kun olen vain huolestunut sekä DDR-tyyppisestä valvontatyperyydestä joka ottaa vallan ja yhtä paljon siitä ylivallasta joka tulee kun ostamalla ostaa konsulttifirmoja joiden konsultit eivät ajattele omilla aivoillaan vaan rahan avulla prässätään asioita perille. Tämä on ollut minulle helvetti koska minä näin kaikki heidän tavat sairaina. Pitäisi siis opettaa ihmisiä tekemään oman pään ja oikean mission mukaan työtä, mutta kun eivät reppanat osaa: meidän maassa ollaan tekevinään sillä kaikki ovat.
Ja se johtaa sitten tähän peiton alla menevään toiseen maailmaan, joka on sairasta sillä kansa eivät voi mitään oikeasti ymmärtääkään koska ei tuota voi ymmärtää. Mutta silti mietimme, miksi tornit ovat vinot? Siksi.

Ja minä olen vain pedagogi, joka on terve, torni on suorassa, tarve tehdä töitä suuri, elämä karkaa näitten idioottien takia aivan jonnekin ja kaiken lisäksi se tappaa meidän perheen elämää ja on tappanut. Kylläpä oli kivaa kun ihmiset keksivät miten kiusata mutta miksi minua piti kiusata? MInähän olin vain messenger boy; näin miten tietotekniikka rakentuu ja mitkä ovat tulevaisuuden skenariot kun serverit jo puhuu keskenään.

Mitään tietoturvaa ei ole niinkauan kun IP numerot ovat heille sama kuin tieto mistä minnekin menee: vaikka ei tiedetä mitä niin arvata saa.
Katkaisevat kaikki yhteydenotot; siinähän sitten jotain ns. yrität. Ja jos silti kykenenet jotain yrittää, voit olla varma, että saapuvat sitten rahoillaan ja ostavat pois pilkkahintaan. Mitään eivät jätä enää sattumalle. Psykologit ovat pihalla ja heitä käytetään tässä sodassa aivan sinne tänne. Kukaan ei pian näe mitään ja mikä on totta ja mikä on sopivaa totuutta. Mutta proffat saisi erottaa tieteenfilosofia ja politiikka;eivät sitäkään.

Pedagogiikka on politiikkaa alaistettu joka on pahan alku ja juuri.

Ripsa kirjoitti...

No joo, Garru, jos olet todella empatiseerannut johtavia poliitikkoja, niin eihän sellaisesta mitään hyvää koidu. Poliitikoista pitää pysyä kaukana! Yhteisiä asioitahan he eivät hoida, tietenkään. Paitsi ehkä jotkut poikkeusyksilöt.

Yliopistot ovat tätä nykyä rahojen siirtonappuloita. Nyt taistellaan siitä sijaitseeko Aalto-yliopisto Otaniemessä vai Helsingissä. Siinähän on aivan tarpeeksi puuhastelua.

Psykologit ovat olleet ihan pihalla vaikka kuinka kauan. Paitsi ehkä jotkut.

Pedagogian ja politiikan välisistä suhteista en kyllä uskalla sanoa yhtään mitään. Kyllä niitä suhteita varmaan on, koska olemassa ovat edelleen kunnalliset koululautakunnat.

Niihin ei tosin valita koskaan kouluasioista valistuneimpia ihmisiä, vaan niitä, jotka saavat kunnallisvaaleissa enemmän ääniä kuin jotkut muut. Kai niillä joku rankkausjärjestelmäkin on.

Homo Garrulus kirjoitti...

Minä ihmettelin sitä, että kirjoissa on kuinka pitää olla epämukava ja kuinka tulee uskaltaa jne jne ja totuus on sitten sitä, että revi ennenkuin muut, huijaa kunhan et kiinni jää, näyttele hauskaa ihmistä vaikka olet täynnä vihaa, jne jne eli kirjoista voisimme heittää tuon roskan pois ja alkaa alusta. Jos ei yhteiskunta tajua minkälaiseen kognitiiviseen dissonanssiin ihmiset ja varsinkin nuoret joudu kun tilanne on tämä mistä kirjoitat. Minua ei kiinnosta tuo valheellinen elämä mikä on ilmeisesti ainoa jäljellä oleva.
Minne siis muuttaa?

Ripsa kirjoitti...

Garru, paratiisia ei ole, eivätkä vanhemmat juuri kykene lapsia suojelemaan yli- ja alikansallisilta yrityksiltä, joiden mielestä meidän pitäisi olla kuluttajia.

Siksi minä tuon dissonanssin kaikkineen tulkitsen.

No, lukuunottamatta oikeita köyhiä, mutta heitä kai ei ole oikeasti olemassa ja leipäjonot ovat pötyä.

Iines kirjoitti...

Sarjassa elämää tärkeämmät asiat pieni havainto keskustelun ulkopuolelta:

blogisi päivittyy tiuhaan tahtiin suosikkilistallani, jopa kerran päivässä. Kun katson muka uutta pärettäsi, ei blogissa olekaan mitään, vaan se sama vanha (hyvä) päre siinä nököttää.

Onkohan tässä jokin sellainen juttu, että blogi päivittyy aina kun joku lisää kommentin?

Ripsa kirjoitti...

Iines, oli hyvä jos huomasit jonkun virheen.

Omasta mielestäni en ole rastittanut mitään kommenttikohtaa paitsi sellaisen että kaikki saavat kommentoida, mutta olen vissiin ennenkin sanonut, että olen aivan täydellisen käretöön näiren teknisten vimpaanten kans.

Täytyy tutkia, mutta mitä ihmettä sitten oikein tutkisin? Siis mistä minä näen jonkun tuommoisen päivittymisjutun?

Iines kirjoitti...

En halunnut huomauttaa virheestä, vaan ajattelin vain, että jossain blogilistalla on jokin fiba, jonka voisi poistaa. Nimittäin jokuset tilaajat kuulemma suivaantuvat siitä, että blogi päivittyy vaikkei siinä olekaan uutta kirjoitusta. Minua itseäni asia ei kiusaa, vaan katson yleensä sitten kommentteja, ellei ole uutta juttua.

Nytkin tulin tähän, kun blogisi on päivittynyt blogilistalle klo 11:49, mikäli nyt muistan oikein tuon juuri katsomani kellonajan.

Pikkujuttu sinänsä, mutta ainahan sitä toivoo, että päivittyminen merkitsisi uutta luettavaa.

Siis päivittymisen näkee blogilsitalta, jossa on aina kellonaika, kun blogi päivittyy. Kun tilaa blogeja omalle suosikkilistalleen, niin siitä päivitetty blogi nousee aina ylimmäksi omalla listalla. Ja minun listallani keikkuu aina kärjessä Ripsan blogi.

Älä ota tätä kritiikkinä, sillä mielelläänhän tänne aina kurkistaa.

Ripsa kirjoitti...

Iines, ymmärsin että kyse on blogilistasta. Mutta en käy siellä koskaan enkä ole ikinä käyttänyt sitä vaikka siellä edelleen olenkin.

Ei ole tullut poistutuksi.

Kävin juuri katsomassa kaikki sivuni asetukset, eikä niissä pitäisi kyllä olla mitään häikkää.

Luuletko että minun pitää poistua Blogilistalta? Vai mitä pitää tehdä? Ilmeisesti blogilistalla on joku virhe, itse en ole sivuillani edes käynyt, paitsi kommentoimassa, enkä ole tehnyt sivulle yhtikäs mitään tuohon aikaan mitä sanoit, vaan olen lukenut Hesaria ja järjestänyt kissoille sapuskaa.

Voiko Blogilistalle sitten jotenkin esimerkiksi valittaa? Anteeksi hirveästi, mutta minä en ymmärrä oikeasti mitä on tapahtunut.

Iines kirjoitti...

Ei mitään hätää, äläkä vaan poistu blogilistalta, sillä listan pitäisi toimia periaatteessa niin, että tilaajat näkevät siitä kätevästi, milloin blogissa on uutta luettavaa.

Itse käytän suosikkilistaa päivittäin, juuri sen vuoksi että teen lukukierroksen päivitetyissä mieliblogeissani.

En usko, että vika on sinun asetuksissasi, mutta en osaa sanoa missä se voisi olla, sillä olen itsekin tumpelo tällaisissa asioissa.

Haitta on mitätön tai korkeintaan minimaalinen. Jatka vain samaan malliin. Blogilistalle voi tietenkin halutessaan lähettää kyselun tiuhasta päivittymisestä.

Joskus muistan Anita Konkan blogissa olleen saman häikän, jota hän itse valitteli. Se johtui muistaakseni juuri siitä, että blogi päivittyi joka kerran

Ripsa kirjoitti...

Niin olikin Iines. Muistan sen nyt. Niiden nimi oli haamupäivitys.

Mutta oli hyvä että ilmoitit! En olisi muuten itse ikinä saanut tietää. Vaikka en nyt vielä ihan tajuakaan mikä blogilistan ajatus on. Tuli aikanaan liitytyksi varmaan juuri Anitan kehotuksesta. Ja taisi olla ENNEN haamupäivityksiä.

Täytyypä katsoa poistuiko se ongelma nyt, kun lisäsin jonkun kirotun syötteen sinne.

Kiva kyllä, blogilistan Tuomas vastasi heti ja käski tehdä sellaisen liikkeen. Siis EI ollut kyse omista asetuksistani, vaan blogilistan.

Ja jos se nyt ilmoittaa päivittyneensä, niin sittenhän siellä on jotain muuta vikaa.

Hirlii kirjoitti...

Findleyn kirjan esittely sekä muutamia linkkejä, blogissani.

Ripsa kirjoitti...

Kiitos!

Mukavaa ettei tarvitse vähään aikaan tapella tekniikan kanssa!

Homo Garrulus kirjoitti...

Tiukkapipoiseen uskontoon ei auta mikään muu kuin dialogi ja niin kauan kun raha suosii suoraa tietä (lineääristä matkaa) niin tiedetään että kaikki kaunis joutuu ensin hyväksykäytteyjen ja sitten roistojen käsiin.

Ripsa kirjoitti...

Tuossa oli niin tiukka lause että kestää ennen kuin tajuan mitä sanot.

Joo en toivottavasti ole vielä vaipumassa dementian horteeseen.

Tuota, mistä uskonnosta sinä puhut? Niitähän on vaikka mitä. Siis tarkoitan nyt nimeltään ja just nyt, tiukkapipoisia ihmisiä on jopa esteetikkojen joukossa. Tai kirjallisuustieteilijöiden. Tai vertailevan uskontotieteen edustajissa. Semiotiikkaan olen toistaiseksi kyllä luottanut.

En usko mihinkään. Joitain asioita tiedän, joitakin en ja jotakin vielä ehkä opinkin, saa nähdä.

Kauneus? Se kuulostaa absoluutilta, eikä sitä kai ole. Se on katsojan silmässä.

Tarkoitatko ehkä tässä tapauksessa naisten kauneutta vai ajattelun kauneutta vai kauniita muistoja?

Homo Garrulus kirjoitti...

Palataan tähän Ripsa; en enää itsekään muista mitä oikein tarkoitin (kuulostaa torvilta, mutta kesti niin kauan, ennenkuin julkaisit). Mutta tämä alue ja aihe on tärkeä sillä se on niin väärintulkittu. MInä luen Brentanoa siksi koska B oli Freudin opettaja ja myös Husserlin opettaja. On siis pahasti mennyt väärin se, miten pitää kauneutta tajuta ja se on juuri siksi, että on kaupalliselta kannalta parempi ja tehokkaampi, että usko sidotaan tiettyyn vinkkeliin (sama se mikä uskonto on takana, kyse on uskosta kielellisen kertomuksen kautta ymmärrettynä). Mutta minä mietin omaa lausettani myös; ja muistan silti, että sitä laittaessani olin jotenkin snaijannut taas jotain. Mutta nyt on kuvio aika selvä ja kyse on siis rahasta ja sen liikehdinnästä verrattuna ihmsiten kykyyn ja mahdollisuuteen ymmärtää mikä meni ja mikä tuli.

Ja pankit ovat pumpanneet ylöspäin kuten verta imevä hyönteinen, joka viides vuosi Jenkeissä erilaisten ns. kriisien sanelemana. Ihan indoktrinaatiota siis, jota pohjustettiin pitkään ja jälkeenpäin opittiin. Parannettiin ja siirryttiin kotikentältä ulospäin tekemään samat kikka kakkoset. Tästä on siis kyse; systeemin omasta mekanismista joka vie lopulta vallan oikeudenmukaisilta suoraan sadistien käsiin. Ja perässätulevien, hiljaisten puurtajien.

Mutta me, jotka näimme, kapinoimme ja haimme tiedon ja logiikan kautta ongelman - meitä mollatiin ja kiusattiin ja rikottiin hengistä.
Melkein.

Ripsa kirjoitti...

Garru, rahan valtaahan täällä eletään. Se on sitä alhaisempaa valtaa, johon ei viisauden ystävyys ylety.

Tavalliset ihmiset eivät voi valtaa valita. Se valta kun otetaan. Minusta esimerkiksi ei olisi valtaan mitenkään. En kestäisi sitä että joku olisi minun armoillani, tekisin joitakin kamalia virheitä ja ihmiset kärsisivät minun vuokseni.

Kauneuden ja harmonian soisi vallitsevan, mutta en tiedä onko ikinä niin ollut. Moraalista tulee mieleeni, Amerikasta kun puhut, 50-luvun Moraalinen Enemmistö, jota ihmettelin lujaa ja josta isä sanoi että se on pötyä.

Isä oli jonkinmoinen kotifilosofi, oli se sitä opiskellutkin, mutta pääaineena sillä oli historia ja suomi, sivuaineena latina. Niin ja historiassa etenkin arkeologia.

Isän kertomukset yliopiston opiskeluissa sytyttivät minuun semmoisen tiedonjanon, ettei se enää sitten sammunutkaan.

Mutta sellaisia yliopistoja ei enää ole.

Minä en hakenut ratkaisuja logiikan vaan ennemminkin estetiikan kautta.

Mutta tottahan on että kauneutta ei ole ilman moraalia. Moraalilla taas ei ole mitään tekemistä moralismin kanssa, niin kuin monet ihmiset ne sekoittavat.

Tempus mutantur.

Jossakin välissä sinun viestisi on ollut, koska olin välillä maalla, mutta minulla taas oli jotain häikkää bloggerin asetuksissa ja tieto siitä että olen poissa ei tainnut ihmisiä tavoittaa.

Nyt pitäisi asetusten olla OK.

Homo Garrulus kirjoitti...

Moraali on sama kuin tavat sanoo Aristoteles. Tavat määrittelevät sen, mikä katsotaan moraaliksi kulttuurissa. Missä saa vasen käsi tehdä jotain ja missä se ei saa. Jne.
Moralismi on sitä mitä suomalaiset osaavat; jahdata kanssaihmisiään kuolemaan asti. Jäkätetään, nalkutetaan, ärsyynnytään ja viedään pakkohoitoon ennennäkemättömällä tavalla; sääli vaan, että sinne menevät ne, jotka yrittävät ymmärtää tätä idiotismia.
Eivät siis ne, joiden sinne pitäisi lähettää: lahot puut.

Ne saavat lisää mandaattia.

Ripsa kirjoitti...

Garru, lahot puut kai sentään kaatuvat lahotessaan. Sairaat puut voivat olla pahempia, sairastuttavat koko metsän.

En tiedä pitääkö meidän yrittää ymmärtää mitään idiotismia. Luulisin että paras olisi vain edistää omaa ymmärrystään eri asioista ja siinä kaikki.

Puhua kirjoista, kuvista, näyttelyistä, taloista. Asioista jotka ovat kauniita.

Jätetään rumuus muille!

Homo Garrulus kirjoitti...

Se on siltä osin totta, että elämä ei siitä muutu, että kirjottaa negatiivisista asoista ja samalla tuo asenne on se, miksi kriminaaliset ryhmät lisääntyvät: koska kaunis ja ajattelultaan kaunis ei enää näe likaa (ihmiset tuomitsevat itsestä lähtöisin ja sellainen, joka on koko ajan vain sievä, puhdas, tyylikäs, pidättäytyvä) jne rupeaa olemaan rigidi eli ei enää näe elämän vivahteita ja se menee systeemiin. Ja kun jokin on mennyt systeemiin siihen ei Freud enää auta.

Kalakaan ei tiedä että ui vedessä.'

Ripsa kirjoitti...

Nii, Garru, tottakai, ihminen katsoo itsestään ja viitekehyksestään päin.

Esimerkiksi itselleni on kestänyt kyllä jo aika kauan, ennen kuin olen käsittänyt että Suomessa asuu edelleen vanhaa kunnon lumpenproletariaattia, jota amerikaksi kutsutaan nimityksellä white trash, joka on astetta kovempi nimitys.

Kaikkea ei voi hoitaa eikä ohittaa. Kaikelle ei ole hoitoa. Silloin on parempi panna silmät kiinni.

Ongelma on vain siinä että kun on ihmisiä jotka ovat uponneet tai uppoamassa, niin ei ole olemassa tahoa, joka nostaisi ylös. Hyvänä esimerkkinä n.k. sosiaalisesti sairaat, eli alkoholistit.