29.1.10

Hyvää sukua


Muistan hyvin lapsuudesta ja nuoruudesta vanhempien sukulaisten huokailuja suvun uudesta nuorestaparista. Sukuun tuleva oli selvästi joko huonoa tai hyvää sukua. En koskaan osannut kysyä, mitä tällä tarkoitettiin.

Vuoden 2009 viimeinen Tieteessä tapahtuu-lehti toikin sitten ahaa-elämyksen. Hyvä suku on kreikaksi eu=hyvä, genos=suku. Sanasta johtuu eugeniikka, joka nautti aikoinaan tieteen statuksesta, sen perustajana pidetään Marjatta Hietalan artikkelin mukaan englantilaista antropologia ja tilastotieteilijää Francis Galtonia (1822-1911). Suomeksi eugeniikka on yksinkertaisesti rotuhygienia. 

Suomalaisia aihe kiinnosti siksi että miltei hetikohta ”tutkimusten” aloittamisesta suomalaiset leimattiin alempiarvoiseen itäeurooppalaiseen rotuun. Sillä perusteella heiltä jopa evättiin pääsy Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi vuonna 1924. Tiesin tuon vuosiluvun, koska sinä vuonna isoisäni muutti jälleen kerran New Yorkiin ja kun tapasin hänet New Yorkissa 1969 ja kysyin että miksi, niin hän sanoi että suomalaisia ei sen vuoden jälkeen enää päässyt Yhdysvaltoihin. 

Kyllä isoisä tiesi etten kysynyt sitä. Tarkoitin tietenkin miksi hän lähti ja jätti vaimonsa ja kolme pientä lasta yksin kotiin.

Kanadaan kyllä pääsi, ja osa suomalaisista ilmeisesti livahti rajan yli sillä tavoin. Isoisä ei joko tiennyt tai välittänyt tietää kuulumisestaan alhaisempaan rotuun kuin englantilaiset tai vaikkapa italialaiset.

Rotuhygienian taustalla oli tietysti pelkkä rasismi. Orjuus poistettiin ensimmäiseksi Englannista ja orjalaivojen kulku Amerikkaan estettiin sieltä, mutta se ei estänyt luomasta ihmisten keskeistä arvojärjestelmää. Ilman arvojärjestelmää siirtomaiden oikeutus olisi ollut hankalaa. Valkoiset eurooppalaiset olivat nimittäin maailman korkein rotu.

Tämä tuli mieleeni kun luin aamulla Laajiksen blogia (kirjailija Jukka Laajarinne), jossa hän miettii ismien merkitystä. Hänen esimerkkinsä koskee natsismia. Aatesuunta, kansallissosialismi, tuli sittemmin tunnetuksi 1000-vuotisena valtakuntana ja juutalaisten, vasemmistolaisten ja homoseksuaalien ja muiden ei-arjalaisten annihiloijana. Kaikkia heitä paloi savuna ilmaan, myös joukko Suomen juutalaisia. Tämä siis Saksassa.

Diktatuurit eivät suosineet alempien rotujen sortajia ja tappajia ainoastaan Saksassa, Sven Lindqvist kirjoittaa rasismin historiaa kirjassaan Tappakaa ne saatanat!. Yhtenä esimerkkinä mainitaan Belgian kuningas Leopoldin henkilökohtaiseen omistukseen kuulunut Kongo, josta suomalainen dokumentaristi teki juuri leffan. Se on nähtävissä Doc-point –festareilla. Helsingissä. Kuulemma joitakin nähdään myös YLEn Teemalla.

Dokkari on suomalaisen tekemä, koska ohjaaja törmäsi tietoon suomalaisista jokilaiva-insinööreistä ja teknikoista ynnä muusta työvoimasta Belgian Kongossa (kuningas Leopoldin henkilökohtaisen omistuksen jälkeisenä aikana). Hän löysi Turun siirtolaisinstituutista yhden työntekijän muistiinpanoja ajastaan Kongossa. Elokuvasta kerrottiin tämän päivän Kultakuume-lähetyksessä, mutta valitettavasti en saanut ylös sen paremmin ohjaajan kuin suomalaissiirtolaisenkaan nimeä.

Isot syövät pienet. Tämäkin siirtolainen tuli köyhistä oloista, mutta lähti tienestien perään Afrikkaan asti. Ensin hän ei hyväksynyt mustien sortamista, tappamista ja silpomista, mutta muuttui huomaamattaan itsekin kolonialistiksi ajan kuluessa ja iloitsi neekereiden pieksemisestä lopulta.

Muistan ällistelleeni ruotsalaisia, joiden mielestä oli naurettavaa että vuoden 1912(?) Tukholman olympialaisissa Suomi kantoi omaa Finlandia-kylttiä, että mitä nuo mongolit kuvittelevat täällä tekevänsä. En ollut ennen kuullut että ruotsalaiset olivat kuvitelleet suomalaiset rodullisestikin itseään alemmiksi, sen kyllä tiesin että he pitivät suomalaisia siirtomaanaan noin 700 vuotta. Ja tulin tuntemaan pitkin nenänvarttaan katsovat riikinruotsalaiset itse 1960-luvulla Tukholman kesätöissä.

Suomen murteella ruotsia puhuvat olivat automaattisesti huonopalkkaisten ja raskaiden töiden tekijöitä. On täysin mahdollista että ruotsalaisiin oli iskostunut tieto mongoleista ja sitä myötä alemmalla älykkyystasolla olevista naapureista.

Suomi puolestaan ei ole voinut ratifioida alkuperäisasukkaiden oikeuksien sopimusta, koska se ei ole ratkaissut saamelaisten maanomistusta heidän vaatimustensa mukaisesti. Valtio vain otti ja merkitsi alueet omikseen keltään kyselemättä. Siis Suomen valtio.

Juuri kun on vietetty Darwinin juhlavuotta, niin kannattaa kiinnittää huomio sosiaalidarwinismin varhaiseen esiintymiseen kaikkialla maailmassa. Se on vaarallinen mielipidesuuntaus. Onneksi tieteilijät ovat enemmän varpaillaan nyt kuin ennen III valtakunnan syntyä.

Rotuhygienistien mielestä tervein kansanosa asui aina maalla. Talonpoikaisuus oli kansakunnan elinvoiman lähde. Kun itse olen lähtöisin talonpoikaistosta – tosin pienviljelijä-suvuista – niin kokemukseni mukaan eivät talonpojat, ne aidot ja oikeat joita vielä oli lapsuudessani, olleet läheskään aina terveitä ja täyspäisiä. Päinvastoin, kylissä saattoi olla tiukka hierarkia, niissä saattoi vallita patriarkaatti, jonka hallitus oli mielivaltainen. 

Sitä paitsi työ oli kovaa ja eliniän odote oli vielä ennen sotia paljon nykyistä alempi. Ihmiset menivät työstä rikki ennen aikojaan. Lapset kuolivat pieninä sairauksiin, joita ei ennen antibiootteja voitu hoitaa.

Voi kyllä kysyä että onko nykyisen kaltainen agri-bisnes kenellekään hintansa arvoinen juttu. Maaseudun autioituminen on valtava sosiaalis-taloudellinen tragedia, jota ei varmasti vielä edes tajuta.

Lapsena  kuulin useammissakin iltamissa kylän lausujan esittävän runon ”Kylväjä lähti kylvämään”. Talonpoikaisuus koetaan vielä kulttuurisesti sentään, vaikka runo onkin kammottavan pateettinen. Kun sen siis lukee nyt, pettyneenä kaikkeen puheeseen maa-uskosta. 




(Työnäytöksestä vanhaan malliin, kuva Valto Ensio Heikkinen)


Päivittelen silloin tällöin noita kotisivuja. Eilen kirjoitin ensimmäisen kerran (siis koskaan, ainakaan julkisesti! Tämä on kai julkista?) vähän pitempään yhdestä runokirjasta. Kestää ennen kuin pääsen kirjoista kirjoittamisessa uudestaan vauhtiin, nyt kun en enää kirjoita lehteen. Tällä kertaa kirjoitin myös sydäntäriipaisevan jeremiaadin, sekään ei kuulu tapoihini. 

Minusta on tulossa itselleni outo olento.



22 kommenttia:

Hannah kirjoitti...

Jouduin itse hiljattain tekemisiin yhden sukuhaarani kanssa. Out of a blue - voisi sanoa, koska juuri se haara oli aina ennen merkinnyt minulle sitä "huvittavan tuntematonta" aluetta. Tuntemattomuus johtui siitä, että isoisäni äidille oli käynyt ns. hassusti ja mieskin oli ihan sopimaton. Talonpoikaista sukua kun oltiin, sai tyttöparka kuulla, että tuosta kohtaa seinää on seitsemän hirttä poikki. Siitä käy äläkä taaksesi katso.

Isoisä sitten vanhoilla päivillään sanoi, että no niin, saattoivat nuo nyt sentään päivää sanoa, mutta ei se sellaista ollut, että siinä samanvertaisia olisi oltu.

Ehkä tuota taustaa vasten ymmärtää yllätykseni, kun sitten tajuan, että tuo kiellettykin suku on jotakin sukuseuran arvoista. Kuten on ollut toinenkin sukuhaara, toisen isovanhemman puolelta.

Muutaman kerran olen pakostakin joutunut miettimään, onko minulla yhtä paljon vai enemmän yhteistä naapurini kanssa kuin jonkun, joka on minulle sukua 1/64 - osaa? Ja jota en ole eläissäni tavannut?

Olisiko mahdollista, että vaikka veri kuulemma on vettä... että naapurini sittenkin todennäköisemmin pelastaisi minut hätää kärsimästä kuin tuo etäinen sukulainen. Sillä, onneksi verikostojen aika on jo ohi.

Mitä terveyteen tulee, on se kai jo biologisesti todistettu, että verenvaihto on sangen terveellistä. Paikallaan pysyminen ja naapurista naiminen taas jotain muuta.

Kirjoittamisesta vielä vähän. Sinulla on jotakin harvinaista; kyky ymmärtää kirjoitettua - niin kuin taannoinen kommenttisi juuri osoitti, vaikket ollut edes lukenut puheena ollutta. Se on jotain, mitä joku keskipohjanmaa ei noin vain voi ostaa, vaikka niin luulevatkin. Sillä tiedät tämänki, tyhmyydestä kärsii koko pää/koko yritys.

Ripsa kirjoitti...

Niin Hannah, suku on pahin.

Voi se olla myös paras, mutta silloin on kyse ystävistä jotka sattuvat olemaan sukua. Kyllä silläkin on merkitystä että on ihminen jonka on tuntenut aina.

Mutta nuo jotkut sukuhaarat ovat kyllä joko käsittämättömiä tai täysin tuntemattomia. Sukuhaarojen kesken taitaa kaikissa suvuissa ollut välienselvittelyjä, joista kärsitään vielä kolmanteen ja neljänteen polveen.

No, oikeastaan tämä irrallaan olo on juuri sitä, että Keskipohjanmaa ei osta. Ei pistele eikä satu yhtään. Aivan sama olo kuin joskus kesäisin mökillä, jolloin sai lukea koko pitäjän parhaat kirjat ihan siinä järjestyksessä kuin tykkäsi: lukevat lapset olivat kesälaitumilla, aikuiset eivät tajunneet hyvien kirjojen (varsinkinkaan runojen!) päälle. Pikkulapset tahtoivat vain karkkeja tai jätskiä.

Sitten oli vanha käsi-Olivetti Lettera, jolla naputtelin niin että naapuri tuli katsomaan onko meillä tulipalo kun sillä lailla rätisee.

Kyllä minä arvaan ja tunnen kirjat, mutta olen koko ikäni lukenut ja, öhöm, sinua vanhempi! Kiitos kehuista, otan nöyrästi vastaan, koska kyllä sinä joudut minulle vielä ankarastikin sanomaan...

Samaan aikaan kirjoitat Tunneista! Hauskaa!

Sokea kana kirjoitti...

Tuon Kongon Akseli -filmin, tarinan Akseli Leppäsestä on muuten ohjannut Jouko Aaltonen. Esityksessä tänään.

Ripsa kirjoitti...

Kiitos, SK (aina kun näen tämän lyhenteen, ihmettelen mitä Suomen kuvalehti tekee Blogistanissa!), tämmöisellä varttikuuloisella menee induktiosilmukan kanssakin kuunnellessa varsinkin nimiä ohi.

Täytyy toivoa että Akselin tarina tulee Teemalle. Siellä muistaakseni oli kyllä jokin muunmaalainen dokkari kuningas Leopoldin ajasta, joskus viime vuonna ehkä.

Silti tuo Lindqvistin kirja on kyllä aika ylittämätön. Se toimii pienoistietokirjana ja on minulla käsikirjastossa saatavilla koko ajan.

a-kh kirjoitti...

Kun Ester Toivonen valittiin 1934 miss Euroopaksi, riemuittiin Suomessa, ettei täällä sentään mitään mongoleja olla. Mitä vikaa mongoleissa?

Ripsa kirjoitti...

Joo, sitähän olisi pitänyt ihmetellä aivan ensiksi.

En usko että suomalaiset sen paremmin kuin ruotsalaisetkaan saksalaisista puhumattakaan olivat kuulleet kurkkulaulusta.

Suomalaiset taas pitivät saamelaisten joikaamista turhanaikaisena.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Kirjoitin joskus minäkin "Vaiemtakaa ne saatanat" kirjoituksen, jonka otsikon muotoilin Sven Liqvistin kirjasta: http://kivaniemi07.blogspot.com/2009/08/vaientakaa-ne-saatanat.html

Nämä eugeniikka-asiat ovat aika läheisiä minulle.

Äiti synnytti kymmenen lasta joista yksi kuoli viikon ikäisenä. Neljällä veljelläni on Fragile-x kehitysvamma. Se periytyy vain äidiltä poikalapsille. Terve mies voi olla kantaja, mutta ei siirrä sitä jälkeläisiinsä.

Me muut ollaan kai "terveitä", tutkittu ainakin on (1 di.insin, 1 opettaja, 1 muurari, minä kirvesmies ja vanhimpaan siskoon on välit poikki, mutta luulen hänen olevan eläkkeellä). Joku tohtori Markku ? otti väitöskirjaankin sisarusparvemme kehitysvammaisuuden tutkimisesta tarvittavaa materiaalia.

Kävin omaa kirjaani varten tutkimassa minäkin kehitysvammaisten veljiemme laitoselämän ajoista Hämeen maakunta-arkistossa muutamia mappeja. Eihän sieltä paljoa selvinnyt, mutta aina jotakin. Vilkuilin myös muita Perttulan keskuslaitoksen asioita 1920-luvulta lähtien ja minusta näytti siltä, kuin sieltä olisi poisteltu tietoja kun alettiin puhua sterilisaatioista vammaisten osalta.

Joskus olen ajatellut, että onkohan mahdollisesti veljistäkin joku saanut kirurgin veitsestä kiveksiinsä viillon vielä 1960-luvulla. Kolme heistä Perttulassa oli muutamia talvikausia. Siihen aikaan kun vielä ilkiöt irvailivat, että "poejat viijään Perttulaan ja salavetaan!"

Koulu oli paha paikka ainakin minulle. Jotenkin sitä tunsi olevansa alempiarvoinen kuin ne, joiden perheissä ei vammaisuutta ollut. Ja isäkin kun kulki vasemmistolaisissa saappaissa...

Ihminen on niin julma toisiaan kohtaan ja usein sen saa lapset kokea ensimmäisinä.

Viime kesänä ajoin pyörällä kongolaisen nuoren kanssa Oulujärven ympäri. Kyselin Afrikan oloista ja käytiin lävitse hänen elämäänsä, sukuaan, syitä miksi heidän perheensä joutui lähtemään pakoon ensin Ruandaan ja sieltä tänne kylmään Pohjolaan. Tästä pyöräretkestä en tainnut kummoista kirjoittaa, mutta aiemmasta pienestä kirjoitin tänne:

http://kivaniemi07.blogspot.com/2009/05/malmia-jalkojen-alla.html

Sitä minä ihmettelen, miten sekin poika jaksaa olla silti niin iloinen vaikka kaikenlaista kauheutta nuoren elämänsä aikana on saanut kokea? Vertaan omiin, ahdistaviin kokemuksiini jotka masentavat mieltä vieläkin.


Anteeksi kun noita entisiä tekstejäni tähän linkkailen, mutta kun juohtuivat mieleen kirjoituksestasi, Ripsa.

Ja kiitos, kun julkaisit ottamani kuvan noin sopivasti tekstiin osuen.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, sisarusparvi-tarinasihan oli kuin suoraa kuvitusta tuohon postaukseeni.

Postauksista tulee pitkiä kuin nälkävuosi, sen takia minullakin oli linkkejä, että ihmiset voivat lukea sitten kun ehtivät.

Täytyy lukea nuo linkit.

Kun nuo sterilisaatio-jutut tulivat esiin joskus 80-luvulla, taisi olla peräti 90-luvun alussa moni asia, niin suomalaiset alkoivat kärkkäästi osoittaa sormella ruotsalaisia ja kuinka ruotsalaiset olivat keskittyneet steriloimaan suomalaistyttöjä, jotka olivat tietysti huonommassa asemassa kuin kantaväestö.

Tosiasia on, että suomalaisia on kohdeltu aivan yhtä pahasti. Tietenkin kyse on ollut tieteen viivästymisestä ja perinnöllisyyden väärinkäsittämisestä ainakin osin. Niin kuin tuossa Tieteessä tapahtuu-lehden artikkelissa sanotaan, perinnöllisiksi sairauksiksi määriteltiin mm. maanisdepressiivisyys ja epilepsia. Kumpikaan ei sitä todistettavasti ole.

Voi olla että rotuhygienia painuu unholaan nyt kun ihmisen DNA on avattu ja ruvetaan tuntemaan viallisia geenejä.

Tottahan se on, että Suomi on ollut pitkään suljettu geenialue, tänne ei ole ainakaan joihin Suomen osiin juuri muuttanut muualta ihmisiä. Perinnöllisiä sairauksia on täällä paljon.

Niinpä lopputulemaksi tuleekin se, miten n.k. terveet suhtautuvat sairaisiin, oli sitten sairaus mitä laatua tahansa.

Tuosta kuvastasi: olen itse nähnyt tätini kävelevän kyntövakka lanteillaan kylvämässä juuri noin. Sitä ennen maa oli muokattava ja hän teki sen yksin, joskus oli joku päiväläinen auttamassa. Isoäiti oli siihen aikaan jo niin paljon vanha, että ei jaksanut enää tehdä raskaimpia töitä.

Minulla oli oma pieni vakka ja juoksin tädin vieressä . On mahtanut olla 40-luvun loppua tai 50-luvun alkua.

Kameraa ei tainnut olla koko kylällä kellään, joten ne vanhat työtavata ovat jääneet vain muistoiksi.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Epilepsia oli vuoteen 1970 avioliiton este.

Ensimmäinen vaimoni, jonka kanssa avioiduin v. 1978 oli epileptikko. Sairaus johtui yliaikaisesta synnytyksestä, ainakin niin on annettu ymmärtää. Mikä osuus lie ollut sillä, kun isä oli kovin väkivaltainen ja tuskin sitäkään yhdeksää kuukautta on nyrkiltä äiti säästynyt. Jos anoppivainaaseen oli uskominen, ja miksei olisi, niin iskut kohdistuivat usein juuri vatsan seutuun. Ja lonkatkin hänellä olivat kovin kivuliaat.

Meille syntyi kuitenkin terveet tyttölapset 1980 ja -82 ja heillä taasen on yhteensä kuusi tervettä lasta, ettei mahdolliset perinnölliset vaivat ainakaan vielä ole ilmenneet.

I:n vaimoni epilepsia paheni 1980-luvun lopulla ja 1990 hän sitten sairastui myös psyykkisesti kun aivot eivät kestäneet suurien kohtausten tuhotöitä aivosolukoissa. Eräs neurologi sanoikin, että aivoissa ikäänkuin menevät "huoneet sekaisin" ja aivosolujen kanssa tapahtuu samankaltainen ilmiö, kuin jos ryyppäisi kirkasta viinaa viikon yhteen putkeen.

Miettinyt olen, että jos ihmiselle annettaisiin opetusta elämänkumppanin valintaan, olisiko sekin eräänlaista eugeniikan harjoittamista jos sen puitteissa puhuttaisiin edellä mainitun kaltaisista sairauksista ja kuinka vaikeaa niiden kanssa eläminen on. Siis varoiteltaisiin menemästä sairaan kanssa yhteen. (Kuten ennen on varoiteltukin ihan lain puitteissa)

Jotkuthan kammoavat luonnostaan jos tietävät, että ihmisellä on jokin vakava sairaus. Minulta sellainen kammo nuorempana ilmeisesti puuttui juuri sen vuoksi, että kotona oli kehitysvammaisia ja kuuluivat luonnollisena osana elämään.

En silti ole yhtään varma siitä, onnistuiko puolison valinta "toisellakaan kierroksella" vaikka terveen kanssa sen olen aloittanutkin... tai että olenko itse ylipäätään sovelias aviomies.

---

Meilläkin kylvettiin vakasta, kuten senaikaisissa naapureissa joissa vähänkin peltoplänttejä oli. Olen itse vielä 1970-luvun alussa opetellut kuvan kaltaisesta vakasta jyviä viskelemään. Ja jos muistini ei petä, niin siitä roiskittiin myös apulannat kivikkoisille pelloillemme.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, oletko lukenut Sigmund Freudin elämänkerran? Oliver Stonen kirjassa kerrotaan Freudin harjoittelujaksosta Pariisin Salpietre-keskussairaalassa, jossa oli myös mielisairas-osasto.

Siellä olivat sekaisin dementikot, epileptikot, hysteerisiä halvauksia poteneeet ja sitten ne joita nykyään kutsutaan mielisairaiksi, eli skitsofreenikot, psykoosipotilaat (siis muutkin kuin skitsofreenikot). Käsitykset terveydestä ja sairaudesta ovat muuttuneet aikakausien myötä tavattomasti.

Ukko Freud sai kimmokkeen ruveta tutkimaan mielen sairauksia tuosta harjoittelujaksostaan. Toinen joka kertoo samasta sairaalasta on Axel Munthe kirjassa Huvila meren rannalla.

Sitten jos aattelee älykkyyttä ja sen tutkimista, eli näitä meidän älykkyysosamääriä, niin nehän ovat kulttuurisidonnaisia ne testit. Meille eurooppalaisille ne on suunniteltu, mutta eivät enää sovi afrikkalaisille tai intialaisille, koska niissä viitataan joihinkin yhteisiin kulttuurinormeihin. Esimerkiksi testien kuvallinen aineisto on juuri sellaista.

Kuulostaa aika todennäköiseltä että epilepsia saa aikaan synapsien yhdistymistä väärin, niin kuin kirjoitat. Luulisin että näin on varsinkin grand mal-kohtauksissa, joissa ihminen menee tajuttomaksi.

Epilepsian syitä on varmaan todella paljon. Aivan samoin on pieni ihme että niinkin iso osa ihmisistä on täyspäisiä ja pystyy toimimaan, käymään töissä, hoitamaan asiansa, koska ihminen on niin hirveän monimutkainen otus.

Aivoistahan meillä on tämä oma erikoisasemamme Telluksella seurausta. Aivot ovat isot verrattuna koko kroppaan.

Meillä Länsi-Suomessa kylvövakan muoto on erilainen, sen pohja on aivan tasainen. Ja kyllä, luujauhot heiteltiin aivan samoin, muistan sen hyvin, koska minusta oli värisyttävän kammottavaa että se oli luujauhoa ja kuvittelin mielelläni että varmaan juuri kylvetyllä pellolla kummittelee oikein urakalla.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, olen lukenut Peter Gayn "Freudin" (alkup englanninkielinen 1988 josta suomennos 1996 Mirja Rutanen, Otava).

Viimeksi tavailin joulukuussa tätä "Freudiani", mutta en muista kertomusta mielisairaalaharjoittelujaksosta?

Kun nyt tuosta kirjasta selailen Freudin tietä sairauksien ja psykoanalyysin, ihmisen seksuaalisuuden ynnä unien tulkintaan, ei sieltä erotu Pariisia eikä Salpietre-sairaalaa? Wien ja sen yliopisto on ollut hänen tärkein tukikohtansa koko ajan.

Englanninkäynnillään hän ihastui kovasti siihen ystävällisyyteen jota siellä kohtasi ja harkitsi jopa sinne muuttamista. Kuten sitten natsien vainoja pakoon matkustikin 1938 -kuolemaan.

Darwin on yksi jota Freud ihaili ja "Kuuden vuoden ajan 1876-1882 Freud työskenteli Brucken laboratoriossa ratkaisten ongelmia jotka tuo hänen kunnioittamansa opettaja (Ernst Brucke) hänelle asetti..."

Oliver Stonen kirjasta en tiedä? Hänhän on elokuvaohjaaja.

Kirjoitin joulukuun 6:s Freudistakin: http://kivaniemi07.blogspot.com/2009/12/freud-vuoteellani.html

Niin, minulle tärkeiden ihmisten päihin palatakseni ensimmäinen vaimoni oli hyvin älykäs ankarasta sairaudestaan huolimatta, ja hyvä ihminen muutenkin esimerkiksi lapsiaan kohtaan. Minuakin hän sieti vaikka käytin aikatavalla alkoholia, enkä malttanut pitää näppejäni erossa muistakaan naisista. Ehkä syyllisyydentunnot ovatkin siksi niin raskaita joskus kantaa...

Minua sitten alkoivat kammoksuttamaan ne kamalat kohtauksetkin vaikka en sitä muille näyttänyt. Unissani niitä vain pöyhin ja pakenin. Osasin aika hyvin kaikki ensiaputoimet hermoilematta, vaikka joskus oli tosi kiperiä tilanteita. Ehkä nämä kaikki kokemani vielä vanhuudenkynnyksellä kaatuvat röykkiöiksi mieleneteiseeni enkä enää niiden takaa sitten jaksa ulos kömpiä kuten tähän saakka...

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, joo niin onkin, Oliver on ohjaaja, mutta Irving on se elämänkertakirjuri, muistaakseni tehnyt myös Leonardo da Vincin elämänkerran ja joitakin muitakin.

Tämä on Ilkka Rekiaron suomentama 1986, alkuperäinen on ilmestynyt 1971. Ja tässä on omistettu koko luku Salpetrietre-sairaalalle ja erityisesti professori Charcot'lle joka tutki ennen kaikkea hysteriaa (jota Freud tutki itse sitten myöhemmin Wienissä). Freud saapui Pariisiin (luvun nimi on "Maalainen Pariisissa) lokakuun alussa 1885.

Onpas merkillistä että pari vuotta tämän käännöksen jälkeen ilmestyi TOINEN Freud-elämänkerta. Minulla on hämärä mielikuva siitä, että jotain kalabaliikkia käytiin Freudista tai hänen elämästään noihin aikoihin. En tiedä johtuiko se nyt Stonen kirjasta erityisesti, koska hän oli kirjoittanut kirjan jo -71. Stonen on kustantanut WSOY, ja se on aikamoinen järkäle,736 s., ynnä siinä on kirjallisuusluettelo.

Tässä kirjassa on sellaisia kohtauksia, jotka viittaisivat siihen että Stone on saanut käyttääkseen Freudin kirjeitä ja/tai päiväkirjoja.

Ensimmäisellä vaimollasi on ollut vaikea tauti, tuskin sinä siitä voit itseäsi syyttää.

Kävin läpi joitakin nettisaitteja tuosta Fragile-X-perinnöllisestä sairaudesta, joka kuulostaa aika pahalta. Sitä on tutkittu Suomessa varmaan sen takia että Suomessa on niin pieni geenikanta, koska tänne ei ole juuri muuttanut ulkopuolisia. Mutta on hyvä että sinunkin perhettäsi on tutkittu, koska sillä tavoin tietämys tuosta kromosomi-poikkeamasta etenee.

Ei kestä kauan ennen kuin perinnöllisiin tauteihin tulee geeni-hoitoja, mikä on minusta positiviista. Olen oikeastaan ihmetellyt hysteriaa, mikä on levinnyt geenitutkimuksesta, koska en usko että kukaan tosissaan uskoo ihmisiä kloonattavan tulevaisuudessa.

Sen sijaan perinnölliset taudit ovat sellaisia, joihin ei ole ollut minkäänvaltakunnan hoitoa aikaisemmin.

Sen käsityksen sain, että Oulun yliopisto on se keskus jossa tätätkin perinnöllistä kromosomimutaatiota tutkitaan, taitaa olla maailman huippua biokemiassa se yliopisto.

Sokea kana kirjoitti...

Kongosta, rasismista ja suomalaisista puheenollen -
tällaistakin on tulossa: http://www.kiasma.fi/index.php?id=2406 .

Ripsa kirjoitti...

Sk, jopas nyt. Onko tuo nyt tottakaan, että Hertta Kuusinen ja Olavi Paavolainen olisivat päätyneet Kongoon? Ei siitä ainakaan ollut Martti Kurjensaaren elämänkertakirjassa Loistava Olavi Paavolainen, eikä myöskään Hertta Kuusisen kirjeissä Olavi Paavolaiselle, joka käsitteli noiden kahden suhdetta.

Olisiko nyt käsikirjoittajilla ollut omia ajatuksia? Että JOS nämä kaksi olisivat päätyneet sinne, NIIN? Sen käsityksen sain, että sodan jälkeen Paavolainen masentui masentumistaan ja alkoi juoda. Olisiko hän jaksanut raahata itsensä vielä Kongoon?

Mitä sitä paitsi Suomi olisi ollut sieltä vailla, timanttejako?

Kerrassaan merkillinen juttu!

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Juha Mustaoja on ottanut Kuusisen ja Paavolaisen nimiensä vuoksi fiktiiviseen käsikirjoitukseen. Ei tuo historiallinen fakta voi olla.

Hauska kyllä kuvitella Olavi kannonnenään synkisetelemään Kongojoen rantaan ja moskiittoja kaulaltaan läiskimään samaan aikaan kun joukkueteltan ovelta viidakon laidasta kuuluu Hertan kiivas pajatus...

Ripsa kirjoitti...

SK ja Valto Ensio, sitähän minäkin. Aika hassua että joku on ottanut nuo kaksi "raukkaa" sankaritarinaan...

Ei se nyt kauhean koominenkaan voi olla, jos kyse on Kongosta.Tästä Mustaojasta en kyllä ole kuullut ennen ollenkaan. Voihan se olla tietysti kovakin tekijä ja minä nyt asun periferiassa!

Leonoora kirjoitti...

Ripsa
Lueskelin noita mielenkiintoisia artikkeleitasi. Kiitos!

Onko sinullakin ruskeat silmät?
Kuvassasi silmäsi ainakin näyttävät tummilta.
Se on eräs näitä periytyviä ominaisuuksia. Minä olen perinyt värin äitini suvulta.
Jännä juttu, että siskoni on sinisilmäinen,( :)! ) mutta niin on isäni puoleinen suku.

Poikani entisellä tyttöystävällä on sisar, jolla on hyvin harvinainen sairaus. Diagnostista nimeä en kyllä muista, mutta kymmenisen vuotta sitten samaa rappeutumissairautta taisi olla sillä hetkellä vain viisi maassamme.

Ripsa kirjoitti...

Noora! Moni mustalainen on tervehtinyt minua nuorempana silmien vuoksi. Että hai, sie oot meikäläisii! Jouduin pyytämään heitä katsomaan lähempää. Silmät ovat hyvin tumman siniset.

Isännällä on ruskeat silmät. Poijan silmät olivat ensin siniset, sitten ruskeat ja nyt ne ovat vihreät. Ensimmäinen tapaus josta minä olen ikinä kuullut että vaihtaa väriä kaksi kertaa.

Ruskea ei välttämättä ole dominoiva väri, m.o.t.!

Suomi on täynnä noita periytyviä sairauksia. Eli kyllä minä soisin geeniteknologian niiden osalta kehittyvän.

Leonoora kirjoitti...

Ripsa

Uutta minulle tuo tieto silmien värin vaihtumisesta, mutta en ole mitenkään perehtynyt asiaan sen kummemmin.

Geeniteknologia lienee oiva apu, mutta valitettavasti sekään ei taida aivan kaikkea selittää, tai tuoda parannusta joka sairauteen?

Ripsa kirjoitti...

Joo Noora, ehkä ei kaikkeen ja ehkä ei ihan heti, mutta kun aattelen yhtä yksityiskohtaa, toista miespuolista kummisetää joka minulla oli ollut kun kastoivat luterilaiseen kirkkoon, niin ehti kuolla ennen kuin tapasin hänet.

Ja mihin? Tubiin meni. Kaiken huipuksi lääkäri oli tehnyt väärän diagnoosin, kun mies valitti pahoinvointia ja vatsaansa.

Tautihan on nyt hoidettavissa lääkkeillä kokonaan. Ei kai se geenilääke ole sen kummempi, korjataan ruumiin tasapainoa tarpeen mukaan.

Se sensijaan on synti ja häpiä että III maailman lapsetkin vielä kuolevat tubiin, koska mailla ei ole rahaa ostaa lääkkeitä.

Tarkoitan että meillä on edennyt tiede viime vuosisadalla varmaan hurjemmin harppauksin kuin ikinä, ja sentään suuri osa on ollut ihmisiä hyödyttäviä asioita.

Aseista jos päästäisiin eroon ja sodista, niin maailma alkaisi näyttää asuttavalta paikalta.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa. Kun täällä tulin maninneeksi omista sairauksienkokemuksistani, niin alkoi pieni kertomus elää päässäni. Sain sen päivällä kirjoitettua valmiiksi blogiini, että jos kiinnostaa, niin lukaise.

Elä järkyty, vaikka siitä varmaan vaistoaa, että vieläkin mieli kääntyy nurin vaikka aihetta olen käsitellyt aiak paljon eri kulmista.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, lupaan lukea! Olen minä kyllä kaikenlaista elämäni aikana lukenut... Ilmoitan jos oikein järkytyn.