Hyvää sukua

Muistan hyvin lapsuudesta ja nuoruudesta vanhempien sukulaisten huokailuja suvun uudesta nuorestaparista. Sukuun tuleva oli selvästi joko huonoa tai hyvää sukua. En koskaan osannut kysyä, mitä tällä tarkoitettiin.

Vuoden 2009 viimeinen Tieteessä tapahtuu-lehti toikin sitten ahaa-elämyksen. Hyvä suku on kreikaksi eu=hyvä, genos=suku. Sanasta johtuu eugeniikka, joka nautti aikoinaan tieteen statuksesta, sen perustajana pidetään Marjatta Hietalan artikkelin mukaan englantilaista antropologia ja tilastotieteilijää Francis Galtonia (1822-1911). Suomeksi eugeniikka on yksinkertaisesti rotuhygienia. 

Suomalaisia aihe kiinnosti siksi että miltei hetikohta ”tutkimusten” aloittamisesta suomalaiset leimattiin alempiarvoiseen itäeurooppalaiseen rotuun. Sillä perusteella heiltä jopa evättiin pääsy Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi vuonna 1924. Tiesin tuon vuosiluvun, koska sinä vuonna isoisäni muutti jälleen kerran New Yorkiin ja kun tapasin hänet New Yorkissa 1969 ja kysyin että miksi, niin hän sanoi että suomalaisia ei sen vuoden jälkeen enää päässyt Yhdysvaltoihin. 

Kyllä isoisä tiesi etten kysynyt sitä. Tarkoitin tietenkin miksi hän lähti ja jätti vaimonsa ja kolme pientä lasta yksin kotiin.

Kanadaan kyllä pääsi, ja osa suomalaisista ilmeisesti livahti rajan yli sillä tavoin. Isoisä ei joko tiennyt tai välittänyt tietää kuulumisestaan alhaisempaan rotuun kuin englantilaiset tai vaikkapa italialaiset.

Rotuhygienian taustalla oli tietysti pelkkä rasismi. Orjuus poistettiin ensimmäiseksi Englannista ja orjalaivojen kulku Amerikkaan estettiin sieltä, mutta se ei estänyt luomasta ihmisten keskeistä arvojärjestelmää. Ilman arvojärjestelmää siirtomaiden oikeutus olisi ollut hankalaa. Valkoiset eurooppalaiset olivat nimittäin maailman korkein rotu.

Tämä tuli mieleeni kun luin aamulla Laajiksen blogia (kirjailija Jukka Laajarinne), jossa hän miettii ismien merkitystä. Hänen esimerkkinsä koskee natsismia. Aatesuunta, kansallissosialismi, tuli sittemmin tunnetuksi 1000-vuotisena valtakuntana ja juutalaisten, vasemmistolaisten ja homoseksuaalien ja muiden ei-arjalaisten annihiloijana. Kaikkia heitä paloi savuna ilmaan, myös joukko Suomen juutalaisia. Tämä siis Saksassa.

Diktatuurit eivät suosineet alempien rotujen sortajia ja tappajia ainoastaan Saksassa, Sven Lindqvist kirjoittaa rasismin historiaa kirjassaan Tappakaa ne saatanat!. Yhtenä esimerkkinä mainitaan Belgian kuningas Leopoldin henkilökohtaiseen omistukseen kuulunut Kongo, josta suomalainen dokumentaristi teki juuri leffan. Se on nähtävissä Doc-point –festareilla. Helsingissä. Kuulemma joitakin nähdään myös YLEn Teemalla.

Dokkari on suomalaisen tekemä, koska ohjaaja törmäsi tietoon suomalaisista jokilaiva-insinööreistä ja teknikoista ynnä muusta työvoimasta Belgian Kongossa (kuningas Leopoldin henkilökohtaisen omistuksen jälkeisenä aikana). Hän löysi Turun siirtolaisinstituutista yhden työntekijän muistiinpanoja ajastaan Kongossa. Elokuvasta kerrottiin tämän päivän Kultakuume-lähetyksessä, mutta valitettavasti en saanut ylös sen paremmin ohjaajan kuin suomalaissiirtolaisenkaan nimeä.

Isot syövät pienet. Tämäkin siirtolainen tuli köyhistä oloista, mutta lähti tienestien perään Afrikkaan asti. Ensin hän ei hyväksynyt mustien sortamista, tappamista ja silpomista, mutta muuttui huomaamattaan itsekin kolonialistiksi ajan kuluessa ja iloitsi neekereiden pieksemisestä lopulta.

Muistan ällistelleeni ruotsalaisia, joiden mielestä oli naurettavaa että vuoden 1912(?) Tukholman olympialaisissa Suomi kantoi omaa Finlandia-kylttiä, että mitä nuo mongolit kuvittelevat täällä tekevänsä. En ollut ennen kuullut että ruotsalaiset olivat kuvitelleet suomalaiset rodullisestikin itseään alemmiksi, sen kyllä tiesin että he pitivät suomalaisia siirtomaanaan noin 700 vuotta. Ja tulin tuntemaan pitkin nenänvarttaan katsovat riikinruotsalaiset itse 1960-luvulla Tukholman kesätöissä.

Suomen murteella ruotsia puhuvat olivat automaattisesti huonopalkkaisten ja raskaiden töiden tekijöitä. On täysin mahdollista että ruotsalaisiin oli iskostunut tieto mongoleista ja sitä myötä alemmalla älykkyystasolla olevista naapureista.

Suomi puolestaan ei ole voinut ratifioida alkuperäisasukkaiden oikeuksien sopimusta, koska se ei ole ratkaissut saamelaisten maanomistusta heidän vaatimustensa mukaisesti. Valtio vain otti ja merkitsi alueet omikseen keltään kyselemättä. Siis Suomen valtio.

Juuri kun on vietetty Darwinin juhlavuotta, niin kannattaa kiinnittää huomio sosiaalidarwinismin varhaiseen esiintymiseen kaikkialla maailmassa. Se on vaarallinen mielipidesuuntaus. Onneksi tieteilijät ovat enemmän varpaillaan nyt kuin ennen III valtakunnan syntyä.

Rotuhygienistien mielestä tervein kansanosa asui aina maalla. Talonpoikaisuus oli kansakunnan elinvoiman lähde. Kun itse olen lähtöisin talonpoikaistosta – tosin pienviljelijä-suvuista – niin kokemukseni mukaan eivät talonpojat, ne aidot ja oikeat joita vielä oli lapsuudessani, olleet läheskään aina terveitä ja täyspäisiä. Päinvastoin, kylissä saattoi olla tiukka hierarkia, niissä saattoi vallita patriarkaatti, jonka hallitus oli mielivaltainen. 

Sitä paitsi työ oli kovaa ja eliniän odote oli vielä ennen sotia paljon nykyistä alempi. Ihmiset menivät työstä rikki ennen aikojaan. Lapset kuolivat pieninä sairauksiin, joita ei ennen antibiootteja voitu hoitaa.

Voi kyllä kysyä että onko nykyisen kaltainen agri-bisnes kenellekään hintansa arvoinen juttu. Maaseudun autioituminen on valtava sosiaalis-taloudellinen tragedia, jota ei varmasti vielä edes tajuta.

Lapsena  kuulin useammissakin iltamissa kylän lausujan esittävän runon ”Kylväjä lähti kylvämään”. Talonpoikaisuus koetaan vielä kulttuurisesti sentään, vaikka runo onkin kammottavan pateettinen. Kun sen siis lukee nyt, pettyneenä kaikkeen puheeseen maa-uskosta. 

(Työnäytöksestä vanhaan malliin, kuva Valto Ensio Heikkinen)

Päivittelen silloin tällöin noita kotisivuja. Eilen kirjoitin ensimmäisen kerran (siis koskaan, ainakaan julkisesti! Tämä on kai julkista?) vähän pitempään yhdestä runokirjasta. Kestää ennen kuin pääsen kirjoista kirjoittamisessa uudestaan vauhtiin, nyt kun en enää kirjoita lehteen. Tällä kertaa kirjoitin myös sydäntäriipaisevan jeremiaadin, sekään ei kuulu tapoihini. 

Minusta on tulossa itselleni outo olento.