Kissanhiekka oli lopussa uudenvuodenpäivänä. Suomessa on alkanut niin jumalaton meno, että pikkukaupat ovat auki aamusta iltaan. Kirkot protestoivat aivan vähän, vähän niin kuin ammatin puolesta, että pyhitettäköön lepopäivä.
En tiedä miksi meidän pitäisi pyhittää yhtään mitään. Jokainen asia on pyhä tai epäpyhä jos se sellaiseksi nimetään, myös kaikenlaiset lepopäivät. Sattuneesta syystä olen asiaa miettinyt.
Täällä on talvi, lunta on enemmän kuin koskaan sen 12 vuoden aikana kun täällä on asuttu. Pakkasta on sähkötornin mittarissa -14 astetta ja tuntuu että on tulossa kylmempää.
Olen ollut jo viikon kahden verran huolissani siitä, että talitintit eivät ole näyttäytyneet. Mutta näin kylmää ja lumistakaan ei ole ollut ainakaan yli kymmeneen vuoteen. Eivät kai ne ole kuolleet?
Talitinteista oli vuosia sitten tutkimus Scientific Americanissa. Lintulaji on näitä napapiirin lajeja, samoja Siperiassa, Suomessa ja Alaskassa. Muistaakseni tämä keltapäinen tapaus on nimeltään yksinkertaisesti ”tilt” englanniksi.
Se on yksi älykkäimmistä pikkulinnuista. Se hakkaa mennen tullen hirmuista meteliä ja touhua pitävän oravan kerätessään talvivarastoa. Se myös muistaa missä siemenet ja jyvät ovat. Lintututkijat tulivat siihen tulokseen, että se yksinkertaisesti käyttää muistiinpanemiseen kumpaakin silmäänsä. Panee jyvän puun kaarnan alle tai muuhun koloon, katsoo paikkaa ensin toisella ja sitten toisella silmällä ikään kuin arvioisi että onko tämä nyt hyvä piilo, etteivät muut linnut huomaa sitä. Kääntelee päätään vähän aikaa ja pyrähtää pois.
Mutta ei sen tarvitse miettiä, silmät vain yhdessä syöttävät aivoihin avaruusgeometrisen kuvan siitä missä paikka sijaitsee ja se on sillä tallennettu. Eläimiä sen paremmin kuin ihmisiäkään ei voi selittää tarinoimalla vaan miettimällä sitä, miten aivojen muisti toimii.
Orava sen sijaan touhuaa ja tohisee – ja unohtaa piilopaikan saman tien, vaikka sillä on kaksi eteenpäin katsovaa silmää.
Kun lähdin hakemaan kissanhiekkaa, niin päätin tarkistaa takapihan talipallotilanteen. Pallojen syömistä ei paljolta lumelta voinut ylös asti nähdä, joten piti mennä tarpomaan hankeen. Nyt palelee varpaita.
Putosin polvilleni, kaaduin ja mätkähdin pitkin pituuttani. Olin arvellut että kun välillä oli lauhempaa niin aurausauto (sellainen pieni koppakuoriaisen näköinen vehje, joka pitää hirveää ääntä) olisi puskiessaan saanut kestävän pinnan tien reunaan mutta kaikkea muuta. Koko syvyydeltä pelkkää hötöä!
Ensimmäisessä puussa pallot olivat miltei koskemattomat. Eivät edes varikset tai harakat olleet onnistuneet pihistämään palloja. Ehkä niiden nokkaan koski kylmyys? Lintuja pitäisi opetella paljon enemmän.
Linnut ovat vanhoja eläimiä, perimältään ainoita jäljellä olevia liskoja. Muistelen että jossakin Etelä-Amerikassa olisi löydetty lentoliskon fossiileja joissa siivenväli olisi jopa yli kolmimetrinen ellei neljä. Eikä kaikkia fossiileja taatusti ole vielä löydetty.
Niiden on täytynyt lähteä lentoon samalla tavoin kuin nykyiset albatrossit lähtevät: vuoden harjalta, ne vain avaavat kolmioksi taitellut siipensä ja antautuvat ilmavirran vietäviksi.
Liitelevät.
Tähän yhteyteen kuuluisi tietysti Fleetwood Mac’n tunnetuin kappale eli Albatros. En osaa liittää sitä tähän mutta ainakin tällainen osoite löytyi. Muistan kun olen kuunnellut ja tanssinut sitä vuosikymmeniä sitten ja tanssista tuli liitelyn tunne. En minä Isadora Duncan kuvitellut olevani, kunhan eläydyin.
Mutta nyt kun kissat ovat varustetut ja muutama päivä sen suhteen pelastettu, voin ruveta ajattelemaan taas nukkumista. Talvi on unien näkemisen aikaa. Talvella ne ovat värikkäämpiä kuin muulloin. Sen täytyy johtua harmaan eri sävyistä koostuvasta maisemista.
Luulen että Lidiakin pitää unien katsomisesta, ja näyttää sanovan fotarille että älä jaksa (kuvat Ilmari Ackley):
Ruumis muistaa tuiskahduksen lumeen, myös kengän sisällä sulavan lumen kipunoivan kylmyyden. Se tapahtui säännöllisesti hiihtäessä ison Kirkkoharjun laduilla, ja usein suksi katkesi ja kotiin tullessa olivat kaikki vaatteet jo jäässä.
Isän silmän pilkkeestä näkyi että hän oli salaa ylpeä rämäpäisestä tyttärestään, vaikka ääneensä valittelikin että vien hänet perikatoon katkomalla kaikki sukseni.
Muistan hyvin lumiset talvet juuri joululomien tienoilla, koska yleensä olin kasvanut niin paljon että sain vähän pitemmät uudet sukset joululahjaksi. Muut lahjat olivat kirjoja. Saatoin hiihtää pitkälle pimeään. Ei ollut valaistuja latuja, mutta olen varma siitä että tähdet valaisivat, koska en huomannut koskaan pimeää.
Tai ehkä lumi hohti puhtaampana kuin nykyään. Tai ehkä hämäräsokeuteni ei ollut vielä puhjennut.
Hyvää uutta vuotta sinulle. Leolle ja kissoille!
VastaaPoistaNinnillä oli stressaava uudenvuoden aattoilta. Talon esimurrosikäiset pojat saivat päähänsä pistää postiluukusta paukun, joka kuulosti Ninnin korvissa pommilta. Se sai paniikkikohtauksen. Onneksi olin kotona ja sain sen rauhoittumaan. Tässä talossa on muutama noin 11-12-vuotias poika, he ja heidän kaverinsa liikkuvat jenginä ja hölmöilevät yhdessä. Yksinään ne ovat ihan mukavia kavereita. Mutta kun he ovat yhdessä, niin järki katoaa. Muistan omasta nuoruudestani, että kävi sekä pojille että tytöille.
Ninni kirjoitti, eli minä olin kirjuri, pojille viestin talon ilmoitustaululle että eivät tekisi sellaita enää kellekään kissalle ja koiralle. Ninni laittoi kuvansakin viestiin, että pojat näkisivät miten pieni, säikähtynyt kissa se on.
Ehdottomasti samaa teille kummallekin!
VastaaPoistaEn ole juuri ajatellut uuttavuotta, kun siinä oli tänä vuonna lievästi hankala sivujuonne. Ei ollut edes shampanjaa.
Esimurrosikäisten kanssa täälläkin jouduttiin taistelemaan joskus kymmenisen vuotta sitten, nyt ovat muuttaneet pois, ja ehkä rauhoittuneet. Kissoja silittivät kyllä kun olivat yksistään liikkeellä, ryhmässä kun kulkivat eivät olleet huomaavinaan.
Ehkä hellyys on vaarallinen juttu senikäisille!
Täällä oli suhteellisen rauhallinen aattoilta, ei niin sodan tuntua kuin vielä viime vuonna.
Ninni-raukka! Toivottavasti se lohduttautuu sinun kanssasi ja luottaa!
Kotisivustosi on näköjään muuttunut, nyt se on jo vallan houkuttelevan näköinen.
VastaaPoistaUudelle vuodelle menestystä ja uusia yhteyksiä, eihän se ainoa lehti ole, se Keskipohjanmaakaan.
HannaH, joo on se varmaan kotisivusto houkutteleva, ainakin minä olen varsinaisen räjähtäneen itteni näköinen...
VastaaPoistaJouduin muuttamaan sen, koska Windows lopetti verkkotyöskentelynsä kokonaan ja vanha systeemi ei siis enää toiminut. Huomasin että Anita (ed. kommentoija) on ottanut myös Googlen avukseen.
Eihän Keskipohjanmaa ole ainut lehti, mutta lehdille on tässä maassa yhteistä se että friikut irtisanotaan. Eli on suhteellisen varma että kun 1500 merkkiin tyytyviä nuoria medianomeja vai miksi he sitten itseään kutsuvatkin, on laumoittain liikenteessä myös, niin eihän mistään tule mitään. Nuoret ehkä myös helpommin suostuvat helppotajuisen hömppäkritiikin kirjoittamiseen. Olen minä sitäkin lukenut.
Friikut saavat vähiten rahaa ja ovat köyhimpiä. Ne joilla ennestään on vakituinen tai edes puoleksi semmoinen työpaikka saavat sen pitää.
No taitaa lässähtää Kritiikkiportti saman tien. Tarkoitus oli ollut että mahdollisimman laaja otos suomalaisesta kritiikistä olisi esillä.
Tämä on, HannaH, luokkayhteiskunta eikä mitään sen kummempaa.
Ripsa
VastaaPoistaHyvä kirjoitus, ja myös kiintoisat linkit.
Olin eilen hautajaisissa, ja taas jälleen kerran mietin, miten joku saattaa niin varmana kertoa tuonpuoleisista oloista, joista kukaan ei todellakaan tiedä mitään.
Josta kukaan ei ole tullut kertomaan mitään.
Pahalta tuntuu, etten sanoisi suoranainen valehtelu. Mutta uskon asioiksihan näitä kutsutaankin. Ja jollakin ihmisen pitää lohduttautua niin omien kärsimysten kuin lopullisten jäähyväisten kyseessä ollen.
Päivän täkäläisessä aviisissa oli tieto, että maassamme on rekisteröityjä uskonnollisia yhdistyksiä 352.
Perinteisten yhteisöjen lisäksi eniten on tullut uusia karismaattisiksi nimetystä liikkeestä, toiseksi islamilaisia- ja seuraavaksi, bahailaista-uskoa edustavia yhteisöjä.
Budhalaisia, hindulaisia ja sikhien uskontokuntiakin on yhteensä maassamme muutamia.
Mitä kissanhiekkaa sinä ja (Anita) käytätte? Äkkiseltään en heti muista, mitä eniten omalle kissalle ostin, mutta äidin kissalle on ostettu jo vuosia "kidehiekkaa", vai mitä kristalli-semmoista se on? Kallista joka tapauksessa. Yksi neljän litran pussi maksaa jotain 5 euroo. Kestää Pekalla ehkä n. viikon, sitten on jo vaihdettava laatikon pohjan märkyyden vuoksi.
Olen kiellosta huolimatta pitänyt parvekkella pienessa astiassa auringonkukansiemeniä.
Tänään taas, pitkästä aikaa tintit tulivat nappamaan jyviäni.
Nostelivat pieniä jalkojaan kaiteella kylmissään. Voi että se sattui taas äireen syrämeen! Että tuo luonto-äitee voi olla julma, kun sille päälle sattuu, pienimmilleenkin!
Pakkasta yli -25 tänään sunnuntaina iltapäivällä!
Noora, minä olen puolen elämääni taistellut uskonnottomien oikeuksien puolesta eivätkä ne ole vieläkään toteutuneet.
VastaaPoistaTarkoitan esimerkiksi sitä, että kirkolle eivät kirkkoon kuuluvien kymmennykset riitä, vaan valtio jakaa ylimääräistä mm. arvonlisäverosta, jota joudun jok'ikisestä mehulitrastani ja näkkileipäpaketistani maksamaan. Se harmittaa ihan oikeasti, minusta se on rosvousta.
Sen lisäksi kirkko myy kalliilla hinnalla hautapaikkoja uskonnottomille, kun hautauksen pitäisi ehdottomasti olla kunnallista. Tai valtiollista.
En ole nimenomaisesti tahtonut maksaa millekään uskontokunnalle penniäkään. Isän oli opettajanvirkansa vuoksi pakko aikoinaan kuulua kirkkoon, sekin oli mielestäni väärin.
Mutta Enqvist kirjoittaa kyllä hyvin.
Muistaakseni Anita ainakin ennen käytti sitä sellaista valkoista kidehiekkaa. Mutta luulen että kissoille on tärkeää että ne saavat käyttää koko ajan samanlaista hiekkaa. Allulle ei kidehiekka kelvannut, kun kerran kokeilin, piti panna juoksuksi ja hakea sitä vanhaa uudestaan.
Kissat ovat aika tavalla tapoihinsa piintyneitä otuksia. Ja Allu täyttää keväällä 20 vuotta, joka taitaa olla jotain 95 tai sinne päin ihmisvuosissa. Kun sillä on diabetes, niin laatikko myös täyttyy nopeasti insuliinipiikeistä huolimatta...
No meillä otti ja lauhtui. Sataa lunta ja pakkasta on enää -5 astetta. Taidan lähteä tuulettamaan lukinseittejä aivoistani! 25 astetta olisi hirmuinen kylmyys täällä, koska ilma on kosteampaa kuin siellä.
Oih noita kissoja.
VastaaPoistaMuistista sellainen kiinnostava, àskettàin kuulemani seikka, ettà tutkimusten mukaan musiikkimuisti on niità atavistisimpia; dementikot muistavat musiikin, vaikkeivat muuta muistaisikaan. Musiikki kun painuu suoraan sinne syviin kerroksiin aivoissa, "tunnekerroksiin".
Sari, ota sinäkin uuden vuoden kunniaksi sivullesi kuvia Maijasta! Tämä Lidia on ollut meillä vähän yli vuoden, löytökissa ja oli vähän surkeassa kunnossa silloin.
VastaaPoistaVasta nyt siitä alkaa tulla sylikissa.
Tuo oli kiinnostava tuo musiikkitieto.
Jos aattelee asiaa evoluution kannalta (tämä on pelkkää omaa hypoteesiani) niin oli sellainen tieto jokin aika sitten että neandertalilaisilla olisi ollut luusta tehtyjä huiluja. Joku sen ampui alas, mutta varmaa tietoa on hankala saada ehkä.
Mutta ehkä on yleisinhimillistä että äidit laulavat vauvoilleen ja vauvat oppivat musiikin ensin. Semiootikot ovat sitä mieltä, että musiikki ja matematiikka ovat kieliä. Tai siis kielen variantteja tai toisin päin.
Jospa siis kielet ovat musiikkia ja matematiikkaa?
MIKÄ se Econ kirja oli jota luit? Kiinnosti.
Höhö, ks. sivu 15: http://www.h-y.fi/hk/hk2009/sisalto_09_05.html
VastaaPoistaOn tämä kun täytyy tämmöisen nuorekkaan puolustella lepopäivän viettoa... Mitähän maksaisi luterilaisen hautapaikka uskonnottomien hauutumaalla? Höhö. Varmaan ilmatteeksi lahjoisivat... Ovat niin avaramielisiä.
Meidän Klaara ei kovin säikkynyt raketteja, vähän kyllä.
Eikös se ollut niin, Sami, että se oli Klaara-herra? Lidia on nuori neiti tai rouva, ja toinen kissa on Allu-vanhus, isäntä. Näppäisee kyllä jos Lidia tunkee liian lähelle hänen kuppiaan.
VastaaPoistaOn se kyllä kamalaa Sami kun teitin nuorten pitää olla vastustamassa meitä vanhoja. Minulta vastustaminen käy suuntaan jos toiseenkin ihan vain tässä nuoruutta muistellessa...
Eikä kun siis että hautapaikkojen ei pitäis olla kirkoilla olleskaanm kaikki vain demokraattisesti samoihin paikkoihin! En saanut linkkiä vielä näkyville, luen ja palajan asiaan jos on aihetta!
Sitä paitsi ollaanhan me uskonnottomat avaramielisiä. Ja taatusti ei ole minulla mitään lepäämistä vastaan. Päinvastoin: katselen unia mielelläni. Mutta en minä uniani rupea pyhiksi kutsumaan tai ilmestyksiksi.
Vähän olen lukenut blogista sinun lukemisiasi, että hurja vauhti sinulla on ollut. Tuntuu että minullakin, mutta nyt sitten hellittää. Jutuistas olen tykännyt kovasti. Sainpas sanotuksi!
Sami, sehän on körttilehti! Ja tarkoitit omaa juttuas!
VastaaPoistaKai sinä tiedät että minun sukulaisistani puolet on olleet körttejä ja puolet nuorisoseuralaisia? Körtit ovat mukavaa väkeä, en pane ollenkaan vastaan.
Saa sitä levätä, mutta pyhittäminen on sitten eri juttu, sitä en yksinkertaisesti käsitä.
Se ei se sivu minun Macilläni avautunut, en tiedä miksi. Näkyi vain pelkkä etusivu.
Kissanhiekasta puheenollen Ninni käyttää puupohjaista Pellets-nimistä kissanhiekkaa, joka ei ole lainkaan hiekkaa. Ninnihän löytyi tukkikasasta, joten " hiekka" tuoksuu tutulta. Valkoinen kidehiekka ei ole hyvää, sehän alkaa haista aivn kamalalta kun se on ollut pari viikkoa kissan vessassa.
VastaaPoistaAnita ja Noora, niin ja Sami kans ja Sarikin vielä!
VastaaPoistaKissat ovat aika tarkkoja huomioni mukaan siitä, millaista hiekkaa sisällä on. Allu ja sen viisi vuotta sitten kadonnut veli Rudi elivät suurimman osan elämäänsä maalla ja saivat olla ulkona, eli hiekkalaatikkoa heillä ei ollut.
Mutta maaperä oli hiekkaista multamaata, joten kaupunkiin mukanamme joutuessaan vaativat hiekan/mullantapaista tavaraa. Ei niin etteivätkö ne osanneet ihan heti sitä käyttää, kyse on kai lähinnä tavaran laadusta.
Sitä valkoista kidehiekkaa mainostettiin lähinnä ikuiseksi ja aina ja vain toimivaksi, ihmisten ei tarvitsisi tehdä suunnilleen mitään!
Noora, sinäkö aattelet että jos joudut äitisi Pekkaa hoitelemaan kaupungissa? Eikun yrität seurata samaa tietä kuin äitisi.
Taitavat sekä Klaara-herra että Maija-neiti olla ihan sisäkissoja. Niin meilläkin on Lidia, paitsi että hänen ensimmäisistä elinvuosistaan meillä ei ole tietoa. Valjaisiin hän ei kyllä suostu.
Onpas meitä kissallisia paljon. Tai siis, kissathan oikeastaan omistavat meidät. Ne määräävät mitä tehdään.
Albatross, varmasti muistan sen kunhan kuuntelen...
VastaaPoistaHienoa tietoa talitiaisista, kiitos. Ihania lintusia, katselemme niitä keittiön ikkunasta pensasaitaan ripustamiamme talipalloja nokkimassa.
Toipumista kaatumisesta! Minäkin luikastuin viime kevättalvella, ei onneksi käynyt kovin pahasti.
Riemastuttavan rennot kissakuvat :) Hyvää uutta vuotta 2010 sinulle ja Lidialle.
Rita, hyvää vuoden jatkoa sinullekin!
VastaaPoistaEi, en oikeastaan liukastunut, astuin vain hölmösti humps tien sivuun, luulin että lumi kantaa, mutta se olikin kokonaan kevyttä pakkaslunta. Siihen upposin kuin höyhentyynyyn! Ja olin kuin mikäkin lumiakka, mikä ei tahtia muuten haittaa.
On muuten niin, että ihmisen pitäisi kissoista oppia juuria tuota rentoutta. Jopa Allu, 20 v., osaa olla rento, vaikka epäilenkin että hänellä voi olla jo kokotuksia nivelissä. Allulla on diabetes, mutta hän saa insuliinipiikin siihen aamuin illoin.
No, Junnu Vainion Albatrossi ja Heiskanen. Ne kun kuuntelee, pärjää huomiseen.
VastaaPoistaKalevi, sinähän innostut riimittelemään! Täysin tuntemattomia biisejä minulle... Mutta minä olen tällainen vanha rokkari, niin että minkäs sille voi.
VastaaPoistarokki ei kuulu yleissivistykseen muuten kuin Ölviksen ja Rock-Jerryn osalta, mutta vainion kuolemattomat kupletit kyllä.
VastaaPoistaLuin, että kissasta jää isompi hiilijalanjärki kuin Opelista ja koirasta isompi kuin kaupunkimaasturista.
Kissanhiekka-asiaa
VastaaPoistaOmalla kissallani muistaakseni käytettiin Miss-catt, S-marketin hiekkaa. Se oli semmoista savipohjaista kaiketi. Halpaa ja ihan kelvollista tarkoitukseen. Pellettejä ei meidän kissa-neiti hyväksynyt. Maalla kävi kyllä itse valitsemillaan tarvepaikoilla ulkona.
Tuon Pekan kidehiekan olemme yhdessä tuumin ottaneet käyttöön siksi kun muut laadut ovat kovasti pöliseviä.
Ja mammalla on keuhkoahtaumaa.
Voi kyllä olla, että tuo kidehiekka kuivattaa entisestään pienen huushollin ilmaa.
Pussissa informoidaan pussin kestävän vaihtamatta neljä viikkoa.
Ei ainakaan Pekan kohdalla enää pidä paikkaansa. Taitaa olla jo munuaiset aika lopussa, kun pissaa runsaanlaisesti. Olenkin sanonut sisarelleni, että vie papan lääkäriin.
Liekö tuo kidehiekka samaa ainetta kuin varsinkin kiinalaisissa tuotteissa -laukuissa yms. on niitä pieniä kidepusseja. Miksiköhän niitä niissä käytetään? Hajunpoistajina, kosteuden kuivaajina...?! Minä en ainakaan tiedä.
Kalevi, sinä barokkivaari! Kuuntelitkos tuon Albatrossin? En minä usko että sinä sitä säikkyisit ollenkaan, ei se ole mitään räminää, vaan ihan hirmuisen lyyristä ja nättiä.
VastaaPoistaHuomasin tuon saman asian hiilijalanjäljestä enkä suoraan sanoen oikein käsitä sitä. Että mikä sitten kissoissa maksaa?
Jos aattelen omaa mielenterveyttäni niin luulisin että kissat maksavat itsensä takaisin sillä tavalla että minä pysyn edes jollain lailla kondiksessa. Oma hiilijälkeni taas puolestaan on aika olematon.
Noora, Allun diabetes alkoi juuri tolkuttomana veden juomisena ja pissaamisena. Ja niin alkaa myös ihmisten diabetes. Me ollaan aika lailla samanlaisia otuksia.
Vanhat kissaherrat jotka ovat saaneet olla vapaasti oman tahtonsa mukaan ulkona tai sisällä, eivät myöskään kyllä oikein jaksa tottua kaupunkilaiselämään.
Ymmärtäähän sen, ainakin mikäli on rottakissasta kyse. Puhumattakaan siis käärmeiden ja kärppien syömisestä, joissa puuhissa on oltava taitava ja nopea.
Hyväksyykö Pekka hiekan vaihdon?
Juuri tultiin kivoista näyttelyn avajaisista. Tuntuu hyvältä että kaupungissa sentäs on taidehallillinen hyviä ihmisiä, joiden kanssa ei tarvitse pelleillä tai esittää esimerkiksi jotakuta aivan muuta henkilöä, niin kuin usein ihmisten kesken on...
Mutta siitä ehkä tuonnempana. Elämä on mielenkiintoista. Lidia tahtoo nyt iltasapuskansa että mars avaamaan purkkia.
Hmm. OIisiko kissanmuonissa joku syy hiilijalanjälkeen? Mystinen juttu.
Kieltäydyn tuntemasta syyllisyyttä kissojen kanssa elämisestä. Ne ovat perheenjäseniä, hyvänen aika!
Olen lukenut Kari Cantelin "Tiedemiehen mietteitä uskosta" -kirjan ja ehkä sekin pohtii samaan suuntaan kuin Enqvist uskonkysymystä. En voi verrata kun en Enqvistin kirjaa ole vielä edes käsissäni pitänyt, arvosteluja olen kyllä lukenut. Kiinnostaa se, mutta nyt ei ole varaa kirjahankintoihin. Tällaisia kirjoja en lainaile vaan ne täytyy saada omaan hyllyyn syystä että lukemiseni on työläs prosessi koska minulla on paljon tekemistä ja voin lukea vain öisin johon puuhaan sitten muutaman sivun jälkeen uinahdan. Nytkin on tullut kirjastosta sakkomaksuja kun ei muista palauttaa eikä edes jatkaa laina-aikaa vaikka se niin ylen helppoa netin kautta olisikin.
VastaaPoistaViimeiseksi sain loppuun Kershawin Hitler-elämänkerran -n.1000 sivua-, jonka lukemiseen taisi mennä pari-kolme kuukautta parin muun kirjan ohella. Puistattaa aina sen ihmisperkeleen tekosista lukeminen, mutta jos ei lue, ei voi lapsilleenkaan viittilöidä siitä, mitä täällä helvetissämme on ennen tapahtunut.
Joku yritti vähätellä Kershavin kirjan ansioita sanomalla, ettei se tuo esiin mitää uutta, mutta olen toista mieltä. Olen lukenut myös W.Shirerin "Kolmannen valtakunnan nousun ja tuhonkin" joten tämä uusin täydentää vain sitä.
Arvonsa myös sillä, että aina täytyisi historiankirjoitusta saada uusien sukupolvin luettavaksi vaikka pelko olisikin, ettei historiasta kansakunnat mitään oppisikaan.
Tuosta kirjasta itsestään sen verran, että alkuun tuntui, kuin elämänkerturi olisi potkinut Hitleriä kuin hevosenpaskamunkkia Itävallan kartalla, mutta aina se vain kimposi jostain seinämästä takaisin potkijan ulottuville ennen kuin alkoi kasvattaa kerroksia ympärilleen paisuen lopulta kokonaiseksi sontavuoreksi jonka rinteillä vyörähtelivät kaikki hirveyksiin syyllistyneet...
Tästä tullaankin sitten uskonasioihin ja "tuonpuoleiseen" johon en itse usko ripentäkään.
Helvetti ja taivas esiintyvät jokaiselta kantiltaan täälläkin käydessämme joten se saa riittää. En voi kaivata kaiken ymmärtämäni jälkeen iänkaikkista elämää.
Jälkeläiseni voivat laistaa hautapaikkamaksunkin sillä tavalla, että käyvät ripottelemassa tuhkani niille sijoille, missä olen alkunikin saanut. Siellä riittää lääniä uurnalliselle mitättömyyttä kun sinne on kokonaisia halkopinojakin uunien lämmitysten jälkeen metsänlannoitteeksi kannettu.
Joo, kyllä Enqvist on lukemisen arvoinen. Kirja ei tosin ole hirveän paksu, joten saattaisit saada sen kirjastosta päinkin luetuksi.
VastaaPoistaTuli mieleen kuule, kun eilen kuuntelin Kirjakerhoa, että intialaisen Amartaya Senin kirjoista saattaisit pitää myös. Hän sai Nobelin taloustiedepalkinnon jokin aika sitten, mutta hänen viimeinen teoksensa onkin jotain muuta kuin selvitystä pörssikuplista.
Enqvist on lukenut Hutchinsonit ja Dennettit, jotka aloittivat joku vuosi sitten vyörytyksen "kulttuurien yhteentörmäyksien" historiasta ja uskonnottomien oikeuksista, eli tavallaan Enqvist suomentaa nämä lähinnä amerikkalaiset kirjat. Puhuu kyllä itsestään käsin.
Nyt Sen otti asiakseen puhaltaa nurin tuon vastakkkainasettelun ja puhuu siitä, miten kulttuurit oikeastaan liudentuvat toisiinsa. Aggressiot ovat yleensä aina tarkoitushakuisia, eli niillä pyritään esimerkiksi joidenkin alueiden hallintaan.
Ideologiat ovat siis sillä tavoin käyttökelpoista tavaraa - ja uskonnot etunenässä. Tavallisella uskovaisella tai uskonnottomalla ei kummallakaan ole sitä valtaa, jolla he pystyisivät ympäristöään säätelemään.
Hitleristä. Meillä on sellainen kirja kuin Hundred Little Hitlers, Sadat pikku-hitlerit, jossa kerrotaan rasismin kasvusta oikeusjuttujen valossa amerikkalaisessa kaupungissa.
Hitleriksi voi ruveta tai yrittää ruveta kuka tahansa, eikähän Hitler alunperin paljon enempää ollutkaan kuin yksi itävaltalainen. Mutta siihen tarvitaan tietysti otollinen maaperä, kannattajia.
Mitä tulee ihmisen tuhkaamiseen, niin kyselin asiasta tuolla hautausmaan kupeessa mietiskelevältä polttouunien työntekijältä. Hän sanoi suoraan, että länsimaisissa ihmisissä, myös suomalaisissa on niin julmetusti ympäristömyrkkyjä, että tavallinen hautaaminen pitäisi jo kieltää. Polttamalla ja suodattamalla myrkyt saadaan sentään pois.
Se oli minulle aivan uutta. Enkä ole huomannut että asiasta olisi liiemmin puhuttu.
Jk.
VastaaPoistaPekalle käy hiekka kuin hiekka.
Ja on eräässä kylässä tuhkaamo eläimiäkin varten, jos sellaiseen lemmikkinsä kanssa sitten päätyy.
Minä en usko että kissoissa on myrkkyjä ainakaan niin paljon kuin ihmisessä, koska ne elävät lyhyemmän elämän ja koska ne lähinnä syövät ja käyttävät kaiken ravinnon minkä syövät.
VastaaPoistaAllun tahtoisin meidän muinaisten kissojen viereen mökille. Mutta kun en itse pääse sinne enää, niin voi olla että tuhkaamo on ainut mahdollisuus.