19.9.10

Matkalle lähtiessä


Minulla on harvoin asiaa pois kotoa. En matkustele vain matkustellakseni. Nyt on lähdettävä katsomaan sairaiden lasten perään. Huomattava taas kuinka omat äidinpäiväni ovat kadonneet sumuun, enkä aina saa selvää pienten puheesta.

Onneksi olen ollut ennenkin. Enkä saa enää tartuntaa vesirokosta – minulla on ilmennyt herpes zoster- virus kahdesti, ensin 3-kuukauden ikäisenä ja sitten vyöruusuna joskus kymmenisen vuotta sitten. Ensimmäiseen olin kuolla, toisen tullessa toivoin mieluummin kuolevani.

Mutta nämä lapset ovat hyvinsyöneet, on annettu vitamiineja ja huolehdittu siitä ettei päiväkotipäivistä tule liian pitkiä työpäiviä. Vanhemmat tekevät työtä perheensä hyväksi ja lapset ovat tärkeitä aivan eri tavalla kuin minä ja muut ikäiseni olivat. Vaikka on lama-aika, se ei ole tuonut kaikkialla läsnäolevaa pulaa, joka oli omassa lapsuudessani.

Olen hiljakseen nautiskellut lukemisesta ilman kiirettä. Henry David Thoreau (1817-67) oikeastaan enemmänkin saarnaa kuin kirjoittaa hyväntahtoisia ylätyylisiä esseitä. Löysin kirjastosta hänen suomennetun kirjansa Vaellus vuorelle ja muita esseitä (Green Spot, 2007), tätä ennen en olekaan lukenut häneltä muuta kuin opuksen Walden, suomennettu muistaakseni jo ajat sitten, ehkä suomennetun teoksen nimi oli Metsässä, mutta en ole varma. Kyllä se hyvinvarustetuista kirjastoista vielä löytyy.

Thoreau tuli väistämättä vastaan, kun äidyin kesken kiireistä muuta kirjoittamista käymään läpi beat-runoilija Gary Snyderin tekstiä. Vaikka en ole varma kuin beat Snyder on verrattuna Yhdysvaltain itärannikon 1950-luvun runoilijoihin. Snyderista on enemmän asiaa täällä.

Thoreau on hätkähdyttävän ajankohtainen edelleen. Hänestä on puhuttu paljon ja hän on monen vihreän ajattelijan esikuva. Vihreydellä en tarkoita poliittista puoluetta. Puolueet valitettavasti korruptoituvat päästessään valtaan, tai ainakin sen liepeille. En tiedä keitä nämä Arkadianmäellä keikkujat ovat. Yhden heistä olen tavannut lapsena, mukava tyttö, mutta nyt jo aikuinen. Ihmiset muuttuvat. Aikuisuuteen kuuluu useimmiten oleellisesti viattomuuden menetys – vaikka ei sen tarvitsisi kuulua.



Tässä sitaatti esseestä Periaatteeton elämä, jonka soisi totisesti kaikkien ihmisten lukevan mitä pikimmin:

Työläisen tähtäimessä ei pitäisi olla toimeentulo, ”hyvän homman” saanti, vaan jonkin työn tekeminen kunnolla. Jopa aineellisessa mielessä olisi kaupungeille taloudellista maksaa työntekijöilleen niin hyvin, etteivät he tuntisi työskentelevänsä alhaisten päämäärien, kuten pelkän hengissä pysymisen vuoksi, vaan tieteellisten, jopa moraalisten päämäärien edistämiseksi. Ei pidä koskaan palkata ihmistä, joka tekee työtä rahasta, vaan sellainen, joka rakastaa sitä mitä tekee.

Tässä tulee mieleen tämän päivän jako ihmisten kesken. On rupusakkia, joka päätyy amikseen, ammattikouluun (vai onko se korotettu opistoksi?), ja sitten niitä jotka pääsevät kovan pänttäämisen jälkeen yliopistoon. Yliopistoilta on resurssit viety. Ammattikoulujen resurssit taas ovat riippuvaisia kunnanisistä ja -äideistä, jotka eivät ole koulutuksesta olleet kovin kiinnostuneita – ainakaan täällä päin. On riittänyt että oppilaita on ja opettajilla työpaikka. Surkeata.

Ketään ei pitäisi halveksia. Pitäisi olla niin, että työn tekeminen kunnolla olisi ihmisille ilon ja ylpeyden aihe. Silloin ei syntyisi näitä keinotekoisia vapaa-ajan vieton paikkoja, vaan ihminen saattaisi kulkea kaupungissa ja osoittaa tuota tienpätkää, jota hän on ollut tekemässä tai tätä rakennusta, jossa hänen kaverinsa ovat töissä.

Yliopistot ovat sitten luku sinänsä. Sieltä tulee ulos yhä enemmän täysin maailmasta irrallaan olevia ihmisiä, joille tärkeintä on vain päästä kiinni mukavaan työpaikkaan ja ansaita oikein paljon rahaa.

Kaikkien oppilaitosten keskeyttämisprosentit tuntuvat olevan nousussa. Työn tekemistä pidetään välttämättömänä kiusaamisen, kyttäämisen ja ylipäänsä huono ilmapiirin luomisen vuoksi. Ilmapiiri on sairas. Ei ole enää väliä sillä, missä kukin nuori aikuinen on opiskellut.

Hän joutuu oppimaan nokkimajärjestyksen työssään ensimmäiseksi. Tuskin tilanne oli Thoreau'lle outo. Pikemmin tilanne oli jos mahdollista hirveämpi kuin nykymaailmassa. Itärannikon Massachusettsissa metsästettiin täysin sydämin etelästä karanneita orjia. Ihmisen omistaminen oli tärkeämpi asia kuin ihmisen itseisarvo.

Ei moraali siitä ole noussut. Kun orjuus sitten jostain syystä – muistaakseni humanitäärisistä – lakkautettiin, tuli tilalle hetipaikalla muita päsmäreitä ihmisiä polkemaan. En tiedä päästäänkö heistä koskaan.

Yksi asia oli selvästi eri tavalla Thoreaun aikana kuin nyt. Kirjailija ja ekofilosofi voi suorastaan lyyrisesti puhjeta ylistämään puhdasta ja koskematonta luontoa. En ole koskaan tietääkseni käynyt Concordissa, jossa Thoreau eli, mutta tuskin siellä enää on useita villiomena-lajikkeita, jotka kypsyvät makeimmilleen ensi lumilla. Tuskin siellä on villieläimiä aivan kodin lähellä ihasteltaviksi. Eiköpä vain sielläkin käytetä hyönteismyrkkyjä viljelysmailla.

Olisiko muu edes mahdollista?

Kaislat sentään jaksavat ylös likaisesta vedestä, vielä.


13 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Älykkään lohduton kirjoitus! Olemmeko todella tässä pisteessä, ettei toivoa enää ole?
Onneksi olen siinä tapauksessa jo aika vanha, mutta jälkipolvet surettavat.

Iisi

Ripsa kirjoitti...

Iisi, olen minäkin jo aika vanha. Jälkipolvet surettivat varmaan vanhempia sukupolviakin, mutta he kuolivat meitä nuorempana. Suurimpana syynä varmaan sotatraumat.

Thoreau, joka puhuu ihmisen työn arvokkuudesta, kuoli jo 1869. Meillä Suomessa oltiin silloin Venäjän vallan alla, mutta autonominen provinssi. Oltiin juuri pääsemästä nälkävuosista.

Että on sillä tavalla kyllä kehityttykin. Ei ole nälkää vielä ainakaan.

Sitä minä olen miettinyt että mikä ihmisten jakamisesta eri kasteihin johtuu asenteista ja mikä taas on aivan suoraan johdettavissa vallan komeroihin jotka ovat nykyään ihan kotoperäisiä.

Valto Ensio kirjoitti...

Allekirjoitan minäkin tuon sitaattisi "Periaattettomasta elämästä". Rakennusalalla varsinkin, ja lomakohteiden rakentamisessa nimenomaan pilataan kiireellä niin rakennuksia kuin työmiesten ja -naisten työmoraaliakin. Surkeaa myöntää, mutta vuosia tein minäkin niitä hommia vain ja ainoastaan rahan vuoksi. Tulos on, että sitä rahaa ei silti ole kasoihin kertynyt ja terveys on mennyt. Ne, joille rakennukset tehtiin (ja yhä edelleen uudet myyrät tekevät) rikastuvat rikastumistaan, jyräävät miltei uusia rakennuksia tieltä pois kun pitää saada "matkailjoiden vaatimusten muuttumisne vuoksi" uusia ja isompia tilalle.

Se on aivan käsittämätöntä tuolla tunturissa vauhti, jolla uusi hyödyke muuttuu vanhaksi...

Mutta Ripsa, miten sinä koet tuon matkalle lähtemisen nykyisin kun nuorempana olet (olen saanut sen käsityksen) nähnyt maailmaa laajemminkin? Tekeekö vielä ihan mieli lähteä vai lähdetkö tosiaan vain, kun on asiaa jonnekin, kuten nyt sinne lastenhoitokeikalle?

Minulla on ainainen kutka jalkopohjissa lähtemisen suhteen, mutta on vain pysyttävä aika paljon paikallaan. Ulkomaille saakka tuskin tämän elämän aikana koskaan pääsen. Enkä toisiin elämiin usko, paitsi että vitsin vuoksi olen kertonut olleeni västäräkki entisessä elämässäni.

Ripsa kirjoitti...

Enpä minä nivelrikkoisena hirveästi ole matkalla minnekään koskaan.

Yritin jättää sulle kommentin, mutta eipä päästänyt verkko läpi. Siis sekä tänne että sun blogiin, niistä kyytöistä.

Meillä on luokkayhteiskunta. Kyllä se näkyy kaikkialla. Nyt tuossa puhun ammattikoululaisista, koska he ovat tärkeä osa yhteiskuntaa. Ihmisillä on asenteita, ja sellaisilla on helppo vaikuttaa varsinkin nuoriin ihmisiin.

Se on kamalan väärin.

Valto Ensio kirjoitti...

Ei ollut K:nin kirjastossa tuota Thoreaun kirjaa, mutta naapurikunnissa muutama josta lupasivat tilata. Luen mielelläni esseekirjallisuutta ja kaikki vinkit ovat tarpeen.

Luokkayhteiskuntaa kai koko universumi on?

Tämän päivän Hesarissa on Paavo Raution kirjoitus "Kurjuutta ei kielloilla poisteta". Minusta hyvä ja tarpeellinen kannanotto maan suurimman lehden pääkirjoitussivulla.

Ripsa kirjoitti...

Valto, en tiedä uskaltaako tässä puhua koko universumista näillä huterilla tiedoilla. Aatteles jos ois jossakin meitä edistyneempi sivilisaatio, jossa asiat eivät olisi menneet näin hölmöön ja itsetuhoiseen suuntaan.

Joo, tiedän ettei sitä sivilisaatiota ole vielä löydetty. Voi oSlla että meillä yksinkertaisesti ei ole samaa kieltä. Jonnekin ulkoavaruuteen matkasi se yksi avaruusalus, jossa oli karvaton mies ja nainen, sitten taisi olla Pii-numerosarja ja kuva Aurinkokunnasta. En muista oliko Linnunrata myös.

Niitä symboleja on kritisoitu. Jospa meillä ajatellaan alkeellisesti kumminkin? En epäile eivätkö kamalan viisaat ihmiset olisi miettineet niitä karvattomia miehiä ja naisia, ja mietin yhtä lailla ettei ollut puita eikä kukkia.

Sen kai tietävät kaikki että tämä on sininen planeetta.

En ole lukenut sitä Hesarin juttua vielä. Ilmeisesti kyse oli Romanian romaneista. Ja kielto oli kerjäyskielto.

Joskus opiskeluaikana muistan että kämpäm rappukäytävässä luki että Kerjääminen ja kaupustelu kielletty. Sitten ne kyltit hävisivät.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, laitoin tuon "universumin" ihan liioitellakseni, eli "Lapinlisän" kanssa.


Just tuli tekstiviesti kirjastosta, pitää lähteä hakemaan tilaamani kirjat. Vknloppu näyttää vain kovin kiireiseltä, etten tiedä, ehdinkö yhtään lukemaan.

Kirjat pitäisi olla varaa ostaa itselle saisi lukea siihen tahtiin kuin ehtii. Minulta jäävät eräpäivään mennessä usein palauttamatta, mutta nyt pyysin sähköpostiin automaattisen muistutuksen. Sieltä kautta on lainat helppo uusiakin, mutta kun ei sitäkään muista...

Ripsa kirjoitti...

Valto, vanhuus ei tule yksin. Mullekin tulee kirjaston sähköposti-ilmoitukset ja ihan sama: millos sitä muistais kanssa ottaa fillarin ja lähteä viemään kirjoja joita ei enää tarvitse.

Uusiminen sähköisesti on kyllä kätevää. Minä märehdin kirjoittamisiani niin kauan, että taustatietokirjat ehtivät vanhoiksi.

Mutta niin kävi, etten päässyt kirjakaupasta ulos ostamati kirjoja. Kamalan kalliita ovat, mutta kun niitä ei saa Vaasan kirjastosta eikä kirjakaupasta. Mitäs siinä sitten muuta voi kun yrittää täältä Etelän kultamailta ostaa.

Mutta kyllä universumi on kiinnostava asia. Sitä varsinkin iltojen pimetessä tulee miettineeksi.

a-kh kirjoitti...

Muistan, miten erityisesti tytöt sanoivat_ - Yritän töihin kunnalle tai valtiolle, mutta jos en pääse, niin menen sitten yksityiselle.

Valtion ja kunnan leipä oli kapea mutta pitkä.

Elannosta sanottiin, että se on hyvä työnantaja eikä maksa paljon.

Enää työvoima ei ole valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

Työväenliike näivettyy siksikin, että työvaltaiset työpaikat viedään hevonkuuseen.

Muitakin näivettymisen syitä on.

a-kh kirjoitti...

Kuvassa muuten on kaisloja! Monet luulevat ruovikkoa kaislikoksi.

Ripsa kirjoitti...

Joo, kaislojahan ne. Ruoko on erinäköinen kasvi.

Järvestä nousee usein myös paksua heinää, sellaista, jota ennen niitettiin lehmille ruuaksi. Meilläpäin kuivatettiin yksi iso järvi kahdeksi pieneksi että saatiin lehmille ruokaa.

Nyt ei sitten ole enää pientiloja, jotka sitä heinää tarvitsisivat.

Valtion ja kunnan pitkä leipä on muuttunut olematomaksi. Eivät ne enää ota kuin harjoittelijoita, joita saa ilmaiseksi, tai työttömiä, joita uhkaa tipahtaminen työmarkkinatuelle.

Mikäli minä olen huomannut, ei työvoima ole mitenkään valtion erityisessä suojelussa. Ollut ikinä

Kun minä asuin Hesassa, niin Elanto oli oikeasti halpa. Nyt kun on Siwa, niin ei se kovin halpa ole.

Muistaakseni Linkola sanoi että Suomessa pitäisi olla korkeintaan 3 miljoonaa ihmistä. Kun siis kahdelle miljoonalle, näille ylimääräisille, ei löydy enää töitä.

Työtä kyllä olisi. Maksajia ei.

Eilen kävelin lasten kanssa kirjastoon ja ihmettelin autojen määrää. Kirjaston yhteydessä oli iso koulu. Keskenkasvuiset pojat hurvittelivat heittämällä pyöriään ojaan. Varmaan se oli virkistävää ajanvietettä. En nähnyt että olisivat menneet kirjastoon sisälle.

Ehkä he olivat siinä ulkopuolella ja toivoivat salaa että jokin saisi heidät lopettamaan pyörien viskelyn ja menemään sisälle hakemaan kirjoja...

a-kh kirjoitti...

Niittelin aikoinaan niitä rantaheinikoita. Sammakko parahti kuin kissa osuessaan viikatteen terään.

Ripsa kirjoitti...

Sammakoita on nyt paljon vähemmän kuin silloin lapsena. Sanovat että nuijapäät kuolevat otsonikadon aiheuttamiin säteisiin. Mutta kyllä niitä on selvästi väehmmän.

Varmaan ne ovat jonkinmoinen ympäristön indikaattori. Nehän nukkuvat jään alla horteessa talvet. Outoja ötököitä oikeastaan, niille kehittyy alkoholia verisuonistoon, niin että eivät silti jään alla jäädy.

En ole ikinä kuullut sammakon parkaisevan, mutta kevätkurnutuksen muistan. Isoimmat kurnuttivat kovaäänisimmin ja saivat ilmeisesti eniten jälkikasvua.

Pojat kaivoivat ojista nuijapäätä, mutta ei se sentään sammakoiden määrää vähentänyt.