23.6.11

Zen ja keskikesän arvoitus


Sisäinen elämämme ja ulkoinen
virtaava maailma
ovat kuin sokean miehen ylitettävä
puunrungosta tehty silta.
Mieli joka pystyy sen ylittämään
on paras opas.

(Aikuin Ekaku, 1685-1769, enso-maalari)


Ja hän miettii miten. Ja hän miettii miksi.



Mutta osaa katsoa sinne mitä ihmiset eivät huomaa eivätkä näe. Hän sanoo itselleen: minulla on luontoni. Ja näkee tämän niin kuin joskus ennen:



5 kommenttia:

-rh kirjoitti...

Minä pidän siitä että määritellään ihmisen luontoa, ja sisintä arvoitusta, Buddha-luotoa, jonka kautta olemme yhtä - ulkoisten henkiolentojen tuijottelun asemesta.

Ripsa kirjoitti...

Hei pitkästä aikaa!
Onhan tämä kyllä totta, ihmiset unohtuvat katsomaan kasvoja kun pitäisi kuunnella sanoja, eleitä, katsoa katseen suuntaa ja miettiä hymyä, joka ei ole kiiltokuvan hymy.

Unohdin panna lähteen tuon enso-maalarin (japanilaista tushimaalausta) sitaatin perään. Kyse on Kimmo Pasasen aika perusteellisesta opuksesta nimeltä Tyhjyys itämaisessa ajattelussa ja taiteessa (Teos 2008).

Kuvassa se voi näkyä poissaolona, sumuna maisemassa, jotain sellaista. Se tarkoittaa aika lailla erilaista tasapainoa kuin mikä meillä täällä on.

Sitä en kyllä oikein osaa sanoa, onko zen säilynyt samana II maailmansodan ja teknistymisen jälkeen. En satu edes tuntemaan ketään joka olisi viime aikoina asunut Japanissa tai Etelä-Kiinassa, missä sielläkin on zen-buddhalaisluostareita.

Mutta kiiruhdan suosittelemaan Gary Snyderin vasta suomennettua opusta Loputtomat vuoret ja virrat, suomentanut ja kustantanut J.K. Ihalainen. Snyder kuuluu näihin Japanin luostarissa pitempään asuneisiin runoilijoihin.

a-kh kirjoitti...

kissa vieköön

meri kirjoitti...

ripsa,

taas tuli kokonainen olo kun luin nuo ensimmäiset rivit.


melkeinpä väittäisin, että lukeminen on kaikkein intiimein toiminnan muoto. kirjoittaminen on minulle mahdotonta, koska häikäistyin muinoin lukemistani mestareista: kafkasta, borgesista, gogolista ja niin pois päin. häikäistyminen johti sokeuteen, ja sokeus keskinkertaiseen kirjoittamiseen.

suurteosten taakka on sittemmin vaihtunut rauhalliseksi suhtautumiseksi suuriin edeltäjiin. ja paradoksaalista kyllä tämä vapautuminen on lähentänyt minua suuriin kirjoihin ja niiden tekijöihin. lukemani kirjat asuvat minussa.

on muuten suuri paradoksi, että kaikki ihmiset haluavat elää tuskattomasti perheensä ja ystäviensä kanssa, mutta silti käymme sotaa ja aiheutamme kärsimystä rahan, uskonnon, maan tai hallinnan takia. ihmisellä olisi valtavasti potentiaalia. hän on kuin viulu, josta näppäillään vain pieniä säveliä.

Ripsa kirjoitti...

Kalevi,
kissavieköön kaikki hömpötykset, olen samaa mieltä.


Meri,
se lukemisen viehätyksiä oikeastaan onkin. Itsensä itsekseen tunteminen, ja osallisuus kaikkeen.

Rauhanliike olisi vissiin tarpeellisempi nyt enemmän kuin koskaan. Tottakai on vaikea kääntää ihmisten suuntaa toisaalle, mutta tuntuu siltä että murhanhimon syyt suunnilleen kyllä jo tunnetaan. Että miksi niitä ei käytetä?

Onhan Blogistan tietysti onneksi kaikille meille, varsinkin suomalaisille, koska kaikki saavat kertoa mitä ovat löytäneet ja yleensä se on hyvää ja positiivista.

Meillä on rauhallista ja hiljaista. Muut paitsi maahanmuuttajat ovat poissa.