30.3.12

Punaista



Olen nähnyt tämän elokuvantekijän leffoja ennenkin. Niitä ei ole tullut kuin television dokumenttilähetyksinä. Kaupallisessa levityksessä ne ovat tuskin missään. Siihen on ehkä syynsä.

Minut on kasvattanut koulu ja koti niin, että jos tekee oikein, jos noudattaa omantuntonsa ääntä ja on rehellinen, niin elämä sujuu. Se on tietysti valehtelua. Mutta lapsi tai nuorikaan ei vielä käsitä kaksinaismoralismia.

Sen takia jokaisella sukupolvella on oma uusi tiensä ja sen vuoksi edellisten sukupolvien virheiltä ei kyetä oppimaan yhtään mitään. Tämä on äärimmäisen surullista, mutta myös hyvin vaarallista. Joka puolelta tulee maailmanloppuprofetioita eivätkä ne ole enää huuhaata, valitettavasti.

Olen itse ajatellut, että entä jos esimerkiksi Suomi-niminen maa ottaisi ja siirtyisi elintasossaan 50-luvulle. Se olisi joidenkin ihmisten mielestä mahdollista, koska kaikilla oli silloin katto pään päällä, keskiluokka oli pieni eikä syönyt kuormasta, patruunoissa oli moraalia ja kokonaisuuksien käsitystä vielä.
Lumi näkyy taustalla, kaktus nuokkuu uhkaavasti. Ruokaa, se sanoo, aurinkoa!

Patruunoita ei enää ole. Ei ole myöskään tiiviitä kaupunginosia ja kyliä, jossa hoidettiin lapset ja katsottiin heikompien jäsenten perään. En väitä että se oli paratiisi. Ihmiset kuluivat loppuun raskaassa työssä, mutta lapset pääsivät kouluun.

Kun me pääsimme kouluun, rupesimme puuhaamaan aika nopeasti sosiaalis-yhteiskunnallisia muutoksia. Niitä puuhaamaan perustettiin yhdistyksiä, niitä puuhasivat myös vanhat puolueet. Politiikasta keskusteltiin. Lista 1960-70-lukujen uudistuksista on pitkä ja iso. Niiden toteuttaminen oli mahdollista koska Neuvostoliiton kauppa oli hyvin tuottoisaa. Sieltä tuli esimerkiksi öljyä ja kaasua.

Ne pahalaiset, öljy ja kaasu, ovat niitä jotka pilaavat nyt ilmaston.

Elokuva oli Chris Markerin Punaista ilmaa. Hän on tehnyt alkuperäisen elokuvan vuonna 1977, mutta lisännyt ja editoinut sitä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen – eivät suomalaisetkaan puhuneet bilateraalisen kaupan aikaan savijaloilla seisovasta jättiläisestä. Niin että ilkkumiseen ei ole syytä.

Elokuvan pitäisi olla Areenassa nähtävillä, se nimittäin tuli Teemalta ulos. Löysin sen, mutta video ei toiminut minun koneellani.
Kuva oli päivitettävä joulu-/pääsiäiskaktuksen statuksen muutoksen vuoksi! Ja ulkona on takatalvi. Ehkä pääsiäiskaktukseni pitää a) pimeydestä, b) kirkollisista juhlapyhistä.


Marker näyttää hienosti sen, miten nuorison toivo heräsi ja miten se murskaantui. Keskiössä oli Vietnamin sota, Prahan kevät ja Pariisin toukokuu vuonna 1968. Se oli merkittävä vuosi, ja voin vakuuttaa että sellaista ei ole ollut sen jälkeen.

Elokuvassa siis soditaan. Sota on Boliviassa (Che Guevara tapettiin), Chilessä (presidentti Allende murhattiin ja tuli sotilasvallankaappaus), Kongossa (YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld ammuttiin alas lentokoneessaan), Vietnamin yllä lentää helikopterissa amerikkalaissotilas, joka ylistää tappamisen ihanuutta. Sitten vielä Varsovan liiton joukot ajavat panssareineen Prahaan tukahduttamaan n.k. ihmiskasvoisen sosialismin.

Kun sitten pieni Vietnam voitti ison USA:n vuonna 1975, nuoret kokivat että nyt on mahdollisuus lähteä eteenpäin. Mutta revanssi oli paljon suurempi, johon kukaan protestoijista oli varustautunut.

Esimerkiksi USA:n 20 miljoonan aktiivisen sodanvastustajan leiri hävisi savuna ilmaan, syntyi monia pieniä liikkeitä, joista ei enää ollut vastustamaan kasvavaa militarismia. Ja militarismi lisääntyi kaikkialla maailmassa. Aseiden valmistajilla oli lihavat päivä ja on edelleen.

Jos joku nuori lukee tämän, niin pyydän muistamaan että 60-lukulaiset kasvoivat pommin varjossa. Nyt oikeastaan on vielä suurempi vaara että joku ottaa ja räjäyttää pommin ja aiheuttaa ilmastonmuutoksen päälle ydintalven.
Lintu on lakannut olemasta. Pari päivää sitten se vielä makasi tuossa kymmenen metrin päässä. Kuollut kylmään ja nälkään?


Silloin kuollaan kaikki. Siis ihmiset. Sitten voi ehkä kysyä, oliko sivistyksestä, filosofiasta, taiteista, musiikista, oliko niistä mihinkään ihmisyyden edustajina. Tämä on ihan oikea kysymys, ei retorinen. En tiedä onko enää ketään joka kysyisi, saati jotakuta vastaajaa.

Siihen mennessä: katson edelleen keskiyöllä televisiota, koska siihen aikaan ainoastaan on hyviä ohjelmia. 

6 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Minä en katso televisiota ollenkaan. Kysyn niitä samoja kysymyksiä, joita yleensä vain "60-lukulaisten", ja enintään pykälää nuorempien, oletetaan koskaan kysyneen. Kysyn niitä itseäni nuoremmilta, fiksuilta ihmisiltä, joiden kanssa olen tekemisissä. Heidän näkemyksensä ja näkökulmansa asioihin eivät lopulta juurikaan poikkea omastani, vaikkei niitä innoitakaan tietty aktivismin historiallinen jatkumo.

Kun kysymykset ovat yhä täällä, niin ovat vastauksetkin. Ihmiset kysyvät ja usein myös vastaavat tai heille vastataan. Mutta enää ei ole kriittistä mediaa, tutkivaa journalismia, sen tietyn aktivismin äänitorvea politiikassa, oikeastaan edes tunnettuja taiteilijoita viemässä eteenpäin kysymysten kysymisestä ja vastausten vastaamisesta.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

muistan että kun ilmestyit tänne meidän piiriin ja Valton, niin sanoit että ajattelet enemmänkin kuuskytälukulaisesti. Muistan miettineeni sitä pitkään, että mitä se voisi tarkoittaa.

Tässä oikeastaan tulee se vastaus: olet jostain saanut sen käsityksen että 60- ja 70-luvuilla keskusteltiin kaikenmaailman foorumeissa paljon enemmän kuin tänään.

Ja kysymykset olivat oikeita, eivätkä naamioituja sillä tai tällä tavalla, jolloin kysymyksillä ei tarkoitettu täyttä totta.

Minun ja sinun ikäpolven ero taitaa olla siinä, että meidän ikäpolvillemme ei ole syntymässä niin isoa kuilua kuin mikä oli olemassa meidän ja sodankäyneiden vanhempiemme kanssa. Tai ainakin toivon niin.

On hyvä silloin tällöin rähistä, mutta se pitää sitten olla aiheesta.

No, minua pelottaa tietenkin kyllä se, miten nuoret hoitajat tulevat kohtelemaan minua kun en pääse enää liikkeelle. Siis ellen ole onnistunut kuolemaan ennen sitä tilaa, mikä on kyllä tarkoitukseni.

marja-leena kirjoitti...

Kävin wikipediasta lukemassa Chris Markeria kun en tuntenut nimeä ja sitä elokuvaa - kiinnostava taitelilija. Pitäisi etsiä hänen töitä, vaikka monet ulkomaan filmit on vaikeata täällä saada.

Synkkää ajatella mailman loppua ydintalvessa, ja meidän sukupolvihan on todella tämän pelon alla eletty useita vuosikymmeniä, ja sen lisäksi kasvaa tuo ilmaston lämmitys ja saasteus ym.

Tietysti käikki taide, kirjat ym kauneus häviäsi ihmisten mukaan, mutta emme tiedä milloin jos ollenkaan se tapahtuu. Mielestäni toivoa on hyvä pitää yllä ja taiteen kaikkine lajine on tärkä ihmiselämässä, tekemisessä ja nauttimassa se auttaa paljon, myös luonnon ympärys. Masentuminen ei auta mitään, vain jos se ajaa poliittisesti aktiiviseksi. Minua vaivaa kyllä kovasti minkälainen mailma meidän lapsenlapsilla on tulevaisuudessa.

(Ripsa, mitä muuten tarkoittaa sana 'patruuna'?)

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena,

moni tiedemies on miettinyt ihmisen asehulluutta. Tänään viimeksi oli Helsingin Sanomissa yhden sellaisen kirjoitus, oikeastaan mielipidekirjoitus, ihmisestä lajina ja siinä katsottiin simpanssien ja paviaanien alfa-uroksia ja heidän haaremeitaan. Palkintona johtajuudesta olivat heimon parhaat naaraat.

No, tämä liittyy myös stressiin. Pienikokoinen ja alisteisessa asemassa oleva koiras kuolee nuorena. Ihmisyhteisön köyhimmät ovat sairaimpia ja kuolevat nuorena.

Ei tämä tarkoita varmaan mitään 1:1 suhdetta, kunhan on vertauskuva.

Kirjoittajan mielestä lopputulos tästä mietiskelystä on se, että ihmisten pitää ottaa järki käteen. Sitä ei ole toistaiseksi juuri tapahtunut.

Aseiden keksiminen oli vihoviimeinen juttu. Aivan järjetön. Muutenkaan elämä ei ole niin hirveän helppoa tavallisille ihmisille, että sitten pitää vielä viedä parhaimmat nuoret sotiin.

Patruuna on ison tehtaan johtaja ja omistaja. Entisaikaan on ollut myös hyviä patruunoita. Nyt on kasvottomia johtajia. Ne hyvät patruunat ovat antaneet ilmaiseksi asuintontteja ja rakennustarpeita työläisille, järjestäneet kouluja, kunnostaneet urheilukenttiä, kaikkea semmoista.

Yksi sentapainen patruuna josta olen paljon kuullut, oli Valkeakosken Säterin omistaja Juuso Walden. Hän oli myös aikamoinen taidemesenaatti, kokosi suomalaista ja ulkomaista modernismia siinä sodan jälkeen. Jaa, Walden taitaa olla niitä viimeisiä yhteisöä ajatelleita patruunoita, ihan oikeasti. Säteri on kamalasti pilaantuneelta kananmunalta haiseva paperitehdas.

Nyt tehdas on lopetettu. Paperiteollisuus on siirtynyt latinalaiseen Amerikkaan tai Kiinaan.

Keiju kirjoitti...

Niin, Ripsa, oikeastaan vielä yritän ilmaista, etteivät ne oikeat kysymykset tai edes niiden kysyjät ja niihin vastaajat ole mihinkään kadonneet. Mutta tätä ei "tiedetä". Useimmat luulevat olevansa kysymyksineen yksin, koska niistä ei kirjoiteta eikä niitä tuoda esille. Ja (media)julkisuus on nyky-yhteiskunnassa, no tiedät mitä. Ehkä juuri tämän vastineeksi en katso televisiota.

Kirjoitin muutama päivä sitten hieman samaa sivuten aiheesta, miten on käynyt musiikille: http://propacanth.blogspot.com/2012/03/musiikkia-joka-oikeasti-merkitsee.html

Heli kirjoitti...

Ehkei Suomen sittenkään tarvitse palata 50-luvulle, sillä vastahan sosiaaliturvan perusteet saatiin 60-luvulla rakennetuiksi.

Ja minua miellyttää väite, että maan sivistyksestä voi sanoa paljon sillä perusteella, miten se kohtelee köyhimpiään ja heikoimpiaan.

Meillä on noiden vuosikymmenten peruina oikeastaan hieno lainsäädäntö, ja paljon periaatteita, joita noudattaa. Nyt ja tässä ongelmana vain tuntuu olevan niistä kiinni pitäminen. Arvon ja vaurauden näkeminen ja ymmärtäminen setelinipun, sijoitusten ja pankkien ulkopuolella.

Sillä kun näiden vuosikymmenten kehitystä mietiskelee, niin lopulta kaikki järjestykset ja talousmallit toimivat vain siihen saakka, kun alaluokalla menee edes kohtuullisesti, vaikka kohtuuden saavuttamisen keinoista, tasoista ja sen sellaisesta ollaankin jatkuvasti eri mieltä.

En pidä biologisista selityksistä, ne ovat yleensä liian helppoja ja niissä on tietty vastuun väistelyn maku. Sentään yhden: aasin pitää saada porkkanansa, muutoin ei tule mistään mitään.

Pitänee kaivaa tuo dokumentti areenasta, kuitenkin.