Punaista

Olen nähnyt tämän elokuvantekijän leffoja ennenkin. Niitä ei ole tullut kuin television dokumenttilähetyksinä. Kaupallisessa levityksessä ne ovat tuskin missään. Siihen on ehkä syynsä.

Minut on kasvattanut koulu ja koti niin, että jos tekee oikein, jos noudattaa omantuntonsa ääntä ja on rehellinen, niin elämä sujuu. Se on tietysti valehtelua. Mutta lapsi tai nuorikaan ei vielä käsitä kaksinaismoralismia.

Sen takia jokaisella sukupolvella on oma uusi tiensä ja sen vuoksi edellisten sukupolvien virheiltä ei kyetä oppimaan yhtään mitään. Tämä on äärimmäisen surullista, mutta myös hyvin vaarallista. Joka puolelta tulee maailmanloppuprofetioita eivätkä ne ole enää huuhaata, valitettavasti.

Olen itse ajatellut, että entä jos esimerkiksi Suomi-niminen maa ottaisi ja siirtyisi elintasossaan 50-luvulle. Se olisi joidenkin ihmisten mielestä mahdollista, koska kaikilla oli silloin katto pään päällä, keskiluokka oli pieni eikä syönyt kuormasta, patruunoissa oli moraalia ja kokonaisuuksien käsitystä vielä.

Lumi näkyy taustalla, kaktus nuokkuu uhkaavasti. Ruokaa, se sanoo, aurinkoa!

Patruunoita ei enää ole. Ei ole myöskään tiiviitä kaupunginosia ja kyliä, jossa hoidettiin lapset ja katsottiin heikompien jäsenten perään. En väitä että se oli paratiisi. Ihmiset kuluivat loppuun raskaassa työssä, mutta lapset pääsivät kouluun.

Kun me pääsimme kouluun, rupesimme puuhaamaan aika nopeasti sosiaalis-yhteiskunnallisia muutoksia. Niitä puuhaamaan perustettiin yhdistyksiä, niitä puuhasivat myös vanhat puolueet. Politiikasta keskusteltiin. Lista 1960-70-lukujen uudistuksista on pitkä ja iso. Niiden toteuttaminen oli mahdollista koska Neuvostoliiton kauppa oli hyvin tuottoisaa. Sieltä tuli esimerkiksi öljyä ja kaasua.

Ne pahalaiset, öljy ja kaasu, ovat niitä jotka pilaavat nyt ilmaston.

Elokuva oli Chris Markerin Punaista ilmaa. Hän on tehnyt alkuperäisen elokuvan vuonna 1977, mutta lisännyt ja editoinut sitä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen – eivät suomalaisetkaan puhuneet bilateraalisen kaupan aikaan savijaloilla seisovasta jättiläisestä. Niin että ilkkumiseen ei ole syytä.

Elokuvan pitäisi olla Areenassa nähtävillä, se nimittäin tuli Teemalta ulos. Löysin sen, mutta video ei toiminut minun koneellani.

Kuva oli päivitettävä joulu-/pääsiäiskaktuksen statuksen muutoksen vuoksi! Ja ulkona on takatalvi. Ehkä pääsiäiskaktukseni pitää a) pimeydestä, b) kirkollisista juhlapyhistä.

Marker näyttää hienosti sen, miten nuorison toivo heräsi ja miten se murskaantui. Keskiössä oli Vietnamin sota, Prahan kevät ja Pariisin toukokuu vuonna 1968. Se oli merkittävä vuosi, ja voin vakuuttaa että sellaista ei ole ollut sen jälkeen.

Elokuvassa siis soditaan. Sota on Boliviassa (Che Guevara tapettiin), Chilessä (presidentti Allende murhattiin ja tuli sotilasvallankaappaus), Kongossa (YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöld ammuttiin alas lentokoneessaan), Vietnamin yllä lentää helikopterissa amerikkalaissotilas, joka ylistää tappamisen ihanuutta. Sitten vielä Varsovan liiton joukot ajavat panssareineen Prahaan tukahduttamaan n.k. ihmiskasvoisen sosialismin.

Kun sitten pieni Vietnam voitti ison USA:n vuonna 1975, nuoret kokivat että nyt on mahdollisuus lähteä eteenpäin. Mutta revanssi oli paljon suurempi, johon kukaan protestoijista oli varustautunut.

Esimerkiksi USA:n 20 miljoonan aktiivisen sodanvastustajan leiri hävisi savuna ilmaan, syntyi monia pieniä liikkeitä, joista ei enää ollut vastustamaan kasvavaa militarismia. Ja militarismi lisääntyi kaikkialla maailmassa. Aseiden valmistajilla oli lihavat päivä ja on edelleen.

Jos joku nuori lukee tämän, niin pyydän muistamaan että 60-lukulaiset kasvoivat pommin varjossa. Nyt oikeastaan on vielä suurempi vaara että joku ottaa ja räjäyttää pommin ja aiheuttaa ilmastonmuutoksen päälle ydintalven.

Lintu on lakannut olemasta. Pari päivää sitten se vielä makasi tuossa kymmenen metrin päässä. Kuollut kylmään ja nälkään?

Silloin kuollaan kaikki. Siis ihmiset. Sitten voi ehkä kysyä, oliko sivistyksestä, filosofiasta, taiteista, musiikista, oliko niistä mihinkään ihmisyyden edustajina. Tämä on ihan oikea kysymys, ei retorinen. En tiedä onko enää ketään joka kysyisi, saati jotakuta vastaajaa.

Siihen mennessä: katson edelleen keskiyöllä televisiota, koska siihen aikaan ainoastaan on hyviä ohjelmia.