24.11.13

Unessa useasti



Teema toteutti uhkauksensa ja järjesti jo toistamiseen elokuvafestarit. Minä katsoin eilen kaksi elokuvaa, Jean-Pierre Melvillen Punainen ympyrä (Ranska 1970) ja Tomas Alfredsonin Tinker, Tailor, Soldier, Spy (Nimen suomennos on kehno, koska kyse ei ole lastenlorusta vaan shakkipöydän nappuloiden nimestä. Shakkia pelataan Suomessakin ja suomeksi!) (Britannia 2011). Olen nähnyt Punaisen ympyrän monta kertaa, koska se on kuulunut elokuvakerhojeni ohjelmaan.

Edit 25.11. Olin väärässä. Alfredsonin elokuvan käännös oli OK ja osuva, koska kyseessä onkin englanninkielinen loru! Live and learn! Kommentoija huomautti asiasta tuolla alempana. Kivaa että blogia luetaan!


John le Carren romaaniin perustuvaa leffaa en ole nähnyt elokuvateatterissa. Nyt television pieneltä ruudulta näytti siltä, että olisi ehkä kannattanut seurata tuleeko elokuva tänne. Olen lukenut kirjan (siis Tinker, Tailor, Soldier, Spy) englanniksi ajat sitten, mutta nyt eteen tuotu lähinnä lontoolainen maisema toi Le Carren monella tavalla eksistentialistiseen tarinaan aivan uuden ulottuvuuden. Minulla on useimmiten ja perustellusti ennakkoluuloinen lähestymistapa romaaneista tehtyihin filmatisointeihin. Oli kyllä hienoa että visualisointiin oli pantu aikaa ja vaivaa.


Hyvin erilaisia elokuvia. Edellis-iltana olin katsonut, nyt ensimmäistä kertaa televisiossa Lars von Trierin Melancholian, joka oli tällä toisella katsomalla muuttunut aivan erilaiseksi. Valkokangas on elokuvien näkemiseksi olennainen. Pieni elokuva vähensi visuaalisuuden tehoa ja lisäsi psykologisen draaman merkitystä, mikä ei ollut yhtään huono juttu.


Punainen ympyrä on tietenkin elokuvana aivan omaa luokkaansa. Siinä on ripaus Ranskan elokuvan uutta aaltoa ja samalla periranskalaista film noir-tyyppistä kerrontaa (jostain syystä Hollywood tuotti samansukuisia teoksia 1940-luvulla). Jo alusta voi tietää, että huonosti käy. Melvillen leffa on sukua myös neorealismille, koska sitä ei ole kiiltokuvattu millään tavalla. Se näkyy, että vallan vahtikoirat elävät eri maailmassa kuin ne jotka tekevät likaisen työn. Niin, ja olihan ensimmäinen suurtapaus (torstaina?) Teeman festareilla Rooma, avoin kaupunki, Roberto Rossellinin suurteos vuodelta 1945, neorealismin perusteoksia.


Rossellinin opus kulki myös mukanani kun kävin näyttämässä elokuvia pitkin pohjalaista maaseutua. Yksi kymmenistä, sadoista elokuvista, joita sai näytettäväksi 16-millisinä ja hirvittävän painavalla projektorilla: elokuvateatteri oli siinä kenelle vain, parhaaseen katseluaikaan, kaukana elokuvateattereista. Valkokangas oli ikuinen ongelma, joskus siitä selvittiin levittämällä lakana nuorisoseurantalon näyttämön lavasteiden kulmiin. Joku katsoja juoksi kotiinsa hakemaan valkoista lakanaa.




Olen ollut filmihullu niin kauan kuin muistan. Johtunee siitä, että kotona ei tietenkään ole 1950-luvulla ollut televisiota. Elokuvakerhoissa pidin huolen siitä, että katsojat saivat tietää ohjaajasta ja kustakin maasta, mielellään myös käsikirjoituksesta kaiken mahdollisen. Elokuvakerhojen liitto toimitti hyvää materiaalia ja kirjoittajat olivat suurimmalta osalta elokuvakriitikoita. Heitäkään ei enää juuri ole.


On mahdotonta suuntautua joidenkin tyhmien pisteiden mukaan, ne eivät sano elokuvasta mitään, korkeintaan vain yhden katsojan mielipiteen. Lehdet ovat unohtaneet että elokuvataide on edelleen olemassa ja typistäneet arviot yhdestä viiteen tai neljään tähteen. Sen lisäksi elokuvia mainostetaan tähtinäyttelijöiden mukaan.


Kun asuin Amerikassa, näyttelijäkultti pisti silmään heti. Piti etsiä tietoa lehdistä, elokuvateattereista, ystäviltä, joka paikasta, ennen kuin sai ohjaajan nimen tietoonsa. Löysin jokin aika sitten netistä pätkän Ingmar Bergmanin haastattelusta jossain amerikkalaisessa televisio-ohjelmassa. Bergman ärsyyntyi silminnähden kun haastattelija kysyi miten hän valitsee noin hienot näyttelijänsä.


Hän otti ja pamautti että Euroopassa ei ole tähtikultteja. On hyviä ja vähemmän hyviä elokuvia, joiden tie elokuvateattereihin on tavanomaisen monimutkainen, mutta hyvä elokuva syntyy ryhmätyöstä. Amerikkalainen haastattelija sekosi pasmoissaan. Ilmeisesti hän oli joku tärkeä henkilö myös, tai sitten on ollut kyse poliittisesta korrektiudesta, joka on levinnyt osin jo Eurooppaankin. Ad absurdum. Bergman on kyllä aivan oikeassa.


Elokuva on kallis väline, mutta ainakin Bergmanista voi sanoa sen, että hän luotti tarinakerrontaan. Ne ovat teräviä ja syviä ihmiskuvia ja kertomuksia siitä, miten ihmiset hioutuvat toisiaan vasten. Visuaalisesti todella hienoja, suuri osa kun on vielä mustavalkoisia.


Nyt on sunnuntai. Festarit jatkuvat vielä tänään. Silmät tulevat ehkä olemaan pysyvästi ristissä, niin kuin aikuiset lupasivat, kun vääntelin silmiäni. Jossain sadussa väitettiin että jäniksen silmät ovat ristissä. Vai oliko se suu?


Moni filmihullu miettii elokuvien ja unten samankaltaisuutta. Mutta näistä näkemistäni elokuvista ainakin Rooma, avoin kaupunki oli Elokuvakerhojen liiton aikaa sitten painetun selostuksen mukaan osin tehty silloin kun saksalaiset vielä miehittivät Roomaa ja että kameramiehellä olisi ollut kamera väljän takkinsa alla. Voi silti olla Roomassa elävä urbaani legenda.


Tarinan mukaan ensimmäinen venäläinen kosmonautti Juri Gagarin olisi satelliitissa ollut yhteydessä Maahan ja lähettänyt terveisiä Anna Magnanille. Hän kyllä oli todella hieno näyttelijä, eikä taatusti vain tähti. Tietysti hän oli Rooma-elokuvan päänäyttlijä, osaan ei olisi voinut toista kuvitella.


Rossellinin elokuva ei tunnu unelta ellei sitten painajaiselta. Sekä Italian fasisteista että Saksan kansallissosialisteista on tehty monta kirjaakin (terrorista yleensä esim. tämä kirja), jotka lähenevät Rossellinin kuvaamaa todellisuutta. Viimeisenä, eikä suinkaan vähimpänä, elokuvana tulisi yötä vasten Louis Bunuelin (ja hänen ystäviensä) ohjaama elokuva Kulta-aika (Espanja 1930). Täytyy varmaan toivoa, että elokuva jää Areenaan edes vähäksi aikaa.



Ulkona on kylmä, kadut ovat jäässä. Siksi televisio on juuri nyt tärkeä kapistus olemassa. Muuten sen voi useimmiten unohtaa.


Kiitos Teeman väelle ja lisää festareita!

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ripsa

tinker, taylor, soldier, spy on niin hieno, että en viitsi pilata sitä tyhmillä adjetiiveillani. sanotaan vaikka niin, että i'm smiley's people, sataprosenttisesti.

le carrén kirjan luettuani halusin ruveta vakoojaksi, vaikka onhan vakoilu vähän teatraalinen ammatti, eikö. mutta toisaalta, olihan le carrékin entinen vakooja. hän toimi ensin MI5:ssa ja sitten MI6:ssa. ehkä juuri tämän vuoksi hänellä on enemmän annettavaa kuin vain titaanien taistoa ja ramboilua vapaan maailman pelastamiseksi. joku on luonnehtinut häntä sitoutuneeksi epäilijäksi. minusta se on nappiin sanottu.

olen tainnut lukea kaikki carrét. ensimmäisen, the spy who came in from cold -kirjan kaarle antoi mulle lahjaksi ekoilla treffeillä. seuraavalla viikolla käytiin katsomassa se elokuvana. en koskaan unohda richard burtonin yksinäisiä kävelyjä lontoossa.

t. meri

Ripsa kirjoitti...

Meri

Kävitte katsomassa elokuvateatterissa? Se täällä pikkukaupungissa harmittaa eniten, että elokuvia, niitä parempia tulee niin harvoin.

Ja sen lisäksi kun ei enä nykyään tiedä oikein mikä on hyvä ja mikä ei. Mikael Fränti kun poistui Hesarista, niin sen jälkeen on ollut vaikea tietää mikä on hyvä ja mikä ei.

Le Carre on hyvin selvillä vakoiluorganisaatioiden älyttömyydestä. Tässäkin leffassa käy ilmi että kukaan ei tiedä miksi jotakuta pitää vakoilla.

Mutta ehdottomasti täydet pinnat hienosta kuvauksesta. Kameramiehet ovat tienneet mitä tekevät. Se lopun shakkiruudukko (tai salmiakkiruudukko) oli tosiupea. Ja vähän väliä kamera oli ihan villi, upeita kamerakulmia ja semmosta.

Täytyy varmaan muistaa ohjaaja, kun seuraavaksi katson jotain katsottavaa, siis leffateatterin ohjelmakin on sentään netissä. Penkit vain ovat hyvin epämukavat.

Anonyymi kirjoitti...

ripsa

yleensä kirjojen ja leffojen nimet kääntyvät ihan kornisti, niin kuin tuossa ylempänä todistit. mutta toi the spy who came in from cold kuulostaa melkein paremmalta suomeksi: mies kylmästä.

t. meri

ps. illalla tulee vielä terrence malickin elämän puu, mutta taidan kuitenkin valita tomppa ruispuikulan uusimman mission impossiblen.

Ripsa kirjoitti...

Meri
Jep. Yritin katsoa, mutta se oli niin uskomattoman amerikkalaisen raamattuvyöhykkeen leffa, etten kestänyt. Eivät sentäs panneet mormoneja juttuun.

Niin, kkkyyyllmästä. Ulkona on kamalan kylmä ja tuuli tuulee sisään ikkunoista! K on kova konsonantti.

Että Silta ja sit nukkumaan.

Keiju kirjoitti...

Shakkijuttu ei pidä paikkaansa. Kysymys on hyvinkin lastenlorusta:

"Tinker, tailor, soldier, sailor,
rich man, poor man, beggar man, thief."

http://en.wikipedia.org/wiki/Tinker_Tailor_Soldier_Spy

Käännös on siis täsmällinen ja hyvä. Minusta on outoa, ettet tiennyt asiaa, sillä yllä (ja linkin takana) esitetty loru on tuttu minullekin.

Ripsa kirjoitti...

Keiju!

Olipas hyvä että sanoit! Minä olin varma siitä että se talonpoika, eli moukka, on se juttu ja että kyse on nimenomaan shakista, joka siinä kirjassa ja leffassa oli.

Pahus, olikohan se kirjassa, vai oliko se lisäys leffassa. Tuo pitää kyllä nyt korjata juttuun. Pitää yrittää tsekata tästlähin Wiki.

Taisi sekoittaa sekin, että olen miettinyt viimeaikoina shakkia.

marja-leena kirjoitti...

Olen ennenkin ihmetellyt ja ihailut ns. filmihulluutasi, Ripsa. Ehkä olisin sama jos saisin nähdä enemmän tämmöisiä hyvän laatuisia kuvia. Televisiossa näytetään hyvin vähän hyvää, eniten ns Hollywoodin roskaa.

Onneksemme meidän lainaston valikointi on kasvanut ja sieltä saamme ilman maksua riittävän hyviä DVDtä. Myös saa ehdottaa lainastolle ostettavaksi. Lauantai iltana katsottiin ja kovasti nautittiin tanskalainen 'A Royal Affair' ... ehdotan! Olemme myös katsonut viime aikoina monta BBCn tekemiä kuvia esim. Charles Dickensin kirjoista. Onhan paljon huonoakin ja kaikkea ei saa.

marja-leena kirjoitti...

PS unohdin sanoa että panen nämä listalle ja etsin, kiitos!

Ripsa kirjoitti...

Marja-Leena!

Hyvä että teillä on kirjastoja siellä! Vai ovatko ne nettikirjastoja? Meillä on kaupunginkirjastossa on DVD-levyjä, mutta ei kovin paljon. Niiden täytyy olla sellaisia että lapsetkin saavat katsoa, eli kaikkea ei panna lainattavaksi.

Meillä on television ohella DVD-soitin, mutta en osaa käyttää sitä. Se on jollain lailla solmussa. Siis oikeasti, ei ainoastaan minun vuokseni. Poika kun kävi niin piti saada katsoa joku elokuva, tai lapset halusivat, ja poika liitti johtoja eestaas, kiroili, ja liitti taas, ja lopulta kone käynnistyi ja suostui tekemään homman.

Kysyin häneltä että mitä teit, ja hän sanoi että ei aavistustakaan. Koneet tekevät mitä lystäävät.

Kai teillä on Kanadassa kuitenkin joku Public Broadcasting-yhtiö? Vai näkyykö teillä BBC, siis sillä lailla ilmaiseksi niin kuin meillä on Yleisradio?

Eihän silti mikään Yleisradiokaan takaa hyvää ohjelmalaatua. Tiedät kai että YLEssä toimii Areena, jonka kautta voi nähdä ohjelmia muuallakin kuin Suomessa? Vai olenko kysynyt jo ennenkin? Siis näet mitä ohjelmia siellä on kun katsot netistä yle.fi/areena ja sieltä sitten näkee mitä ohjelmia voi katsoa tai kuunnella (radio on siellä myös). Kaikki ohjelmat eivät näy ulkomailla, mutta yleensä kuunteluohjelmassa sanotaan mitkä näkyvät/kuuluvat ja mitkä eivät.

Mutta kyllä, filmihulluudelleni en taida enää voida mitään! Tässä korkeassa iässä!

Anonyymi kirjoitti...

ripsa

kyllä sä siinä mielessä oikeassa olet tuossa nimiasiassa, että leffassahan on kyse suurvaltapelin nappuloista. elokuva välttää toimintaa ja vetoaa katsojan hoksottimiin samalla tavalla kuin shakkikin. ja onhan näiden tyyppien kuvat teipattu niihin shakkinappuloihin. epäillyt kyllä sitten nimetään nursery rhymin mukaan.

tästä on muuten olemassa seitsenosainen, bafta-palkittu minisarjakin, 70-luvun lopulla tehty. katsomisen väärti sekin.

t. meri

Ripsa kirjoitti...

Meri

Joo, muistaakseni sarjasta joku Teeman festareiden puhuja mainitsikin. Niiden leffojen välissä aina joku filmihullu puhui.

Aha. No, juttu kai on niin, että tuo loru on brittiloru eikä ole tullut korviini Ameriikassa. Shakkinappuloita ja sitä vakoojapeliä, siis absurdiutta ja vaaraa, niitähän minäkin tuossa ensin ajattelin.

Eikä ollut Bunuelin Kulta-aikaa Areenassa. Olisin tahtonut tsekata sen leffan vielä. Kaikkia ei voinut nähdä kerralla tietenkään, koti ei taida olla Sodankylä.

Ei silti, nyt ei oikein ulos ole asiaa, kun siellon jääkeli. En saa kaatua, kirurgi kielsi.

Valto Ensio kirjoitti...

Katsoin tämän nyt tv:ssa esitetyn Pappi, lukkari, talonpoika vakoojan ek-teatterissa ja perille se meni. Oli siis juuri sellainen elokuva jota katsoa saattaa. Nyt en viitsinyt kuin alkua seurata koska muistin aika hyvin juonenkulut.

Frostin katsoin. Siinä häiritsi sen vuokralaisen naisjutut ja itsensä komisarion töppäilyt nuoren naisen sovittujen tapaamisten kanssa. Ei ollut uskottavasti rakennettuja kohtauksia ollenkaan. Alkaa olla väsynyttä touhua Dentonissa, mutta taisi ollakin viimeinen Frost tällä erää.

Midsomerin murhissa tuli uusi Barnaby kuvioihin, mutta paikkakunta ei vaihtunut vaikka ennestään saman pikkukylän ruumisröykkiöt ulottuvat jo omalle ulko-ovelle...

Tässä jokunen ilta (tai viikko) taaksekäsin oli erinomainen elokuva, mutta en nyt saa piähän sen nimeä.

Muuten en nyt ole telkkarinkatsomistuulella laisinkaan. Voisi vaikka räjähtää palasiksi, lakaisisin roskasankoon ja veisin harmaaseen jäteastiaan kadun viereen.

Ripsa kirjoitti...

Valto

Telkkarin kirous on just se, että siinä ei saa leffojen visuaalista puolta näkyviin. Juuri toi vakooja-leffa oli hyvin kuvatta, kameramies asialla.

Vaikka on se voinut olla täällä. Olen ohittanut sen sitä varten että olen lukenut sen.

Minä en erityisemmin telkkaria kaipaa myöskään, meillä Leo katsoo sitä paljon enemmän. Monissa perheissähän on eri jäsenille omat telkkarit, ettei tule riitaa. Minusta esimerkiksi lapset joutavat lukemaan eivätkä katsomaan telkkaria. Sillä tapaa oppivat mielikuvittelemaan omassa päässään.

No, ei siis telkkari sinänsä hirveästi kiinnosta, mutta Teeman festarit kyllä. Filmihulluja ei taida olla ihan joka huushollissa.

Anonyymi kirjoitti...

valto

onhan midsomer vähän höhlä ja vähäsärmäinen. poliisityökin näyttää perustuvan vain paikasta toiseen autoilulle. ja murhaaja on yleensä se vähiten epäilty pastori. mutta on midsomerissa sellainen pieni lieventävä asianhaara, että siinä on tietynlainen sisältötakuu. siitä tietää, mitä saa: on alku, jossa on rikos, ja se pitää ratkaista. nykyään ei voi enää olla varma, että romaanissa on tarina, mutta rikosjutussa se on aina.

voisi kyllä todella epäillä, että koko helkatin kylä on jo murhattu, mutta midsomer onkin county eli kreivikunta eli lääni, ja murhien tapahtumapaikkoina ovat tämän läänin pittoreskit kylät.


barnaby-maailmassa eletään leppoisasti maaseudulla tai pikkukaupungissa, ja kaikki ongelmat ratkeavat huumorilla tai ihmisten hyväntahtoisuuden ansiosta.

t. meri

Ripsa kirjoitti...

Meri, Valto

Tykkäsin kyllä noiste brittisarjoista kun ne eka kertaa tulivat meidän telkkariin. Ja vissiin YLElle ihan heti.

Mutta sitten ne parhaimmat olivat lyhyitä niinku se Robie Coltrane-juttu, Cracker. Sarjassa ei voi varmaankaan pitää yllä semmosta intensiteettiä kuin kokoillan leffassa.

Midsommer (-somer? luulin että siellä vietetään jatkuvaa juhannusta, kun kylät ovat niin julmetun pittoreskeja, suorastaan söpöjä. Sitten se Barnaby taisi olla vähän sitä mieltä, että kyllä aatelisiakin täytyy voida kuulustella. Se oli selvästi vähän närkki noita parempiosaisia kohtaan, mutta esitti sen niin hyvin, että kyseinen aatelinen ei todennäköisesti koskaan tajunnut mitä sille sanottiin.

Niin, nyt kun sitä aattelee, niin ehkä ne aateliset olivat vähän tyhmiä? Ehkä niillä on rahaa niin paljon, ettei niiden tartte olla viisaita?

Jaa että Midsomer on kreivikunta. Missäpäin? Pitää ottaa Englannin kartta esille.