8.1.17

Ihanteet, ideaalit


Ei tavallisella ihmisellä ole varmaan useimmiten varaa ihanteisiin. Niiden ongelma on se, että niiden varassa pitäisi pystyä elämäänkin. Ja kun yhä useammalla elämä on kädestä suuhun, niin on siinä aika paljon elämälle vierasta. Sellaisia pilvenhattaroita.

Köyhälläkin ihmisellä voi olla ideaalitila. Olisi esimerkiksi rauhallinen lauantai-ilta saunan jälkeen, hyvä kirja kädessä. Tai jos sattuu olemaan kesä, voi mennä kävelylle ihmettelemään muutakin elämää kuin omaansa. Näkee jonkun talon ja ajattelee että siinä olisi hyvä asua. Ihminen ajattelee muutenkin usein että entä jos.

Olin Tukholmassa opiskeluaikoina kesätöissä tienaamassa rahaa, kun ei ollut minkäänlaisia opintososiaalisia juttuja vielä keksitty. Tukholmassa opin itse kävelemisen hienouden. Kaupunki jäi tilapäiseksi, minun ei koskaan tarvinnut tosissani ajatella asuvani vieraskielisten joukossa. En menettäisi kieltäni.

Asunto oli parasta vuokrata yhdessä muiden suomalaisten kanssa, jotka olivat paikalla myös tilapäisesti. Yksi esitti itsepäisesti elämänfilosofisia kysymyksiä. Niihin piti osata vastata. Niistä riippuisi kaikkien loppuelämä.

Piti valita ideaalinen elämänmalli, jonkunlainen johtotähti, tai edes perusrytmi. Kauneus, totuus, viisaus, hyvyys. Ehkä vaihtoehtoja oli muitakin, mutta nuo muistan. En muista mikä sen pojan nimi oli mutta aina joskus ihmettelen miten hänen elämänsä sitten meni. Kysymys oli hirveän vakava.

Vuosikymmeniä myöhemmin tuli toisenlainen kysymys: huvitatko itsesi hengiltä. Se taisi olla alkua sille että itsensä huvittamisvempaimia alkoi olla niin paljon, että jo lapsetkin juuttuvat niihin kiinni eivätkä kykene irrottautumaan. Elämä kulkee ohi.



Nyt oli kuitenkin elämän keskeltä tullut elokuva televisiossa, semmoinen jollaisia ei enää tehdä: Kaunotar ja hirviö. Tässä kahden aikuisen huushollissa huokaistiin onnesta jo muutama päivä ennen elokuvaa. En ollut koskaan nähnyt elokuvaa, mutta tiedän tietenkin kuka on Jean Cocteau. Elokuva on vuodelta 1946. On kyllä aika uskomatonta että elokuva on tehty niin lähellä sotaa. Se ei tullut mieleen ollenkaan. Tai tuli mieleen sillä tavalla, että viimeinkin, suuri elokuva. Mutta ei Cocteau kuvaa tuhoa ja kuolemaa, päinvastoin.

Tarina on tietysti tuttu: olipa kerran isä joka asui kolmen tyttärensä kanssa. Missä oli äiti? Lähti saksalaisten matkaan?

Nuorin on tietenkin se tuhkimo, mutta hän lähtee hirviön luo, että isä saa elää. Siitä ei ollut epäilystä, isän oli saatava elää. Isä oli sairaalloinen, mutta häntä tarvittiin. Vanhemmat sisaret olivat ylpeitä ja tyhmiä eikä heistä ollut isän pelastajaksi. Nuorella oli kosijakin, mutta ensin oli lähdettävä hirviön luokse.

Isä oli sairastunut sen jälkeen kun oli tuonut nuorimmalle tyttärelleen ruusun hirviön puutarhasta. Hirviöllä oli taikavoimia. Hirviö oli suuri kissapeto, jonka tassuun sopiva käpälä kuljetti sen käteensä ottavan takaisin hänen luokseen. Hirviö oli rakastava suuri kissapeto, ehkä leijona. Huomasin ihmetteleväni, kun hirviö ei ollutkaan lohikäärme. Muistan kuunnelleeni lapsena satuja, joista kaikissa on prinsessa ja lohikäärme. Mutta ehkä lohikäärme ei kykene muuttamaan hahmoaan, vaan pysyy hirviönä? Rakkaus taisi olla yksi voima, jota Tukholman kimppakämpän poika olisi saattanut kysyä. Onko ohjenuorasi rakkaus? Ehkä hän kysyikin sitä, sopisi ainakin nuoruuteen.

Nuorimman tyttären on huolehdittava isästään, jota hän rakastaa. Nuorimman tyttären on opittava miten rakkauden kohde vaihtuu. On totuttava hirviönnäköisen olennon rakkauteen.

Tarina on yksinkertainen. Mutta elokuvan juju ei ollut satu tai rakkaustarina, ei kasvukertomus, ei mikään niin yksinkertainen juttu. Elokuva oli visuaalinen runo alusta loppuun. Runot ovat tihentymiä, jotka eivät avaudu hetkessä. Kaunotarta ja hirviötä voi katsoa vaikka lavastuksen mestariteoksena. Tai ajatella sitä kuvaa kun Dianan patsas herää henkiin ja tappaa katosta hypänneen kilpakosijan. Patsaat ja karyatidit olivat elossa tarvittaessa, vähintään silmät liikkuivat.

Cocteau (jo 1889 syntynyt) oli tekemässä testamenttiaan. Hän oli totta kai auteur, muu ei ollut mahdollista. Elokuvaa edelsi elämänkertadokumentti. Yksi kuva oli hauska: François Truffaut (mm. 400 kepposen ohjaaja) pyytämässä häntä omaan elokuvaansa, tai haastateltavaksi. Ellei se ollut päinvastoin? Mutta Truffaut’n kasvoilla näkyy kyllä kunnioitus. Kuva oli sen verran kauan esillä, että ehdin ajatella. Ihmisillä oli varaa näyttää tunteensa. Sitä paitsi sukupolvien välillä on kontakti.

Kaunottaren ja hirviön tarina on optimistinen. Cocteau uskoi selvästi, että fantasia muuttaa todellisuutta. Sadut eivät turhaan ole vertauskuvia elämästä tuolla toisaalla, jossa on se totuus. 

8 kommenttia:

  1. Näin Cocteaun Kaunottaren ja hirviön kauan sitten Elokuva-arkistossa ( Orionissa). Hirviön suru riipaisi sydäntäni silloin ja nyt. Klassikkoelokuvat kuten muutkin hyvät elokuvat ovat siitä ihania, että niitä voi katsoa uudelleen monta kertaa, koska juoni ja tarina eivät ole niissä tärkeintä, vaan tekijöiden näkemys ja kuvakieli. Joka kerta nauttii katkatsomastaan yhtä paljon, koska niiden kuvakielestä löytyy aina jotain uutta ja kiinnostavaa.

    VastaaPoista
  2. Anita,

    Nyt kun näin tämän, olin eniten hämmästynyt näin loistavasta Tuhkimo-sadun käytöstä. Ynnä ihmettelin ettei tämä ollut osunut tielleni, vaikka olen käynyt kaikissa mahdollisissa elokuvakerhoissa (arkisto oli vain Hesassa). Mietin sanaa humaani juuri tämän elokuvan lopussa.

    Nykyaika tahtoo vain tappaa kaikki hirviöt, vaikka olisivat rakastaviakin hirviöitä. Pitää onkia selville vielä, kuka oli vastuussa lavastuksesta. Varmaan kukaan ei tehnyt mitään Cocteaun tietämättä.

    Olen nähnyt Cocteaun Orfeuksen joskus televisiossa. Ehkä näyttävät senkin nyt Teemalla. Se oli lumoava elokuva myös. Näiden suurten elokuvien kanssa on niin, että ne kertakaikkiaan kampittavat ihmisen.

    VastaaPoista
  3. Ah, Kiitos tästä! Heti menin kirja ja filmi lainastomme sivuille ja löysin tämän! Se on nyt varattu ja voimme nauttia pian!

    VastaaPoista
  4. Marja-Leena,

    olisi paljon helpompaa, jos Yle antaisi ulkosuomalaisille oikeuden katsoa meidän omia ei-kaupallisia kanaviamme. Meillä on Teema-kanava, joka on erityisesti kulttuurikanava. (Tosin ei ole enää kauan: on säästettävä ja sen vuoksi Teema ja ruotsinkielisten Fem yhdistetään, tiedä sitten mitä siitäkään tulee, sotkua varmaan.)

    Meillä on ollut myös Teemalla ihan omia elokuvafestivaaleja. Yksi oli muistaakseni marraskuussa.

    VastaaPoista
  5. Niin, olisi kiva nähdä suomalaisia ohjelmia. Olen joskus sattunut saamaan jonkin ohjelma YLEssä. Olipa se suomeksi tai englanniksi tai millä kielellä tahansa, tykkään "Closed Caption" toiminallisuudesta (onko oikea termi?)

    VastaaPoista
  6. Marja-Leena,

    minulla on idea: perusta joidenkin muiden suomalaisten kanssa elokuva-pankki! YLE myisi semmoiselle varmasti DVD-kasetteja, myyhän se täällä kirjastoillekin! En tiedä mitä tarkoittaa Closed Caption. Tarkoittaako se elokuvan tai muun ohjelma tekstitystä? Siis sitä joka kulkee elokuvan alalaidassa.

    Subtitles, sanoi tuo toinen ihminen! Jos tarkoitit niitä, niin onko Kanadassa käytössä ääninäyttelijöiden palkkaaminen esimerkiksi lapsia varten, piirretyissä esimerkiksi, mutta myös muunkielisissä elokuvissa? Olen nähnyt kerran RAI uno-kanavalla Italiassa dubatun Casablankan. Se oli kyllä todella outo, Ingrid Bergman ja Humprey Bogart puhumassa italiaa.

    VastaaPoista
  7. Ai, jos olisin nuorempi ja ahkerampi! Täällä Vancouverin seudulla meillä on Scandinavian Centre jossa on pohjoismaiden omat huoneet ja myös yhteisiä ohjelmia. Siellä on suomalaisten kirjasto ja silloin tällöin naytetätään suomalaisia elokuvia. En tiedä miksi en ole käynyt kuvissa, kaipa laiskuus, vaikka muita ohjelmia olen käynyt seuraamassa milloin kiinnostaa.

    "Subtitles" ja Closed Captioning (CC) käytetään jos on käännös eri kielelle esim. Italiasta suomeksi tai englanniksi, mutta myös samalle kielelle, tarkoitus niille jotka ei kuule hyvin tai ei ollenkaan. Elokuvat ja muut ohjelmat paremmilla DVD levyillä usein antaa pari tai kolmekin kielen vaihtoehtoa. Usein vaikka olisi englannin kielinen elokuva, me panemme päälle CCn. koska ihmeen paljon hyvin kuulevakin huomaa miten paljon jää ymmärtämättä... yksi syy miksi hyvin harvoin käydään elokuvateattereissa. Ja niissä ovat liian kova äänisiä mainoksia alussa, ja tullut kalliikksi. DVDt saa lainastosta ilmaiseksi. Ensin tutkin onko CC siinä, joskus ei ole sitä vaihtoehtoa, varsinkin vanhemmissa Brittiläisissä kuvissa.

    Onko siellä samoin?

    VastaaPoista
  8. Marja-Leena!

    No niin, arvasin aivan oikein. Tottakai Vancouverissa asuu suomalaisia muitakin kuin sinä! Hyvä että on vielä se keskus teillä. Nykyään nimen pitäisi olla ehkä Nordic Centre, koska Suomi ei kuulu Skandinaviaan... Vähän makuasia.

    Sitten pitää vain saada YLEn suomalaissarjoja sinne. Ja nyt sitten tajuan vasta ensimmäistä kertaa mitä tuo CC tarkoittaa! Kiitos! Olen nähnyt sen monissa DVD-levyissä. Ja olen sitä paitsi kuulovammainen. Suurin osa meidän pienestä DVD-kirjastosta on kyllä varustettu suomenkielisin tekstein, mikä on kaikkein mukavinta. Jos elokuva on ruotsalainen, saksalainen tai englantilainen, siis puhuttuna, se kyllä tukee ymmärtämistä, siis minulle. Muut kielet riippuvat suomennoksesta. Ja suomennoksen laatu riippuu siitä, onko elokuvan maahantuoja viitsinyt käyttää hyviä suomentajia.

    YLEn ohjelmissa, siis täällä Suomessa, on kyllä tekstitys. Minä en ole vain meidän televisiosta sitä löytänyt vielä. Jossain asetuksissa. Elämä on aina välillä vähän hankalaa. Ai niin, olet varmaan joskus katsonut Areenaa? Se on siis YLEn nettisivuilla. Nyt kun Suomi täyttää 100 vuotta, voi olla että antavat oikeudet maailmanlaajuisesti useampiin maihin kuin yleensä. Sinun siis kannattaa aina tarkistaa nettilähetystilanne! Niin ja sitten siellä on vielä Elävä arkisto, jossa on vanhempia ohjelmia ja elokuvia.

    YLE ei voi kertoa tilannetta 100% tarkkuudella, koska kyse on aina tekijänoikeuksista. Riippuu esimerkiksi käsikirjoittajista, ohjaajista ja näyttelijöistä, ainakin Suomen omien tuotantojen ollessa kyseessä.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista