En tiennyt.
Sodan aikana ja pian sen jälkeen vanhat eettiset säännöt ja moraali eivät enää pitäneet paikkaansa. Kaikki oli muuttunut kokonaan. Niin käy kaikissa sodissa, kaikkina aikoina.
Olen ollut hämärästi tietoinen siitä, että sen jälkeen kun Japani oli antautunut ja varmuuden vakuudeksi Nagasakiin ja Hiroshimaan oli vielä pudotettu atomipommit, amerikkalaiset miehittivät maan.
Olin käsittänyt asian niin, että koska keisari oli Jumala ja hän määräsi että ihmisten on toteltava uusia isäntiä, kaikki sujui rauhallisesti. Myös Tokiossa joka oli tulimyrskyn jälkeen raunioina.
Katsoin juuri elokuvan Nikutai no mon, Lihaportti, jonka oli ohjannut vuonna 1964 Seijun Suzuki. Se näytti aivan erilaisen todellisuuden. Raunioissa kuhisi ja kihisi, kaikki yrittivät pysyä hengissä.
Naisille se merkitsi prostituutiota. Elokuvasta näkyy, että sitä ei voi mitenkään verrata geisha-traditioon. Ja tietenkin, kun japanilaisyleisö katsoo Madame Butterfly-melodraamaa, se katsoo sitä huvittuakseen, nauraa kyynelet silmissä.
Koko Japanin yhteiskuntajärjestelmä mureni. Varmasti sotilaat kummankin puolin tekivät raakuuksia, joita ei unohdeta, puolin ja toisin. Mutta entä sitten kotona Tokiossa? Entä kaikki nuoret, orvot tytöt, jotka itkivät rakastettujaan, perhettään?
Samuraisukuun kuuluva kirjailija Yukio Mishima teki seppukun. Siinä oli yksi äärettömän harvoista protesteista jotka pääsivät julkisuuteen. Luen juuri kirjaa samurai-kastista ja mietin, ovatko ehkä sen jälkeläiset nyt Japanin talouselämän johdossa.
Sillä voi olla paljonkin väliä.
Minusta on kuvaavaa, ettà japanilaiset nuoret kapinoivat jààmàllà koteihin "hikikomoreiksi"*.
VastaaPoistaMiellàn sodanjàlkeisen Japanin kulttuurin kovin agressiivisena.
*http://fi.wikipedia.org/wiki/Hikikomori
Onhan Suomessakin paljon koulupudokkaita. Ja oletan että Italiassakin.
VastaaPoistaMinusta tuo Wikipedian artikkeli oli mielenkiintoinen. Siinä viitattiin häpeään.
Mutta mitä nuoret häpeävät? Sitäkö että eivät ole menestyneet vanhempien toivomalla tavalla?
Hehän EIVÄT voi menestyä jos sulkeutuvat omaan huoneeseen! Mitähän japanilaiset psykologit ilmiöstä ajattelevat.
Pitkään sodan jälkeen Japanissa oli myös ryhmä joita kutsuttiin nimeltä hibakusha.He olivat niitä jotka jäivät henkiin atomipommihyökkäyksistä.
He myös häpesivät.
Voi olla että kysymys on jonkinlaisesta kunniantunnon ja -osoituksen ilmaisemisesta. Onhan esimerkiksi Välimeren maissa tuo kunnia-käsite aika tavalla avainasemassa kun puhutaan perheistä ja suvuista. Cosa nostra = meidän asiamme/meidän puolestamme.
Ja aivan uskonnoista riippumatta.
Moro - uusi blogisti!
VastaaPoistaTohon vähän vaan, että sehän tämä Ruth Benedict aikoinaan erotteli Japanin häpeäkulttuuriksi erotuksena länsimaisesta syyllisyyskulttuurista - eri juttu sitten kuinka pätevä tuollainen erottelu on.
Ja totanoin, kun samuraista puhutaan niin muistetaan, että he (siis feodaaliajan samurailuokka) nimenomaisesti aristokraattiseen tyyliin halveksivat kaikkea kaupankäyntiin ja rahan kanssa vehtaamiseen viittaavaa. Tässä mielessä on aina hieman vinoa puhua japanilaisista bisnesmiehistä "nykyajan samuraina" - länsimaissa usein käytetty metafora kylläkin, tiedän.
Hieno kuva tuo.
VastaaPoistaMistä olet löytänyt?
Voihan tuo olla urbaanilegenda, että Mitsubitsin johtajat ovat entistä samurailuokkaa.
VastaaPoistaKirja jota luen on Mitsuo Kure'n Sotaisat samurait (Gummerus 2008), jossa kerrotaan suojelujärjestelmän synnystä 900-luvulla ja aavistellaan jousikulttuurin ja hevosten käytön tulleen ehkä mongolikulttuurista.
Minä lähinnä hämmästelin aikaista sotilastekniikkaa ja tavatonta järjestelmällisyyttä, millä samurait joukkonsa kokosivat.
Eivät ehkä sotkeutuneet rahaan, mutta tekivät sotimisesta ammatin, joka siirtyi sukupolvelta toiselle. Tilanne oli tietenkin eri tuolloin, koska maanviljelystasankojen maanomistajat olivat suuria ja mahtavia, Mitsubitsikin mainitaan.
Talonpojilta taatusti vietiin rahat sotilaiden käyttämiseen.
Kuva lienee tullut ystävältäni joka kävi Amerikasta päin Japanissa. Ihan varma en ole. Mutta kaveri kulki Japania ristiin rastiin vaimonsa kanssa, joten prostituoitu tämä nainen ei kyllä ollut, ehkä tavallisen teehuoneen tarjoilija.
Nyt vasta löysin tänne blogiisi. Hieno on, kaikinpuolin. Onnitteluni!
VastaaPoistaKiitos Leonoora!
VastaaPoistaNyt voidaan sitten käydä kylässä toistemme luona.
Täytyy panna osoitteesi tuonne sivulle.
On ihan mukavaa miettiä ajatuksenpoikasia ja muodostaa niistä lauseita varsinkin näin iltayöstä, kun kaikkialla on hiljaista.
Ne ovat nämä harakirit enemmän sian alaa, mutta kuva on hyvä, tervakylpy keuhkoille. Taas on ivatkin käytössä.
VastaaPoistaTervetuloa blogistaniin! Näin onkin mukava pitää yhteyttä. Nauti.
VastaaPoistaNo jo oli aikakin! Onnea uudelle blogille! Ja pääsin oikein pihtipeleen... :)
VastaaPoistaNiin, siat ovat puhtaita otuksia. Ne eivät teurasta toisiaan, paitsi jos ihmiset panevat niitä keskitysleireihin, niin purevat toistensa hännät poikki.
VastaaPoistaToivottavasti Etappisika on saanut pitää häntänsä, tosin vielä häntä ei ole vangittu.
Iines! Tottahan minä sinun nimesi tuohon laitoin.
VastaaPoistaNiin monta kertaa olet päästänyt minut puhumaan blogiisi päättömiäkin.
Kyllähän minä tätä blogin laittoa olen miettinyt, koskapa näytän Blogistanissa kuitenkin oleilevan aika paljon.
Luen Risto Niemi-Pynttärin väikkäriä Verkkoproosasta. Hitaasti sujuu, koska viitteitä, niin kuin väitöskirjoissa yleensäkin, on hirmuisen paljon, mutta on mukava huomata että joku on huomannut meidät.
Tämähän on puhetta, vaikka on kirjoitusta.
Marja-Leena! Kun tunnen nuo maisemat, joista sinun blogissasi on paljon kuvia, on kiva ajatella sinua mukana Suomen Blogistanissa.
VastaaPoistaJotkut tosin kutsuvat sitä blogosfääriksi, mutta se on ehkä liian taivaita tavoitteleva sanonta.
kuulovammaiselle tietenkin tämä on puhetta mitä suurimmassa määrin, mutta ei-aistivammaiselle tämä on enemmän kirjoitettua kieltä.
VastaaPoistapuhetilanteessa muutkin aistit osallistuvat kommunikointiin.
Luepas, Ohikulkija, tuo väikkäri. Siinä kirjoitettu puhe tulkitaan mm. Gadamerin tukemana käsitettä nimeltä parole, joka tarkoittaa ei kovin virallista kieltä, joka kommunikoi muuten kyllä kuin puhe.
VastaaPoistaKyllä, me kuulovammaiset käytämme paljon näköaistia. Lapsena opin aivan vaistomaisesti huuliltalukemisen.
Silloin tosin oli kuulosta vielä puolet jäljellä, mutta taito on tarpeen nyt vielä enemmän. Parikymppisenä neljänneksen kuulosta veivät kommuunissa asuneet kaksi rock-bändiä.
Kuulolaite auttaa, mutta se ei tuo takaisin äärimmäisiä kuuloalueita.
Osaan siis puhua. Mutta tietysti kun on ihmisten kanssa kasvotusten, elekieli sanoo vielä paljon enemmän kuin sanat. Murahduksilla ja inahduksilla on voimaa.
Etappisialle tuolta aiemmista merkinnöistä, että häpeän ja syyllisyyden ero on ilmeisen merkittävä. Japanilaisessa kulttuurissa se on jotenkin päälaellaan: uhri tuntee häpeää. Tarkoitan tässä erityisesti hibakushien väistymistä ei-palaneiden ihmisten tieltä.
Prostituution suhteen tilanne on varmaan aika samanlainen kaikissa patriarkaateissa.
Ehkä japanilaiset ovat tulkinneet sosiaaliset tilanteet jossain määrin eri tavalla kuin meillä länsimaissa tehdään.
Ehkä feodaalinen yhteiskuntarakenne vain oli niin erilainen siellä kuin meillä.
rips!
VastaaPoistamiten oman kommentoinnin voi kopipeistata tänne? hanhensulalla oli muistaakseni joskus ohje siihen, mutta en löydä sitä enää.
saan hyperventilaation ja klaustrofobian ja anarkofobian kun kirjoitan tällaiseen tulitikkuaskinkokoiseen tilaan!
Meri!
VastaaPoistaIhan yksinkertaista. En minäkään tiennyt että muistan, paitsi kun perustin tän blogin, niin oli pakko muistaa. En minä uskalla tätä formaattia enää muuttaa, asetukset menevät taatusti sekaisin.
Siis kopioit oman tekstis CTRL+C ja sitten liimaat sen tänne CTRL+V.
Kaikin mokomin älä nyt ainakaan anarkofobiaa saa!
Rakkaat kanssakulkijat!
VastaaPoistaLuen suhteellisen säännöllisesti amerikkalaista aikakauslehti Nationia, jonka saa lukeakseen myös on-line.
Nyt porukalla näyttää olevan tohinaa enemmänkin, luultavasti liittyy tuleviin pressanvaaleihin ja Irakin sotaan. Josta muuten muistutti se tuo japanilainen leffakin kovasti.
Mutta tämmöistä:
Dear EmailNation Subscriber,
The Society of Illustrators in New York City is currently presenting a powerful show sponsored by The Nation. Artists Against The War is the expression of over sixty leading graphic artists and illustrators working in the United States and abroad whose anguish has compelled them to produce works that challenge the self-destructive ignorance, indifference, incompetence and corruption that is the result of US Middle East foreign policy.
The works of art give a voice to those whose views are not represented by the mainstream media. Check out the online version of the show here.
A related panel discussion will take place tonight, Wednesday, January 23, at the Society of Illustrators in Manhattan. And thanks to the Society, the full proceedings will be available for viewing at the Society's website. So tune in tonight at 7:00pm--and see the action in person if you're in or around the New York City area.
Media: The First Casualty in Iraq
The Nation is sponsoring a panel discussion tonight, January 23, on the nature of communications in wartime. How do words and images get stymied in the run-up and roll-out of war? Panelists include Steven Heller, designer, essayist and historian; Christian Parenti, author and Nation writer; David Wallis, author and Nation illustrator Steve Brodner as moderator. The panel is part of the Artists Against the War exhibition. At the Society of Illustrators, 128 E. 63 St. $10 admission. Free of charge for students.
Finally, please visit The Nation online to read new Nation blogs, to view newsfeed links updated each day, to see when Nation writers are appearing on TV and radio, to get info on nationwide activist campaigns, and to read exclusive online reports and special weekly selections from The Nation magazine!
Best Regards,
Peter Rothberg,
The Nation
Tervehdys tuoreelle bloggaajalle!!!
VastaaPoistaPääset samantien heti näihin huveihin mukaan - sinut on nimittäin haastettu päivän ekoteon tekoon. Siitä saa kukkapuskan palkkioksi - lisää blogissani.
Nämä hibakushat - he olivat/ovat syrjitty ryhmä. Ainakin siinä mielessä, että avioliittomarkkinoilla meni heikosti; kukaan ei halunnut epämuodostuneita lapsia sukuun (säteily), joten hibakushat ja heidän jälkeläisensä olivat tabu.
VastaaPoistaJa tietenkin heitä tämä hävetti, kuinkas muuten.
Iineksen blogi on oikea paikka puhua päättömiä.
VastaaPoistaTästä tikkuaskikommenttilootasta olen maininnut jo sinne sun tänne.
Mitenkäs tästä lootasta pääsee suoraan jonkun toisen blogille, vaikka tuon Ryynekreenin rouvan inkarnaation.
VastaaPoistaE-sika, en tullut ajatelleeksi tuota avioliittomarkkina-asiaa, mutta sehän on läsnä myös Resnais'n leffassa Hiroshima, rakkaani. Joka pitäisi kyllä nähdä uudestaan.
VastaaPoistaSamalla tavalla varmasti prostituoidut joutuivat avioliittomarkkinoiden ulkopuolelle. Ainakin se tuossa blogissa olevassa leffassa niin ajateltiin.
Minä en TIEDÄ onko se japanilaisissa filmeissä näkyvä kuva kotona kiltisti palvelevasta vaimosta ja salary-manista tosi, ehkä oli vielä 60-70-luvuilla.
Eli siis tuon elokuvan tekoaikaan.
Voi olla että häpeän käsite jatkuu kauan sen jälkeen kun yhteiskunnan taloudellinen rakenne on jo muuttunut.
Suomesta hyvä esimerkki. Tänään YLEn radiouutisissa kerrottiin jonkun Luther-säätiön miehen väitöskirjasta, jossa tullaan siihen johtopäätökseen että luterilainen kirkko hajoaa, koska nykykirkko on etääntynyt jopa Lutherin määräyksistä niin kovasti kauas.
Mutta kovasti kauas on Lutherin ajoista erkaantunut myös Suomen yhteiskunnallis-taloudellinenkin tilanne. Naisilla alkaa olla omaa rahaa ja oma huone.
Tämä siis ottamatta kantaa siihen pitäisikö kirkko säilyttää vai ei, siis ainakaan tällä perusteella.
Fredrika! Käyn katsomassa minkälaisia ekotekoja minun pitäisi edellisten lisäksi tehdä! Ehkäpä onnistunkin.
Kuules Best Regards, sanoin jo tuolla Merille että en uskalla mennä taapäin jälkiäni tämän blogin perustamisessa ja muuttaa kommentointia. Kaikki menisi pieleen, kuten Murphyn lakikin jo sanoo.
Ei tämä nyt niin pientä tekstiä ole! Hanki suurennuslasi!!!
Iineksen blogi on kyllä mukava. Se on sillä tavalla lunki paikka ettei tarvitse pingottaa mihinkään suuntaan ja asiaakin yleensä puhutaan.
Kävin katsomassa ekoteko-haastetta ja varmaan saan hirveästi pisteitä jos vielä lasketaan se, että perhe katsoo tarkasti, että roskiksiin ei jää mitään tarpeellista tavaraa roikkumaan.
VastaaPoistaKävelymatkan päässä on kierrätyskeskus Jupiter. Jos nimittäin roskiksesta ei löydy itselle mitään tarpeellista. Sitä taas kutsutaan dyykkaukseksi.
Mitä tulee yksityisten henkilöiden ekotekoihin niin en usko että ne tässä katastrofin vaiheessa enää painavat kovin paljon.
Autoa ei useimmiten Suomessa välttämättä tarvitse olla itsellä. Tämä, samoin kuin muut pohjoismaat, on vielä sentään aika hyvin julkisilla kulkineuvoilla saavutettavissa.
Lukuunottamatta noita sydän- ja erämaita, joista ihmiset alkavat lopullisesti muuttaa pois. Niille muutamille uskaliaille jotka ovat jääneet, voisi suoda taksiseteleitä.
Olen kyllä samaa mieltä kanssasi, Ripsa, yksittäisen ihmisen ekoiluista. Tiedän myös kokemuksesta, että erämailla tarvitaan autoa tai muuta omin voimin käytettävissä olevaa liikumisvälinettä. Kaikki muu (työssäkäyville) ihmisille on julkisten vempainten yliarvostusta tai vaihtoehtoisesti oman vaivannäön ja kärsimysten aliarvioimista. Eläkeläiselle saattaa sopia tahti kerran viikossa keskustaan ja takaisin. Ei muille.
VastaaPoistaEkologisesti juttu kiertyy aivan itsestään takaisin Japaniin.
VastaaPoistaMuistan hyvin lukeneeni joskus 1950-luvulla matkakertomuksia Japanista ja erityisesti Tokiosta, jossa ihmisillä oli hengityssuojain kasvoillaan ja katukäytävien kulmauksissa oli vesipostien näköisiä vempaimia, joista saattoi hengittää happea.
Muistan ajatelleeni että se oli todella erikoista.
Kyselin sitten kesällä Amerikan sukulaisilta että millainen on New Yorkin ilma, siitä kun ei mainittu mitään samaisessa lehdessä.
Sanoivat että ei kaupunkiin kannata enää viikonpäivinä mennä eikä varsinkaan ruuhka-aikana, siitä tulee flunssantapainen todella paha yskä.
Sitten puhuttiin Lontoon hernerokkasumusta, johon lehdessä väitettiin ihmisten kuolevan. Sittemmin kivihiilen käyttö talojen lämmityksessä lopetettiin ja ehkä ihmisiä kuolee nyt vähemmän, en tiedä.
Nyt asun Vaasan kaupungissa, joka ainakin muutama vuosi sitten oli Suomen autoistunein kaupunki, siis asukas/auto. En valitettavasti enää muista millaisia ne lukemat olivat.
Kaupungissa on muutama ilmansaasteen mittauspaikka, mutta lukemia en ole nähnyt julkaistavan missään.
Hallituksemme, siis siellä Helsingissä olevan, ensimmäisin ekoteko oli alentaa autoveroa. Muistaakseni se johtui EU:n vaatimuksesta, samoin kuin nämä uudet toimenpiteet, joita hallitus alkaa ilmeisen tarmokkaasti toteuttaa.
Tämän päivän lehdessä sanottiin vielä varmuuden vakuudeksi, että Suomi on onnistunut suojelemaan omaa teollisuuttaan.
Sitä ei siis ekologisista syistä lakkauteta, vaan taloudellis-tuotannollisista, joista näytään olevan erimielisiä riippuen asemasta kussakin yrityksessä.
ripsa , fredrika
VastaaPoistasiitä, mitä kohti olemme menossa, olen kanssanne samaa mieltä. kello on jo yli kaksitoista; eko- ja ydinkatastrofit lähestyvät, nälkä ja mielenterveyden konkurssit leviävät kuin rutto ja niin edelleen.
jokin sitä meidän eko-optimismiamme kuitenkin pitää yllä, vaikka rationaalisinta olisi kai vain luopua ryppyotsaisesta murehtimisesta ja järjestää planeetalle komeat peijaiset.
on todella vaikea tietää, mikä on ekologisesti kallista ja mikä ei. minä tunnen tuotteiden ekologisia seurausvaikutuksia tosi kehnosti - syyllistyn esim. sellaiseen yksinkertaistukseen, että samastan rahassa laskettuna kalliin ja ekologisesti haitallisen keskenään.
minulla on myös auto. sillä huristellessani käytän kymmeniä ellei satoja kertoja enemmän luonnonvaroja kuin perheeni muut jäsenet, jotka kulkevat julkisilla.
soininvaaran mukaan ekologisen tervehdyttämisohjelman ei tarvitsisi viedä nykyisestä hyvinvoinnistamme mitään oleellista.
hän ajattelee hyvinvointia kansantalouden hyvinvointiteorioiden mukaan; kysymyksessä on siis jonkinlainen transponoitu tommyhellsten: et saa takaisin sitä mistä luovut, mutta saat kyllä tilalle jotakin itsesi kannalta yhtä hyvää.
tie tyydytykseen ei kulje tarpeiden saavuttamisen vaan niiden sammuttamisen kautta?
pelisäännöissä on oleellista se, minkälaiseen käyttäytymiseen ne houkuttelevat yksityisiä ihmisiä ja yrityksiä.
semmoinen yhteiskunta, jossa lompakon paksuus määrää, mitkä ovet aukeavat, pitää tietysti rahaa ja rikastumista ykkösunelmana jatkuvasti.
Kyllä, Meri ja Fredrika, tulevaisuus alkaa olla läpitunkemattoman usvan peitossa, sananmukaisesti.
VastaaPoistaMuistan pari vuosikymmentä sitten yhden aivan nuoren miehen, jolla oli punaiset posket, keltakiharainen pää ja taivaansiniset silmät. Hän tahtoi ruveta puutarhuriksi.
Ryömin kapean oven kautta hänen itse rakentamaansa pienehköön kasvihuoneeseen. Hän kertoi että perhe elää tällä.
Syö, kasvattaa, kasvattaa ja syö. Siellä oli vaikka mitä. Ja tulijaa tervehtivät upeat auringonkukat.
Lopusta pitivät huolen biologia: kasvien yhteytys, lannoitus ja ennenkaikkea paikka jossa ei ole koskaan ollut mitään myrkkyjä.
Hänen isoisänsä paikka.
Hän kertoi että isoisä olisi ollut ylpeä siitä mitä hän tekee.
Ajattelen häntä usein haikeus mielessä. Mitenkähän hän tänään voi? Entä perhe, onko jälkikasvua?
Ja isä ja äiti, ovatko elossa ja kuuntelevat yhä lauantain toivottuja levyjä?
kaikkein vaikein keikaus tulee oleman tämän pikkuisen eurooppalaisen muka-hyvinvoinnin keskellä olemaan se tosiasia, että se kallistuu ikävästi muiden puoleen ja pitää luopua.
VastaaPoistatämä kun on semmoinen pikkuinen pläntti maapallolla. ollaan tuohon eu-vostoliittookkiin liitytty. kysymys on siitä, kuka luopuu ja mistä. kurjaa kun joutuu luopumaan. kurjaa kun hanasta ei tulekaan sitä vettä, jota tahtoo.
tie siihen, että eläisi hyvää tyydyttävää elämää ei kuljekaan pelkästään rahan tai kuluttamisen kautta . mahdollisesti tie on ihan muu. entinen ns. keskiluokka suomessa voi hyvinhuonosti ja potee kun maailma ei ’päde’ olekaan se sama, pelkää, että se johon tottui, niin lattia menee alta. lompakon paksuus kun ei määrää hyvinvoinnin oloa tai tilaa vaan aivan muu.