Uimaan oppiminen oli helppo asia. Käsipohjaa ensin, vielä 3-4-vuotiaana, sitten löysin ajopuita valkoiselta hiekalta ja niistä kiinnipitämällä potkin menemään kauas. Rannalla ollut äkkisyvää.
Ajopuu oli liukas veteen jouduttuaan, se luiskahti käsien alta pois ja nauratti kun pysyinkin mainiosti pinnalla ilman sitä. Kokemuksesta jo tiesin, että nauraessa uppoaa, menee veteläksi ja holtittomaksi. Uin, uin ja uin. Mikään ei ole niin hienoa kuin veden tuoma painottomuus. Isolla järvellä saattoivat laineet vielä keinuttaa kun kelluin.
En oppinut koskaan sukeltamaan. Kun yritin isän opettamana, pompahdin aina ylös kuin korkki. Saatoin kääntää kasvoni kohti pohjaa ja katsella kirkkaan veden läpi näkinkenkiä ja järviruokoa, mutta isän ehdotus että opettelisin ottamaan pohjahaukia käsin kiinni ei erityisesti houkuttanut. Hauki olisi vähintään puraissut muutaman sormen irti.
Isä nauroi, josta arvasin että minusta ei tarvitse tulla sukeltajaa koskaan. Silloin oli niin että mitä tahansa isä ehdotti, se yritettävä tehdä.
Vesi on luonnollinen elementti, luullakseni vastasyntynyt mieluiten pulpahtaisi lämpimään veteen, eikä kylmään ja ankaraan valoon ja ilmaan ja väkivaltaisten kätilöiden läiskimäksi.
Onneksi suurimman osan elämääni, kaikkiaan 50 vuotta, sain olla kesät pienen järven rannalla. Vesi oli lämmintä melkein aina. Pohjatuulikin kannatteli ja laiturilta saattoi juosta suoraan takkatulen ääreen mökkiin sisälle.
Nyt järven on korvannut kloorinhajuinen uimahalli. Painottomuudella on funktio: on huidottava jumppaliikkeitä, jotka ovat erityisen tehokkaita veden vastuksen vuoksi. Mutta nyt kun nousen ylös vedestä, olenkin yhtäkkiä paljon painavampi kuin koskaan järvestä noustessani.
Krzysztof Kieślowskin väritrilogian Sininen kuvasi paljon vettä. Sinisen eri sävyt olivat läsnä muuallakin, esimerkiksi värjätyistä lasinpaloista tehdyssä mobilessa. Lasinpalat soivat toisiaan vasten kun niitä kosketti. Nainen oli menettänyt miehensä ja lapsensa auto-onnettomuudessa ja uiminen oli ainut mihin hän kykeni pitkään aikaan.
Vesi piirsi hänelle omankuvan veteen, joka muuttui hitaasti, hänen takanaan levisi pitkä juova kun hän ensin sukelsi ja sitten vain ui. Hän sai uida useimmiten yksin talon uima-altaassa. Jos joku tuli, hän kapusi äkkiä pois. Varsinkin kun lapsilauma metelöiden hyppäsi hänen ylitseen, naisen silmissä näkyi kauhu. Hänhän oli menettänyt omansa.
Uimahalli sulki täällä ovensa. Painottomuus, vesi, johon surut ja huolet jäivät, on ohi kuukaudeksi.
Minulla on tyhjentymätön kirja, oikeastaan yksi monien joukossa, mutta monella tavalla ylittämätön, Italo Calvinon Kuusi muistiota seuraavalle vuosituhannelle (Loki 1996). Muistiot ovat Amerikan-luentoja, jotka jäivät toteutumatta kun kuolema tuli väliin. Myös viimeinen muistio jäi kirjoittamatta.
Ensimmäisen osan nimi on Keveys. Keveydessä Calvino käsittelee monia eri kirjailijoita ja ilmiöitä. Esimerkiksi Milan Kunderan Elämisen sietämätön keveys tarkoittaa tietenkin raskautta joten se ei kuulu tähän. Vai kuuluuko?
Danten Paratiisia pohdittuaan (come per aqua cupa cosa grave eli ”kuin esineen paino syvään veteen uppoo”), Calvino puhkeaa puhumaan juuri niistä asioista joita olen aivan viime päivinä miettinyt. Ajatusten ilmaantuminen saattoi tulla uimisesta, tai jopa Calvinon tiedostamattomasta muistamisesta – hänen ajatuksensa vaativat ajattelua, joten ne saattavat häipyä unohduksiin uusien ajatusten tieltä.
Tässä vaiheessa on hyvä muistuttaa, että ajatus maailmasta, joka koostuu painottomista atomeista, tekee meihin vaikutuksen koska olemme kokeneet asioiden painon. Samalla tavoin emme voisi ihailla kielen keveyttä ellemme osaisi arvostaa myös painavaa ilmaisua.
Voisimme sanoa, että kaksi vastakkaista kutsumusta on vuosisatojen ajan kiistellyt keskenään kirjallisuuden kentällä. Toinen pyrkii tekemään kielestä painottoman elementin, joka leijailee asioiden yllä kuin pilvi tai pikemminkin kuin hienonhieno pöly, tai vielä paremmin kuin magneettisykäysten kenttä. Toinen taas pyrkii välittämään kieleen asioiden, ihmisruumiiden, tuntemusten painavuuden, tiheyden ja konkreettisuuden.
Kun siis nyt seuraavan kuukauden ajattelen vettä, minun on mentävä ulos sateeseen. Nyt satoi yöllä. Ruoho alkaa kulottua, niin vähän on satanut. Punaruusut ponnistelevat saadakseen kerrotut kukkansa puhkeamaan. Juhannusruusut ovat puolta pienempiä kuin viime vuonna, samoin syreenien tertut.
Merivesi on kylmää eikä minusta ole pingviiniksi.
Mielenkiintoinen pohdinta uimisesta. Lapsena uiminen tuntui mukavalta. Tosin pohjanmaalla se ei aina ollut kovin helppoa vähäisten järvien takia. Uimahalleja alkoi putkahtaa sitten joskus ja se oli hyvä asia. Nyt, vaikka asun järvivaltaisella alueella, uin todella harvoin. Oikeastaan ainoastaan silloin kastelen itseni, kun on riittävän lämmin päivä hevosen uittamiseen.
VastaaPoistaEn pidä rannoista, joilla on paljon meluavia ihmisiä.
Täällä on muuten satanut todella paljon! Yöllä oli aika kova ukkonen.
Oletko yrittänyt?
VastaaPoistaNeulekirppu! Uimapaikat pienenä olivat Lappajärvi, Nurmonjoki ja Edesjärvi, joita viimemainittuja on peräti kaksi, koska järvi kuivattiin 1840-luvulla.
VastaaPoistaLappajärvellä oli se valkoinen hiekka. Eipä paljon muualla Etelä-Pohjanmaalla.
Elokuvissa olen nähnyt ihmisten ratsastavan hevosen kanssa veteen ja sitten hevonen ui. Varsinkin länkkäreissä.
Kalevi! Meillä pohjalaisilla ei oikein ole enää tuota muodonmuutos-kykyä. Kalevalaiset ihmiset ovat olleet idässä viimeksi.
On tosin esitetty että Pohjan akka on ollut sitä vanhempaa kulttuuria, ensimmäistä. Pohjan akkahan osasi muuntautua miksi vain.
Tänä vuonna en ole vielä tarjennut uimaan luonnonvedessä. Silti kokemus on joka vuosi erilainen kuin klooriveteen solahdus. Tekisi mieli sanoa kirkkaampi, puhtaampi, vaikka totuus se tuskin on. Mutta ehkä se on tuo keveys. Ainakin järven, meressä uin harvoin.
VastaaPoistaVoi olla että kloorivesi ja meri ovat raskaita aineksistaan, kloorista, suolasta.
Sietämätön keveys taitaa olla moninkertaista ironiaa, ironiasta raskasta. Tavallaan kai tottakin, koska onhan sen kirjan ihmisten rimpuiltava ollakseen huomaamatta, näkemättä kaikkea sitä, mikä on sietämätöntä, jos sen päästää ymmärrykseensä. Ja kyllähän tämä tosi-tv yleisö samaa tekee nytkin, väistää vakavampia juttuja etsimällä hattarankeveyttä typeräntyhjää.
Jotkut väittävät sen olevan avuttomuutta ja mahdollisuuksien puutetta vaikuttaa asioihin. Ehkä, mutta tuskin kokonaan.
Nuo Calvinon ajatukset ovat hienoja, aloin miettiä kielen musiikkia. Monasti hyvän kirjan tunnistaa siitä, että se soi, kepeästi, raskaasti, mutta se soi. Huonompi taas - no se änkyttää, törmäilee, jäykistelee... ja vaikka mitä.
HannaH! Olisi hassua, jos huomioni uima-altaasta nousemisesta yhtäkkisen painovoiman painamana olisikin totta juuri kloorin tms. puhdistusjärjestelmien vuoksi. Tuotahan pitää tutkia.
VastaaPoistaKunderan opus on klassinen kolmiodraama, toisaalta se on tarina eri kulttuureista, sitten siinä on vielä se visuaalinen, elokuvallinen osuutensa. Paljon kauniita nuoria ihmisiä. Törmäilyä ja sitten lopulta ystävyys ja rakkaus, ne tärkeimmät. Kuolemakin tietysti.
Calvino taas, että atomit eivät painaisi mitään, se ei ole kumminkaan totta. Äärimmäistä keveyttä kyllä. Ja entä kvarkit, jos niitä yrittää havainnoida, niistä tuleekin painavampia ja niihin tulee ominaisuuksia jos ihminen on läsnä. Kvarkit saastuvat!
Calvino on oikeasti tyhjentymätön. Se on usein kirjoituspöydällä vain siksi, että saisin ajatuksen hännästä kiinni. Ja kyllä vain, jos kirja auttaa niin tämä!
Kauniisti kirjoitettu, taas!
VastaaPoistaOn kaksi taitoa, joiden oppimisesta en muista mitààn:
lukeminen ja uiminen.
Olen oppinut kummankin niin vàhitellen (ja luultavasti aika pienenà), ettà muistaakseni olen aina osannut uida ja lukea. Mikà ei tietenkààn pidà paikkaansa.
Hauskaa ettà mainitsit tuon Sinisen; sain sen juuri synttàrilahjaksi!
Aion odottaa sopivan sinistà yòtà ja katsoa sen. En juuri muista siitàkààn mitààn...onkohan muistissani jotain vikaa...
Toivon että sait hyvän kopion, Sari!
VastaaPoistaMinä menin ja ostin joskus ajat sitten alennusmyynnistä VHS-kasetin eikä siinä ollut oikeastaan mitään jäljellä elokuvateatterissa näkemistäni väreistä.
Näin trilogian tuoreeltaan ja näinkin epätodennäköisessä kaupungissa kuin Vaasassa.
Sittemmin katsoin osat telkkarista.
Kieslowski on niitä viimeisiä suuria mestareita. Puolastahan niitä on tullut paljon, juuri äsken oli uutinen että Andzrej Wajda filmaa taas.
Wajdahan oli pitkään Lodzin elokuvakoulun opettaja, joten se selittää tuon korkeatasoisen jälkipolven.
Sininen vaatii kyllä rauhaa katsomiseen. Se on oma suosikkini trilogiasta. Toisaalta trilogia on kyllä kokonaisuus.
Sitä paitsi rakkauden, itsenäisyyden ja vapauden ylistys!
Enpäs muistutakaan sinulle siitä mieleen mitään, kerro sitten miltä tuntui!
Hei. Hyvää tekstiä, jotenkin pääsin ihan fiiliksiin tuossa alussa kun ajopuu lähti alta. Ihan vahingossa tuli oikein tempauduttua. Kiitos tästä.
VastaaPoistaKiitos itsellesi ja toivottavasti olosi on kevyt.
VastaaPoistaKyllä kesäkin vielä tulee ja aurinko panee riisumaan enempiä vaatteita pois.
Ajopuu muuten tuli mieleeni lasten uimakoulusta uimahallissa. Nauratti kun katselin pikkuisia: niillä olivat somat värikkäät kellukkeet olkavarressa ja monta monta opettajaa.
Ajopuu oli siellä Lappajärven rannassa ihan itsekseen, minua odottamassa.
UHHUH!
VastaaPoistaRipsan tekstin jälkeen mä haluan vain nukkua...pois.
Älä nyt! Masennuit, raukka? Ei ollut tarkoitus,päinvastoin.
VastaaPoistaMielenkiintoista Ripsa! Mainitsit nuo kvarkit ja atomit, ja Kalevalaakin sivusit, katsos kun muutamana päivänä olen samoja aiheita kahlannut:
VastaaPoistaMieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi
lähteäni laulamahan
saani sanelemahan.
Sanat suussani sulavat kielelleni kerkiävät, hampailleni hajoovat.
...Harvoin yhtehen yhymme
saamme toinen toisihimme
näillä raukoilla rajoilla
poloisilla pohjan mailla...
Lyökäämme käsi kätehen
sormet sormien lomahan
laulaaksemme hyviä
parahia pannaksemme...
Pitää opetella näitä teksteja ulkoa erästä ajankohtaa varten. En tiedä tulivatko pätkät edellä aivan kirjaimellisesti oikein, mutta jälleen kerran Kalevalaa lukiessani huokailen ja hämmästelen sitä kielellistä kekseliäisyyttä esim. vertauksissa, ja sitä miten rikkaasti arkinenkin asia juhlistetaan kielellämme.
Leonoora, kiva että tulit kylään!
VastaaPoistaKalevala on kyllä aika tavalla tyhjentymätön sekin. Sinä kun asut siellä laulumaiden lähellä, niin ehkä osaat panna parahia helpommin kuin me länsisuomalaiset.
Opiskeluaikana, nuorena siis, tapasin muutaman itäsuomalaisen joka osasi ihan tuosta vain ruveta rustaamaan ääneensä kalevalamittaa, oli aihe sitten mikä tahansa.
Ei se meiltä läntisiltä eläjiltä onnistunut.
Tavallinenkin suomi on kyllä rikas, varsinkin jos sillä kuvaillaan luontoa. Suomalaiset ovat varmaan aina asuneet siinä ja siitä, niin että ei se oikeastaan ole mikään ihme.
Aiot esittää Kalevalaa! Se on kyllä minusta aina hyvä. Ajatteles jos ihmiset oikeasti ja aina laulaisivat jotain tehdessään!
Sieltä lännestähän se Kalevala on kotoisin. Juonellisesti ja osin säkeiltäänkin se on Lönnrothin teos.
VastaaPoistaKalevi, niinhän sitä sanotaan.
VastaaPoistaKuuntelin juuri eilen vai toissapäivänä Kalle Holmbergin haastattelun siitä miten Rauta-aika tehtiin, kuulosti siltä että Holmberg olisi voinut puhua 4 tuntiaa yhteen menoon saman tien. Siinä oli ollut käsikirjoitusta miettimässä useampikin kansanrunouden asiantuntija. Päätyivät siihen että se menee kyllä Kalevan pohjalta, mutta saivat siihen sitten Haavikon.
Oletko nähnyt sen? Siinä teoksessa ei ole idän ja lännen eroa vaan etelän ja pohjoisen. Sampo oli synkeässä Pohjolassa, enkä nyt tiedä kuinka synkeä se on oikeasti ollut.
En tiedä kuinka paljon jäänteitä täkäläisissä lauluissa on Kalevalan aiheista, mutta itäinen laulutapa on hyvin lähellä esimerkiksi Setukaisten laulua ja sen puoleen monien intiaanien lauluja, jotka perustuvat suht.yksinkertaiseen nuottiin mutta toistoon, joka auttaa muistamaan ja edesauttaa variaatioiden syntyä.
Sen sijaan tähän läntiseen laulutapaan on ilmeisesti aika varhain tullut ruotsalais/skandinaavista vaikutusta. Saagat ovat jostain 850-1000-luvulta, enkä tiedä kuinka vanhoja ne alunperin ovat. Mutta silloin ne kirjoitettiin ylös,suurin osa nykyään tiedetyistä tarinoista.
Se kumminkin tiedetään, että pohjois-germaaanisissa mytologioissa itäiset elementit ovat aika oleellisia, samoin kreikkalaisissa jumaltaruissa. Tarkoitan shamanismia, joka ilmeisesti osin on edelleen olemassa Siperiassa ja joidenkin Amerikan intiaanien keskuudessa.
Shamanismin tärkeimpiä ilmenemismuotoja on ihmisten (kääpiöiden,jumalten, jättiläisten jne.) kyky muuttaa hahmoa.
Sattumoisin olen juuri kiinni noissa verisissä saagoissa. Olin hämmästynyt noista muodonmuutoksistaa, olin kuvitellut että kyse on vain suvuissa kulkevista kostotarinoista.
Lönnroth kokosi Kalevalan. Olisi kiinnostavaa jos joku nyt tekisi hieman erilaisen eepoksen vanhoista runoista joita on hyllymetreittäin.
Tiettävästi Gottlund lausui ensimmäisenä julki ajatuksen laulettujen kansanrunojen koostamiseksi kansalliseepokseksi. Hänen muistelmansa matkoistaan Wermlandissa ovat paikoin hulvatonta luettavaa ja herättää kysymyksen, paljonko hän mahtoi jatkaa sukuaan.
VastaaPoistaGottlund keräsi Ruotsin suomalaismetsistä samanlaista kansanrunousaineistoa kuin mitä on kerätty Karjalasta. Ruotsin suomalaismetsien kaskikansa oli pääasiassa Savosta ja Hämeestä. Hämäläisten kaskenpoltto ulottui nykyisen Savon Rautalammille asti.
Teillä siellä rannikolla oltiin enemmän kytösavun aukeilla mailla, eli siellä kydötettiin soita, jotta saatiin viljalle hedelmällinen kasvupohja.
Pikkuserkkuni, joka on biologina Metlassa, mainitsi, että kaskipohjalla kasvaviin puihin ei tule herkästi ns. maannousemaa.
Minä en nyt muista miten päin asutus meni, oliko Savossa asukkaita ennen kuin Hämeessä. Koska asutuksen valumisesta johtuu varmasti myös mytologia.
VastaaPoistaTuon Värmlannin olen minäkin kuullut. Mutta Gottlundin keräämisiä ei muuten kuin vain mainittu. Täytyy niiden olla siellä kansallisarkistossa.
Tutkijoilla vain ei taida olla tutkimiseltaan aikaa yrittää julkaistakin jotain. SKS tekee kyllä parhaansa, mutta kun esimerkiksi kansanrunouden opiskelijapaikkoja aletaan vieläkin enemmän tästä vähentää ensi vuonna, niin sinne ne jäävät kansanrunousarkistoihin, ne sadat hyllymetrit tavaraa.
Jos aloittaisin opinnot nyt, voisi olla että juuri kansanrunous houkuttaisi eniten. Muistan aikoinaan ajatelleeni että ei minusta ole, koska olen niin umpilänsisuomalainen.
Mahtaakohan Ruotsin suomalaismetsissä olla enää ketään suomea puhuvaa?
Mitä on maannousema?
Maannousema on erityisesti havupuissa elävä ja itiöinä leviävä kääpäsieni, joka on uhkana erityisesti kuusikoille. Tauti saattaa levitä lähes huomaamattomana. Usein menetetään sahatavaraksi aiotun kuusen mustunut tyvitukki.
VastaaPoistaAjatella, en ole ikinä nähnyt moista sairautta. Kuulostaa pahalta. No ei vain ole sattunut silmiin, kyllä sitä varmaan Pohjanmaallakin on. Vai kutsutaankohan sitä jollain muulla nimellä?
VastaaPoistaTuosta kuvasta linnuntietä parisataa metriä vasemmalle on kytö, joka on kuivatettua järvenpohjaa, siis tuon saman järven, kydön takana on mäkistä louhikkoa ja syvänteissä kasvaa tiuha kuusisto, läntisellä ja eteläisellä mäellä taas männikkö, joka on aika harvaa ja kuivaa.
Kuusistossa on eniten mustikoita ja sieniä, männikössä taas puolukoita.
Joo, kuusikko on mustikkatyypin metsää. Puolukat kaipaavat erityisen paljon valoa, lämpöä ja aurinkoa. Olen puolukkatyypin ihminen. Olen kyllästynyt umpimielisiin kuusikkoihin. Valoisa, kajahteleva männikkö on parempi.
VastaaPoistaPuolukoita on kiva kerätä aurinkoisina syyspäivänä mäntykankaalta. Ja mukavaa loikkia kiviltä toisille ja kiipeillä.
VastaaPoistaKuusikoiden mustikkajahti on astetta haastavampaa, koska mättäät ovat piilossa.
Minä pidän kyllä kuusien suojasta. Joku voi mennä ohi eikä näe. Kuusikko tosin on eksyttävä, se on se metsänpeitto, jonne saattaa jäädä ikuisesti.
Ilman kuusia Suomen halki ryntäävät armeijat eivät vuosisatojen myötä olisi saaneet lopulta tapetuksi liian vähän suomalaisia, koska meitä vieläkin on, tosin sen verran vähän jäi että periytyvät sairaudet ovat sitten riesana.
Piilopirttejä on ainakin täällä päin vaikka kuinka paljon, vanhoja pieniä pihapiirejä keskellä metsää. Kokonaiset kylät muuttivat Isonvihan aikaan metsiin asumaan eläimet ja kaikki.
Eivät tataarit ja venäläiset kaikkia löytäneet.
EU:n ja CIA:n satelliiteilta ei mikään ole piilossa.
VastaaPoistaMuistatko kun Vietnamin sodan aikaan vastenmielisimmältä tuntuivat ne kaksi taisteluvälinettä joita levitettiin alas viidakkoon: Agent Orange (kasvimyrkky jota käytettiin tienpenkereisiin 70-luvulla Suomessakin ja jotkut ihmiset ilmeisesti sairastuivat syöpään sen vuoksi, kun se pääsi kaivoveteen)ja napalm.
VastaaPoistaNe olivat joukkotuhoaseita siinä missä atomipommitkin olivat ja niitä käytettiin huolimatta siitä, että niiden vaikutukset tunnettiin.
Muistaakseni amerikkalaiset sanoivat että sissit pitää savustaa ulos ihmismerestä. Vai sanoiko niin Vietkong, en muista.
Itse muistan kun chicanot (joiksi silloin kutsuttiin meksikkolais-amerikkalaisia tai hispanoja) tulivat esiin omine tietoineen: niin ja niin paljon ihmisiä on kuollut outoihin tauteihin suurilla maatiloilla, joissa käytettiin lentokoneesta ruiskutettavia myrkkyjä.
Niiden tekijä oli nimeltään Dow Chemicals ja minulla on kaiken lisäksi se muistikuva, että sama yhtiö olisi ollut Bhopalin joukkokuoleman takana.
Ihmiset eivät ole vieläkään saaneet korvauksia, eivät intialaiset sen paremmin kuin vietnamilaisetkaan.
Eivät nuo satelliitit mitään, mutta Echelonin vakoilusateenvarjot, jenkkien kaikenkattava systeemi, joka lukee esimerkiksi tämän merkinnän: Greenpeace, Amnesty International. En nyt muista onko systeemi NATOn myös.
Sunnuntai-iltaa Ripsa ja toverit!
VastaaPoistaTarkennettakoon, etten nyt aio estraadille Kalavalaa lausumaan. Pienelle intiimille piirille vain, tietyistä syistä. Ja yhden ainoan kerran, vaikka on runojen lukua tullut joskus suuremmankin yleisön edessä harrastettua.
Suomalainen sivistyneistöhän ei tietääkseni pystynyt Kalevalaa sen ilmestyttyä oikein vielä lukemaan, saati arvostamaan. Suomi oli monille heistä vaikea kieli, ja vasta kymmeniä vuosia myöhemmin se alkoi saada lukijoita, ja myös toimia innoittajana eri taiteen aloille.
Koivikossa ois kotini,
-jos pitäisi/saisi valita. Ei kovin käytännöllisin, realistisin valinta?
Viimat villisti vilistäis, oksat pakkaset päästäis!
Syksyllä olis kämmenissä rakkoja
haravoidessani lehtimassoja.
Onnahtelevat nuo riimit, jotka innoititte ränttäämähän tähän
A-k:n ja Ripsan metsäntutkimustiimi!
USA tarvitsee sotansa myös asekehittelyä varten.
VastaaPoistaVietnam oli USA:n kemiallisen sodankäynnin laboratorio ja myöhemmin Balkan, Persianlahti, Afganistan ja Irak kemiallisesti myrkyllisen köyhdytetyn uraanin koekenttiä. Kun vielä lisätään Hiroshima ja Nagasaki, on perusteltua puhua kansanmurhasta ja ihmiskuntaa vastaan tehdyistä rikoksista. Sellaista on Vapaus.
Leonoora, muistan mainiosti Kalevalan lukusessiot suomen tunneilla keskikoulussa. Koska oltiin keskellä Pirkanmaata, siihen aikaan Pohjois-Hämettä, niin useimmilla koulukavereilla oli ongelmia selvitä Kalevalan kielen kanssa.
VastaaPoistaEi mullakaan ollut siihen sen kummempia valmiuksia ja silloinen lyriikka oli vielä lähinnä loppusoinnullista.
Mutta muistan että minun mielessäni se kyllä soi. Alkusoinnut sopivat suomen vokaalivoittoiseen kieleen.
Kokonaan Kalevalaa ei koulussa luettu, luin sen vasta läpi aikuisena. Niin kuin Kalevi sanoi, se on Lönnrotin kirjoittama, mutta käsittääkseni tekstikriitikot eivät ole löytäneet suoranaisia virheitä siitä.
Esimerkiksi Larin Parasken runot on kirjoitettu kaikki ylös ja ne kyllä pitäisi julkaista. Osia niistä on julkaistu, mutta ei niitä taida enää mistään saada.
Kalevi! Kaikista käsittämättömintä, oli sitten kyse mistä maasta tahansa, on asevarustelu kun ajattelee kansan- tai maailmantaloutta. Miljardit paukahtelevat kirjaimellisesti taivaan tuuliin.
Sitten ovat vielä kuolleet ihmiset, jotka eivät ole tehneet mitään muuta pahaa, kuin sattuneet osumaan öljyreittien tai jonkun muun älyttömän strategisen seikan tielle.
Totaalinen sota on kauhistuttava asia. Siviilit kärsivät eniten, niin kärsivät myös Suomen viimeisissä sodissa, talous tuhoutui, oli paha pula, musta pörssi kukoisti ja moraalin kanssa oli niin ja näin.
Voittajat eivät koskaan joudu maksamaan rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Että blogisi päreen aihe, ihmisestä, asettuu silläkin lailla hyvin ajankohtaiseksi.
Toivon totisesti että Amerikan uusi presidentti ottaa uuden kurssin. Siitä huolimatta että Wall Street yrittäisi määrätä sen.
Mutta sehän riippuu kansalaisten aktiivisuudesta, meillä ja muualla, kuka istuu päättämässä.
Larin Parasken suhteen on sellainen ongelma, että lukutaitoisena hän pystyi samaan vaikutteita kirjallisuudesta ja sekoittamaan niitä runoihinsa, joten kaikkea hänen esittämäänsä ei pidetä tiukasti perinteisenä kansanrunoutena.
VastaaPoistaMutta eikös se nimenomaan ollut se porvoolainen pappi joka kirjoitti ylös ne laulut?
VastaaPoistaLuulin kyllä että ent. "orja" ei olisi voinut lukutaitoa edes hankkia. Paraskehan hakeutui "Suomen" puolelle, eli meni naimisiin "rajantakaisen" miehen kanssa että pääsi pois karjalaisesta hovista.
Siitä oli aika pitkä selostus koko hänen elämästään SKS:n yhdessä tietolippaassa.
En edes tiennyt että kansanrunouden määritelmänä olisi tiukasti lukutaidottomuus. Laulajia kuitenkin pidettiin arvossa, voisi kuvitella että siihen voisi kuulua lukutaito.
Tämä pitää kyllä nyt tsekata jostain.
Tietääkö Leonoora?
Minä opin uimaan Nurmonjoessa, siinä koskessa Kylmälänlammin yläpuolella. Kellukkeina toimi veljeni sortsit, joita jouduin käyttämään, kun äiti lainasi uuden kalankuvaisen uimapukuni kaupunkilaisserkulleni.
VastaaPoistaJoki on vieläkin olemassa, mutta se on ruopattu ja kuivunut ihan olemattomaksi tekojoen takia.
Muutakin yhteistä meillä lie: Sininen on mielikkini elokuvista, ja kansanrunoutta olen opiskellut appron verran.
Hetkinen, millä kylällä on Kylmälänlammi? Minun sukuni on Luoman kylästä, siitä missä Ripsaluoma laskee jokeen.
VastaaPoistaMinä uin Nurmonjoessa paljon pikkusena. Ainut inhotus oli, kun nousi ylös, yrittää väistellä lehmän läjiä, koska Keski-Luoman lehmät olivat siinä ihan joen rannalla.
Nyt ihmettelen että eivätkö pelänneet niiden hukkuvan. Joki vähän kaartuu sillä kohden, ja siinä on aika pian rannasta syvä.
Arvaa taisteltiinko siitä tekoaltaasta ja taisteltiinko siitä Seinäjoen/Nurmon kaatopaikasta, joka rakennettiin siihen Ripsaluoman yläjuoksulle. Mitään ei voitu iso-herroille.
Joki tuhottiin. Isoisänisän raivaamien peltojen tilalla on golf-kenttä.
Kun ajattelen sitä, niin itku tulee silmään. Uskomaton kehitys vain yhden eliniän aikana.
Olet onnellinen kun pääsit kiinni kansanrunouteen! Olen tykännyt kovasti sinun lauluistasi ja runonpätkistäsi, ja etenkin pohojalaasista paukahroksista.
No, minä tutkin sitä itsekseni. Ihemettelen saagojen ja meidän Kalevalan välistä eroa, joka tuntuu isolta. Kalevi tuolla sanoi että sekun on Kalevala Lönnrotin tekemä, mutta kuitenkin se itse kulki keräämässä ne runot.
Kieslowski tuntuu olevan niitä viimeisiä puolalaisia mestareita. Toivon että sinne nousee uusia ohjaajia, sehän on visuaalisesti ja kirjallisesti hyvin lahjakas kansa.
Niin ja se musiikki, Zbigniew Preisnerin, ja se Uuden testamentin Rakkaus-epistola!
Kylmälänlammi oli(ja kai on edelleenkin) Viitalankylässä, Nurmonjoen yläjuoksulla Luomankylältä päin katsottuna.
VastaaPoistaTiedän kyllä Ripsaluoman. Linja-auto kirkolle ja Seinäjoelle ajoi sen sillan yli.
Kun tekoallas ja tekojoki Nurmonjoesta altaalle valmistuivat, olin jo lähtenyt kotoa pois. Kävin kerran kesälomallani uimassa viivasuorassa tekojoessa. Ei tuntunut hyvältä.
Tekojoki kaivettiin vielä voimapaikkani Kultalanmäen läpi. Vanha tie uutismaalle ja joelle katkaistiin.
Vihasin aikanaan myös niitä, jotka ojittivat Varvunnevan.
Olin hiihtänyt pitkän matkan soiden ja metsien yli sille seudun ainoalle kalliolle, Varvunvuorelle. Pettymys oli valtava, kun huomasin ojat. Ne oli kaivettu vielä poikkipuolin latuun nähden!
Ai sieltä sinä olet!
VastaaPoistaOlen varmasti lapsena käynyt polkupyörällä Viitalankylässäkin, eihän se meiltä ollut kaukana, Veneskoskesta sillan yli toiselle puolen jokea? Vai oliko se toisella puolen?
Siitä on niin kauan aikaa jo.
Huumot ovat sukua, niin kuin suurin osa varmaan vanhasta Nurmosta, en ihmettelisi jos mekin oltais sukua. Eihän vanhassa Nurmossa ollut kuin jotain 2000 asukasta.
Pääpitäjä oli Lapua ennen, ei Seinäjoki. No, muutoshan tapahtui rautatien tulon myötä, mutta vei silti aika kauan ennen kuin Seinäjoki todella rupesi kasvamaan.
No, agrikulttuuriaika on takanapäin. Vaikuttaisi siltä että aika peruuttamattomasti, vaikka joskus ajattelen, että kovat ajat voivat tulla uudestaan ja silloin pienistäkin tiloista tulisi vielä leipä.
Ehkä minä olen tässä suhteessa pahanilmanlintu.
Se pientenkin soiden ojitus oli suurin virhe mitä 50-60-luvulla keksittiin tehdä. Toisaalta ideana oli myös yrittää asuttaa karjalaiset.
Tiedäthän sinä sen pitkän suoalueen pätkän, joka alkaa kirkon"mäeltä" ja päättyy sitten Kyrönjoelle? Se kannas Lapuan- ja Kyrönjoen välillä?
Muistaakseni se alue oli Wasastjernan maita ja sinne ne karjalaiset tyrkättiin. En ole huomannut että siellä juuri enää olisi viljelystä minkäänlaista.
Soiden kuivatuksessa on tehty eniten hallaa vesiekologialle. Että kuinka paljon kunnollista ja elävää vettä Pohjanmaalla yleensä enää on.
Sukua ollaan, äitini puolen esivanhemmista löytyy Huumon sukua. Äitini oli aikoinaan Huumossa piikana. Äiti teki kahdenlaista klimppivelliä: Mannilan emännän klimppivelliä ja Huumoon emännän klimppivelliä. Minä tykkäsin enemmän huumoolaasesta.
VastaaPoistaOliko Huumoossa piikoja? Silti niitä kai oli munkin isoisänisän talossa, mutta en ole varma.
VastaaPoistaMeillä ei enää isoisän polvesta tullut tilan jatkajia, kun jatkajaksi sovittu kaatui valkoisten puolella Tampereen valtauksessa, Hermanni. Pappa, eli isoisä, löysi itse veljensä ruumiskasasta. Hän kieltäytyi ottamasta asetta käteensä, mutta meni Punaisen Ristin junaan joka kulki Seinäjoelta etelään päin lääkkeet ja sidetarpeet mukana.
Heti kun sanoit paikan ja kylän arvasin että ollaan sukulaisia. Nurmo oli niin vähäväkinen paikka, pellotkin soista raivattuja toisin kuin Lapualla tai Kyröössä.
Olen AKHn tavoin mäntymetsätyyppi, mutta todennäköisesti aivan toisesta syystä. Mäntymetsässä, siis pohjalaisissa mäntymetsissä, oli erittäin miellyttävä ratsastaa. Ne olivat, niin muistelen, todella tasaisia, toisin kuin nämä keskisuomalaiset kivikkokasat.
VastaaPoistaKuusimetsä taas on muuten paljon mielenkiintoisempi. Valo siivilöityy sinne ja etenkin kuumana kesäpäivänä kuusikon suojassa on mukava kävellä.
Täällä Keski-Suomessa on harmillista tämä kivisyys. Pirunpeltoa, surkeaa kivikkoa, kaikki tyynni
No, tuo järvi tuossa sijaitsee ei niin kovin kaukana Virtain rajasta, jossa alkavat jyrkemmät mäet ja ne syvät järvet, Sapsalammista lähtien.
VastaaPoistaLouhikkoa on jo tuolla Edesjärven takaisissa metsissä, niitä jättiläisen heittelemiä lohkareita.
Mutta sitten on taas tasaista.
Hevosen kanssahan on oltava tarkkana, ettei se loukkaa jalkojaan. Luulen että pitkälti senkin vuoksi hevosella metsätyönsä tekevät tekevät sen talvisin, että hevonen selviää helpommin kivien välisistä onkaloista.
En tiedä mitä ne isännät nyt tekevät kun tuntuu että talvia ei edes tule.
Olet briljantti.
VastaaPoistaSait palkinnon.
Lisätietoa meikäläisen blogissa.
Kiitos ja kumarrus!
VastaaPoistaKäyn katsomassa mistä hyvästä on briljantti.
Sanasta tulee hieman omituisesti aina mieleeni vanhoissa romaaneissa miesten hiuksissa käytetystä briljantiinissa, oiskoos ollut 20-30-luvuilla. No, niinku Erroll Flynn.
Jännästi osuin bloggiisi Taivaansuden kautta. Ja tietty pitää kertoo omaa tarinaansa tähän muiden joukkoon.
VastaaPoistaOpin siis uimaan Tampereenseudun aina jääkylmissä vesissä: Näsijärvessä ja Pyhäjärvessä. Uskallettiin polskutella myös Sorsapuiston jääkylmässä allasvedessä. Ja uimahallien jääkylmissä, kloorinhajusissa vesissä.
Onko siis ihme, että tulin kuin taivaaseen ensimmäisen kerran elämässäni uidessani Madeiralla Atlantissa ja täällä kotona Skagerakin ihanassa suolavedessä, joka on myös Atlanttia.
Joka kesä, ekan kerran mereen mennessäni, on se minulle kuin uusi ihme: niin suolainen, pehmeä ja lämmin syli. Nykyisin, jos järveen eksyn (en enää koskaan uimahalliin), tuntuu siltä, että uppoan.
Hei Bubu! Vaikuttaisi siltä että Koskikara Hannah voi olla oikeassa tuossa painoasiassa. Uimahallissa on jotain lisäaineita, ainakin klooria, joten se ehkä lisää painottomuutta samalla tavoin kuin suola.
VastaaPoistaKaikkihan ovat kuulleet kuinka Kuolleessa meressä voi kellua liikuttamatta eväänsäkään.
Minä en kyllä Sorsapuiston lammessa olisi uinut! Eikös se ollut sentään aika likaista se vesi? Näsijärvessä ja Pyhäjärvessä en myöskään ole uinut, mutta Vesijärvessä kyllä, Kangasalla.
Onko siis Skagerrakin vesi lämmintä? Nytkin?
Ei se ole lämmintä (minulle) kai koskaan, mutta lahdet ja vuonot lämpiävät kesäkuumilla, mikä taas johtaa siihen, että hiusmeduusa muuttaa kylmempiin vesiin, mikä on siis hyvä meille uimareille: http://fi.wikipedia.org/wiki/Hiusmeduusa
VastaaPoistaOnneks tämän meduusan erottaa ei-polttavasta sen värin perusteella, se on roosan värinen. Ruotsinkielinen nimi sanoo jo paljon: röd brännmanet.
Toinen tavallinen meduusa vesissä on öronmanet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Korvameduusa
Niin, meren suolaisuus:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suolaisuus
on kyllä mulle ihan ihme. Ja kuinka hyvää se tekee iholle ja varsinkin mun rasittuneille jaloilleni.
Bubu, kiitos linkeistä!
VastaaPoistaTuli juuri mieleeni, että onhan olemassa n.k. jalkasuolaakin, jossa voi väsyneitä jalkoja liottaa.
Oletan että täytyy sen jotain suolaa olla.
Siis menet veteen vaikka se olisi kylmääkin? Meduusat kuulostavat kamalilta.