Day in the Life
I read the news today, oh boy:
4000 holes in Lancashire
And thought eh holes were rather small,
They filled them all.
Now I know how many holes it takes
To fill the Albert Hall.
I love to turn you on.
(The Beatles: Seargent Pepper Lonely Hearts Club Band)
Olen kulkenut viikon sumussa. Kaukolinssit olivat korjattavana. En vaadi enkä tahdo paljoa, uudet kehykset olivat mahdottomat lisätä hintaan, koska pelkät linssit olivat jo 230 euroa, enkä tiedä miten selviämme loppukuun ruokalaskuista. Ulkonäöstä minun ei tarvitse onneksi välittää.
En tapaa ketään. Jos joku tuttu tulisikin, en tuntisi häntä. Sanokoot sitten ylpeäksi, mutta enhän minä voi madella pitkin katuja pyytämässä anteeksi, että olen hukannut ikivanhat kaukolasini.
Tänään aamulla tuli tekstiviesti ystävältä. Tiesin että hän on lähtenyt matkaan ja koska n.k. roaming maksaa hirveästi, muut kuin tekstiviestit eivät ole mahdollisia, ellei satu tietokonekahvilaan.
Siinä kysyttiin suomeksi muistanko kuinka monta reikää tarvitaan täyttämään Albert Hall. Muistin sen heti ja kirjoitin koko säkeistön ylös ja lähetin sen takaisin. Hän osaa saksaa paremmin kuin englantia. Nyt pelkään että hän toistaa näitä päivän uutisia jok’ikiselle tapaamalleen engelsmannille ja minkä käsityksen ne taas saavat Suomesta.
Säkeistöhän on unta. Ja kun vielä lopuksi laulaja tahtoo kääntää ystävänsä päälle, niin alkaa selvästi mennä psykedelian puolella. Ja kyllä biisi siihen suuntaan useimmissa säkeistöissä meneekin reippaasti.
Seuraava tekstiviesti tuli optikolta: saisin lasit tänään. Hapuilin vanhoja lukulaseja käsiini, koska olen jättänyt vanhat kaukolasit ilmeisesti mökille. Ainakaan niitä ei ole missään todennäköisessä sen paremmin kuin epätodennäköisessäkään paikassa. Olen joutunut katselemaan pihan sadetta ruikuttavia punaruusuja sumun läpi, en ole uskaltanut hypätä Jopon selkään, olen joogannut niin että oloni alkaa olla suhteellisen puhdas.
Lähdin epäteräville kaduille. Päätä jomotti ja silmät ovat punaiset kuin päivällä valvomaan joutuneen ärtyneen pöllön.
Olin lukenut että Taivaansusi etsii matkakumppania Roomaan ja sydämeen alkoi sattua. Olisi hauskaa olla 30 vuotta nuorempi, vailla nivelrikkoa ja kaikki aistit toimivina. Haluaisin nähdä ainakin etruskimuseo Villa Giulian ja sen jesuiittakirkon, jonka kattomaalaukset ovat väärennettyä, taitavasti maalattua kolmiulotteisuutta. Kirkko sijaitsee vähän matkaa Espanjalaisia portaita alapäästä vasemmalla puolen katua ja sen ohi voi vahingossa kävellä, ovi on vaatimaton ja huomaamaton.
Italia on sellainen maa että tunsin heti sinne päästyäni oloni kotoisaksi. En ole missään muualla käymissäni paikoissa ajatellut kotia heti, silmänräpäyksessä. Voi se johtua isän kertomuksista Pompeijin kaivauksilla ja äidin Villa Lanten ihastelusta.
Kyllä, yllytin ystävääni lähtemään mieluummin Italiaan kuin Lontooseen. Lontoossahan vain sataa, oli kesä tai talvi. Sen lisäksi brittihuumori on tavattoman vaikea laji, enkä usko että ilman sitä siellä selviää.
Sain lasit ja maailma muuttui teräväksi mutta samalla kuperaksi. Optikko vakuutti että kuperuus häviää. Päätä särkee jos mahdollista vielä kaameammin kuin aamulla.
Tuon ylhäällä olevan briljantin lähetti minulle Sari (). Hän lopettaa bloggauksen ainakin joksikin aikaa. Sari joutuu tulemaan Italian Modenasta Suomeen hautaamaan äitinsä. Aika oli tullut. Toivon Sarille jaksua, koska valoisat päivät tulevat vielä.
Sari ilmoitti saatteessa, että minun (ynnä kuuden muun) on lähetettävä briljantti eteenpäin seitsemälle (7) blogistille. Haluan antaa sen sille nuorisolle, jota pidän eräinä parhaimmista humanisteina Blogistanissa, lähettäkööt nuoret aikuiset kiviä eteenpäin! Heitä on onneksi paljon muitakin, mutta nämä ovat kyllä mielestäni briljantteja:
Huomautus: Vaikuttaa siltä, että linkit eivät toimi. Panen briljanttilinkit sitten sivupalkkiin. En ole ikinä yrittänytkään tehdä linkkejä, joten eivät kai ne hetikohta toimi... Annoin ne siis Timon ajalle, Silumiinille,Penjamille, Taivaansudelle, Koskikaralle, Susille jotka tulevat, ja kyllä vielä Takkiraudallekin, vaikka en onnistunut saamaan sitä linkkilistalle
Kiitos! Nyt on vastattu.
VastaaPoistaToivottavasti saat lasisi pian takaisin. Tiedän kyllä miltä tuntuu, kun ne puuttuvat tai ovat vahingoittuneet.
Eipä kiittämistä! Sarilta sain Italian Modenasta ja Suomeen oli Sari tulossa äitiään hautaamaan. Kuolemahan ei ole osa elämää vaan jotain muuta.
VastaaPoistaOlen iloinen että et hirmustunut teidän kaikkien nuorisoksi nimittämisestäni, olisi kai pitänyt sanoa että teille nuoremmille, joiden hartioille on sitten sälytetty maapallon tulevaisuus, tai jotain muuta yhtä kohtalokasta!
No, jää nähtäväksi mitä saatte tehdyksi... Te alatte olla niitä pienempiä ikäluokkia jo.
Näh, keksin kyllä parempia syitä hirmustumiseen - ja päinvastoin, imarteluahan tuon pitäisi olla. Viimeinen virkkeesi on kyllä hieman pahaenteinen, mutta kaipa se on yhtä oikeutettu, kuin sama toisinpäinkin.
VastaaPoistaKuulun onneksi itse niin pikkuruiseen joukkoon, ettei se porukka kykene kiviä siirtämään, sen hoitakoot vieläkin nuoremmat. (Ja tuntuu, että sen tekevätkin).
Joo, on tuntunut jotenkin siltä että sun kanssa ollaan samalla aaltopituudelta. Että uskalsin lukea sut nuoreksi. Minä täytän n. kuukauden kuluttua 63 vuotta hirmuisen pitkää ja vaiherikasta elämää.
VastaaPoistaKivien vierittäminen on Sisyfoksen hommaa ja meistä 60-lukulaisista tuntui siltä että onnistuttiin, mutta kattia kanssa - oottelivat rauhassa että me ei VOIDA tehdä mitään kun on lapset ja kaikki.
Ja sitten ne iskivät.
On kiva että olet silti optimistinen. Minua usein ihmetellään että en ole kyynikko ja katkera ja epäillään naiviksi.
Minä olin myrskyn silmässä Amerikassa Vietnamin sodan aikaan. In the Belly of the Beast.
Muuten tämä aika perustuu aika paljon kyllä näköaistille. Minulla on kuulosta jäljellä enää ehkä 25%, meni sikotaudin jälkitautina 12-vuotiaana, ja haikailen vielä kuulemaani ei-kaupallista musiikkia nimeltä Rock'n'Roll and Blues and Jazz, joka vei ilmeisesti sen lopun kuulon (jota oli vielä ehkä 45-vuotiaaksi asti puolet olemassa), kun asuin kommuunissa yhden rockbändin ja yhden bluesbändin kanssa Ameriikassa.
En ikinä voisi tarkoittaa humanistilla jotain yliopistotutkintoa. Tarkoitan enemmänkin humanismia elämänasenteena, josta von Wright kirjoitti filosofisen opuksen.
Kävin fillarilenkillä hakemassa hunajaa ja toinen upiuuden Joponi poljin putosi. Tuli kävellyksi aika pitkään.
Inhoan autoja ja etenkin niiden pakokaasua ja meteliä.
Korjasin äsken tuota lausetta blogissa. Se ei tosiaan tahtonut arvostella sinua, oma vino huumorintajuni siinä vain pilaili, pilkkaili itseäni. Sitä ei kylläkään ole ehkä kovin helppo kenenkään muun tajuta.
VastaaPoistaOikeastaan ajattelen, että 60-lukulaiset saivat aikaan kaikenlaista. Ilman heitä ei kukaan tänään puhuisi edes feminismistä mitään. Mutta 60-lukulaisen 2. aallon jälkeen alkanut 3. suuntaus on tällä hetkellä purrut jonnekin, mikä saa jo aikaan jonkinlaisia vastareaktioita. Niin, että ainakaan sillä saralla ei työ mennyt hukkaan - oli teillä sitten lapset ja kaikki.
Tuo wrightiläinen ajatus humanistisesta elämänasenteesta kuulostaa hyvältä, kenties mahdolliseltakin.
Harmillista Joposi suhteen. Tosin sen alkuperäismallissakin oli laatuongelmia, että ehkä tämä uusittu muoti-ilmiöpyörä on sitten muistanut palauttaa senkin ominaisuuden :)
Hei kuule, en lukenut sitä ollenkaan meidän arvosteluksi!
VastaaPoistaAjatteles, suurista ikäluokista vain murto-osa oli meitä metelin pitäjiä, suurin osa ajatteli, että mikään ei kumminkaan muutu.
Paljonkin muuttui, lasten päivähoito tuli, avioliitosta ja kirkosta eroaminen helpottui, tulivat opinlainat ja asumistuet ja muut.
Mutta se on vain infraa. Eri asia on sitten, mitä sillä kaikella tehdään ja ennen kaikkea kenen hyväksi!
Kesäteräinen humanisti kiittää!
VastaaPoista- Blogin kirjoittamisen suhteen ei kyllä ole vähään aikaan ollut kovinkaan briljantti olo, mutta ehkä tämä jalokivi antaa ryhtiä ja uutta puhtia.
Penjami, jos et kesällä olisi jossain määrin kesäterässä niin oppilaasi olisivat talvella helisemässä.
VastaaPoistaKyllä minä sen tiedän. Itse en ole kokopäiväisesti opettanut kuin aikuisia, mutta isä ja kaksi tätiä olivat opettajia ja näin kyllä miten puhkipoikki olivat kesän tullessa.
Heidän aikanaan oli kolme syytä olla opettaja: kesäkuu, heinäkuu ja elokuu. Nyt vapaa-aika on sirpaloitunut, eivätkä lapsetkaan pääse opettelemaan sienten ja mustikoiden keräystä niin kuin meidän oli aikoinaan PAKKO.
Nyt sitä ei kestä, jos tulee huono mustikkavuosi...
Mitä sinä teet kun olet kesäterässä? Isä luki dekkareita. Ja teki seuraavan kesän puut. Ja ajeli vuoden 1936-mallista saksalaista pyöräänsä pahaenteisellä nimellä Torpedo.
Nyt mieheni sitä yrittää korjata käyttökuntoon. Pyörä OLI 2-vaihteinen, vaikuttaa siltä että toista vaihdetta ei saa siihen vaihdetuksi ei enää mistään.
Onko linkitys toiminut aikaisemmin tekstin yhteydessä? Käytätkö Bloggerin kirjoitusalustaa? Sen avulla linkittäminen on helppoa. Valitse(= maalaa) kirjoitusalustassa linkitettävä kohde, kopioi selaimen
VastaaPoistaosoiteriviltä linkittävän kohteen url-osoite ja peistaa se linkityslootaan ( se avautuu klikkamaalla Blogegrin kirjoitusalustan työkalurivillä olevaa linkkipainiketta)
Linkittämisiin!
Anita, en ole ikinä aiemmin edes yrittänyt linkittää tekstin sekaan. Nuo toimivat hyvin, kun panee sivupalkkiin.
VastaaPoistaTäytyy kokeilla. Jos se todella olisikin noin yksinkertaista! Voit uskoa että yritin sitä sun tätä juttua. Onhan siellä ohjekin, mutta en tullut siitä hullua hurskaammaksi.
Kotisivuilla ei ole ongelmia. Bloggerissa on joku muu systeemi, mutta printtaan nyt tuon ohjeen.