Tuokioita superkissin seurassa

Ihmiset mennä viuhtovat kaduilla ja kaupoissa kuin järkensä menettäneet. Olen varma siitä, että heistä tuntuu kummalliselta nähdä jonkun kulkevan omia aikojaan ja poispäin niistä kaikenmaailman kamalista kokoontumispaikoista.

No, minä inhoan tätä nykyisenlaista joulua. Olisin mennyt katsomaan uutta suomalaista leffaa nimeltä Rare Exports, mutta se oli jo hävinnyt ainoan elokuvateatterin ohjelmistosta, eikä sitä muutenkaan näytetty kuin kahtena sunnuntaina. Sen siitä saa kun ei kulje keskustassa missä muut ihmiset ovat, tietäisi edes että olisi mahdollisesti joku paikka mihin mennä.

Kyseisestä leffasta sanoin jenkkiystäväni ykskantaan että Holy shit!, mikä on ehdottomasti voimakkain hänen tuntemansa voimasana.

Olen lukenut tänään ääneeni Lidialle Eeva-Liisa Mannerin näytelmää nimeltä Kauhukakara ja Superkissa, jossa kauhukakara on nimeltään Minttu ja kissa on puolestaan Mörö. Mörö on sellainen kujakatti, joka kuljeskelee ja ulvo. Näytelmässä joka tapauksessa Minttu ja Mörö keskustelevat jatkuvasti ja hienoin runokuvin.

Lidia istui tuossa vieressä ja ainakin esitti kuuntelevaista:

Tässä nimenomaisessa runossa Minttu joutuu selittämään aamuhartaus-episodia, joka epäilemättä alensi jälleen kerran hänen joulutodistuksensa käytösnumeroa (runo on laulettava ruotsinkielisen laulun I fjol jag gick med herrar på hagen, mitä minulla ei ole kunnia tuntea):

Eilen minä painelin bussilla kouluun

aijai bussilla kouluun

bussilla törppöön kouluun.

Siellä minä jouduin joutavaan touhuun

aijai hölmöön touhuun

hölmöläisten touhuun.

(Lidia rupeaa pesemään itseään)

Minun piti soittaa rukouksissa

kaikille kakruille rukouksissa

ajjai rukouksissa.

Siihen hiipi kaverini kissa

aijjai kaverini kissa

sydänystävä kissa.

(Lidia havahtuu sekunniksi kuultuaan sanan kissa, mutta jatkaa peseytymistä, hän on siis epäskarppi edelleen)

Ja se kuiskasi korvaan mulle

suihkasi hiljaa korvaan mulle

aijjai korvaan mulle:

Annanpa nokkelan neuvon sulle

aijjai neuvon sulle

jos olet ystävä mulle.

(Alan veisata runoa jollain tuntemallani virrellä, vaikkei se oikein onnistu, mutta en korota ääntäni liikaa etteivät Lidian pesupuuhat keskeydy)

Valssiksi pistä se homeli virsi

aijjai se kaheli virsi

valssiksi pistä se virsi,

niin mielistä haihtuu kylmyys ja kirsi

aijjai kohme ja kirsi

haihtuu virsi ja kirsi.

En ole ikinä nähnyt tätä Mannerin anarkistista tyttö-kissa -näytelmää näyttämöllä. En muista myöskään nähneeni sitä mainostettavan. Siinä näkyy olevan enemmänkin noita kohtauksia joissa lapsi panee koulussa tai kotona ranttaliksi.

Näytelmää lukiessa tuli nyt mieleen, että ovat voineet opettajat kauhistelemaan hirmuista menoa jossa jopa virret muuttuvat ja kissa puolestaan elää suunnilleen niin kuin tahtoo, paitsi että on tytön kanssa erottamaton.

Henkilöitä on mielestäni oikeinkin hyvin yläasteen joulunäytelmän mittaiseksi, laulaa saa, samoin tanssia, mutta ehkä tarina oikeasti on hieman anarkistinen eikä sellaista ehkä sallita lapsille. Luulen jopa että anarkistisia elkeitä edelleen pidetään huonona käytöksenä, vaikka sanotaankin että nykyaikana kaikki käy.

Lidia on kesy sisäkissa, eikä riehaannu kuin ehkä kerran päivässä. Niin kuin kuvista näkyy, posket ovat pyöristyneet, kun kaksi aikuista hemmottelee häntä. Mutta ei häntä missään nimessä voi lihavaksi sanoa. Pikkuinen kaunotar hän on, ja talvipäivänseisausta kohti mentäessä sinistynyt paljon kesästä. Kesällä hän muiden ihmisten tavoin ruskettuu. (Kuvia saa suurennetuksi jolloin epäskarppius kasvaa ja impressio tarkentuu!)

* * *
edit.15.12.2010. Romaanini Torpeedo on siis julkaistu. Nyt on ilmennyt että sitä ei ole enää ollut ostettavissa joissakin kaupungeissa. Hyvinvarustetut kirjakaupat tarkoittavat nykyisin Suurta Kirjakauppaa. Kirjaa ehtii vielä saada jouluksi (jos sitä tahtoo lapsesta kertovalla kirjalla juhlia, varsinkin kun lapsi on tyttö...) suoraan kustantajan netti-sivun tilauslomakkeella tai tilaamalla esimerkiksi Suomalaisesta kirjakaupasta (joku väitti että sitä ei ole Akateemisessa!) tai divarien netistä os. antis.fi mutta tietysti on Post- eiku Itellan huomiosta kiinni viimekädessä kuinka nopeasti kirjoja pääsee täältä Vaasasta esimerkiksi Rovaniemelle tai Helsinkiin.

Minua raivostuttaa tämä ilmoittelu joka on omassa blogissani jossa esiintyy oma kissani ja omat kirjani, mutta toisaalta minä olen kirjoittanut mielestäni aika hyvän kirjan. Pitäisi ihmisten se saada lukeakin. Lehdethän eivät kritiikkejä enää julkaise. Mainokset ovat liian kalliita. Kirjat alkavat olla ylellisyyttä, m.o.t.