Etten juutu tänne kuin mikäkin nahistunut porkkana, niin täytyy lähteä vähäksi aikaa liikkeelle ja mennä vähän kauemmaksi.
On mahdollista että mieleen syntyy sitten uusia kuvia ja ehkä jopa ajatuksia. Ajatukset ja kuvat ovat mielessäni aina kuuluneet yhteen. Ajattelen kuvilla.
Elokuu on puolessavälissä ja on mentävä katsomaan löytyykö vielä niitä samoja paikkoja, joihin ehdin kesäisin kiintyä, koska pian oli mentävä kotiin riippumatta siitä, missä se milloinkin sijaitsi. Tämä toinen paikka ei ollut koti, eikä siitä voisi tulla sitä ikinä, tiesin sen heti.
Ensimmäisestä työrupeamasta siinä maassa muistan tämän laulun, jota esimiesnainen lauloi kulkiessaan minun kanssani pitkin käytävää kohti kansliaa, jossa laskettiin rahoja:
Vi e alla kommunister när vi dör,
vi e alla kommunister när vi dör!
Ty i stora himlasalen spelas Internationalen,
vi e alla kommunister när vi dör!
Om vi dör.
En ikinä ymmärtänyt mitä laulu tarkoitti, enkä myöskään sitä, miksi nainen katsoi asiakseen laulaa sitä minulle. Ajattelen nyt, että entäs jos löydän jonkun joka kertoo miksi laulu laulettiin minulle? Ehkä maailmani muuttuu kertakaikkiaan ja lopullisesti joksikin muuksi.
Mutta kohta on niin pimeää että kynttilät on sytytettävä. Linkin takana on ajatuksia viime kuun lukemisista. Lukemisissa on kolme kirjailijaa ja olen ehkä vähän alkanut oppia jotakin siitä, mitä kutsutaan fantasia-/tieteiskirjallisuudeksi. Kyllä minä minä dystopiat olen tuntenut jo kauan. Näissä on kuitenkin jotain muuta ja kenties enemmän.
Minulla ei todennäköisesti ole aikaa eikä paikkaa missä kommentoida, jos jollekulle tulee mieleen kommentointi. Mutta mahdolliset vastalauseet ja hyväksyvät hyminät odottavat kiltisti vuoroaan kunhan ehdin takaisin kotiin.
Luulen että minulla jo koti on. Toivottavasti. Siksi nämä kynttilät.
Ripsa, ainakin karun yksinkertaiset syntymäpäiväonnittelut tahdon lähettää: Onnea!
VastaaPoistaTässä miettimisen keskellä, mitä on otettava ja mitä jätettävä: KIITOS!
VastaaPoistaEn ollut juoksemassa pois synttäreiltä, mutta näin nyt vain sattui käymään Nuorena olin monena vuonna peräkkäin aivan syyskuun alkuun asti Ruotsissa töissä.
Saatan silti kulkea kieli vyön alla että ehdin nähdä kaikki tärkeät paikat.
ripsa armas kultanen!
VastaaPoistahieno tuo vi e alla kommunister när vi dör. allekirjoitan. ja vielä tuo lopputoivekin: om vi dör. huisa!
vanha viisas mies mietti: nuorena on aikaa ja kykyjä, mutta ei ole rahaa. keski-ikäisenä on rahaa ja kykyjä, mutta ei ole aikaa. vanhana on aikaa ja rahaa, mutta ei ole kykyjä.
pitää oikein pysähtyä miettimään, mikä on elämän parasta aikaa. ja miten sen viettäisi.
kyllä se tämä nykyinen hetkeni on. kauheaa olisi mennä takaisin nuoruuteen.
ja ripsa, suurmuisku ja suurrutistus synkkäreiden johdosta. älä katoa pitkäksi aikaa, ettei tarvitse riutua sinutta.
Meri,
VastaaPoistajäin tuossa virnistelemään että olenkohan nyt jonkun pääpirun silmätikkuna kun täytän 66 vuotta. Vai pitikö sen olla 666 vuotta?
Kyllä me jotain kivaa huomenna keksitään mun koulukaverin kans. Matkasta tulee jännä. Minä olen ollut Ruotsissa vain käymäseltään, hän jäi sinne niin kuin moni muukin.
Nuorena sitä oli niin täysi aasi kaikkien asioiden suhteen että sitä päätyi rasitukseksi itselleen. Mieluummin on kyllä tämänikäinen, ehdottomasti.
Mutta samantapaisia ne ovat sinunkin matkasi, nuoruuteen. Sinulla se sattui olemaan vain eri maassa.
Kappas, taas olen häpeämättömän myöhässä - harras toiveeni on, että uskot onnentoivotusten olevan sitäkin sydämellisempiä. Paljon, paljon onnea, grattis och very, very merry birthday.
VastaaPoistaPlus, kivaa oli varmasti olla poissa, mutta vielä kivempaa, että olet taas takaisin lahden tällä puolen.
Saattahan se olla, että pääomahuolet tuon kuolinhetken jälkeen helpottavat siinä määrin, että laulu pitää kovastikin paikkansa. Sitä ennen asia on huomattavasti mutkikkaampi, valitettavasti. Tai ehkä ei, jos ihmiset jonakin päivänä oppisivat olemaan rehellisiä. Usko nimittäin ei yksin riitä, ei ilman hyvettä,ja oikeamielistä tahtoa, oli oppi mikä vain. (no niin, äsken katsottu Robin Hood näyttää purevan, satua, satua, eikä tätä maailmaamme).
Luin noita kirjamietteitäsi. Pitänee tosissaan tutustua tähän kotimaiseen fantasiaan, sitä on vielä melko vähän. Enkä nyt tarkoita Krohnia. Olen lueskellut toista fantasiatrilogiaa, sen takana on amerikkalainen Mike Scott, ja hän pyörittää aika ansiokkaasti kaikkea tätä maailman taruhistoriaa. Saa nähdä, montako kierrätystä nämä satuolennot kestävätkään.
Ja kerran vielä, paljon onnea.
Heli!
VastaaPoistaSynttärit olivat lähinnä tekosyy lähteä välillä pois. Eivätköhän ne useimmiten ole. En minä nyt niin hirveästi ole kiinnostunut syntymäajastani, enemmän ehkä siitä, että juuri niihin aikoihin syntyi suomalaisia kuin kertaakaan, ainakin sotien jälkeen.
Ja tietysti se tuntuu tärkeältä että 1945 oli rauhan vuosi. Tosin Pommi heitti suuren varjonsa.
Mutta sen sijaan Tukholman keskustelut, sen kaupungin ilme, suoranainen kauneus olivat aivan mielettömän hieno asia. Siinä riittää pitkäksi aikaa miettimistä.
Minusta on sattuma sekin, että minä en Ruotsiin jäänyt vaan koulukaverini. Tämä uudelleen tapaaminen oli yhteisen menneisyyden näkemistä toistemme silmin. Valtavan merkityksellistä!
Tuosta sci-fi-fantasiasta. Olen kyllä lueksinut sitä kaikenmoista jo aika kauan. Ameriikassa sitä kirjoittivat monet silloin kun asuin siellä, esimerkiksi Ursula LeGuin on vielä kotoisin juuri siitä kaupungista jossa silloin asuin.
Sitä kirjallisuutta on maailmassa paljon, mutta hyvin erilaista. Sekä laadultaan että sisällöltään. Tavallaan se alkaa muuttua näkyvämmäksi kirjallisuudeksi vasta nyt Suomessa, vaikka tiedän asianharrastajia olleen todella kauan.
Sitä tuolle nuoremmalle porukalle toivon, että se ei joutuisi nykyisinä kustannuskriisien aikaan ghettoutumaan, vaan he kykenisivät ehkä uudistamaan Suomen kirjallisuutta enemmänkin.
Mitäs oikeastaan voisi enemmän toivoakaan?