Etten juutu tänne kuin mikäkin nahistunut porkkana, niin täytyy lähteä vähäksi aikaa liikkeelle ja mennä vähän kauemmaksi.
On mahdollista että mieleen syntyy sitten uusia kuvia ja ehkä jopa ajatuksia. Ajatukset ja kuvat ovat mielessäni aina kuuluneet yhteen. Ajattelen kuvilla.
Elokuu on puolessavälissä ja on mentävä katsomaan löytyykö vielä niitä samoja paikkoja, joihin ehdin kesäisin kiintyä, koska pian oli mentävä kotiin riippumatta siitä, missä se milloinkin sijaitsi. Tämä toinen paikka ei ollut koti, eikä siitä voisi tulla sitä ikinä, tiesin sen heti.
Ensimmäisestä työrupeamasta siinä maassa muistan tämän laulun, jota esimiesnainen lauloi kulkiessaan minun kanssani pitkin käytävää kohti kansliaa, jossa laskettiin rahoja:
Vi e alla kommunister när vi dör,
vi e alla kommunister när vi dör!
Ty i stora himlasalen spelas Internationalen,
vi e alla kommunister när vi dör!
Om vi dör.
En ikinä ymmärtänyt mitä laulu tarkoitti, enkä myöskään sitä, miksi nainen katsoi asiakseen laulaa sitä minulle. Ajattelen nyt, että entäs jos löydän jonkun joka kertoo miksi laulu laulettiin minulle? Ehkä maailmani muuttuu kertakaikkiaan ja lopullisesti joksikin muuksi.
Mutta kohta on niin pimeää että kynttilät on sytytettävä. Linkin takana on ajatuksia viime kuun lukemisista. Lukemisissa on kolme kirjailijaa ja olen ehkä vähän alkanut oppia jotakin siitä, mitä kutsutaan fantasia-/tieteiskirjallisuudeksi. Kyllä minä minä dystopiat olen tuntenut jo kauan. Näissä on kuitenkin jotain muuta ja kenties enemmän.
Minulla ei todennäköisesti ole aikaa eikä paikkaa missä kommentoida, jos jollekulle tulee mieleen kommentointi. Mutta mahdolliset vastalauseet ja hyväksyvät hyminät odottavat kiltisti vuoroaan kunhan ehdin takaisin kotiin.
Luulen että minulla jo koti on. Toivottavasti. Siksi nämä kynttilät.
