Pohjatuuli

Villahupparin villan läpi puhaltaa kova ja kylmä tuuli, kun väistelen jäätyneitä lätäköitä entisen linja-autoaseman aukiolla. Tuuli tunkeutuu kuulokojeen kautta kipeästi korvaan. Se todennäköisesti jäädyttää aivoja samaan aikaan.

En uskalla ajatella miten aivoille käy kun ne ensin pakastetaan ja sen jälkeen sulatetaan. Sen tiedän että mitään kalaa ei pidä pakastaa, sulattaa ja pakastaa, koska kalan solut eivät sellaista kohtelua kestä hajoamatta. Mistä minä tiedän, miten aivot reagoivat tähän viimaan? Ja miten kaukana kalan lihasta ylipäänsä aivosolut ovat, en usko että yksikään tiedemies on edes ajatellut asiaa.

Minusta talven tulossa näin yhtäkkiä on huolestuttavia piirteitä.

Menin kuitenkin talvirenkaattomilla pyörillä. Vaikutti siltä että jarrut toimivat. Pyörää on pakko pitää omalla parvekkeella, koska minulta on varastettu kaksi pyörää lukitusta pyöräkellarista ja kaksi rapun edessä olevasta pyörätelineestä. Eivät ne olleet kalliita pyöriä. Mutta Jopo on aivan oma rotunsa, vaihteeton, painava, nopeasti kääntyvä – ja ferrarinpunainen, niin että sokeimmatkin autoilijat näkevät sen.

Näitä Jopoja jopa varastetaan oikein urakalla. Minulla on kyllä pyörällä turvakoodi ja se tallennettuna turvalliseen paikkaan, niin että voro ei pääse kauaksi. Digitaaliset välineet senkun kehittyvät.

Täytyy olla niin että kun autot yrittävät ajaa ylitseni, he ovat jotenkin värisokeita. Mutta kirjoitin tästä jo vähän aikaa sitten. Toisaalta minusta ei ole mitään syytä siirtyä asiasta johonkin toiseen, koska tähän kaupunkiin on pesiytynyt tappaja-autoilijoiden lauma.

Ymmärrän että näillä (ja suurin osa on muuten ollut nuoria miehiä – joukossa se viimeksi mainittu NUORI ÄITI. On totta kai mahdollista että nuorista miehistä osa on myös isiä, mutta olen aika varma siitä että he eivät tiedä sitä.)autoilijoilla on vaikeuksia tajunnan, alitajunnan ja superegon kanssa. Kaikki niistä ovat kehittyneet miten sattuu. Tuskin ne ovat kovin hyvin synkronissa aistien kanssa edes.

Se taas puolestaan varmasti johtuu siitä mitä ihmiset syövät. Jo nuoret miehet saattavat olla lihavia. Nuoruuden lihavuus korreloi suhteellisen varhaisen kuoleman ja pahojen sairauksien kanssa. Voin tietysti hurrata sille että he sentään ihan kohta kuolevat.

Sillä välin valitettavasti ennen sitä he ovat kavereidensa kanssa, jotka pyörittelevät tupakkaa suussa, samalla kun kiljuttavat renkaita tyhjällä linja-autoasemalla ja heittävät sivuikkunasta ulos olutpulloja tai kirkasta lasia ja niin lujaa että ne varmasti menevät rikki, niin että mahdollisimman moni pyöräilijä menettää pyörän renkaan. Mikään ei riitä heidän heikolle minälleen.

Mietin parastaikaa minkä aseen keksisin suojateillä vetelehteviä autoja vastaan, etten ajaisi uutta pyöräkypärääni rikki niitä vasten (koskaan ei tiedä mistä ne putkahtavat suojatielle). Olen käynyt läpi jo monta vaihtoehtoa ja esimerkkejäkin on. Ameriikassa josta autojen vihamielisyys pyöräilijöitä kohtaan on kotoisin, pyöräilijöillä on vaihtelevasti base-ball –mailoja ja pieniä jäänaskaleita, jolla saa äkkiä ruostuvia naarmuja näiden ihmistä muistuttavien tyyppien peltikuoriin. Suomalaisten yleisin työkalu on puukko, mutta minusta ne ovat vähän vaarallisia.

Pyöräilijäkin voi joskus huonona päivänään nähdä oikeasti punaista, kun on pakko viidennen kerran saman pienen kadunpätkän mittaan pysähtyä nuorenmiehen (tai siis naisen pikkutyttärensä kanssa) auton suljettua tien. Ei ehdi kuin raivostua aivan aiheesta, ei ehdi pelästyä että tappaako se mun.

KOKO AJAN MINULLA ON ETUAJO-OIKEUS, koska ajan polkupyöräilijöille varattua jalkakäytävän osaa tai tien oikeata reunaa. Yksityisautojen – kerran myös jumalattoman pahasti käryävän traktorin – terrori on siinä mitassa että siihen pitää ruveta puuttumaan.

Poliisi siihen ei puutu. Jos kysyt poliisilta että miksi, niin ilmoitus on tavanomainen: ei ole resursseja. Minä en ihan totta oikeasti tiedä mitä liikenteenvalvojat tekevät, mutta olen asunut tässä kaupungissa 14 vuotta ja sinä aikana olen nähnyt kaksi (2) kertaa kahden poliisin kävelemässä kadulla, jolloin olo oli vähän aikaa ihan vähän turvallisemman tuntuinen.

Sitten ne tietysti menivät autoon.

Miksi meillä ei ole polkupyöräpoliiseja? Ne voisivat vaikka panna päälleen Batman-viitat niin kuin 1950-luvun pariisilaispoliisit ja viitassa voisi lukea vaikka PIENEN IHMISEN TURVAKSI! Liikennepoliisi.

Vaaralliselta retkeltä tultua istun tähän sitten kirjoittamaan. Niin kuin tänäänkin ja vähän pitempäänkin. Joskus pitää kirjoittaa myös aivan rauhallisista asioista, tosi-isoista ongelmista ja kaiken muuttumisesta.