Villahupparin villan läpi puhaltaa
kova ja kylmä tuuli, kun väistelen jäätyneitä lätäköitä
entisen linja-autoaseman aukiolla. Tuuli tunkeutuu kuulokojeen kautta
kipeästi korvaan. Se todennäköisesti jäädyttää aivoja samaan
aikaan.
En uskalla ajatella miten aivoille käy
kun ne ensin pakastetaan ja sen jälkeen sulatetaan. Sen tiedän että
mitään kalaa ei pidä pakastaa, sulattaa ja pakastaa, koska kalan
solut eivät sellaista kohtelua kestä hajoamatta. Mistä minä
tiedän, miten aivot reagoivat tähän viimaan? Ja miten kaukana
kalan lihasta ylipäänsä aivosolut ovat, en usko että yksikään
tiedemies on edes ajatellut asiaa.
Minusta talven tulossa näin yhtäkkiä
on huolestuttavia piirteitä.
Menin kuitenkin talvirenkaattomilla
pyörillä. Vaikutti siltä että jarrut toimivat. Pyörää on pakko
pitää omalla parvekkeella, koska minulta on varastettu kaksi pyörää
lukitusta pyöräkellarista ja kaksi rapun edessä olevasta
pyörätelineestä. Eivät ne olleet kalliita pyöriä. Mutta Jopo on
aivan oma rotunsa, vaihteeton, painava, nopeasti kääntyvä – ja
ferrarinpunainen, niin että sokeimmatkin autoilijat näkevät sen.
Näitä Jopoja jopa varastetaan oikein
urakalla. Minulla on kyllä pyörällä turvakoodi ja se
tallennettuna turvalliseen paikkaan, niin että voro ei pääse
kauaksi. Digitaaliset välineet senkun kehittyvät.
Täytyy olla niin että kun autot
yrittävät ajaa ylitseni, he ovat jotenkin värisokeita. Mutta
kirjoitin tästä jo vähän aikaa sitten. Toisaalta minusta ei ole
mitään syytä siirtyä asiasta johonkin toiseen, koska tähän
kaupunkiin on pesiytynyt tappaja-autoilijoiden lauma.
Ymmärrän että näillä (ja suurin
osa on muuten ollut nuoria miehiä – joukossa se viimeksi mainittu
NUORI ÄITI. On totta kai mahdollista että nuorista miehistä osa on
myös isiä, mutta olen aika varma siitä että he eivät tiedä
sitä.)autoilijoilla on vaikeuksia tajunnan, alitajunnan ja superegon
kanssa. Kaikki niistä ovat kehittyneet miten sattuu. Tuskin ne ovat
kovin hyvin synkronissa aistien kanssa edes.
Se taas puolestaan varmasti johtuu
siitä mitä ihmiset syövät. Jo nuoret miehet saattavat olla
lihavia. Nuoruuden lihavuus korreloi suhteellisen varhaisen kuoleman
ja pahojen sairauksien kanssa. Voin tietysti hurrata sille että he
sentään ihan kohta kuolevat.
Sillä välin valitettavasti ennen sitä
he ovat kavereidensa kanssa, jotka pyörittelevät tupakkaa suussa,
samalla kun kiljuttavat renkaita tyhjällä linja-autoasemalla ja
heittävät sivuikkunasta ulos olutpulloja tai kirkasta lasia ja niin
lujaa että ne varmasti menevät rikki, niin että mahdollisimman
moni pyöräilijä menettää pyörän renkaan. Mikään ei riitä
heidän heikolle minälleen.
Mietin parastaikaa minkä aseen
keksisin suojateillä vetelehteviä autoja vastaan, etten ajaisi
uutta pyöräkypärääni rikki niitä vasten (koskaan ei tiedä
mistä ne putkahtavat suojatielle). Olen käynyt läpi jo monta
vaihtoehtoa ja esimerkkejäkin on. Ameriikassa josta autojen
vihamielisyys pyöräilijöitä kohtaan on kotoisin, pyöräilijöillä
on vaihtelevasti base-ball –mailoja ja pieniä jäänaskaleita,
jolla saa äkkiä ruostuvia naarmuja näiden ihmistä muistuttavien
tyyppien peltikuoriin. Suomalaisten yleisin työkalu on puukko, mutta
minusta ne ovat vähän vaarallisia.
Pyöräilijäkin voi joskus huonona
päivänään nähdä oikeasti punaista, kun on pakko viidennen
kerran saman pienen kadunpätkän mittaan pysähtyä nuorenmiehen
(tai siis naisen pikkutyttärensä kanssa) auton suljettua tien. Ei
ehdi kuin raivostua aivan aiheesta, ei ehdi pelästyä että tappaako
se mun.
KOKO AJAN MINULLA ON ETUAJO-OIKEUS,
koska ajan polkupyöräilijöille varattua jalkakäytävän osaa tai
tien oikeata reunaa. Yksityisautojen – kerran myös jumalattoman
pahasti käryävän traktorin – terrori on siinä mitassa että
siihen pitää ruveta puuttumaan.
Poliisi siihen ei puutu. Jos kysyt
poliisilta että miksi, niin ilmoitus on tavanomainen: ei ole
resursseja. Minä en ihan totta oikeasti tiedä mitä
liikenteenvalvojat tekevät, mutta olen asunut tässä kaupungissa 14
vuotta ja sinä aikana olen nähnyt kaksi (2) kertaa kahden poliisin
kävelemässä kadulla, jolloin olo oli vähän aikaa ihan vähän
turvallisemman tuntuinen.
Sitten ne tietysti menivät autoon.
Miksi meillä ei ole
polkupyöräpoliiseja? Ne voisivat vaikka panna päälleen
Batman-viitat niin kuin 1950-luvun pariisilaispoliisit ja viitassa
voisi lukea vaikka PIENEN IHMISEN TURVAKSI! Liikennepoliisi.
Vaaralliselta retkeltä tultua istun
tähän sitten kirjoittamaan. Niin kuin tänäänkin ja vähän
pitempäänkin. Joskus pitää kirjoittaa myös aivan rauhallisista
asioista, tosi-isoista ongelmista ja kaiken
muuttumisesta.
