On outoa ajatella että pelkkä
planeetan liike saa valon muuttumaan. On jotenkin mukava ajatella
että ehkä ei kuitenkaan, ehkä valo on pimeään vuodenaikaan
riippuvainen maan valosta. Mutta tänä talvena, kun lunta ei ole
ollut, niin planeetalla on vesihöyryinen ja mutainen valo. Ainakin
täällä lähellä Pohjoisnapaa.
Etelänavalla valo on jyrkimmillään
aina samanlaista, koska se napa on manner. Olen usein mielessäni
matkannut Tulimaahan, koska siellä on varmasti aivan oma valonsa. En
ole varma kuinka korkeita vuoret ovat, mutta varmaan ne ovat joskus
syösseet tulta, muuten tuskin merimiehet olisivat antaneet sille
nimeä Tierra Del Fuego.
Sitten ajattelen lapsia jotka juuri
lähtivät kohden kotiaan. Jäi kysymättä matkalla kauppaan mitä
Ida ajatteli valosta. Miten seitsenvuotias osaa panna sanoiksi kesän
ja talven eron? Jäässä ei ole kukkia, paitsi jääkukkia.
Juhannuksena ei ole lunta ja jäätä vaan multa jossa möyrii
kastematoja ja tuhatjalkaisia, jotka ajavat niitä takaa. Mullasta
kasvaa kissankelloja.
Talven valo on erityinen ja uskon että
se meille täällä asuville on tarpeen. Kirjoitan tätä isoisän
kirjahyllyn kirjoituskannen päällä. Minusta on mukava ajatella,
että hänelle olisi jäänyt omasta kotitalostaan mieleen se, että
pimeinä kuukausina on tehtävä puhdetöitä. Koska hän tahtoi
ennen kaikkea lukea ja kirjoittaa, hän tarvitsi kotiinsa jykevän
kirjahyllyn josta saa kannen lasketuksi alas kirjoitusalustalta.
Kun sain tämän hänelle rakennetusta
talosta, vetolaatikoissa oli vielä nimet niille papereille, jotka
kuuluvat mihinkin laatikkoon. Käsiala oli kaunista ja täsmällistä.
Opetussuunnitelmat ja niiden luonnokset olivat eri laatikoissa.
Sitten olivat kuitit. Yhdessä laatikossa luki kassa.
Missään ei ollut lukkoa. Hänen
johtamassaan koulussa ei ehkä ollut varkaita lainkaan. Oppilaat
olivat tasaisen köyhää maalaisnuorisoa. Ehkä heidän
arvomaailmaansa ei kuulunut varkaus?
Asiakirjoja ei laatikoissa enää
ollut. Isoisän arkisto oli siirretty isoihin pahvilaatikoihin.
Niistä ne piti siirrettämän Maakunta-arkistoon, mutta en tiedä
tapahtuiko ikinä niin. Siinä talossa asuvat muut ihmiset.
Vanhat kuittivihkot, joihin on
täydellisellä käsialalla merkitty vuoden tapahtumat, ovat kyllä
aarteita. Kukaan ei osaa enää tehdä sellaisia. Ihmisillä ei ole
enää edes käsialaa.
Kyllä sitä saa surra.
Jään synty. Kiteet ovat jo rannalla.
Olet onnekas että olet saanut semmoiset aarteet isoisältäsi, varksinkin kirjoitukset heinolla käsialalla.
VastaaPoistaKiitos ystävyydestä näin blogien välityksellä. Onnekasta Uutta Vuotta!
Marja-Leena,
VastaaPoistaihan oikein, olen hirveän iloinen siitä että sain tämän kirjahyllyn. Perheen kesken sitä kutsutaan nimellä MONUMENTTI, se kun on oikeata puuta ja todella massiivinen.
Vanhaan isoon pohjalaiseen maalaistaloon se olisi hävinnyt pienenä detaljina. Nyt se on takan ja hellan asemasta talon sydän.
Maapallon pyörimisnopeus auringon ympäri 107 280 km/h. Eikä meitä silti huipaa kuin joskus...
VastaaPoistaMinunkin molempien vanhempien puolella lie suvuissa ollut kunniana kirjoituksen selkeys, sen kauneus ja omaperäiset, kirjoittajansa tunnistettavuuden takaamat "kiehkurat" joidenkin isojen kirjoituskirjainten hartioilla; ainakin allekirjoituksissa. Olen nähnyt niitä, mutta liekö tallessa enää yhtään.
Oma käsiala on kurja vaikka päiväkirjaakin olen vaihtelevasti kirjoittanut käsin kymmeniä vuosia.
Mutta hyvää tätä vuotta vielä!
Hyvää Uutta Vuotta sinulle!
VastaaPoistaTäällä vuosi alkoi aurinkoisena, valo lämmitti vaikka olikin talven viistoa.
Valto,
VastaaPoistasitten sen jälkeen kun maantiedossa oli ilmoitettu että maa pyörii akselinsa ympäri ja hirveätä vauhtia, olen mahtanut olla alta kymmenen kuitenkin, ajattelin että nyt käsitän koko jutun.
Nimittäin tiet olivat mäkisiä ja mutkaisia. Meillä lapsilla oli aina oksennuspussit käsillä, niitä oli linja-auton tavaratelineellä. Aina joku oksensi.
Siis: olimme ilmiselvästi ajaneet linja-autolla väärään suuntaan! Meidän olisi kuulunut kulkea koko ajan pyörimissuuntaan, eikä kiemurrella sinne tänne.
Keksin tämän ratkaisun ja ilmoitin sen isälle, Isä rupesi nauramaan suureen ääneen. Sitten varoitti kertomasta kansakoulussa ideaani. Mutta lupasi että palataan asiaan parin vuoden päästä.
En nyt yhtään muista palattiinko siihen vai ei, mutta kyllä nolotti. Ei ihme että fysiikasta sain aina armosta vitosen tai kutosen keskikoulussa.
Opettaja joka yritti saada minut niin kaunokirjaimia kirjoittamaan, ei valitettavasti ikinä onnistunut pyrkimyksissään. Nyt olen sitä mieltä että hän oli aivan liian ankara.
Toivottavasti pääsette käymään meillä joskus! Siis vuonna 2012, esimerkiksi.
Sari,
vuosi on ollut sinne muutoksia täynnä. Kun lapset lähtivät opiskelemaan, sinä otit uuden lapsen, Pinon. Se on kyllä sellainen loistotarina, että en olisi uskonut ihmisen pystyvän siitä,
Siis kasvatit Pinosta ihan oikean ihmisen! Ihmisiähän ne kissatkin ovat, vrt. inuit=ihminen. Ja jos olet nähnyt Dersu Uzalan, niin Dersuhan aina myös puhui ihmisistä, esimerkiksi tiikeristä tai tuulesta tai puusta.
Toivon koko perheellesi hienoa vuotta! Tulisit sinäkin joskus Länsi-Suomeen kylään! Onhan sinulla kyllä pitkä matka, mutta noin ajatuksena olisi hienoa nähdä sinut livenä.
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaMuistelen lukeneeni joskus Tulimaan saaneen nimensä siitä, että ensimmäiset niillä kulmilla liikkuneet eurooppalaiset – siis Magalhãesin laivat – olivat nähneet rannalla ja rinteillä roihuvavan suuria kokkoja.
VastaaPoistajPekka,
VastaaPoistaminä taas muistelen lukeneeni kummankin päin. Eli siellä olisi ollut silloin tällöin (mutta ei pysyvästi, sillä on siis liian kylmä) intiaaneja, jotka olisivat pystyttäneet merkinantovalkioita.
Mutta kyllä siellä käsittääkseni tulivuoriakin on. Se nyt vielä pitää tarkistaa. Joka tapauksessa ei ole pelkästään eurooppalaisten varassa, kaikki tämä tieto, intiaaneilla on perimätietonsa myös.
Tyypillistä Amerikan mantereiden vuorille on se, että ne ovat kauan nukkuvia ja sitten ne ottavat ja räjähtävät tai rupeavat pursuamaan laavaa.
Toinen isoisä (ei tämän kirjahyllyn tekijä) oli Kap Hornin kiertäjä ja seilorina isoissa purjelaivoissa, eikä puhunut tulista mitään. Mikä ei todista tietenkään mitään.