7.2.12

Totentanz ja sen sukulaisilmiö



Elokuvasta muistan parhaiten sen vaiheen kun valot sammuivat. Talon rouva oli juuri silloin printtaamassa uutiskirjettä, joka oli otsikoitu Totentanz. Suomeksi kuolintanssi. Siinä oli kyse siitä, että maan ja Melancholia-planeetan radat tangeerasivat toisiaan. Miltei yhtä suurina ne tulisivat törmäämään toisiinsa.

Eksoplaneetassa ei ollut ilmeisesti elämää. Ja jos olisikin ollut, se tuhoutui jo.



Elokuvan alussa on hieno kohtaus, kun sisarukset viettävät toisen häitä. Siinä on eräänlainen uni- tai tulevaisuusjakso, jossa morsiamen huntu takertuu suon kasveihin, aivan kuin ne vetäisivät morsianta suon silmään. Toisaalla juoksee toinen sisko pitäen sylissään isoa poikaa, ehkä noin 10 vuoden ikäistä, sylissään. Joka askeleella äiti uppoaa syvälle maahan.

Maa on pehmennyt. Suo kuohuu.

Näin Lars von Trierin elokuvan Melancholia viime kesänä oikein elokuvakankaalta. Se on täälläpäin harvinaista herkkua, nähdä jotain kiinnostavaa kaupallisella kankaalla. Epäkaupallisia kankaita ei juuri ole.

En saanut unta viime yönä. Silloin kannattaa yleensä lopettaa yrittäminen ja ruveta lukemaan. Kompastuin kirjahyllystä pudonneeseen kirjaan, mikä oli omituista kyllä tiedekirjahyllyn edessä: Muumipeikko ja pyrstötähti. Olin erittäin ilahtunut löydöstäni, koska sen avulla saisin unen jossa ei olisi painajaisia.

Kirja on kustannettu jo vuonna 1946, tämä painos oli vuodelta 1981. On mahdollista että se on poikani kirja, mutta en muista lukeneeni tätä hänelle. En siis yhtään tiedä miten se yhtäkkiä makasi lattialla.

Aivan heti huomasin että Tove Jansson on piirtänyt muumit aivan eri tavalla kuin sitten myöhemmin, kun hän oli jo kamalan kuuluisa ja kirjoja myytiin ja käännettiin kaikille kielille. Muumipeikon kuono on enemmän U:n muotoinen, sen lisäksi piirroksissa tuntuu olevan enemmän pikkuisen salassa olevia yksityiskohtia. Taivaalla lentävä otus sivulla 5 ei ole lintu vaan sudenkorento.

Piirrokset eivät ole söpöjä vaan ekspressiivisiä ja selvästi oman lisänsä tarinaan antavia osia. Eivät Hesarin nyt julkaisemat stripitkään huonoja ole, mutta kyllä niissä on yksinkertaisuutta verrattuna kirjaan.


Sinä aamuna Muumipeikon isä oli saanut valmiiksi sillan, ja muumipeikko katsoo rauhallisena, pienet korvat toisiaan päin käpertyneinä alas joelle, johon syntyy pyörteitä. Toisella puolen on postilaatikko ja sen yläpuolella viitta ilmeisesti siniseen taloon.

Nipsu tuo uutisen uudesta tiestä ja kaverukset lähtevät ensimmäiselle seikkailulle. Kirjan mittaan tulin ajatelleeksi että seikkailut, tarina kokonaisuudessaan on jossain määrin sukua Sormusten herralle. On täysin mahdollista että Jansson on tutustunut anglosaksiseen mytologiaan. Hän on hyvin saattanut tietää sellaisenkin seikan, että nykyisessä Schleswig-Holsteinin provinssissa asuivat vielä 600-luvulla anglot ja saksonit. Eivät olleet vielä ylittäneet merta.

Jansson on miettinyt varmaan kauan meren ylittämistä. Perhe oli kaikki hänen lapsuuskesänsä meren rannalla. Siitä on lyhyt hyppäys sen ymmärtämiseen, että tyttö ja hänen perheensä kuuluivat germaaniseen kieliperheeseen ja oikeasti meri on ylitettävissä. Tämä on puhdasta spekulaatiota.

Joka tapauksessa: sivulla 134 oleva ympyriäinen liikkuva pallo on siis pyrstötähti. Muistaakseni pyrstötähden hienompi nimi on komeetta. Mutta planeetta se ei ole.

Nipsun ja Muumipeikon seikkailu johti toiseen ja lopulta siihen, että heidän piti päästä yksinäisten vuorten kaukoputkesta katsomaan pyrstötähteä. Jansson ei tässä kirjassa kuitenkaan päädy tuhokuviin, niin kuin päätyy elokuvassaan 64 vuotta myöhemmin Lars von Trier, sitä samaa germaanista heimoa.

Von Trierin tarina on aikuisten tarina. Siinä opetellaan sanomaan sana kuolema. Siinä kartanon ihmiset oppivat valmistautumaan siihen. Mutta Melancholia-planeetta on taatusti yhtä iso kuin on Janssonin kirjan komeetta ja olisi voinut tuhota muumilaakson ellei olisi hiuksenhienosti sivunnut maata.

Elokuva on jossain määrin vaivannut minua jo pitemmän aikaa. Ei siksi että sen antama dystooppinen kuva olisi ollut niin tavattoman erikoinen, vaan nimenomaan melankolian kuvauksena. Maailman tuhoutuminen on tavallaan sivuseikka, sehän nimittäin on tuhoutumassa. Tärkeämpää on ehkä näyttää miten ihmiset suhtautuvat siihen. Kyllä kaiken loppuminen saattaa masentaakin. Vaikka tietää ettei sille voi tehdä mitään.


Ehkä elokuvaa menee vielä jossain, minun ulottuvillani se ei kyllä ole. Lars von Trier sai paljon kotimaansa Robert-palkintoja, siis tanskalaisia, eilen, juuri tästä elokuvasta.

Janssonin kirjassa muumit ja muut otukset joutuvat kokemaan kaikenlaista ja hyvin todellisia ongelmia. Viime yönä joskus noin puoli kuuden aikaan tulin siihen tulokseen, että kirja on kuvaus puberteetista. Siinä on esikuvan, Nuuskamuikkusen, löytyminen ja ensimmäinen hento ihastuminen Niiskuneitiin.

Muumipeikko antaa viimeisessä kuvassa suurimman löytämänsä helmen äidilleen. Seikkailun ajan häntä myös rohkaisee ja kannustaa äidin rakkaus. Kirjassa ei kuitenkaan ole infantiilista Carl Larsson-söpöilyä, vaan hyvän ja avaramielisen perheen kuvausta. Kyllä siihen ärräpäitäkin mahtuu ja varmaan sitten Muumipapan puolelta, tämä on ainakin kuviteltavissa.

Ei ole niin yksinkertaista että n.k. lastenkirja olisi vähemmän merkittävä kuin aikuisten ”oikea” kuva maailmanlopusta, sitä paitsi useimmat aikuiset ovat täysiä pölvästejä. Sitä paitsi Melancholiassa poika on se joka ottaa sisaruksia kädestä kun planeetta tulee. Hän vaikuttaa miltei uteliaalta. Miltä tuntuu kuolla?

Olen oikeasti hämmästynyt löytäessäni sisaruustarinat. Tove Jansson ja Lars von Trier. Eikä von Trier ole yhtään aatelisempi kuin muumipeikko on urhoollinen. Äitiä ne varmaan ajattelevat kumpikin.
(Kuvat tästä saitista)

17 kommenttia:

  1. Minä muistan Muumipeikon ja pyrstötähden lapsuudestani. Sen tavaaminen oli jotain kauhun ja mielenkiinnon sekoitusta ja pahoja unia. Ja sitä, että myöhemminkään, kun olisi ollut näitä perillisiä joille muumeista lukea, en niitä lainannut saatika että olisin ostanut.

    Vasta nyt tämä muumi"peikkolan" (-laakson) talviunille epäonnistuneesti yrittäminen Hesarin sivuilla on minut saanut otteeseensa ja seuraan sitä kuin fingerpolilaisia.

    Jokin asia voi vaikuttaa näinkin. Oliskohan se aidointa tunnetta kun sen lapsi kokee?

    Silloin kirjoja ei luettu aikuisten kanssa yhdessä (eivätkä aikuiset lukeneet) vaan sanat opeteltiin kirjain kerrallaan itse ja sitä mukaa kun tarinakin sai hahmon, myös ne maailmat, joita kirjat tarjosivat, kohdattiin yksin.

    Ja jos olen ollut 5-7 vuotias ja yksin kohdatessani muumit, niin ei kai se ihme ole jos olen järkyttynyt kun metsä ympärillä vain pimeänä humisi ja joidenkin aikuisten (mm. vanhin siskoni) tapana oli pelotella kaikella ja nauttia pelottelustaan.

    VastaaPoista
  2. Valto,
    hupsista! Eipä ole tietenkään ollut sinulla isää ja äitiä jolla olisi ollut aikaa lueskella sinulle iltasatuja! Ajatella! Ihan itse olet tavaillut.

    Kyllä minä uskon että kirja on ollut aika totaalisen tärisyttävä. Katsoin tuota ensimmäistä julkaisuvuotta ja nyt mietin sitä, miksi isä tai äiti eivät ole lukeneet sitä minulle. Peppi Pitkätossu kyllä luettiin.

    Todennäköisesti heilläkään ei ole ollut aikaa. Oikeastaan muistan kaikista parhaiten kuljeskelleeni ympäriinsä Traktori-niminen kissa taskussa ja höpöttäneeni ääneen kaikenlaisia tarinoita.

    Minulla ei ollut ketään joka olisi esittänyt mörköä, paitsi jotkut aikuiset, jotka olivat nyt asiaa ajatellen säälittäviä. Ainut jonka muistan tulleen lähelle pelkoa oli sirkuksen leijonan karjunta.

    Olet varmaan oikeassa siinä, että lapsille lukeminen on kenties vähän myöhäisempi ilmiö. Pitää kysyä poijalta olenko lukenut kirjaa hänelle. Joka tapauksessa hän on ollut juuri oikean ikäinen silloin, 6-vuotias.

    Oletko muuten Valto koskaan lukenut niitä Grimmin sensuroimattomia satuja, joissa veri lentää? Luulen että kun sinä olit pieni, myynnissä olivat vain sensuroidut versiot, joista veri oli pyyhitty pois.

    Grimmit ehkä julkaisivat sadut siksi, että lapset oppisivat varomaan eivätkä menisi noitien perässä metsämökkiin niin kuin Hannu ja Kerttu.

    JOS tuo Melancholia tulee sinne, niin hankkiudu ehdottomasti katsomaan! Haluttaisi kuulla mitä sinä siitä ajattelit.

    VastaaPoista
  3. Ripsa, enpä muista näistä Grimmin saduista, että olisin lukenut niitä aikuisille tarkoitettuja, alkuperäisiä kansantarinoita itse. Niistä käytyjä keskusteluja kyllä muistan joitakin vuosien varsilta, en kovin tarkkaan niitäkään.

    Lumikit, kääpiöt, punahilkat, tuhkimot ja mitä niitä olikaan kyllä olen lukenut ja lukenut myös lapsille.

    Elokuvapuoli on minulle sillä tavalla säännelty maailma, että kun käyn jotain katsomassa, se on hyvin tarkkaan etukäteen mietitty ja tutkittu esitys. En halua mennä pettymään, ts. kiusaantumaan pariksi tunniksi pimeään. Olen kyllä joskus ollut niin härski, että olen poistunut kesken esityksenkin. Viimeksi Tummien perhosten kotia erehtyessäni menemään katsomaan.

    Tuo Melangholia voisi olla sellainen, joka veisi mennessään, mutta en tiedä, esittävätkö sitä täällä. On jonkinlainen elokuvafriikkien kerhokin olemassa, mutta näyttäisi ainakin tällä hetkellä, ettei siellä ole sitä, eikä tulossakaan.

    Odotan seuraavaa elämystä "Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja"-elokuvasta jonka pitäisi tulla teattereihin 24.2.12.

    VastaaPoista
  4. En minä kyllä näitä kaikkia ole lukenut!: (Lähde Wikibedia)

    Sammakkokuningas ja Rauta-Heikki
    Kissa ja hiiri samassa seurassa
    Marian lapsi
    Satu pojasta joka tahtoi oppia pelkäämään
    Uskollinen Johannes
    Roskaväkeä
    Persiljainen
    Kolme kehrääjää
    Kolme käärmeenlehteä
    Arvoitus
    Hiiri, lintu ja makkara
    Holle-muori
    Punahilkka
    Paholaisen kolme kultaista hiusta
    Kädetön tyttö
    Herra Hirmunen
    Kummisetä
    Outolintu
    Kuusi joutsenta
    Ruusunen
    Kultalintu
    Koira ja varpunen
    Reetu ja Kaisaliisa
    Mehiläiskuningatar
    Kolme höyhentä
    Kaikenkarvainen
    Kaksitoista metsästäjää
    Kolme onnenpoikaa
    Kettu kummina
    Onnekas Hannu
    Hannun naimakauppa
    Laulava liekkuva leivonen
    Hanhipiika
    Korppi
    Viisas torpantyttö
    Karhunturjake
    Makea puuro
    Viisasta väkeä
    Kaksi kisälliä
    Kuolinpaita
    Kaksi kuninkaanlasta
    Neuvokas pikku räätäli
    Metsän vanha eukko
    Reilu-Reetu ja Renttu-Reetu
    Laiska kehrääjä
    Yksisilmä, Kaksisilmä ja Kolmisilmä
    Kettu ja hevonen
    Kuusi palvelijaa
    Valkoinen ja musta morsian
    Karitsa ja kala
    Maailmalle
    Kiittämätön poika
    Nuoreksi lietsottu mies
    Kolme laiskuria
    Tähtitaalerit
    Rohtimet
    Satu Nurinkurilasta
    Aarnikotka
    Väkevä Hannu
    Talonpoika taivaassa
    Kaulushaikara ja harjalintu
    Pöllö
    Elinikä
    Kuoleman sanansaattajat
    Vedenneito
    Värttinä, sukkula ja neula
    Kettu ja hanhet
    Susi ja seitsemän pientä kiliä
    Hyvä kauppa
    Veli ja sisko
    Kolme metsän menninkäistä
    Oljenkorsi, hiili ja papu
    Kalastaja ja hänen vaimonsa
    Tuhkimo
    Seitsemän korppia
    Laulava luu
    Täi ja kirppu
    Viisas Jussi
    Kolme kieltä
    Taikapöytä, kulta-aasi ja karttu
    Rouva Kettusen häät
    Menninkäiset
    Trude-muori
    Kuolema kummina
    Kataja
    Löytölintu
    Kaksi veljestä
    Pikku isäntä
    Jäniksen morsian
    Kuusi kumppanusta
    Susi ja ihminen
    Kettu ja kissa
    Peluri-Hannu
    Kultalapset
    Jättiläispoika
    Maahinen
    Vanha Hildebrand
    Kolme lintusta
    Elämänvesi
    Paholaisen nokinen veli
    Käärmesatuja
    Myllynrenki ja kissa
    Juutalainen piikkipensaassa
    Taivaallinen puimavarsta
    Kaikki tulee päivänvaloon
    Sininen liekki
    Peloton kuninkaanpoika
    Kolme veljestä
    Kaunis Katriina ja Pii Paa Pullero
    Kolme mustaa prinsessaa
    Brakelin tyttö
    Simelivuori
    Pikku aasi
    Jumalan ja Paholaisen eläimet
    Vanha kerjäläisnainen
    Varastetut lantit
    Neljä varpusenpoikaa
    Valesatu
    Arvoitussatu
    Lumivalko ja Ruusunpuna
    Lasiarkku
    Metsämökki
    Myötä- ja vastoinkäymisissä
    Kampela
    Kuu
    Eevan kahdenlaiset lapset
    Maahisten lahjat
    Jättiläinen ja räätäli
    Paimenpoika haudassa
    Kaniini
    Mestarivaras
    Viljantähkä
    Hautakumpu
    Vanha Rinkrank
    Kristallipallo
    Omituinen pelimanni
    Kaksitoista veljestä
    Hannu ja Kerttu
    Valkoinen käärme
    Urhea pikku räätäli
    Bremenin pelimannit
    Viisas Elsa
    Räätäli taivaassa
    Peukaloinen
    Rosvosulhanen
    Peukaloisen vaellus
    Vanha Sulttaani
    Kuningas Rastaanparta
    Lumikki
    Reppu, hattu ja torvi
    Rompanruoja
    Rakas Roland
    Kultahanhi
    Huijari ja hänen mestarinsa
    Jorinde ja Joringel
    Susi ja kettu
    Neilikka
    Viisas Kerttu
    Vanha vaari ja pojanpoika
    Vetehinen
    Kanan kuolema
    Veli Hilpeä
    Köyhä mies ja rikas mies
    Kultavuoren kuningas
    Tohtori Kaikkitietävä
    Pullon henki
    Lintujen kuningas
    Lintujen kuningas ja karhu
    Siili-Jussi
    Taitava metsästäjä
    Uppiniskainen lapsi
    Kolme välskäriä
    Seitsemän švaabia
    Kolme kisälliä
    Salaattiaasi
    Paholainen ja hänen isoäitinsä
    Rautauuni
    Neljä taitavaa veljestä
    Puhki tanssitut kengät
    Rauta-Hannu
    Knoist ja hänen kolme poikaansa
    Kotiväki
    Nauris
    Kukon orsi
    Kaksitoista laiskaa renkiä
    Paimenpoika
    Morsiamenvalinta
    Viisas renki
    Laiska Heikki
    Laiha Liisa
    Mestari Naskali
    Hanhipiika lähteellä
    Naula
    Oikea morsian
    Jänis ja siili
    Talonpoika ja piru
    Leivänmurut pöydällä
    Rumpali
    Maleena-neito
    Puhvelinnahkasaappaat
    Kultainen avain

    VastaaPoista
  5. Jep. Valto, tilanne on onnettomasti se, että se tuo kirottu Disney ja sen juoksevat koirat ovat ottaneet ohjat käsiinsä lasten kasvatuksessa.

    Et ole lukenut alkuperäisiä Grimmejä. Kysypäs niitä kirjastosta kun menet seuraavan kerran. On siitä jo joku vuosi kun ne julkaistiin, voi olla kymmenenkin.

    Ne sensuroimattomat Grimmit julkaistiin ilmeisesti 30-luvulla. Sain ne käsiini niin, että isä oli hoitamassa koulun kirjastoa ja löysi sieltä kertakaikkiaan loppuunluetut opukset, muistaakseni kaksi paksua nidettä.

    Grimmin veljekset keräsivät nämä sadut ja tarinat ihan itse ja julkaisupäätös tuli vasta myöhemmin. Eivät ne ole aikuisten satuja, kyllä ne on tarkoitettu lapsille. Siis kyse on opetuksesta, kasvatuksesta ja valistuksesta sillä tavalla että lapset kauhistuvat ja lupaavat itselleen että eivät ikinä mene noitien perään metsään.

    Noita saa sitten nuoressa aikuisessa erilaisia merkityksiä.

    Minä luin ne 8-vuotiaana. Isä sanoi että jos pelottaa, niin jätä kesken. En minä jättänyt. Siitä asti olen tykännyt välillä oikein kunnolla pelätä.

    "Pappi lukkari" voi olla elokuvana pettymys. Lue mieluummin kirja. Tai no, eihän sitä tiedä, mutta vähän kovin hirveän hyviä leffoja tulee jotka olisivat kirjan veroisia. Olen lukenut sen vuosia sitten eikä se hassumpi ole.

    Enää en lue dekkareita lainkaan. Ei vain ole aikaa.

    VastaaPoista
  6. Ripsa, kaikessa kiireessä (Helka roikkuu niskassa :)) siitä siltajutusta: Laitoin kuukkeliin 'bridge collapse' ja sieltä löytyi huojunataa monilla tyyleillä!
    Olin näistä äimän käkenä kun näin niitä ekan kerran silloin kun oli tapetilla se Aurajoen sillan 'romahdus'

    VastaaPoista
  7. Hannu,

    ihan totta! Olen minäkin kuullut niistä vaikka kuinka monesta. Tämä Tacoman sillan huojunta on siitä merkillinen, että minulla olivat tuolla ajat sekaisin.

    Siis: silta rakennettiin keväällä 1938 ja se huojui heti. Inssit sanoivat ettei se mitään. Mutta se tulla rotisi alas jo lokakuussa, kumminkin syysmyrskyn aikaan.

    Ei siis ihme, että en ole nähnyt sitä. Sanotaan että ne nuo lasikuitu-pylonit, joita meillä on esim. Raippaluodon sillalla, ovat kestävämpiä sivusuunnassa.

    Mutta tuossa aika lähellä, Merikaarrossa, matkalla Vähäänkyröön, siis itään, kävi niin hassusti että riippusilta otti ja paukahti solmuun ittensä kans! Siinä oli kyllä ihmettelemistä. Se oli vanha silta.

    VastaaPoista
  8. Kodin Anttilasta ostettiin Melancholia hintaan 17.95 (Euroopan yhteisvaluutta). Lahjakortti kun Kodin Anttilaan oli!

    Suosittelen. Siis lahjakorttia, Kodin Anttilaa, sekä Melancholiaa ja sen hankkimista.

    Ootko muuten huomannut että mullaki on taas bloki! läskikaupungillajamaassa. Se on siis blogin nimi.

    VastaaPoista
  9. Sami,

    elä narraa. Että olisit pannut just tuon nimen sille. Mikä siinä Turussa nyt sitten niin kamalaa on? Olen joskus tuntenut sieltä muutaman ihan täyspäisen ihmisen.

    Mistäs minä olisin huomannut että sulla on blogi. Taidan viettää suurimman osan päiviäni nykyisin lukemalla ja kirjoittamalla, vähemmän täällä. Semmoinen aika vain muuten vain.

    Kodin Anttila! Onko mulla koti jolla ois Anttila? Tai ees sulla? Tai Klaara-herralla? Jos joskus juutut asumaan Vaasaan (mistään ei voi olla ihan varma ikinä, niinkus tiedät) niin huomaat että täällä Anttilasta ei saa mitään järjellistä. On yritetty.

    Kirppareilta vois löytää jotain mutta ei kyllä Melancholiaa. Mulla ei edes ole enää yhtä hyvää ystävää Kööpenhaminassa joka vois lähettää. Vita muutti Kanadaan. Sitä paitsi minä en ymmärtänyt yhtään mitä ne ihmiset siellä puhuivat.

    Aion yrittää siis kirjastoa. Tosin tänä vuonna sen määrärahat alkavat hitaasti supistua. Sitten kun ministeri Virkkunen saa kuntauudistuksen läpi, meillä onkin ruotsinkielisiä enemmistö. Sitten ei enää pääse terveyskeskukseen.

    VastaaPoista
  10. Njoh, sitten se voi olla ihan mikä paikka vain. Vaikka ei olis edes Suomessa, vaikka ei joksikin muuksi kieleksi noin voi sanoa.

    Ehkä suunnittelet matkaa ja mietit miten ilmoitat sen mistä olet tullut?

    Piti kysymäni että ostitko sen Melancholian ja mitä olit mieltä?

    VastaaPoista
  11. Hunter S. Thompson, ellen muista väärin, ehdotti että kotikaupunkinsa Aspen pitäisi nimetä uudelleen Läskikaupungiksi. Sitten sanotaan "maalla ja kaupungissa" ja ajattelin että se voisi olla "kaupungilla ja maassa".

    VastaaPoista
  12. Siis se tyyppi joka ajatteli olevansa niin nero että oli lopulta täyskahjo.

    Juuri katsoin Stephen Fry'n America-opuksen. Muistan että Thompson asui lähinnä Kaliforniassa. Mitähän Aspenissa (=Haapa) oli, porsasjuhlia niin kuin suomalaisilla Espanjan aurinkorannalla?

    Fry on kyllä fiksu. Mutta ehkä vähän lihava. Eihän se kai ainakaan kaikissa poista fiksuutta.

    VastaaPoista
  13. Mutta on myös yksi tarkastelutapa, jossa Muumit ja Melancholia eivät sovi yhteen.

    Muumeillehan on erityistä heidän rauhallinen sopeutumisensa juuri siihen mitä tapahtuu. Kuten Vaarallisessa juhannuksessa, jossa talonsa katolle kiivennyt perhe tarkastelee tyyneesti veden valtaan joutunutta kotiaan, ja muumimamma toteaa, olipa hyvä, etten tiskannut(?) - samoin kuin yhtä rauhallinen ajautuminen teatterille.

    Tuho, tulva tai pyrstötähti on siis vain se mitä tapahtuu, jota muumit tarkastelevat suuremmin tempoilematta ja tapahtuvaan sopeutuen. Melancholia taas on täynnä kauhua, epätoivoa, masennusta ja tempoilua, teknofriikkiyttä ja vastaavaa.

    Ehkä noissa on myös toiveikkuuden ja toivottomuuden vastakohtaisuutta.

    VastaaPoista
  14. Heli,

    joo, Muumimammassa oli jotain menneen maailman tuntua. Antti Tuuri sanoo Pohjanmaa-kirjassaan että "Vanhoos naisis on pohojalaasten viisaus." tai jotain sinnepäin.

    Muumimamma harrastaa kyllä ihan omaa arkipäivän magiaa. Kun näkyy selvästi, että pyrstötähti on tulossa, niin hän tyynesti tekee suunnattoman kakun Muumipeikolle NIIN ETTÄ HÄN VARMASTI TULEE TAKAISIN. Ja poikahan haluaa äitinsä luo.

    Tässä on tämä puberteetit perusfreudilainen osuus. Melancholiassa se on pojan ja hänen äitinsä läheinen suhde. Isähän tappaa itsensä. Ilmeisesti se logiikka menee niin että kun kohta kuollaan kuitenkin. Naisille (=heikot astiat) hän ei sitä kerro, mutta pojalleen vihjaa.

    Siis pieni poika on se joka vie äidin ja sen siskon tuhoon ja kuolemaan.

    Kyllä ison ja rikkaan kartanon naiset ilmanmuuta ovat hysteerisiä, Turvallisuus on ollut aina itsestäänselvä juttu. Miten siis suhtautua tuhoon, joka tulee ulkoapäin?

    Niin, tottakai tuho voi olla ihan mitä vain. Meillähän se näyttää olevan tällä hetkellä ilmastonmuutos, joka ilmeisesti saattaa aiheuttaa uuden jääkaudenkin. Ei siitä tiedetä tarpeeksi.

    Se tiedetään että ihminen ei muuta tapojaan, vaikkei olisi enää muuta mahdollisuutta elossasäilymiseen. Luitkos muuten että Stephen Hawkinsin mielestä ihmiskunnan on pakko valmistautua nopeasti siirtokuntien perustamiseen kuuhun ja Marsiin?

    Koko ihmiskuntaa ei saada työskentelemään samaan suuntaan. Björn Wahlroos kutsui tämän päivän Hesarissa ahneutta emotionaaliseksi harhaksi. Tarkoitti siis sitä, että eihän sijoittajilla ja pankkiireilla sellaista voi olla koska ovat lukenet Milton Friedmania.

    Siinäkin on yksi rikas kartanonomistaja. Ei sellaisia kiinnosta edes Suomen selviäminen jotenkin eteenpäin.

    VastaaPoista
  15. No eipä tuo siirtokuntaidea kovin uusi ole, siitähän on monta hyllymetriä sci-fiä olemassa. Hawking vain on sanojaksi mitä sopivin, niin teknologia-avusteista kun hänen elämänsä on, vaikkei se tietysti hänen vikansa ole.

    Wahlroos kieltämättä osaa aika ajoin toimittaa itsensä näkyville. Kaipa sen noinkin voi sanoa, emotionaalinen harha ehkä, mutta niin päin, että se on ahneen harha, ei niiden jotka häntä siitä arvostelevat. Eikö se puolustus liittynyt johonkin synnynnäiseen voitonpyyntiin, unohdin samantien kun luin. Jos liittyykin, niin ainakin kyse on tuon piirteen liioittelusta.

    Mutta yhdessä asiassa, siinä minkä osaa, hän oli suht oikeassa. Saksan landesbankien vastuuton lainananto sekä Saksan valtion kieltäytyminen näiden pankkien pääomittamisesta saattaa hyvinkin olla syynä tähän eurosotkuun ja kreikkalaisten epätoivoon.

    VastaaPoista
  16. Heli,

    Asimovit luin muutama vuosikymmen sitten. Se riitti siirtokunnista. Leffoista se jossa on Darth Vader - en muista leffasarjan nimeä - katsottiin kun poikamme eli puberteettiaan.

    Vaikutti kyllä siltä että Hawkins ei pitänyt siirtokunta-ajatusta sci-fi'nä tai edes minkäänlaisena hybriksenä. Maapallo on hyvin pian täysin elinkelvottomassa tilassa. Hawkins esittää asiat koko ihmiskunnalle, siirtokunnat edellyttäisivät ihmiskunnan yksituumaisuutta. Onkohan se ikinä mahtanut olla sellainen.

    Joskus ajattelen että ehkä myrkyt tekevät ihmislajista erilaisen, siis nopeuttaisivat evoluutiota, mutta tähän mennessä ei ole näkynyt muuta kuin käsittääkseni lisääntynyt transsukupuolisuus, eli syntyminen väärään sukupuoleen. Millä ei siis ole seksin kanssa mitään tekemistä suoraan. Mutta vaikuttaa mutaatiolta.

    Niitä on muissakin eläimissä havaittu vaikka kuinka paljon. Luonnossa mutantit taitavat kuolla ihan omia aikojaan. Ihmisellä on tämä älyllinen ja kädellinen ulottuvuus, joka tekee siitä kykenevän säilymään hengissä vaikka osia olisi rikki. Minä lähenen vaihetta jolloin vasen polvi pitäisi vaihtaa...

    Tuo pankkimaailma on minulle täyttä hepreaa. Olen nähnyt sen ahneuden pesäpaikkana aina ja siis pidän pankkiherroja alkaapäätä roistoina.

    Ahneuden Nalle-setä käänsi niin päin, että hän ei suinkaan pidä itseään ahneena vaan köyhiä ihmisiä. Heitä hän kyllä kannustaa ahneuteen koska tämän Roope-sedän mallin mukainen elämä on hänen mielestään oikea: köyhät saavat siis edelleen muruset rikkaiden pöydiltä ja niin on aina ollut.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista