11.4.12

Sumuisen päivän haaste


Haaste Unkuri-blogista

Ah, ma lemmin:
1.Lempiväri:  tumman sinipunainen, lämmin
2.Lempieläin: kissat
3.Lempijuoma: tee
4.Antaa vai saada lahjoja: on kivaa antaa jos vain voi, vaikeampi on ottaa vastaan. Yleensä ei  kyllä tavaraa, minulla ei ole mitä lähettää. Puhetta, lohdutusta, pitkä ja hyvä kirje. Sain villasukkia jouluksi!
5.Lempikukka: syvän tummanpunainen dahlia, kukki  isoäidin pihalla.
6.Lempikuvio: siksak.
7.Lempinumero: ei ole, mitä numerot tarkoittavat?

Satunnaisia faktoja
1.Yöpakkasten aikaan, siis nyt, on kivaa hypätä riitteeseen, tai sitten koskea sitä vähän kämmenellä ja katsoa miten vesi muuttaa riitteen laskoksia.
2.Katsoa Tukholman kuvaa ja muistaa millaista oli dallata sen keväisillä kaduilla.
3.Pelätä vähän curry-risottoa: jos se onkin liian voimakasta?
4.Toivoa fillari-ilmoja pian.
5.Tietää että maailmanloppu minulle on kuolema, mutta lapsenlapset eivät ehkä ehdi enää elää, se on suuri suru.
6.Toivoa että fillari-ilmojen mukana bensa loppuu tavallisilta pyöräilijöiden tappajilta ja riittää enää vain ammattikuskeille. Tai sellaisille jotka eivät änkyröi.
7.Pelko siitä että tuomenkehrääjäkoi nimenomaan pitää kylmistä talvista ja että se on taas selvinnyt puun tyvessä elossa. En tiedä mitään niin inhottavaa kuin tyhjäksi kaluttu puu, harson peitossa.
8.Että saisi voimia niin paljon että voisi mennä mökille ja jaksaa kulkea Ponilla kirkolle ja takaisin.
9.Tahdon sen vertaisen aikamatkan, että suvun vanhimmat ovat vielä elossa ja voin jatkaa keskustelua heidän kanssaan, siivota unen taloni, ja mennä nukkumaan tyynesti.
10.Miksi riippuköynnös ei enää menesty keittiön kaapiston päällä? Liput ehkä ovat syynä siihen?

Mielihyviä
1.Endorfiini, joka tulee monista lähteistä.
2.Surun upottaja on uiminen.
3.Sattui hammaslääkäri, joka on suunnitellut hoitaa hampaani. Kiltti ihminen, vaikka onkin nuori, ei  vihaa meitä vanhoja, joilla ei ollut tarpeeksi ruokaa vauvana.
4.Kissa tulee syliin, nuolaisee poskea, kiehnää, ei halua sapuskaa vaan silitystä.
5.Kissa puhuu ja aina vain minulla on opittavaa!
6.Saan projektin hännän päästä kiinni ja kirjoitus sujuu.
7.Päivä jolloin silmiin ei satu: ovat lisänneet klooria uimahalliin, mutta minä en pidä uimalaseista. Ne vievät näkökentän. 
8.Ihanuus juuri nyt: tsai-teetä, mukana intialaisia mausteita. Ympäristömerkkikin on…
9.Järjestellä valokuvia ja toivoa että joku joskus vuosien päästä voisi nähdä niitä ja arvuutella kuka on ottanut niitä ja mistä. Pysähtyä pitkäksi aikaa miettimään kuvan tilannetta. Minulla oli paljon rakkaita ihmisiä joskus.
10.Kirjoittaa muutama rivi päivässä ihan itseäni varten, muistiinpanoja, ideoita. Niistä alkaa tulla abstrakteja asioita. Tarinoita luen, en kirjoita.

Kaikki ylläolevat asiat ovat muutoksen tilassa. Koska kaikki muuttuu. Oli kyllä aika omituista että koululaitos ainakin minun aikanani yritti välittää pysyvää maailmankuvaa. Ehkä opettajat yksityisesti tiesivät entropian lain.

Kuvassa Leo, elämänkumppani, kotimetsässään. Paikka on vesiputous Herman Creek-metsässä, aika lailla suojellussa, mutta ei ehkä ihan kokonaan:

Kuva: Mickey O'Brien

Tähän vielä kaksi kertaa Burroughs, jota olen viime ajat tutkinut. Hän oli beat-kirjailija, siis amerikkalainen. Kirjat ovat kiinnostavia.




8 kommenttia:

  1. Hyviä ovat nämäkin. Satunnaisotannassasi on kylläkin aika monta huolta, pelkoa ja surua. Väsymystä, ehkä?

    Mutta on lupa iloita, on lupa pelätä, ja unelmoida, iloita, ihan mitä vain - ehkä omiin totuuksiini pitäisi lisätä inho oikean elämisen muottia vastaan.

    VastaaPoista
  2. Heli,

    en ole oikeastaan väsynyt muuta kuin ihmisen ikuiseen tyhmyyteen, välinpitämättömyyteen, sydämettömyyteen ja irrationaalisuuteen, mikä viimemainittu on kyllä hyväksyttävissä silloin tällöin kun on aihetta.

    Minun ei tarvitse lisätä inhoa "oikean elämän muottia vastaan", koska olen vastustanut sitä niin kauan kuin muistan. En tiedä onko se totta vai ei.

    Minä kutsun omaa elämääni Harry Haller-syndroomaksi ja yritän parhaani mukaan löytää sen Maagisen teatterin (siis Arosusi). Olen minä nähnyt siitä välähdyksiä, eniten ehkä unissa. Ja nuorempana.

    En minä illuusioitanikaan ole täysin hukannut,mutta niitä kyllä ravistelen pois pölyisestä päästä aina silloin tällöin.

    No, ilman toivoa ei voi elää. Se on ehkä se juttu.

    VastaaPoista
  3. ripsa, heli

    minäkin poden elämäntuskaa, mikä näkyy kasvoilta. olen maallistunut, syönyt pyhät periaatteeni ja hylännyt aatteeni, mutta yritän vielä silloin tällöin rimpuilla.

    joka toinen päivä olen masentunut: ihanteiden ja todellisuuden välillä on kuilu. tappio syö.

    en ole kuitenkaan vielä näyttänyt keskisormea koko sakille, mutta näytin kyllä sauli niinistölle.

    ehkä ripsan ja minut pelastaa substanssin ymmärtäminen. ja neutraali ja siisti pukeutuminen vaatii meiltä erityisiä toimenpiteitä.

    kiitos että otit haasteen vastaan, kurmukka!

    VastaaPoista
  4. Meri,

    tänään taas joutuu tuon pukeutumiskoodiston uhriksi. En minä muuten, mutta kun kaverin sävellys esitetään, niin siinä se on.

    Sitten on vielä protokolla-ongelma. Ei tunnu tyypiltä joka haluaisi kukkia. Mutta mitä sitten?

    Voi olla että yritän kääriä jonkun hyvän kirjan hänelle joulupaperiin.

    Mutta nyt on juostava sen tuhannen juttua ennen sitä.

    Mistä sinä keksit noita kutsumanimiä? Kurmukka?! Gourmageon? Amerikanirlantilainen ystäväni joka on ottanut tuon kuvan väittää olevansa sellainen. Hän on isän JA äidin puolelta irlantilainen ja serkut perustivat itärannikolle olutpanimon, kuinkas muutenkaan.

    Tuntuvat sympaattisilta ihmisiltä.

    VastaaPoista
  5. Ripsa, Meri

    Sorge, eilen oli taas niitä päiviä, jolloin koneen katsominen työpäivän jälkeen nosti ihon kananlihalle. Siksi kurkistin tänne vasta nyt.

    Ripsa, Harry Haller -syndrooma oli minulle sangen rakas joitakin vuosikymmeniä sitten. Siitä sai jopa voimaa. Ja kyllä, se on keino irrottautua tuosta oikean elämistavan muotista.

    Ongelmaksi jää, ettei sen hokema ja sen oikeaksi todistaminen häviä, vaikka valitsisit tuhat kertaa toisin. Ja nämä standardin tukijat vaativat joka kerta, että esitän heille jonkin vapaalipun.

    En esitä. Esittämisenkin voi nimittäin nähdä sen todistamisena, että on olemassa elementti, jota vastaan todistan.

    Pukeutumiskoodi on siitä yksi esimerkki, vaikka sekin jää heikoksi ellet satu olemaan taiteilija. Tällöin professiosi substanssille sallitaan se, mikä muutoin saattaisi vaikuttaa silkalta pellenroolilta.

    Yksinkertaisesti: porvarius ei lakkaa olemasta vaikka kieltäisín sen olemuksen 100 kertaa päivässä. Aina on olemassa majoriteetin positio, josta B ja C ovat poikkeamia. Eivät variaatioita.

    Ja Hessekin päätyi Siddharthaan, joten on vaikea uskoa, että keksisin jotakin parempaa.

    VastaaPoista
  6. Heli,

    njooh, sinä se jaksat olla realisti. Mutta silloin pitää vaatiakin mahdottomia!

    Minua hymyilytti eilinen lievä pelkoni siitä, että minua yritetään taas katsoa ulos. Ei se pelko muuten minua nujerra, mutta kyllä ne pirut osaavat tehdä olemisen varautuneeksi ja epävarmaksi.

    Tyypit jotka kadulla vastaantullessa puhuvat puoli tuntia, eivät ole tuntevinaan. Se siinä siis hymyilytti. Siis nimittäin hienosto EI näyttäydy kokeellisen musiikin ensiesityksessä. Minulla ei taida olla hienosto-tuttuja, onneksi. Se että niitä täällä on, johtuu vanhasta provinssi-pääkaupungin imagosta joka on niin kauhtunut, että on tehnyt sen OIKEAN entisen aristokratian aika värittömäksi.

    Tuttavani (ystäviä minulla ei täällä ole, ei ainakaan varauksettomia) käsittivät ensiesitystilaisuuden sosieteen kokoontumisena, ja minut ja Leo todella nähtiin poikkeavina. Hölmöjä ne ovat.

    Leo, kuten kuvastakin näkee, on kojootti, ja nehän ovat taruston mukaan trickster-eläimiä. Minä en ole ikinä asunut oikein syvällä metsän sisällä, jolloin tulisi tutuksi eläinten kanssa. Mutta kojootti osaa muuntautumisen.

    Minun osakseni taitaa jäädä tappelu ikuisesti. Kyllä minä suurimmaksi osaksi varmaan jo käännän selkäni, mutta nuorena koettu haavoittuminen vaikuttaa edelleen. Eeva-Liisa Manner sanoo sen näin:

    "Yhä haavoitut kiviin jotka jäivät taakse."

    VastaaPoista
  7. Niin, huvittuneisuus on oikea vastaus, siinä missä "OM". Sillä kuitenkin: sen vain on oltava tuollaista, muuta se ei voi. Muuhun siitä ei ole. Ja lopulta, onhan se hyvä, että joku pitää portaikkonsa kiiltävänä ja ahkeraliisan kukassa.

    Täälläkin olisi juuri pihatalkoot, joihin varmaankin minunkin "pitäisi" osallistua, vaikken saa siitä edes yhtiövastikkeen palautusta. No, onhan paikalla jo kuusi urheaa.

    Asia on oikeastaan hankala, koska en minä äärimmäistä vapauttakaan kannata, enkä kaiken siivouden hylkäämistä. Enkä irtiottoja irtiottojen vuoksi. Ehkä näistä kaikista muodoista kuitenkin jonkinlainen tasapaino syntyy, kun kaikkia linjoja edustaa tarpeeksi moni.

    VastaaPoista
  8. Heli,
    kuvitteles niitä meidän muinaisia pihatalkoita, jossa puolisenkymmentä räjähtänyttä tyyppiä siivoaa valtavaa vanhaa kansakoulua ja laulattaa moottorisahaa lämmitystä varten lauantai-aamupäivisin!

    Se oli kivaa.

    Mutta pihatalkoot tuossa "oikeassa" mielessä eivät ikinä toteudu. Täällä sitä yritettiin, mutta muutaman keskikaljakopan voimin ihmisiä ensin tuli, sitten keskikalja innosti jotkut metelöimään ja sinne menivät talkoot. Nyt muutama tosiköyhän näköinen/oloinen aasialainen siivoilee täällä pihoja.

    Maalla emännät muodostivat komppanioita siivotakseen ojanpenkat keväisin. Muistan kuinka minua harmitti. Minusta asia olisi kuulunut koululaisille ja nuorille jolpeille, jotka heittelevät moskaa autoistaan.

    En osallistunut. Eivätkä emännät minulle tietenkään puhuneet muutenkaan. Minä kyllä saatoin puhjeta puhumaan heille milloin mistäkin, mutta katsoivat vain kummastuneina.

    Muuten ollaan nähtävästi samaa mieltä asiasta. Täällä sataa jotain moskaa vaakasuoraan ja aion lähteä fillarilla vesijumppaan. Kyllä siitä hengissä selviää, ellei joku auto aja eteen, joka niillä on yleensä tapana tehdä: suoraan pihasta pyörätielle ja siinä sitä ollaan.

    No ei pidä manata.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista