Maruna, pujo ja päivänsini

En ole sataprosenttisen varma siitä, onko näiden kasvien sukulaisuus juuri näin, siis että maruna ja pujo olisivat sama. Gary Snyder näyttää sanovan että pujo on jäätikkömoreenien maruna, että se olisi sen vuoksi heiveröisemmän näköinen mutta sillä olisi samanlainen voima.

Pujon kukinta-aikaan herkistyneet ihmiset saavat oireita. Marunapensas on nimeltään Artemisia. Italian renessanssin jälkeinen ensimmäinen naiskuvataiteilija oli siis Marunapensas Gentilleschi. Mutta todennäköisesti nimi viittaa jumalatar Artemikseen.

Lukiessa rupesi sotkemaan se, että pujo olisi sitten jonkinmoinen pohjoinen variantti koiruohosta, ellei saman asian kaksi nimeä. Koiruohoa on käytetty absinttiin, jota kuulemma on ruvettu tekemään uudestaan. Uusin selitys on se, että absintti ei tehnyt ihmisiä hulluiksi, vaan ylipäänsä juominen.

Sitten Snyder näkyy siteeraavan jotakuta:

”Hän rakastaa metsästämistä

vuorten varjossa

ja tuulessa”-

Artem kreikan kielessä tarkoitti ”heiluvaa” ja ”korvakorua”.

Luen siis Snyderin opusta Loputtomat vuoret ja joet, nyt suomeksi. Kirjan on suomentanut Palladium-kirjojen J.K. Ihalainen, vuonna 2010 tai 2011, ehkä vuosien taitteessa.

Marunapensas-runo on nimeltään Korvakorut heiluvat ja kilometreittäin aavikkoa. Se on Snyderille hirveän tyypillistä tekstiä, koska toisaalta se ei ole runoa. Siinä seurataan hyvin tarkasti yhtä lajia, siis tällä kertaa artemisiaa ja Pohjois-Amerikassa. Pensas on esimerkiksi koti vaikertajakyyhkylle, amerikankehrääjälle, marunanmatkijalle, lepinkäiselle ja marunasirkulle. Tästä litaniasta tunnen vain lepinkäisen, enkä sitäkään ole ikinä tavannut. Olen kateellinen. Mutta toisaalta en voi mitään sille, että olen köyhtyneen entisen merenpohjan asukas alueella jossa maa nousee ainakin nopeiten Euroopassa.

Köyhtynyt tarkoittaa sitä monessa merkityksessä. Ihmiset ovat muuttaneet pois ja pienviljelys on loppunut. Perhosia on muuttanut takaisin. Siipioravia oli, mutta sittemmin loputkin metsät on hakattu pois, joten niitä ei ole omassa maisemassani enää näkynyt. Sitten lapsuuteni oravan nimi muuttui liito-oravaksi. Huvittaa sellainen ajatus, että jossakin on toimisto, jossa ihmisiä istuu miettimässä nimien muutoksia.

Runokirjan teksti kulkee ympäri maisemien ja kulttuurien, pysähtyy joksikin aikaa, ja rymyää eteenpäin. Kirja on kerroksellinen ja siitä on tehty tutkimus, jossa näitä kehiä käydään läpi. Se on Anthony Hunt'n Genesis, Structure, and Meaning in Gary Snyder's Mountains and Rivers Without End, University of Nevada Press, Reno & Las Vegas 2004. Voi se olla hyväkin tutkimus, en ole kyllä lukenut. Yleensä tutkimusten ilmaantuminen tarkoittaa sitä, että kirjailija alkaa olla tarpeeksi tunnettu.

Nyt kun olen pitkin hiljaista pitkää iltaa, iltapäivää ja aamuakin miettinyt kirjaa ja lukenut, katsonut välillä kuvia Kaskadivuorilta ja Tyynen meren rannalta, sitten kuvia Nepalista ja lueksinut Krishna-vauvasta ja Himalaja-vauvasta ja oppinut sen että sielläkin runoilija oli ollut. En ole kyllä aivan näin perusteellisesti haarautuvaa tekstikokoelmaa lukenut ennen. Aikoinaan kuvittelin että lukemani vuoden 1970 tai 1969 Mountains and Rivers-kokoelma oli se valmis, mutta ilmeisesti runoilija oli vasta aloittanut vuorten ja jokien seuraamisen.

Hienoa siinä on sekin että maapallo näyttää siniseltä avaruudesta ja se on veden väri. Tai siis auringon heijastus veden kautta. Vesi ei ole minkään värinen. Mutta taivas on sininen. Lääke-buddhassa on myös sininen väri, joka on tervehdyttävä – sanoo Snyder. Ilmeisesti sukupolvien ja sukupolvien ajan sekin tieto on kierrellyt ihmisten keskuudessa. On kai aivan mahdollista että ihminen on saanut tiedon eläimiltä? Päivänsini on sellainen, joka kasvaa ulkonakin hyvissä olosuhteissa, mutta sisäkukka se on ollut Suomessa kauan. Rautavaara ei mainitse kasvia, ehkä se on uusi tulokas, tai sitten hän on pitänyt väriä epäilyttävänä.

Marunaa on käytetty kaikkialla jonkinlaisena lääkkeenä ja senkin Snyder mainitsee. Intiaaneista hopit, cahuillat ja paiutet käyttävät sitä yrttiteenä, vatsavaivoihin ja naisten uutteena. Ja nyt muistan että Rautavaara taisi mainita pujon, mutta varoitteli.

Kai on niin, että jos annosmäärä nousee niin mikä tahansa voi olla vaarallista. Suomalaisilta vanhat tiedot kasveista ovat tainneet jo unohtua. Sitä pitää miettiä. Miten käy sitten, kun talous romahtaa oikein kunnolla eikä ole enää synteettisiä lääkkeitä?

Tuskin pajunkuori kipuihinkaan auttaa paitsi kovasti uuttamalla. Entäs jos pajukot kuolevat kun vesi vain nousee nousemistaan? Omalla rannallani järviruoho on ruvennut rehottamaan pajun sijasta. Lapsena yritin monasti veistää pajupilliä, mutta en osannut, vaikka näin vastarannan vanhan miehen tekevän sellaisen ja avaavan huiluun reiät myös. Ehkä minulla ei ollut kärsivällisyyttä.

Nyt en pääse olemaan enää sinne pitkiksi ajoiksi niin kuin ennen. Mutta en voi surra sitä kauan, koska ne hullut ovat hakanneet miltei kaikki metsät. Järven vesi nousee taas. Kohta hauet longottelevat leukaluitaan saunanrappusilla.

Valokuva: Ilmari Ackley