6.4.13

Nyrjähdys



Piti kolaripolvilla ponnistamalla kiskoa pölynimuria ylös kapeita portaita. Pelko puski eteenpäin, sillä tasapaino on hyvin herkässä. Jos se loppuisi, rymyäminen ylöspäin siis, putoaisin suoraan taapäin ja pää osuisi amerikanarkun raudoitettuun kulmaan.

Pelko tulee selkäytimestä. Ei sitä ehdi miettiä edes sekunnin verran, vaikka tunsin että kantapää ei ollut kohdallaan. Illan ja yön tunnit sitten linkkasin, välillä kipu oli pienempi ja välillä oikein iso.

Kolotus tuntuu joka päivä kävellessä sen jälkeen kun auto ajoi päälle, samoin kuin kengän alla ratiseva sepeli ulkona. Kaupunki ei ole juuri katuja siivonnut. Sitä paitsi huoltoyhtiöt ovat keksineet käyttää lehtipuhallusämyriä siihen tarkoitukseen, eikä ulos haluta mennä lainkaan.

Minulla oli suunnitelma. Olin lukenut Max Frischin loistavaa opusta nimeltä Cantenbein, nyt uudestaan. Sitten jokin sekoitti Frisch-mietelmät, todennäköisesti kissa tahtoi ruokaa, ehdin ehkä vasta siihen pisteeseen että olipa upea kirjailija. Nostin katseeni kirjasta ja huomasin että jotain outoa on tapahtunut kasveilleni.



Posliinikukka on alkanut pudottaa lehtiään. Sitä se ei ole tehnyt tuolla tavalla kertaakaan aiemmin noin 20-vuotisen olemassaolonsa aikana. Siis osa lehdistä nahistui, kellastui ja putosi matoksi kukkapöydän alle. Posliinikukka ei ole mikä tahansa kukka: se on kestävä ja sisukas. Sillä on vahapintaiset lehdet jotka suodattavat suunnilleen minkä tahansa ja kukkii joka vuosi. Viimeksi syksyllä.

Sitten katsoin kohtalonköynnöstä joka asustaa sen alla. Sen suuret lehdet alkoivat käpristyä. Se oli saanut aivan oikeat vesiannokset talvileponsa aikana, sen olisi kyllä oikeastaan pitänyt tulla kaljuksi, mutta joka talvi se ei ole tehnyt sitä.

En muista mistä Cantenbein on päätynyt kirjahyllyyni. Olen aivan varmasti lukenut sen joskus ehkä 60-70-luvulla, suomentajakin on vanha tuttu: Aarno Peromies. Suhrkamp-kustantamon julkaisema vuonna 1964, mutta alkuperäistä suomeksi ilmestymisen vuotta ei ilmoiteta. Tämä kustantaja on Sanasato, josta en tiedä kyllä yhtään mitään.

En muista mitä aiemman julkaisun kannessa on ollut, mutta tässä on Max Beckmannin kuva, siis kuva maalauksesta nimeltä Nainen ja klovni, vuodelta 1925. Sen tiedän että meidän isännän opettaja maalauksen taiteessa on ollut Max Beckmannin oppilas. Sen takia kiinnitin kuvaan huomioni.

Nimittäin Ateneumissa oli osa Buchheim-kokoelmasta, saksalaista ekspressionismia, vähän ennen kuin talo meni täysremonttiin joskus 1980-luvulla ja sain täyden annoksen aivan uskomattoman hienoa taidetta. Se on sitä taulukauppaa, jota Hitlerin joukkio piti Entartete Kunstina, eli vieraantuneena taiteena. Olen vuosien myötä ruvennut yhdistämään kaksi kuvataiteen diktatuurikäsitettä: vieraantunut taide ja formalismi, joka viimeksi mainittu ilmeni Neuvostoliitossa Stalinin aikaan varsinkin ja osui suunnilleen samaan 1920-lukuun kuin Saksassakin.

Taide ei tunne rajoja. Kukaan taiteilija, edes diktatuurissa, ei elä umpiossa. Jos hänen on pakko ruveta salakähmäiseksi ja suorastaan valtion viholliseksi saadakseen tehdä kuvia tai kirjoittaakseen runoja, hän tekee sen.

Nyt kun vallitsee kapitalismin hegemonia, niin taiteilijat ja kirjailijat ja muu senkaltainen väki on sysätty köyhyyteen. Ilmeisesti hallintoväki ajattelee sen riittävän. Yleensä se ei kuitenkaan riitä, historian valossa vaikuttaa siltä että maanpakoon ajaminen/ajautuminen tai yksinkertaisesti teloitus on parempi tapa. Eipähän enää yritä edes piirtää.

Tänä vuonna on ollut keskitalvella pari kuukautta täyskaamos: pilvessä, kylmää, tuulta, lumisateita. Kevät tuli rymisten joskus helmikuun loppupuolella, lämpöä oli jopa kahdeksan astetta joinain päivinä ja kevättä jatkui yli viikon. Sitten iski takatalvi. Lumi on edelleen maassa, mutta taivas on auki, tosin tuhruinen kaikesta pölystä mutta auki.

Samaan aikaan otsoniaukko on vuodenkierrossaan suurimmillaan. Aukinaisesta taivaasta tulee valtava määrä ultraviolettivaloa. Silmien kutina johtuu sekä sepelipölystä että ihmisen tekemän otsoniaukon päästämästä säteilystä.

Minulla on meneillään jo toinen silmätippapakkaus enkä muista, että olisin koskaan tarvinnut niitä tähän aikaan vuodesta näin useasti. Television kuva näyttää tuhruiselta ja nyrjähtäneeltä. Saattaa se tosin johtua myös ohjelmistopolitiikasta.




Joulukaktus hurjistui kukkimaan, aloitteli pääsiäisenä eikä kykene lopettamaan. Posliinikukalle ja kohtalonköynnökselle panin suojaksi verhon (normaalisti kasvit toimivat verhona), peikonlehti piti siirtää vähän valoisampaan paikkaan, mutta jalkaterä kipunoi edelleen, jos seison liian kauan yhdessä paikassa, tai edes istun.

On pysyttävä liikkeellä. Onneksi on Max Frisch: hän on hauska, ironinen, yhteiskuntakriittinen, sanalla sanoen täysin anarkistinen tapaus, että kykenen toipumaan tämänkertaisesta todellisuuden päähän tai siis jalkaan osuneesta iskusta aika hyvin. Kumppaniksi sopii esimerkiksi silmiä lepuuttaessa meidän oma punainen neliömme. Signeeramaton Malevitš, jonka joku idiootti oli heittänyt roskikseen.



Onneksi vahinko ei ole meidän.




6 kommenttia:

  1. Toivon että kivut vähenee, ja kukat toipuvat ja pian kukkivat yhtä kauniisti kun joulu/pääsiäs kaktusi! Lukeminen on hauska tapa unohtaa vaivoja, joko ruumillisia tai vihreässä sormessa :-)

    VastaaPoista
  2. Marja-Leena

    Minusta tuntuu siltä että olisin kauan jo ollut aika lailla nyrjähtänyt.

    Ehkä olen syntynyt väärään aikaan. Joka tapauksessa pomot ja poliitikot ovat vääriä!

    Täällä on ollut hirveän pimeää keskitalvella, siinä on ehkä perimmäinen syy sisäkasvien huonovointisuuteen. Toivottavasti toipuvat. Lukeminen ON hyvää lääkettä!

    VastaaPoista
  3. Ripsa

    Kasvisi ovat vain väsyneitä siksi lehtiään tiputtelevat ja käpristelevät, olet varmaan vaihtanut mullatkin niille? Ja jutellut...

    Kivut ovat ikäviä, minullakin koskenut kohta 2 viikkoa selkään ja jalkoihin välilevyn pullistuman takia. Nyt on ehkä ohitse menossa jo. Jalkasärky ei lakkaa, sen kyllä tiedän.

    Silmät taasen ärsyyntyvät tästä tietokoneruudun ääressä olemisesta -ainakin minulla, ja sanomalehden painomusteesta. Vähän auttaa apteekin tipat, mutta olisi saatava lääkärin määräämää niin heti helpottaisi.

    Kamomillateellä voisit koettaa huuhdella varovasti silmiäsi myös, mutta minkä vahvuisella, en osaa määritellä. Itselleni käytin tässä semmosita juomakelpoista (jäähdyettynä tietenkin) marokosta erään mamun tuomaa. Aluksi saattaa jopa haitatakin, että en ole ihan varma suosittelustani.

    Juotuna se ainakin rauhoittaa ja nukuttaa sitten hyvin.

    VastaaPoista
  4. Valto

    Olipa lämmin viesti terveysohjeineen päivineen! Päivä tuntuu nyt suorastaan säteilevältä vaikka on kyllä jumalattoman kirkas muutenkin!

    No, tuli huutomerkkejä tuossa. Hmm. Olen vanhempi kuin sinä. Elänyt tuon pirullisen selkäkivun kans vuodesta 1985. Posliinikukka on ehkä kymmenen vuotta nuorempi kuin kipu. Ja uskon kyllä että se toipuu.

    Viereisen Siwan kassalle kerroin hurjasta ryteiköstä länteen päin katsovan ikkunan suunnalla ja hänen silmänsä rävähtivät auki ja hän kysyi saisiko pistokkaan. No, tässä talvella katselin putoilevia lehtiä ja pudistelin flikalle päätäni. Nyt flikka ei sattunut olemaan töissä kun eilen kävin, jätin hänelle viestin: pistokas työntää hirmuista vauhtia juuria! Voitto!

    Täytyy vielä ottaa huomioon että tämä hurja vihreä verho ikkunan edessä on myös pistokas ja peräisin ystävättäreni yli 30 vuotta sitten kuolleelta äidiltä joka puolestaan oli perinyt kasvin joltain muulta.

    Minulla on historiaa ikkunallani!

    Valto, tosiasia on että kipu masentaa. Yhtään lisäkipua ei pitäisi olla. Sen takia joku revähdys jalkapöydässä on pannut liikkumaan varovasti, mikä puolestaan lisää kipua. Koko ajan pitäisi liikkua reippaasti.

    Mutta ulkona oleva pöly on todellä hirveä ja toivon että se iso matalapaine ottaa ja tulee ylihuomenna länsirannikon yli. Jos se tulee teille, niin te saatte vain lisää lunta. Mitäs te sillä, onhan teillä jo ennestään?

    Sinä teet sen lastes kanssa ihan normaaliarjessakin, minulla taas on kirjoitustöitä, jotka pitävät selkäruodon ja jalat laiskoina. Vähän on kiirus. Mutta pää sentään höyryää ja kai siinä jotain energiavaihtoa pääsee tapahtumaan.

    Ehkä se tuo kesä taas tulee. Pääset sinäkin poikien kanssa pitkille pyöräretkille.

    VastaaPoista
  5. ripsa

    kipu on kurja kumppani. se väsyttänyt ja tympii. ei meinaa riittää sen kummemmin pinna kuin sinnikään. on pikkukiukku päällä koko ajan, eikä ärsytyskynnystä ole vaikea ylittää. silloin tuntuu, että asiat on oikein huonosti. poikkeuksellisen huonosti, täysin pois oikeasta, korjaamattoman hankalasti, siis h u o n o s t i.

    mutta sitten kun se hellittää, on tyytyväinen just siihen mitä on. villasukissa viihtymistä, tattaripuuroa ja sellaista.

    VastaaPoista
  6. Meri

    Totta joka sana. Ja menee myös toisin päin. Tänään oli keskellä kaupunkia iso tulipalo, palomiesten mielestä alkanut kaupungin vanhimman (juttelin joskus tehdessäni työtä viereisessä talossa ympäristöviranomaisten kanssa, jotka totesivat että suojeluun menee tämäkin, täysin terveet hirret!) rakennuksen yläkerrasta. Kuva klo 00.10 tänään näyttää kuitenkin että myös naapuritalo on hurjasti tulessa.

    Vanhin rakennus oli ilmeisesti puuta ja stukkoa. Ehkä muurauslaastia väliseinissä. Talo oli Club 25-rakennus, jossa olen ollut kuuntelemassa musiikkia ja katsomassa leffoja

    Siinä vaiheessa poliisi ilmoitti tutkivansa palon syyn.

    Sitten tuli seuraava vaihe. Alueuutiset YLEllä ilmoitti että talon omistaakin Folkhälsan, varakas suomenruotsalainen terveyssäätiö, joka väitti pyrkivänsä säilyttämään vanhimman talon.

    Aamupäivällä poliisi muutti mieltään ja käski purkaa Club 25-talon. Syttymissyytä ei käsittääkseni mitenkään parissa tunnissa ehtinyt selvittää.

    Tilanne on tässä vaiheessa ja olen vihainen. Meillä on puutalon kehitysmaakauppa Endeleasta hankittu verho keittiön ikkunassa. Kaunis.

    En ymmärrä miksi tontti oli siirtynyt Folkhälsanille. Kun ympäristökaverit kävivät tutkimassa talon, siis sen Endelean talon, talot olivat kaupungin omistamia.

    Eli selkä, pää, niska ja polvet ovat kipeinä.

    Mitä tästä opimme? Pitäisi olla yhteisrintama sen suhteen mikä ympäristö on, ihmiset ottavat siitä vastuun ja vaativat rikollisia tilille.

    Sitten opitaan se, joka näkyy vähän kaikkialla Suomessa että on kumma juttu, mutta melkein sääntö, että suojeltavat talot salaperäisesti palavat. Ennen vanhaan kun rahaa tahdottiin, sahat paloivat.

    Mutta viime kädessä, itseni suhteen, villasukat eivät tahdo enää riittää. Ihminen on kokonaisuus, ruumis kipuilee kun vääryyksiä tapahtuu. Ne talot olivat osa minua.

    Nämä ovat tietenkin arvailuja. Kukaan lainkuuliainen kansalalainen ei pääse katsomaan katastrofin kulkua mapeissa, jotka epäilemättä joissain kassakaapeissa ovat.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista