Villiä touhua

Minulla on jo kauan ollut Toivo Rautavaaran kirja Mihin kasvimme kelpaavat. Se on edelleen hyvä lähde sen suhteen, mitä tavallisista suomalaisista kasveista voi tehdä, tieto siitä mikä on syötävää ja mikä ei. Olen lueskellut sitä aina silloin tällöin. Se on lähinnä hakuteos.

Minulla on opuksen 11. laitos vuodelta 1976. Rautavaara oli saanut kansanhuoltoministeriöltä tehtäväksi ennen jatkosodan syttymistä kirjoittaa Suomen luonnonkasvien hyötykäytöstä. Tämä tapahtui juuri ennen sodan puhkeamista vuonna 1941. Rautavaara oli jo koonnut suuren aineiston ulkomailta – kirjassa kerrotaan esimerkiksi miten Amerikan intiaanit, joita nykyään kutsutaan alkuperäisiksi amerikkalaisiksi, ovat jotain kasvia käyttäneet – mutta on ottanut myös tähän uuteen painokseen Elias Lönnrotin kirjoista Suomen kasvistosta (1860) ja Suomalaisen Talonpojan Koti-Lääkäristä (1856).

Lönnrotin päiväkirjoja kuuntelin yhden kesän ajan radiosta. Miltei joka päivä hän kirjoitti ylös tunnollisesti mitä hän Vienan ja Aunuksen matkoillaan kuuli parantavista kasveista. Lönnrot oli alkuperäiseltä ammatiltaan lääkäri.

Kun pari viikkoa sitten nousi meteli hulluruohosta, sekoitin sen ensin koiruohoon (Artemisia absinthium), koska kuvittelin hulluuden tarkoittaneen jotakin torajyvien tapaista hallusinaatioita aiheuttavaa kasvia. Olin myös ajatellut koiruohon kuvaavan aamunkoita (vrt. Koska valaisee kointähtönen mua köyhää kerjääjää, virsi jota ei ole uudessa virsikirjassa), mutta Rautavaara sanookin että ihmiset olivat luulleet koiruohon tappavan tehokkaasti koita.

Elias Lönnrot kutsuu kasvia nimellä maruna, joka on käsittääkseni kasvin venäjänkielinen nimi, eli on ilmeisesti kuullut nimen Karjalassa. Kasvi on tavattoman hyödyllinen:

Hyvä vatsanparantava ja matoin surmaava lääke. Viinassa liottamalla saadaan siitä kukkaviinaa, jota kiitetään hyväksi väänteitä asettamaan ja kadonnutta syöntihalua korjaamaan kuin myöski horkan, keltataudin, kerpukin ja pöhön lääkkeeksi, mutta kuumetaudeissa, rintakivuissa, pistoksissa ja liikaverevyydessä se ei ole hyvä.

Koiruohon saksankielinen nimi sattuu olemaan Wermut. Sitä on käytetty viinaan mausteena ja sitten nautittu ruokaryyppyinä. Latinankielisestä nimestä ilmenee että koiruohoa on käytetty absintissa, joka oli Pariisin boheemien juoma vielä ennen sotia. Sitten ajateltiin että ihmiset kuolivat nimenomaan koiruohon vaikutukseen, samaa sanoo tässä Rautavaara.

Nyt kun absintti tekee uutta tulemistaan, olisi mielenkiintoista tietää onko tätä hermosto-oireita aiheuttavaa kasvia käytetty edelleen niin absintissa kuin vermutissakin. Tosin nyt ollaan sitä mieltä että tislaus-menetelmä ja ne putket jota pitkin valmis tavara juoksutettiin, olivat rikkonaisia kapeita kupariputkia ja ihmiset saivat reikiä päähänsä raskasmetalleista.

(Kuva: Degas: Absintin juojat, 1876, Wiki)

Mielenkiintoista. Mutta hulluruoho ei ole artemisia-heimon kasvi. Se on Datura stramonium, ja sukua villikaalille. Se todella on tässä kirjassa. Rautavaara sanoo että hulluruoho on ”harvinainen satunnaiskasvi, joka mustalaisten levittämänä on aikanaan levinnyt yli koko Euroopan”. Ja sitä on ainakin kirjan kirjoittamisaikaan ilmeisesti esiintynyt Lounais-Suomessa ja Uudellamaalla, mutta myös Pohjanlahden rannikkokaupungeissa. Wikipedian mukaan kasvi on peräisin Uuden Englannin alueelta. Jään ihmettelemään 

sitä, millä tavalla nimenomaan mustalaiset ovat hulluruohoa levittäneet. Mihin tarkoitukseen? Vai kenties aivan vahingossa, niin kuin nyt ilmeisesti kävi Suomessa pakastevihannesten kanssa?

Joka tapauksessa kasvin lehtiä on käytetty lääkkeenä ”hengenahdistukseen eli astmaan”, kuten Rautavaara asian ilmaisee. Kun vuoden 1976 laitos ilmestyi, puoskarointi taisi olla vielä rikos. Sen vuoksi Rautavaara ei tässäkään kirjoittanut mikä määrä hulluruohon lehtiä auttaa astmaan.

Kun kirjan ensimmäinen painos ilmestyi (1941 ja -42), opus oli kaksiosainen. Tässä painoksessa on vähemmän kasvien liittyviä ohjeita, esimerkiksi lankojen värjäys-kasvit miltei puuttuvat. Ruokaohjeita on paljon ja niistä olisi varmasti hyötyä ihmisille, jotka etsivät luonnollista ravintoa.

Tämä EI ole neilikka!

Olen maalta kotoisin, kahden talonpoikaissuvun jälkeläinen. Pienenä en ole muuta nähnytkään kuin noin suunnilleen 1920-30-luvun kaltaista maanviljelystä ja töitä jotka siihen kuuluvat. Tiesin että sammaleita ja naavoja voi käyttää suomenlampaan villalangan värjäämiseen.

Tien toisella puolen jonkin matkan päässä asui vanha nainen, joka pani minun pyörällä ajaessani sijoiltaan menneen peukaloni paikalleen. Olin 5-vuotias. Maija oli jäsenkorjaaja, mutta hänen lasiverannallaan riippui myös erinäköisiä kasveja. Kun joku meni hänen luokseen esimerkiksi hierottavaksi, palkaksi piti tuoda pullollinen spriitä tai Koskenkorvaa. Hän ei (kysyin asiasta vuosikymmeniä myöhemmin) ollut juoppo, vaan käytti viinan kasvirohtojen valmistamiseen. Monet ainesosat ovat vaikuttavampia kun niitä on uutettu.

En minä tiedä miksi. Monia kasveja käytetään teenä, esimerkiksi kamomilla-pihasaunion kukkia. Kukkien kuivattamiseen tarvitaan säkkikangasta. Tiedän kyllä missä kukkaa kasvaisi, mutta mistä minä saan säkkikangasta?

Kun Maija on ollut jo kauan kuolleena nyt, olen ihmetellyt mihin mahtoi hänen tietonsa mennä? Säilyikö siitä mitään? Sen muistan että naapurin flikat pelottelivat alkuunsa että pienessä tuvassa asuu noita.

En ole nähnyt kustantajan (WSOY) mainoksissa että Rautavaaran alkuperäisestä kirjasta olisi otettu uusintapainoksia. Mieleeni tuli että kun ruokaskandaali yksi toisensa perään tulee silmille lehdistä ja televisiosta, niin olisi syytä ruveta katselemaan mitä niityillä kasvaa. Kai niittyjä nyt sentään sen verran on vielä jäljellä?

Koivun lehdistä saa hyvää teetä

En usuta siis ihmisiä syömään summittaisesti hulluruohoa hengenahdistukseen, joka kesäisin on ihmisillä yleinen ongelma. Mutta olen aivan yhtälailla epäluuloinen synteettisten lääkkeiden suhteen, joita kuulemma vanhuksille annetaan päivittäin, että pysyisivät rauhallisina. Luulen että niilläkin voi edesauttaa ihmisten kuolemista.

Mutta ennen kuin meille kaikille tulee loppu, hulluruohon kanssa tai ilman, kannattaa lukea Leena Krohnin kirjoittama opus nimeltä Datura (WSOY 2001). Siinä on niin mielenkiintoisia rinnakkaistodellisuuksia, että se kyllä käy vaikka oheiskirjaksi Rautavaaralle.