Kuollut kone

Tämän päivän lehden itku ja surkeus käsitteli IT-bisneksen enemmän tai vähemmän normaalia olotilaa. Bisnes menee niin että joku keksii jonkun jutun, esimerkiksi tietokoneen käyttöjärjestelmän ja sitten saa sille isomman yhtiön ostajaksi, joka ottaa sen osakseen ja alkaa kehittää sitä.

No historiaa siis: henkilökohtaisen tietokoneen kanssa kävi niin, että Hewlett Packard-niminen amerikkalainen yhtiö keksi käyttöjärjestelmän, aivan sattumalta. Itse se ei tarvinnut sitä. Yhtiön muutama nuori nero oli aikaa tappaakseen tehneet pienen OS-jutun (Operating System), joka koostuu 0- ja 1-numeroista, niin kuin tietokoneen toiminta muutenkin. OS ymmärtää mihin järjestykseen kaaoksessa olevat ykköset ja nollat pitäisi järjestää. Se starttaa koneen niin kuin starttipistooli.

Kaverit olivat ilmeisesti tajunneet että tästä voisi olla iloa IBM-yhtiölle, joka oli keskittynyt laskukoneiden tekemiseen. Tarvittiin jokamiehen laskukonejärjestelmä. Ja koska eräs Steve Jobs oli jo luonut yhdenlaisen jokamiehen tietokonejärjestelmän, niin myös tässä olisi ikkunoita, joiden välillä voi liikkua (en valitettavasti tiedä missä vaiheessa hiiri keksittiin, mutta epäilemättä keksijällä on ollut kissa). En ymmärrä, ole koskaan ymmärtänyt enkä tule ikinä ymmärtämään miten IT-suunnittelijoiden aivot toimivat. Ongelma on rakenteellinen.

Niinpä markkinoille tulivat IBM-tietokoneet ja pian perässä HP-tietokoneet, jonka johtajat harmittelivat huonoja hoksottimiaan, kun eivät olleet huomanneet tylsistyneitä nörttejään. Tekivät omiaan kun ei ollut haasteita!

Minä sain ensimmäisen tietokoneeni joko vuonna 1991 tai 1992, käytettynä. Siinä oli Word Perfect-ohjelma, että saatoin kirjoittaa täydellistä tekstiä, ja sen lisäksi sähköposti ja pieni selain (Lynx), jolla saattoi käydä keskusteluja opiskelijakavereiden ja jopa amerikkalaisten opiskelijoiden kanssa (yksi niistä nuorista kuiskasi kerran yön hiljaisuudessa Lynxin keskustelupalstalla minulle, että täällä on tuo hirveä NSA ja kun kysyin mikä, hän sanoi että se nuuskii heitä kaikkia! Ohitin kaverin lievästi vainoharhaisena ja unohdin asian pariksikymmeneksi vuodeksi.). Keksintö oli upea, koska sähkökirjoituskoneella ei voinut leikata ja liimata niin hienosti kuin WP-kirjoitusohjelmalla. Olin tekemässä laudaturesitelmää ja sitten gradua sen jälkeen.

Pistäväsilmäinen Jobs oli kulkenut eräässä amerikkalaisessa kaupungissa Hare Krishna-hörhöjen pääpaikalle melkein joka päivä samalla ruuhkabussilla kuin minäkin, töistä kotiin. Tai en tiedä oliko Jobs töissä mutta todennäköisesti oli, koska hän puolusti palavasti Hare Krishna-järjestöä ja heidän keittämäänsä ilmaista ruokaa noin kello 16 iltapäivällä. En hypännyt bussista vain syödäkseni ruokaa hänen kanssaan, oli aivan tarpeeksi hauskaa väitellä muuten väsyneen työmatkan ajan. Sen lisäksi usein keskusteluun liittyi puoli bussillista muita ihmisiä.

Eniten keskustelua aiheutti Age of Aquarius, Vesimiehen aika, joka kuulemma on taas lähestymässä, siis nyt 2010-luvulla (yksi asia todisteluketjussa oli musikaali nimeltä Hair, jossa aiheesta lauletaan hurmioituneesti). Miten muka joku taivaankappaleiden järjestys voisi vaikuttaa ihmisten elämään, minä kysyin ja kysyi moni muukin. Sittemmin, monta vuosikymmentä myöhemmin, suomalaiseen Skepsis-ryhmään kuuluva ihminen keksi järjestelmän nimeltä spåralogia, jossa raitiovaunujen reiteistä voidaan johtaa Helsingin asujamiston kohtalo (en muista olisiko muunkin Suomen asukkaiden kohtalo ollut riippuvainen Hesan ratikoista). Spåralogia sai paljon kannattajia skeptikoiden parissa.

Tajusin väitelleeni merkittävän tyypin kanssa vasta 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa, kun Jobsin naama oli telkkarissa asti. Hän ja Apple-yhtiö kävivät oikeutta Windows-käyttöjärjestelmän omistajuudesta. Siitä nyt olen vähän epävarma, oliko Windows-yhtiö jo olemassa vai oliko oikeutta käymässä mahdollisesti HP- tai IBM-yhtiö. Joka tapauksessa lakimiehet rikastuivat jälleen.

Mutta piti puhumani tämän päivän katastrofista. Kirjoitan tätä Windows-koneella, jossa on jopa Windows näppäimistö. Sen käyttöjärjestelmä on XP vai oliko se nyt XF vai XT, mutta alussa on kuitenkin X, jonka mukaan poikani sukupolvi on nimetty, siis ei kromosomina, vaan koko sen ikäluokan kirjaimena. Pojalla ei ole mitään tekemistä Windows-käyttiksen kanssa, siis sen suunnittelemisessa, käytössä kyllä.

Hälyttynyt olin kun huomasin uutisen. Sitten tajusin, että eihän tämä minun maailmanloppuni ole. Sen sijaan se on monen muun köyhän ihmisen ongelma, koska harvalla on varaa useaan koneeseen. Tämä muinainen Windows-versio ei nimittäin päivity enää ja ilman päivitystä sähköposti tai selaimet eivät toimi. Se siitä kaiken kansan nettiyhteydestä sitten, eikä tarvitse edes asua syvällä metsän keskellä.

Minun XP-koneeni on otettu irti seinästä ajat sitten. Tämä kone oli ehtinyt kuolla jo monta kertaa verkossa ollessaan. Hain apurahaa ja suureksi yllätyksekseni sain sen, ostin sillä itselleni pikkuisen Mac-läppärin, jonka saatoin panna verkkoon, koska siinä on erilainen käyttöjärjestelmä eikä niin järjetöntä määrää viruksia, troijalaisia ja muita kamaluuksia. Itse asiassa iBookissa ei ole ikinä ollut ensimmäistäkään virustartuntaa.

Koska tämä ei ole mainos, minun on helpotuksen huokauksen jälkeen sanottava, että ei aina ollut kivaa. Sain kyllä lopputyöni tehdyksi nopeasti ja helposti, mutta sitten poika keksi ruveta pelaamaan pelejä. Jouduin kestämään murrosikäistä huutoa ja kannustusta ja murinaa monta vuotta, kunnes hän häipyi. Toivottavasti onneksensa, no, ei hän kovasti murheenmurtamalta tai elämän murjomalta näytä videopuheluissa, joissa hän suvaitsee silloin tällöin naamaansa näyttää. Rakkautemme kesti jopa hänen ja hänen ystäviensä pelaamat Formula 1-kisapelit, vaikka väitin sen ulisevan gladiaattoripelin olevan olemassa vain sen vuoksi, että saadaan verta kentälle.

Poika rupesi tekemään lähtöä aika pian sen jälkeen kun joku Formula-kuski (Ayrton Senna?) otti ja kuoli kun se pikkuauto rysäytti johonkin muuriin. Hän oli oikeasti surullinen, vaikka ei ollut koskaan kuskia tavannut eikä edes tuntenut hänen sukulaisiaan tai mahdollisia tyttöystäviään. Olin ymmälläni. En muista edes erityisesti surreeni Jim Morrisonia, Janis Joplinia tai Jimi Hendrixiä, koska olin tajunnut, että ne huippuhienot muusikot elivät kuin viimeistä päivää eikä huippubiisejä enää tulisi kauan. Poika sanoi ettei vertaukseni ollut 90-lukua ja herää jo!

Olen ajatellut aikaa aika intensiivisesti. Kun pää on tukossa ja kärsin joko räjäytysten ja yleisen katupölyn aiheuttamasta allergiasta tai vaihtoehtoisesti flunssasta, niin aika ei juuri nyt merkitse mitään. Aika virtaa. Pieni, hontelo ja mörisevä poikani asuu omassa asunnossaan ja hoitaa aivan itse asiansa! Se on ihmeellistä.

Kuljeskelen paikoissa missä virtaa vesi. Poika rakastaa sorsia ja ne häntä. Kyse ei ollut sorsien puolelta hyväksikäytöstä: ne tulivat hänen luokseen vaikka hän näytti että kummassakaan kädessä ei ole leivänpaloja. Rakkaus oli molemminpuoleista.

Kasvamista koko elämä. Eikä ikinä voi tietää miten jollekulle käy. Sattuma on tärkein osa elämää eikä siihen voi väittää vastaan. Sitä paitsi kelle edes väittäisi?