15.2.18

Kävelyllä New Yorkissa

On syytä jatkaa vielä Lou Reedin New York-älppärin kuuntelemista. Levy ei ole mitenkään yksinkertainen tai yksiselitteinen. Parhaiten sitä kuvaa ehkä nimitys ”rant”, jonka suomentaisin paremman puutteessa ”rähinä”, semmoinen johon totuudenpuhuja aina joskus sortuu, tyylin nimeksi käy hyvin rap, paitsi että käsittääkseni vuonna 1989 ei ollut vielä sennimistä laulutapaa. Ainakaan en muista kuulleeni nimitystä.

Muistan kyllä jonkun TV-dokkarin, jossa esiteltiin ”gansta-rap”, gansteri-rap, mutta se oli tuon jälkeen. Ei näyttänyt gangsterilta se nuori musta muusikko, joka messusi sanat. Sanoma oli aika selvä. Siitä huolimatta se möi hyvin, koska ei mustien puolesta ole juuri kukaan muu puhunut/tehnyt töitä kuin mustat ihmiset, ainakaan Yhdysvalloissa. Rap-musiikki oli sukua 1960-luvun kansalaisoikeusliikkeelle. Esitystapaa ja sanomaa kuvattiin punk-musiikin jälkeläiseksi.

Muistan hyvin sen päivän jolloin jouduin jäämään vahtimaan undergroundlehden toimitusta, kun presidentti Nixonin kenraali Marshal (ehkä kyseessä oli kenraalimarsalkka, jos sellaisia on, anteeksi, en ole käynyt sotaväkeä, ja ehkä Nixonilla ei ollut omaa armeijaa, niin että en tiedä miksi kenraali edusti presidenttiä) tuli kaupunkiin ja lehden muu väki meni ottamaan valokuvia ja muuten vain mielenosoitukseen. Joku musta opiskelija soitti juuri silloin toimituksen puhelimeen ja sanoi että Kent Staten opiskelijoiden murhan lisäksi mustia opiskelijoita on nyt tapettu kuusi. Kuka tappoi? Kansalliskaarti tietysti.

Lehden pojat olivat jättäneet minulle aseeksi pesäpallomailan. Katselin ikkunoita jotka oli teipattu ristiin rastiin. Kun kysyin, kertoivat että siksi että lasinsirut eivät sitten haavoita ihmisiä, kun kiviä rupeaa satamaan. Eivät sanoneet ääneensä että voi sieltä tulla muutakin. Edellisyönä oli poltettu ystävällinen hely- ja vaatekauppa, jota paikalliset hipit pitivät.



Se maila oli aina oven suussa. Kun otin sen käsiini, niin ihmiset kysyivät osaanko pelata base ballia, sanoin että on meillä se. Sitten piirsivät minulle kartan ja näyttivät miten sitä pelataan. Ei ollut suomalainen peli. Mutta maila oli suunnilleen samanlainen. Ehkä se oli vähän vankempi. Rupesi pelottamaan. Minulla oli mukana isoäidin Suomesta lähettämä kirja, Aulikki Oksasen Näin syntyi kyyneleet (Kirjayhtymä 1970). Yritin rauhoittua lukemaan.

Oli aivan sattumaa että sain kirjan. Yhdysvalloissa kyllä postilaitos toimii, tästä päivästä en tiedä miten on, Suomessa toimii ajoittain. Menin hakemaan jotain kellarista, kävelin hyvin varovasti, koska tiesin että talossa on mustia leskiä, myrkyllisiä hämähäkkejä. Oli niiden puremiin joku lapsi kuollutkin.

Sellainen käveli kohti patjaa, joka hoiti sängyn ja sohvan virkaa siinä lattialla, edessä oli musta matala japanilainen pöytä. Mies hyppäsi metrin ilmaan ja juoksi sekunnissa keittiöön hakemaan rikkalapion. Hämähäkki tuli nuijituksi kuoliaaksi. Olin kysynyt viattomasti että mikä ja sitten se oli jo kuollut. Ne pitävät erityisesti kosteista ja viileistä, siis kellareista.

Kellariin oli sitten viime käynnin ilmestynyt patja lattialle. Ympärillä oli kynttilöitä ja pieni jakkara. Kaarsin kohti patjaa hämärässä valossa. Tiesin että slummissa saattoi olla narkkareita. Lou Reed miettii älppärillä omituista haluaan saada lapsi vaimonsa kanssa. Mutta torjuu sen sitten koska siitä tulisi narkkari ja rokkari myös.

Patjan lähistöllä lojui Aulikki Oksasen romaani. Talossa majailee suomalaisia narkkareita! Kun avasin kirjan kannen, siinä oli minulle joulutervehdys isoäidiltä ja tädiltä. Hiivin äkkiä kirja kainalossa yläkertaan. Vasta myöhemmin menin sinne uudestaan ja löysin revitystä paketista myös toisen kirjan. Se oli muistaakseni joku Veijo Meren kirja eikä se ole kirjahyllyssä enää.

Kamalia tarinoita, hieno älppäri. Amerikan englanti on ilmaisuvoimaista, en ole varma siitä, onko tämä katukieltä, mutta minusta ilmaisee kyllä kaiken mahdollisen New Yorkista. Asuin New Yorkissa ollessani suunnilleen siinä, missä Paul Auster asui New York-trilogian alussa. Auster löytää kimppakämpän suhteellisen läheltä Columbia-yliopistoa, Riverside Driven ja Broadwayn välissä, olikohan se 109. katu, niillä tietämillä. Äidin serkku asui siinä.

Suomalainen yliopistoihminen ja kirjailija Dan Steinbock oli jossain vaiheessa Columbia-yliopistossa. Työpöydällä on kasa semiotiikan teoksia. Kirjahyllyssäni on semiotiikkaan liittyvä Steinbockin opus Taideteos ja taidekasvatus (Gaudeamus 1984), joka nyt päätyy tuon kirjakasan päällimmäiseksi. Siinä on kuviakin. Opus käsittelee ”Niskasen, Mollbergin, Salaman ja Turkan töitä yhteiskunnallisesta ja strukturalistisesta näkökulmasta”. Hyvä että on julkaistu, voin mietiskellä joitakin suomalaisia semioottisia ajatuksia vaihteeksi. Olisin mielelläni opiskellut Columbia-yliopistossa, mutta ei minulla ollut rahaa.

Lähdin isoisän kanssa pariksi viikoksi Uuteen Englantiin katsomaan amerikansuomalaisia paikkoja. Seuraavaksi asuttiin Lower East Siden slummissa. Siinä on lähellä Tompkins Square, josta alkaa Puerto Ricon ghetto. Olen ajatellut sitä paikkaa tänä vuonna kun Puerto Ricon yli meni hurrikaani ja tuhosi sen Yhdysvaltain territorion. Trump, joka tässä Reedin biisissä sairastuu sikotautiin ja kuolee, ei osannut tai halunnut auttaa köyhiä maanmiehiään. Reed ei puolestaan osannut ennustaa että kuolemisen sijasta hänestä, siis Trumpista, tulee presidentti. Amerikkalainen sanonta olisi että ”fate is a bitch”.

Reed suosittelee kuuntelemaan älppärin läpi yhdeltä istumalta, koko 58 minuutin ajan. Se kannattaa, mikäli onnistutte löytämään levyn. Olen ollut niin monissa älppärin paikoissa, että kuuntelu käy nojatuolimatkasta. New Yorkissa ei tarvitse erikseen mennä jonnekin huvitusta saadakseen, senkun kävelee ympäriinsä. Sitten hyppää taas metroon, nousee kadulle ja jatkaa.



Mutta silmäni ja korvani kiinnittyivät tähän Lou Reedin biisiin:
SICK OF YOU
I was up in the morning with TV blarin’ brush my teeth sittin’ watchin’ the news All the beaches were closed the ocean was a Red Sea but there was no one there to part in two There was no fresh salad because there’s hypos in the cabbage Staten Island disappeared at noon And they say the midwest is in great distress and NASA blew up the moon The ozone layer has no ozone anymore and you’re gonna leave me for the guy next door I’m Sick of You They arrested the Mayor for an illegal favor sold the Empire State to Japan And Oliver North married William Secord and gave birth to a little Teheran And the Ayatollah bought a nuclear warship if he dies he wants to go out in style And there’s nothing to eat that don’t carry the stink of some human waste dumped in the Nile Well one thing is certainly true no one here knows what to do I’m Sick of You The radio said there were 400 dead in some small town in Arkansas Some whacked out trucker drove into a nuclear reactor and killed everybody he saw Now he’s on Morton Downey and he’s glowing and shining doctors say this is a medical advance They say the bad makes the good and there’s something to be learned in every human experience Well I know one thing that really is true This here’s a zoo and the keeper ain’t you And I’m sick of it, I’m Sick of You They ordained the Trumps and then he got the mumps and died being treated at Mt. Sinai And my best friend Bill died from a poison pill some wired doctor prescribed for stress My arms and legs are shrunk the food all has lumps They discovered some animal no one’s ever seen It was an inside trader eating a rubber tire after running over Rudy Giuliani They say President’s dead but no one can find his head It’s been missing now for weeks But no one noticed it he had seemed so fit and I’m Sick of It

Kielet muuttavat sitä, miten ymmärrämme maailman jossa elämme. New York ei kuulostaisi uskottavalta suomeksi. Sen takia varmaan amerikansuomalaiset kehittivät fingelskan. Se vasta on hassu murre. En kykene toistamaan niitä Uuden Englannin tarinoita, mutta ymmärsin ne, ihme kyllä. Vanhat ihmiset puhuivat vanhaa suomea ja olivat muuten samanlaisia kuin Suomessa, mutta en ymmärtänyt, enkä ymmärrä vieläkään, minkälaisessa maailmassa he elivät.


Yle:n Areenassa tai Elävässä arkistossa on joitakin pätkiä amerikansuomalaisista. Käyn katsomassa niitä aika ajoin. Ne liikuttavat minua, koska olen itsekin ollut amerikansuomalainen, emigrantti, tai niin kuin Suomessa sanotaan: maahanmuuttaja.

6 kommenttia:

Rita A kirjoitti...

Lou Reedillä oli epäilemättä syitä ottaa tyyliksi "ranting". Käsittääkseni hän oli jonkinmoinen tiennäyttäjä aikoina jolloin ei vielä otettu homoseksuaalisuutta eikä huumeita julkiseen keskusteluun. Rispektiä hänelle.

Asuitko kauan USA:ssa? Rupesin miettimään sanoja maahanmuuttaja, maastamuuttaja, uussuomalainen, siirtolainen, pakolainen, evakko, ex-patriot, ulkomaalainen... Sanan emigrantti olen ekan kerran lukenut jostain tyttökirjasta teini-ikäisenä tai nuorempana. Käsittäisin että se merkitsee maastamuuttajaa (etuliite ex- supistuneena e:ksi, siis latinan "from").

Hyvin viehättyneenä kuuntelin kerran radiosta kanadalaisnuorukaisen puhuvan suomea. Hänellä oli iäkkäitä suomalaisia sukulaisia joilta hän oli oppinut. Puhe oli vanhojen ihmisten suomea, esimerkiksi hän puhui koko ajan "kanattalaisista" :)

Ripsa kirjoitti...

Rita,

isoisä sanoi että Kanaatta. Uuden Englannin ja Kanadan välillä kulki raja, joka vuosi kuin seula Yhdysvaltain kieltolain aikaan. Samaten tapahtui kun Yhdysvallat kieli mm. suomalaisilta viisumin vuoden 1924 jälkeen (jona vuonna isoisä lähti takaisin Amerikkaan): ihmiset muuttivat Kanadaan jonne sai viisumin ja sitten livahtivat Yhdysvaltoihin sukulaistensa luo.

Amerikansuomalaiset sanoivat että aina siihen suureen lamaan asti Yhdysvalloissa oli enemmän töitä. Sitten 1930-luvulla maassa alkoi liikkua Stalinin agentteja, jotka houkuttelivat suomalaisia siirtolaisiksi Neuvosto-Karjalaan. Niistä jutuista on tänä ja viime vuonna ollut kertomuksia. Koska Etelä-Pohjanmaalta on aina lähdetty, niin sellaisia paluumuuttajia oli myös amerikanpohjalaisissa.

Olin Ameriikassa 1969-71, vähän vajaa kaksi vuotta. Minun viisumissani luki että Immigrant Visa, olen hukannut sen pienen kortin ajat sitten, suomeksi siis emigranttiviisumi. Isoisä oli aikoinaan aloittanut koulunsa Amerikassa, sitten perhe lähti takaisin Suomeen. Pojat kun kasvoivat isommiksi muuttivat kaikki sitten takaisin, isoisä viimeksi. Mutta se olisi oma kertomuksensa. Oli meillä aikaa puhua sen kaksiviikkoisen matkan ajan. Oli ensimmäinen kerta kun tapasin isoisän.

Slummit tai ghetot joiksi niitä myös kutsuttiin, olivat eläviä paikkoja. Olen kuullut että Lower East Side on sittemmin korjattu ja saneerattu. Elämä pakenee semmoisista hienoista paikoista. Kuulemma torakoita ja rottia ei kuitenkaan ole mahdollista saneerata pois. Ne ovat sitkeitä elukoita.

"Keiju" kirjoitti...

Rap on keksitty 1970-luvulla. Ensimmäinen iso rap-hitti oli Sugarhill Gangin kappale Rapper's Delight, jossa räpättiin Chic-yhtyeen diskohitistä Good Times napattujen taustojen päälle. Se ilmestyi loppuvuodesta 1979 ja nousi aika pian Suomessakin listoille – siis ihan 1980-luvun alussa. Kappaleessa muuten räpätään: "I said a hip hop, hippie to the hippie ... boogie to the rhythm of the boogie the beat." Historiallisesti merkittäviä näistä riveistä tuli viimeistään 2000-luvun alussa, kun Las Ketchupin kesähittirenkutus The Ketchup Song rakensi kertosäkeensä espanjalaisittain väärin kuullun Rapper's Delight -mukaelman varaan: "Aserejé, ja, de jé, de jebe tu de jebere..."

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

kiitos! Kun ymmärtäisi miten nämä musiikit menivät! Muistan radiosta yhden sarjan jota kuuntelin hyvin tarkasti, ajat sitten. Se kertoi jazzin historian. Kun olin sitä Pori jazzia tekemässä, niin silloin ajattelin että pitää tietää mikä se historia on.

Sen ymmärsin siitä historiasta, että Yhdysvaltain musiikki on kaikkineen vahvasti peräisin Afrikasta. Niinpä nykyään kuuntelen n.k. maailmanmusiikkia myös historiallisista syistä. Suosikkini on nigerialainen rap tai punk tai mitä ikinänsä se nyt onkin, mutta voimakas musiikki, jossa tuntuu olevan tarinoita.

Luepas sinä puolestasi nigerialaisen kirjailijan Adichien tarinaa, jossa ollaan usein Ameriikassa! Mutta nyt pitää mennä kuuntelemaan noita sinun musiikkejasi, ehkä niitä joitain löytyy YouTubestakin.

"Keiju" kirjoitti...

Afrikkalainen musiikki on tulossa minullakin. Toistaiseksi olen jäänyt diggailemaan Osibisaa, joka oli kyllä ghanalaistaustainen (pieneltä osin karibialaistaustainen) kokoonpano, mutta vaikutti Lontoossa. Tietänet tämän yhtyeen, jonka on sanottu olleen afrikkalaiselle musiikille sitä, mitä Santana oli latinalaisamerikkalaiselle musiikille?

Ehkä nyt saan inspiraation lähteä selvittelemään, mitä Ghanassa, Nigeriassa ja sielläpäin on syvemmin tapahtunut. Malilaista populäärimusiikkia tunnen jonkin verran.

Ripsa kirjoitti...

Keiju,

musiikkihan on eräänlaista kieltä. Jossain Afrikan maassa on puhuvia rumpuja, joilla voi välittää viestejä naapureille. Vähän niin kuin alkuperäisillä amerikkalaisilla olivat savumerkit. Siinä on varmaan syy siihen että niitä on hinku oppia tuntemaan. Paitsi siis tuo että rytmi toistaa sydämen sykettä tai varioi sitä.

Joo, Osibisa-nimen olen kuullut, mutta en osaa yhdistää sitä enää tiettyyn musiikkiin. Santanasta olen tykännyt aina. Hasse Walli oli pitkään Senegalissa ja toi sieltä mukanaan muusikoita, olin yhden viikonlopun kerran opiskelemassa rummutusta Oriveden opistolla ja opettaja oli yksi niistä senegalilaisista. En minä rumpuja oppinut, en alkuunsakaan. Mutta tein siitä sitten lehtijutun.

Oliko se Fela Kuti juuri malilainen? Niitä on YouTubessakin. Juuri kun siivosin kasetteja ja kasasin niitä eri kasoihin, löysin amerikkalaisen ystäväni lähettämiä kasetteja. Yhdessä oli joku afrikkalainen yhtye, mutta pääroolissa olivat kitaran tapaiset instrumentit. Kasetti oli huippukunnossa, unohdin siivoamisen ja kuuntelin.