Elokuvaillan jälkeen

Yritän lukea tiedeuutisia mistä ikinänsä niitä saankin käsiini. Ihmistutkimuksessa on päästy siihen asti, että ihmislajeja on ollut paljon. Lisäksi ne eivät suinkaan ole lineaarista historiaa. Ihmishistoria on enemmänkin ilmeisesti jonkinlainen hirveän iso pensaisto, eikä vain yksi yksittäinen puska. Ilmeisesti ainakin osa neandertalilaisista ja ehkä jotkut muutkin homo-suvun jäsenet ovat maalanneet kuvia luoliin. Tottakai Platonin luolavertauksella on ollut aivan oikea taustansa. Miksi minä en ole lukenut kreikkalaisista luolamaalauksista? Ehkä niitä ei ole vain vielä löydetty. Tai jos ne ovat ehtineet jo tuhoutua.

En minä säännöllisesti seuraa mitään erityistä tieteen osaa, luenpahan vain Tieteessä tapahtuu-julkaisua ja joskus Scientific Americania, riittävät kyllä, varsinkin kun kyse on usein luonnontieteistä tai matematiikasta. Mutta tärkeäkin juttu jää minulta lukematta, jos sitä ei ole kirjoitettu kunnon suomella. Tai englannilla.

Rupesin lukemaan Sofokleen Oidipus Kolonoksessa, näytelmää, jonka oli suomentanut Esa Kirkkopelto joidenkin teatteriystäviensä avulla, muistaakseni suomennosta tarvittiin Q-teatteriin. Olin lukenut esityksestä, joka oli joskus 1990-luvulla ja  Esa Kirkkopelto on hyvä kirjoittaja. Tarina on tietenkin kaikille tuttu. Tai ainakin sen pitäisi olla tuttu viimeistään sen jälkeen kun Freud selitti Oidipus-kompleksin, jonka henkilöitymä onneton kuningas Oidipus oli.

Ilmeisesti Aiskhyloksen kirjoittama Seitsemän vastaan Thebaa on ollut ensimmäinen ja siis joskus 490-luvulla eaa., Sofokles puhui Troijan sodan tästä vaiheesta vasta joskus 400-luvulla eaa.. Oidipus on näissä mukana, mutta niin ovat myös Theban ihmiset. Käsittääkseni Thebaa ei enää ole. Mutta sitä ei tiedetä, onko se tuhoutunut nimenomaan Troijan sodan kahinoissa.

Minulla on myös Aiskhyloksen Oresteia, mutta se ei ole kokonaisuudessaan tuossa kirjassa, koska suomennos on teatteriryhmä Raivoisien ruusujen tilaustyö. Kirjoittaja on Kirsti Simonsuuri, joka jälkisanoissaan toivoo saavansa julkaistuksi tekstin kokonaisuudessaan. Tässäkin on siis kyse teatterin tarpeesta, niin kuin Sofokles-suomennoksessa. Olen vasta aloittanut kirjan uudelleen lukemista, mutta rakastan kieltä. On onni saada lukea runoilijan suomennosta jostain noin kaukaa, yli 2000 vuoden takaa. Pitää olla ehdottomasti runoilija.

 Nyt on sitten sukellettava Robert Gravesin kreikkalaisiin myytteihin että saa jotain selvää noista Raivottarista ja muista, ne ovat kaukaisempaa jumal-kerrosta kuin nuo meidän historiankirjoissamme. Näytelmässä ei ole kysymys todellisuudesta, mutta mikä merkitys monipäiväisillä Kreikan kaupunkivaltioiden teatterifestivaaleilla on ollut 500-400 eaa? Jos näytelmät ovatkin olleet jonkinmoisia tiedonantoja sodan kulusta? Kyllä esimerkiksi Troijan raunioita on tutkittu myös Iliadin tarinoiden perusteella. Ja jotain on löydetty, pergamenttifragmentteja.

Minulla on käsikirjastossa kaksi hienoa kirjaa antiikista, paksuja ja perinpohjaisia. Ensimmäinen on Kirjallisuus antiikin maailmassa. (toim. Sari Kivistö, H.K. Riikonen, Erja Salmenkivi, Raija Sarasti-Wilenius, Teos 2007) ja  toinen Kulttuuri antiikin maailmassa (samat toimittajat ynnä Mika Kajava, Teos 2009)  Kun luin tuota kahden kirjan mittaista historiaa antiikista, muistan ennen kaikkea kirjoittajien (joita on paljon) vähän väliä toistavan, että mitään kulttuurista säilynyttä ei voi suoraan verrata nykyaikaan, ei edes sotajuttuja. 

Ja aivan ensimmäiseksi Sofokles kertoo tarinan tyttäristä, jotka ovat samalla saman kuningas Oidipuksen siskoja. Sama tarina oli siinä elokuvassa (Navalin perintö), jossa oli sota jossain päin köyhää 3. maailmaa. Aluksi siinä valtiossa (ainakin sitä kutsuttiin valtioksi ja siinä on kaupunkeja ja periferiaa) asuu erilaisia uskontoja tunnustavia ihmisiä ja sitten joku virkamies/puolueenjohtaja/vaikutusvaltaisen perheen jäsen keksii että usuttamalla ihmiset toistensa kimppuun saa itselleen rahaa, joka tuntuu olevan vallan kumppani. Ilmeisesti on olemassa jonkinlainen perussoturi-tarina. 

Siinä myytissä miehistä tulee olentoja, joista ei voi yhtään tietää mitä ne tekevät, mitä aikovat. Miehistä tulee berserkkejä, jotka eivät itsekään tiedä mitä tekevät. Sofokles tuntuu puhuvan sodista jonkinlaisena olemassaolon muotona. Näytelmien kuoro valittaa ihmisten onnettomuutta, mutta ei mahda mitään.

Kun Oidipuksen poika päättää napata sisarensa mukaansa saadakseen Oidipuksen tekemään mitä hän tahtoo, niin tulee ensimmäinen väkivaltainen kohtaus ja heti myös vihje siitä, että heidät raiskataan ja tapetaan, tytöt häviävät jäljettömiin joka tapauksessa. Nyt on käsittääkseni YK hyväksynyt yhdeksi sotarikokseksi raiskaukset. Vielä se tuskin tarkoittaa mitään käytännössä.

Täytyy katsoa esimerkiksi Syyriaa. Tuskin siitä mitään elävää ja toimivaa yhteiskuntaa tulee vuosikymmeniin jos koskaan. Ja Libanon vieressä oireilee taas. Koko ajatus sotimisesta, tässäkin tapauksessa kaiken hävittämisestä – siis Thebaa ei ole enää olemassa – on täyttä hulluutta. Mihin kohtaan ihmisen psykofyysista järjestelmää sota paikallistuu? Täytyy sen olla aika lailla perusihmisyyttä, koska se on tuolla yli 2000 vuotta vanhassa tekstissä. Samoin kaikissa uskonnoissa. Vallasta niissäkin puhutaan.

Järjettömyyttä sota on senkin takia, että uskotellaan sen kuninkaan tai diktaattorin elävän ikuisesti ja se valta säilyy. Mutta Oidipuksenkin pojat kävivät toistensa kimppuun lopulta. Oidipuksen lapsista jäi elämään vain kaksi tytärtä. Heillä ei ollut kovin paljon mitään merkitystä. Silti: kyllä kai tyttöjen pojat ottivat vallan lopulta? 

Toinen asia on tietysti, että Oidipus joutuu kulkemaan henkipattona sen takia, että hän meni naimisiin äitinsä kanssa ja surmasi isänsä. Niissä on kysymys kohtalosta. Ei ollut ihmisen vallassa se, miten käy. Oidipuksen poikakin menee heti uhraamaan jumalalle kun tulee lähelle Thebaa. Perusihmisyyttä on aggressiivisuus ja vallanhimo ja myös ihmisten kokema katkeruus ja suru. Suru taitaa olla yhteinen asia. 

Silti sodat eivät olleet niin tuhoavia antiikin aikaan kuin ne ovat nyt. Nyt noita vanhoja kreikkalaisia näytelmiä on luettava uudestaan. Ehkä sieltä löytyy joku selitys ihmislajin omituisuuksille. Ehkä tämä kulunut 2000 vuotta, kauemminkin, on lähtenyt jostain selvästä ja määritellystä asiasta. Olisi aika tyrmistyttävää jos Troijan sodan todella olisi aiheuttanut kaunis Helena. Nuori flikka oli peilaillut tarpeeksi ja oppinut nokeamaan kulmansa kohtalokkaiksi. Paha kyllä hän sattui olemaan Ledan ja Zeuksen tytär.

Ehkä sivistyksen merkitystä voitaisiin vaihteeksi korostaa, ennen kuin on myöhäistä. Mutta olen kyllä huolestunut. Eilen kävin elokuvateatterissa katsomassa venäläisen Zvjagintsevin  uuden elokuvan nimeltä Vailla rakkautta. Siinä lopussa kumisivat tykit jossain päin Donetskia (?) ja naiset huusivat TV-kameralle, että heidät tapetaan. Elokuvan tarina oli vuodelta 2012, Ukrainan sota taisi alkaa 2014, nyt on 2018 ja kuulemma sota jatkuu edelleen. Elokuva kertoo aivan tavallisista keskiluokkaisista perheistä, joissa ei toisistaan välitetä. Sellaisia perheitä on, joissa lapset ovat aikuisten elämän tiellä. Käykää katsomassa se leffa, jos vain mahdollista!