Keiku, kevät!

Tiesin mistä etsiä joutsenia. Kun pääsin lähemmäksi, tajusin että ongelmia tulee. Vesi on korkealla. Pariskunta ei pääsisi vielä pesimään. Siellä ne makasivat siinä lahden keskellä jään päällä. Saari oli jään peitossa.

Kameran vähän pitemmällä putkella näkyi, että joutsenten päät olivat siipien suojassa. Ehkä ne nukkuivat matkaväsymystään pois. Sen olen kuullut että merikotkat ovat pesimispuuhissa, mutta en usko että ne joutsenten kimppuun uskaltaisivat. Tuskin niiden tarvitseekaan. Kuulin ohikulkevien vähän isompien poikien sanovan että hauet olivat jo puroissa ja rannoilla. Tuskin merikotkat niiden poikienkaan kimppuun kävisivät. Toisella pojalla oli ongenvapa sojottamassa repusta.

Yksi ystävä ilmaisi asian niin että ellei ole viherrystä ei ole piperrystä. Lokkeja ja niitä poikia lukuun ottamatta kaikki olivat hiljaa. Kevään ääniä ei muita vielä ollut.

Kun yritin ensimmäistä kuvaa, niin etsin meni mustaksi. Joku ajoi pyörällä editseni. Mutta tuuli puhalsi aikaa kovaa ja kylmästi, se peitti pyörän äänen.  Tutkiskelin sitä kuvaa sitten. Ainakin takin kangas näytti aivan uudelta. Joko nuorimies – kangas ei näyttänyt jotenkin naisen/tytön takkikankaalta – oli saanut takkirahat vanhemmiltaan lupauksin että toisi pari haukea, tai sitten ei. En tiedä minkälaisia sopimuksia vanhemmilla ja lapsilla on nykyään. Ei minulla ollut minkäänlaisia sopimuksia omien vanhempieni kanssa. Piti tehdä niin kuin ne sanoivat, mutta kyllä ne sitten häipyivät aika nopeasti manan majoille.

Näin telkkiä vähän aikaa sitten jossain luonto-ohjelmassa. Niitä kutsuttiin hyviksi sukeltajiksi. Yksi telkkä siinä ohikulkiessani sanoi jotain. Katsoin sitä ja kysyin että voisitko toistaa. Se ei toistanut vaan sukelsi. Siinä oli jään reuna aivan lähellä. Telkällä näytti olevan melkein punaiset silmät. Ehkä niillä näkee jään reunan eikä tule päähän kuhmuja. Katsoin jään värejä, siinä olivat kaikki mahdolliset valkoisen variaatiot, mutta ehkä niitä ei voisi kutsua enää valkoisiksi. Lähellä joutsenia oli melkein mustaa jäätä.

Olisi kova homma oppia keskustelemaan lintujen kanssa. Olin parikymmentä vuotta sitten yhtenä talvena rantatalossa, jonka läheltä alkoi kanava. Siinä oli ollut ennen koski. Vesi liikkui koko ajan, se piti jäitä poissa, mutta oikein kylminä öinä jää lähti leviämään ja kinnasi vasten rantaa, siltä se kuulosti. Jollakin isolla oliolla oli liian pieni pusero päällä ja se yritti kiskoa sitä alaspäin. Menin kuuntelemaan outoja ääniä ja kuulin puhetta. En sytyttänyt pihavaloa, etten säikyttäisi salametsästäjiä. Halusin yllättää ne, todistaa olevani neuvokas ihminen.

Joutsenet olivat siinä ohuen jään reunassa ja puhua pulputtivat. Kauempaa tieltä tuli valosaastetta ja tiesin että ne näkivät minut. Mutta eivät lähteneet minnekään. Kun olin jo lähtenyt pois, joku kertoi puhelimessa että juuri oli tullut palokunta ja rupesi irrottamaan joutsenta joka ei päässyt jäästä enää irti. Kerroin että niillä oli joku filosofiakerho käynnissä siinä rannassa.

Tuuli puhalsi aurinkolasit pois päästä. Telkän viereen ui sinisorsa. Ehkä sitä kutsutaan nykyään heinäsorsaksi tai jotain, tämä on siis se uros, jolla on turkoosi kaula ja oranssit räpylät. Tai ruskeat ainakin. Naaras on mudan värinen, mutta keskellä kesää ne ovat samanruskeita, kuin suosta nousseita. Kesällä ei pääse niiden lähelle, kun joka puolella on joko lapsia tai vanhoja tätejä jotka heittelevät linnuille sapuskaa. Nyt katsoin läheltä pohjaa, siellä oli jo jotain vihreää, ellei se ollut levää. Pajunkissat olivat valkoisina siinä polun reunalla. 

Kuluu vielä ikuisuuksia ennen kuin ne puhkeavat kukiksi. Aurinkoisella pihalla takaisin tullessa lensi kimalainen. Mistä se löytäisi ruokaa, hölmöä että eläimillä (niin kuin esimerkiksi ihmisillä) on kova kiire ulos kun aurinko ilmestyy. Kaikki unohtavat että meidän ja pohjoisen välissä ei ole kuin muutamia vaaroja. Tuntureista ei ole suojaksi tässä maassa. Mutta puheenaiheena lehdissä oli viikko pari sitten susilaumojen ilmestyminen lähelle lasten kouluteitä. Muistin yhden tutkijan jossain Labradorissa valkoisten susien keskellä. Hän oli ajatellut että on susien kaveri. Hänestä oli jäänyt vain repaleinen teltta ja radiopuhelin joka oli ollut auki.

Ajattelin ihmistä, tätä lajia siis. Viime vuonna löydettiin Marokosta homo sapiensin fossiili. Se on (radiohiili?)ajoitettu runsaat 300 000 vuotta vanhaksi. Ei olla oikein tajuttu kuinka vanha tämä laji jo on. Mutta joutsenet ja telkät ovat dinosaurusten jälkeläisiä ja paljon vanhempia.

Lesbos-saarelle on pakkautunut pakolaisia, se on Kreikan saari vastapäätä Turkkia. Radiossa sanottiin että Sudanin joku osa on taas levoton. Alamaisista jotkut olivat olleet sitä mieltä että päällikön tai kuninkaan pitäisi lähteä hyvän sään aikana. Kuningas hermostui siitä ja alkoi armeijallaan ammuskella kapinallisia. Sitten jonkun ajan kuluessa kapinallisilla on kunkku ja asiat menevät taas päinvastoin. Rauha meidän aikanamme.

Olen katsellut lintuja nettikamerassa. Niillä on myös tappeluja toistensa kanssa, mutta näyttävät lähinnä vain taistelevan muiden kosijoiden kanssa. Sitten joku pari rauhaantuu ja rupeaa pesimään. Seuraavaksi myrsky uhkaa katkaista pesäpuun ja saa pelätä ja jännittää sitä. 

Olisi nyt kuitenkin syytä EU:n ryhdistäytyä ja miettiä mikä on unionin pakolaispolitiikka. Nyt on annettu maiden rakentaa muureja ja kietoa ne piikkilangoin ettei kukaan pääse kiipeämään yli. Minulla on sellainen muistikuva historiasta, että Pohjois-Afrikka on ollut näiden Välimeren maiden eteläisiä provinsseja. Ne eivät ole toipuneet niistä ajoista vieläkään. Kun jo muinaiset roomalaiset hävittivät Kartagon. Sitä ennen foinikialaiset hakkasivat pois Libanonin seetrit. Eroosio alkoi. Sitten se levisi ja Saharan hiekka tuli tuulten mukana etelästä.

En muista kenen kirja oli Niin kauas kuin yötä riittää. Céline? Se pitäisi kuulua jokaisen ihmisen lukemistoon. Tai sitten voi ottaa kirjahyllystä Joseph Conradin Pimeyden sydän. Siinä kerrotaan Belgian Kongon kansanmurhista. Eivät ole kongolaisetkaan toipuneet. Belgialaisilla ei ole hengenhätää ainakaan nyt.

Mutta ovatko joutsenet kunnossa, jos vain lepäävät nyt?