Kuusten kuuleminen

Yritän päästä käsiksi johonkin uuteen, mutta nyt tuntuu olleen sellainen mökkiloma, jossa se ulkoinen ei päässyt sisälle. Muutos oli suuri. Ei se ollut päässäni kuin mutkan kautta, nyt oli vuosisadan helle. 

Ilman väreily on muuttanut värejä, että en ehkä näe niitä lainkaan oikein. Mökin suuren ikkunan edessä oleva kuusi ei ole tehnyt vuosikasvaimia. Ehkä se on niin vanha ettei niitä teekään, mutta sitten sen suuren kuusen vieressä on nuori kuusi ja sen vuosikasvaimet ovat mustuneet. Semmoista en ole nähnyt ikinä. Olen ollut siinä paikassa kesät vuodesta 1955.

Kävin äkkiä katsomassa miten muut kuuset voivat. Muistan kyllä hyvin mitä tein: kun vanha kuusi alkoi pudotella käpyjä ja oikein paljonkin: rupesin heittelemään niitä pitkin sinne metsän suuntaan. Ajattelin että putoavat kivien väliin. Nyt lähdin katsomaan tarkemmin.

Kuuset olivat asettuneet kuin suojaksi raiskiota vasten, joka oli ilmestynyt vuoden aikana tuohon. Se vie mustikat varmasti niin kauaksi pois kuin elän, niin että yksi tarve ja työ jää pois. Silmät on suunnattava muualle. Kun tunsin kaikki kannot ja kivet, siinä ei ole mitään katsomista. Jokainen puu oli tarpeen eläimille ja minulle. 

Raiskion reunalla on rivi nuoria kuusia, jotka tuntuvat kasvaneen yhtäkkiä. Niillä on ollut hyvät kasvuolot. Kuuset ovat melkein rivissä: ne kasvavat siinä marjapensasrivistön keskellä. Kuusien välissä näkyy maata, siis multaa ja jokunen kivi. Siinä on helppoa kävellä, kuusien alla on suoja. Siihen olisi helppo panna teltta ja ruveta vain elämään.  Neulasmatto oli jo sileä.

Alan toivoa että partiotyttöjen haavi osuisi lapsiin, tietynikäisiä se järjestö yrittää pyydystää riveihinsä. Tuossa olisi vieressä järvi. Lapset eivät osaisi etsiä lähdettä, muistan kyllä missä se on. Se ei ehkä ole enää aivan siinä paikassa, mutta lähellä varmasti. Siellä on aina suuria käärmeitä. Ne tarvitsevat vettä myös, kuumuus on ollut hirveä. Haukat ja kotkat sitten yläpuolella katsomassa keitä lähteellä käy. Ne eivät hyökkää ihmisen niskaan, lapset voivat mennä takaisin telttaan vesiastioidensa kanssa. Rannassa on tulisija jossa voi keittää ruokaa. Pitää vain osata kalastaa. Sitten pitää tietää mitä kaikkea voi metsästä syödä. 

Käärmeet ovat hyvää ruokaa, mutta niiden saalistaminen voi olla hankalaa. Lapsilla pitäisi olla metsästäjäkissoja, jotka tappavat niitä. Muuten he joutuvat opettelemaan nopean tavan ottaa käärme astiaan ja kansi kiinni. Sitten iso kivi ja pää murskaksi. Kalat on osattava perata ja suomustaa, jos tahtoo tehdä keittoa. Osaisivatko lapset istuttaa perunoita ja hoitaa niitä, kaivaa niille talvikuopan samoin kuin porkkanoille ja muille juureksille, rakentaa vähitellen rinteeseen kellarin?

Ihmettelen miten ollaan kaupungistuttu aivan ilman että olisi vartavasten siihen ruvettu. Kaupoissa käydään saalistamassa ruokaa. Aamiaiseksi kerätään mustikoita pakkasaltaista. Ehkä lapset oppisivat miten pannaan viilipunkkiin viilin siementä ja peitetään kipot aamua varten. Mutta mistä he saisivat maitoa? 

On minulla kyllä oikeasti huoli tästäkin. Minä osaisin kertoa kyllä miten tehdään ja miten tehdään sitten. Mutta eivät ne osaisi tehdä työtä. Meillä on ruokatuotanto niin teollista että kenenkään ei tarvitse osata enää oikeasti. 

Sitten on kysymys maasta. Maa kuuluu niille jotka ovat sen perineet. Maa ei kuulu kaikille. Vaikka sitä jätetään raiskioksi, ei sillä saa ruveta viljelemään itse jotain. Tarpeeton saa jäädä raiskioksi, jos omistaja tahtoo. Sitä paitsi tämän kesän jatkuva helle on paahtanut raiskioiden rinteet harmaaksi ja mustaksi. Siellä ei voi olla, ei pysty enää hengittämään. Entisestä metsästä tulee tuulen mukana vain mustaa pölyä. Siihen tarttuu tuli hyvin helposti ja sitten on kuusien suojassa oleva teltta vaarassa.

Ei olisi traktoreita, ei autoja, ei junia. Olisi oltava siinä mihin jäi. Juuri silloin tulisi muitakin ihmisiä siihen, koska siinä on kuitenkin vettä ja se on yläjuoksulla ja suhteellisen puhdas, vaikka siinä suo maistuukin. Niiden lasten elämä riippuisi siitä mitä ne muualta tulleet nälkäiset ihmiset tahtovat. Joko ottaisivat huolehtiakseen myös lapsista tai sitten tappaisivat heidät ensitöikseen tarpeettomina pois tieltä.

Luulen että lapsia kuolee silloin aina eniten. Kun on nälänhätä, niin lapset ja vanhukset kuolevat. Lapsista ja vanhuksista tulee hyvin harvinaisia olentoja. Mutta kaikenlaiset eläimet alkaisivat edistyä ja niitä tulisi lisää. Siinä raiskion vieressä ei kyllä kannata elää kovin kauan, koska se ei suojaa, olisi joku rakennus tehtävä. Kuka sen osaisi tehdä?

Ajattelen sitä porukkaa joka rakensi lyhyessä ajassa mökin siihen rannalle. Se sama vesivoimalla käyvä saha oli olemassa ainakin vielä muutama vuosikymmen sitten. Kun mökki oli suhteellisen uusi ja minä olin lukiossa, niin täti sanoi minulle että mustalaiset ovat kysyneet sitä talviasunnokseen. Vasta parikymmentä vuotta sen keskustelun jälkeen sosiaaliministeriö tai joku sellainen sanoi että kunnissa kirjoilla oleville mustalaisille on rakennettava asumiseen kelpaavia taloja. Ajattelin sitä tänä kesänä. Tajusin että en ole nähnyt siinä pitäjässä mustalaisia enää aikoihin. En tiedä minne he lähtivät.

Ehkä he lähtivät Ruotsiin, josta heidät joku kuningas tai ehkä kuningatar Kristiina määräsi muuttamaan Suomeen joskus 1600-luvulla. Heillä on Suomessa vieläkin ruotsalaiset sukunimet. En tiedä miten mustalaisille kävi. Heidän hyväkseen tehtiin laki, mutta ehkä sitä ei pantu täytäntöön. Sitten mustalaiset olisivatkin yhtäkkiä olleet irtolaisia ja joutuisivat lähtemään liikkeelle vaikka olisivat ajatelleet jäävänsä siihen. Sitä paitsi maalla on vaikeata tulla toimeen ilman maata. Ei sitä haluta antaa mustalaisille, ei myöskään kaukaisemmille sukulaisille. Olivat ne sitten valkoihoisia tai eivät.

Kun nyt ollaan menossa selvästi kohti katastrofia, niin miksi eivät maiden, kaupunkien ja pitäjien hallitsijat ole ruvenneet jo työhön? Sellainen käsitys minulla on, enkä ole ainut joka niin ajattelee, että siitä muutoksesta tulee paljon isompi kuin mitä on meillä ollut ikinä. 

Ei evakoitakaan aivan vapaaehtoisesti autettu. Asutuslaissa oli kyse siitä, että sitä maata pitäisi antaa myös niille, jotka eivät olleet koskaan eläneet juuri sen maan päällä, vaikka olivat olleetkin kansalaisia. Aivan niin kuin mustalaisetkin olivat ja heitäkin varten tehtiin laki. En tiedä noudatettiinko sitä kuitenkaan. 

Tuskin näistä nykyisistä lihavaan ja hyvään elämään tottuneista ihmisistä olisi mihinkään muutokseen. Ei ainakaan sellaiseen joka vaatisi kaiken huomioonottamista ja jossa itsekkyys ja ahneus pitäisi lopettaa. Sitä ei voisi sallia missään yhteiskunnassa, ei yhdessäkään kylässä.

Kun kiinalaisille ei enää voitaisi lähettää sellua rahan vuoksi, niin kuivuneet raiskiot olisi nopeasti käytettävä ruuan hankkimiseen. Se olisi aivan ensisijaista. Kaupungeista alkaisi tulla väkeä, jolla oli nälkä. Ehkä isoäidin navettaa voitaisiin taas käyttää? Aitoissa ihmiset voisivat yöpyä. Villaa olisi opittava kehräämään joka talossa, että ihmisillä olisi lämmintä päällä. Vanhojen saunojen kiukaat olisi rakennettava uudestaan. Naapurikylän sementtitehdasta käynnisteltäisiin taas. Se olikin vajaakäytössä melkein 60 vuotta. Jos ei ole kovia tiiliä niin sementtitiiliä sentään on. 

Ihmisten pitäisi kestää ensimmäinen talvi. Heitä kuolisi ja jäisi tien oheen niin kuin kävi 1600-luvun lopussa. Ehkä ihmiset kuitenkin tajuaisivat olevansa kekseliästä porukkaa ja vähitellen saataisiin ruokaakin kehitellyksi. Olisi pakko lopettaa nopeasti suuret navetat tai sikalat tai kanalat ja hajauttaa hyötyeläimet ympäri maan.

Pelkään että ihmisillä ei olisi töihinsä tarpeeksi opastajia ja neuvojia. Ne lapset, jotka alunperin menivät telttaan kuusien alle olisivat kuolleet ensimmäisten joukossa. Heillä ei ollut minkäänlaista käytännön koulutusta mihinkään työhön.

Jos joku ehtisi nopean muutoksen aikana miettiä näkemäänsä ja kirjoittaa siitä, sen hän joutuisi tekemään salaa. Ne jotka osaavat tehdä työtä joutuvat vähentämään nukkumista. Vanhukset, jotka olisivat voineet olla neuvojia, olivat kuolleet ensimmäisinä, koska he olivat tarpeettomia. Ketään ei kiinnostanut vanhat ajat tai vanhat työt. Mutta oli 1600-luvun nälkävuosina kirjureita. He olivat useimmiten joitakin kirkon työntekijöitä, jotka olivat jääneet paikoilleen ehkä tarkoituksenaan auttaa.

Olen lukenut että faveloissa ja shanty-townshipeissä on ihmisiä, lapsia ja nuoriakin, jotka keksivät uusia tapoja käyttää ympäristön roskia hyväkseen ja osaavat auttaa vanhempiaan. Ehkä entisissä kehitysmaissa selvittäisiin paremmin kuin täällä, jossa kehitys oli tehnyt ihmisistä avuttomia. Koneet eivät juuri olisi enää avuksi.

Huippuvuorilla jääkarhut söisivät kaikki ihmiset. Se ei kyllä toisi niille karhuille takaisin jäävuoria ja jäälauttoja, mutta ainakin ihmiset häviäisivät pois. Karhut tajusivat varmasti sen yhteyden: etelästä tuli ihmisiä ja jää rupesi vähenemään.