7.5.19

Tasavuosia ja Amerikan uutisia



Teen työtä varmaan monen mielestä vaivalloisesti, vaikka ei tämä minua haittaa. Kun luen paksua kirjaa, istun hyvällä tuolilla, jalat oikoisenaan edessä. Tuoli on muinoin Nurmossa asuneen Virtasen Karin suunnittelema ja hirveän hyvä istua tämmöiselle toispuoleiselle ihmiselle, jolla vasen jalkakin pelleilee toisen jalan kanssa ja yrittää kampata sitä. 

Kirja on polvilla ja pöydällä vieressä on muistikirja. Se rupesi täyttymään siitä yksinkertaisesta syystä että kirja oli niin täynnä kirjoitusta. Muistikirjassa on kaikenlaisia huomioita maailmasta, pitkiä pätkiä esimerkiksi luentomuistiinpanoja englanniksi, mutta missään ei lue, mistä oppiaineesta on kysymys. Olen vakuuttunut siitä, että olen siitä huolimatta käyttänyt luennot hyviin tarkoituksiin, yleensä kysymys on vain tiedontarpeesta.

Löysin muistikirjasta pienen jutun. Se on käsittääkseni Papan, siis isoisäni, kirjoittama johonkin amerikansuomalaiseen työväenlehteen. Voi hyvin olla vapunpäivän numero, ei aavistustakaan, joka tapauksessa aihe sopisi hyvin toukokuun alkuun monella tavalla:
“Uskovaiset sanovat että Jumala toisinaan kurittaa ihmistä tehdäkseen hänestä uskovaisen. Minä kuitenkin uskon, että nykyajan ihmisestä tulee sosialisti, vaikkapa hänelle rakkaudesta olisikin kuritusta ja nuhdetta lähetetty. Varma vakaumukseni on, että jos vielä tulee toinen demokraatti aika, niin eivät ihmiset enään kiittele sitä, että saavat nälkää nähdä, vaan vaativat oikeutensa, vaativat sen, minkä kapitalisti on säästänyt heidän työnsä tuloksista tulevaisuuden varalle. Mutta samalla he luovat yhteiskunnan, jossa jokaisella on oikeus nauttia omat työnsä tulokset ja jokaisella on myös mahdollisuus tehdä hyödyllistä työtä.” August Luoman

Tuossa on oikein kaunis ja hyvä ajatus. Olen sen verran paljon lukenut amerikkalaisia työväenlehtiä, että Papan kirjoittama ei tunnu ollenkaan oudolta. Tuossa on juhlallista kieltä. Eipä tuo kuitenkaan oikein propagandalta tunnu. Sitäkin olen niistä lehdistä lukenut. Muistan erityisesti suomalaisen lehden, jossa käytiin läpi kaivosonnettomuudessa kuolleiden tai vammautuneiden kohtaloa. Kokonaiset perheet tuhoutuivat sillä lailla. Muistan myös että kaivoksen omistajat eivät puhuneet kuolleista tai vammautuneista, korkeintaan kohtalon tuomasta onnettomuudesta, johon kukaan ei ole syyllinen.

Varsinkin Pohjanmaalta oli lähtenyt paljon ihmisiä mainareiksi tai lumperijäkeiksi tai muuhun kovaan työhön. Pappa oli ensin ollut töissä naulatehtaassa, sen jälkeen hän jäi työttömäksi ja joutui hakemaan työtä mistä sitä oli saatavissa. Silloin 1900-luvun alussa oli hyvä, että suuressa maassa oli jo paljon paikkoja joissa asui suomalaisia. Vaikuttaa siltä, että suomalaiset myös pitivät toistensa puolta. Mutta sitten toisenlaisissa lehdissä levisi kirjoituksia siitä, että suomalaiset ovat kansankiihottajia ja progandisteja, joita ei pitäisi ottaa töihin.

Kun mainarit jossakin menivät lakkoon ja rupesivat katsomaan että kaivoksen omistaja ei saa viedyksi töihin rikkureita, niin poliisit saattoivat avata tulen lakkovahteja vastaan. Myös suomalaisia kuoli noissa välikohtauksissa. Paljon varmasti köyhät siirtolaiset eivät voineet lakkoilla, koska siirtolaisilla oli usein mielessä käydä Amerikassa töissä jonkin aikaa, tarpeeksi että saisivat säästetyksi talon ostamista varten rahaa tai ehkä opiskeluun. Sen tiedän että Pappa säästi rahaa opiskeluun. Hän myös meni sitten opettajaseminaariin. 



Papan kotitalo ei ollut niin iso, että sillä olisi ollut ylimääräistä rahaa lasten kouluttamiseen. Papalle jäi kodistaan mieleen että maaseudulla oli paljon ihmisiä, jotka tahtoivat kouluun, mutta siihen ei ollut varaa. 

Seminaari on ollut yksi mahdollinen paikka. Yliopistoon pääsemiseksi pitäisi olla ylioppilastodistus. Muuta yhteiskunnan tukemaa opetusta ei vielä ollut, siis kaikille, kuin kansakoulu.

Myös vuonna 1949 oli kysymys myös lakoista, Suomessa. En tiedä oliko silloin lakkovahteja paikalla, mutta poliisi tai sotilaat avasivat tulen Kemissä lakkolaisia vastaan. Muistaakseni kaksi kuoli. Voi olla että useampikin, mutta tärkeätä on että lakkolaisia ammuttiin kohti. Kemi oli jollain lailla tärkeä paikka. Ehkä lakot ja/tai lakkomielenosoitukset oli lopetettava nopeasti, etteivät ne pääsisi leviämään. En muista kyllä että koulun historiantunneilla olisi ollut tästä poliittisesta murhasta puhetta. Ehkä sitä ei ole pidetty tärkeänä. Olin vuonna 1949 vasta 4-vuotias, joten omakohtaisia muistoja minulla ei ole. Muistan kyllä jotain muuta siltä ajalta, mutta tuskin olisin ymmärtänyt mitä tarkoittaa lakko. 

Siitä on nyt sitten tänä vuonna 70 vuotta. Eiköhän se ole ainut Suomen poliittinen murha II maailmansodan jälkeen. Köyhiä ihmisiä tietysti kuolee joka tapauksessa enemmän kuin hyvintoimeentulevia. Köyhät ovat kirkon sanoman mukaan aina keskuudessamme. En ole varma siitä mihin tuo viittaa, mutta jos lakko oli jatkunut jo kauan, niin tuskin niillä ihmisillä oli kovin paljon rahaa edes ruokaan enää.  Taivaallisia voimia on kovasti vähän. Voi se viitata myös siihen, että  jumalia ihmiset eivät näe tai kuule joka päivä, mutta köyhiä sen sijaan riittää muulloinkin kuin sapateiksi. On kirkko jossain myös antanut almuja, joiden antamista on pidetty ansiokkaana tekona.

Minusta kyllä on mielenkiintoista että Pappa kirjoittaa tuossa alussa Jumalasta. Hän on lähtenyt Amerikkaan aika nuorena. Kansakoulun hän ehti käydä, olla sitten joitakin vuosia talon töissä, sitten piti todennäköisesti ruveta lähtemään pois kotitalon ruokapöydän äärestä. Lapsia siinä perheessä oli kymmenen, joka ei ollut mitenkään harvinainen lapsiluku.  Iso lapsiluku tarkoitti sitäkin, että ei ollut kovin paljon kohtalokkaita sairauksia, jos olisi ollut, niin lapsia ei olisi noin paljon. On täytynyt olla suhteellisen hyviä viljavuosia, että kaikille oli riittänyt ruokaa.

Aikuisia ei töissä tarvittu kaikkia niitä kymmentä. Siksi lapsista moni lähti Amerikkaan. Ensin lähti yksi joka sitten kertoi millaista on ja muita tuli sitten perästä. Amerikan laivalippu ei ollut halpa sekään.

Pitäisi tutkia taas välillä Siirtolaisinstituutin arkistoja. Niitä ei kovin usein mainosteta. Tietoja instituuttiin kyllä tulee, koska ihmiset lähtevät edelleen pois maasta. Instituutti ei ehkä  ole Suomen kuuluisimpia, mutta siellä on monien esi-äitien ja –isien muuttotarinoita. Ehkä siellä on myös kertomus siitä, minkä takia Papan naulatehdas ei enää voinut pitää entistä määrää työntekijöitä? Pappa tuskin oli ainut suomalainen emigrantti siinäkään tehtaassa.

Mutta Papasta tuli sitten Suomessa lasten ja nuorten koulutuksen puolestapuhuja. Siirtolaiset eivät useimmiten osuneet kultasuoniin. Pappa ajatteli että se kultasuoni tarkoitti kasvatusta ja koulutusta kotimaassa, täällä silloisessa Suomen Suuriruhtinaan maassa. 

Sitten jälkeenpäin huomasin että Helsingin Sanomissa oli juttu Kemin mellakoista ja kuolemista, siinä vapun tietämissä. Olin itse korviani myöten uppoutunut lukemaan ja miettimään Leonardo da Vinciä. Sattui merkkivuosia: Leonardon kuolemasta on kulunut 500 vuotta ja Kemin lakoista vain 70 vuotta.

Lakot eivät olleet koulun historiankirjoissa. Ehkä ne nyt ovat kirjoissa ja kansissa. Mutta lukevatko lapset läksynsä? Olisi kyllä syytä tutkia historiaa. Tulevaisuudesta ei tiedä minkälaisia asioita lasten pitäisi ymmärtää, saati minkälaisia asioita heidän pitäisi oppia pysyäkseen hengissä. 

8 kommenttia:

  1. Turhan harvoin tulee blogeja kommentoiduksi. Huomaan että facebookin kähinät vievät (ihan turhaan?) aikaa ja energiaa. Siellä ei mitään yleistä järkevää saa puhua, tulee äkkiä silmille erilaisia trolleja ja peikkoja... Useat ihmiset ovat sitä mieltä että vain hänen mielipiteensä jostain on ainoa oikea, ja auta armias jos joku on hiukankin eri mieltä! Mutta kevät tulee, ainakin allakan mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en kyllä käsitä. Yritin vaikka miten, mutta nyt vasta ilmestyi kissa. Kun on kissa, niin minäkin voin kommentoida, siis tuossa vain kuvana. Ulkona oli muuten kylmä. Mutta se ei haittaa. Nyt näyttää tällä erää jotain tapahtuvan, mutta huomenna on varmaan taas sama juttu.

      Muistatko kun oli ennen paljon keskustelua blogeissa?

      Poista
  2. Tämä ei yhdistä profiilia. En käsitä. Ja nyt sitten tuli tuohon. Paha virhe Bloggerissa.

    VastaaPoista
  3. That's what I've always said.

    VastaaPoista

Kommentointi on suotavaa, mutta ei pakollista