Reviirejä II

Kuuntelin radiota tällä vappuviikolla. Siinä oli kaikuja menneisyydestä, sellaisia jotka muistan, mutta joita en joka päivä muistele. Marraskuun liikkeen ensimmäiset päivät olivat marraskuussa 1967. Olivat ne kyllä uutisissa ja yliopiston kuppilassa keskusteltiin siitä.

Marraskuun liike ei ollut mikä tahansa liike.  Siinä oli kysymys ihmisoikeuksista eikä niistä oltu pidetty kovin paljon meteliä sotien jälkeen ennen kuin 1960-luvulla. Isä oli ollut sodassa, äiti ilmavalvontalottana. Mutta minä olin nuori saranakohdassa, kun alkoi  uudistusten aika.

Enkä kyllä taida unohtaa koskaan sitä näkyä jonka koin joskus niihin aikoihin. On se voinut olla edellisvuonnakin, tai seuraavana, mutta sen jälkeen olin jo poissa maasta. Olin tulossa myöhäiseltä luennolta tai kokouksesta, oli ilta mutta ei kovin myöhä. Paikka oli Tampere ja lähellä vanhaa Kauppaoppilaitosta, pieni alivuokralaiskämppäni oli siinä lyhyen  matkan päässä yliopistolta.

Siinä oli pieni mäki. Sitä horjui ylöspäin vanhan näköinen ukko, vaikka ei parikymppinen varmaan osaa sanoa kuinka vanha on vanha. Se yhtäkkiä kaatui ja ajattelin että pitää mennä apuun, sitten menin lähemmäs  ja näin ja haistoin että se oli puliukko. Niitä oli joskus bussissa, että tiesin kyllä. 

Miehen suusta tuli sininen liekki. Suu oli auki mutta silmät olivat kiinni. En uskaltanut mennä lähelle, ettei sille kävisi huonosti. En ollut ikinä käynyt edes ensiapukoulutusta.

Juoksin asuntoon ja pyysin saada soittaa ambulanssin. Sain soitetuksi ja jäin odottamaan kadulle. Minusta näytti siltä että se vanha mies kuoli. Se oli marras-joulukuuta, oli aika kylmä, selvästi pakkasta. Tiesin kyllä että järvien rannoilla veneiden alla asui miehiä. Heitä asui roskalaatikoissa. Sitten olivat alkaneet panna roskasäiliöitä pihojen perälle.

Joissakin taloissa oli jo portit, niin että sinne sisäpihalle ei päässyt enää kymmenen jälkeen illalla sisälle. Tuskin sitä taloa on enää olemassa. Sillä alueella taitaa olla aivan erilaisia taloja, ei sellaisia tiilikasarmeja.

Istuin siinä katukäytävän reunalla. Ambulanssi tuli sitten, menin niitä miehiä vastaan ja kysyin miten se mies voi. Sanoivat että kuollut. Ne ottivat sitä jaloista ja hartioista ja heittivät sen ambulanssiin. Kuulin kyllä että se kolahti. Heittivät kuin tukin tai roskasäkin. Eivät kysyneet mitään minulta. En ollut koskaan nähnyt ketään kuollutta aiemmin. Mutta jotain samanlaista oli jossain elokuvassa, jossa kuvattiin sotaa ja ruumiskasoja. Ajattelin että en olisi voinut kuitenkaan tehdä mitään. Oloni oli aika lailla avuton.

Oli reipasta puhetta radiossa. Voi olla että Marraskuunliikettä ei tullut Tampereelle lainkaan. Olin lähdössä sieltä jo pois seuraavana vuonna tai sitä seuraavana. Ei siinä kaupungissa ollut mitään vikaa, mutta ei siellä oikein tapahtunut mitään. Olin tottakai samaa mieltä Marraskuunliikkeen ja Claes Anderssonin ja Ilkka Taipaleen kanssa. Mutta en tuntenut siinä kaupungissa ketään joka olisi ajatellut sillä tavalla.

 

Silkkiuikkupariskunta. (klikkaamalla suurenee!)

Muistan sen sinisellä liekillä palaneen miehen vieläkin. Aika kamala kuolema. Semmoista  Ameriikan presidentti toivoo maansa ihmisille. Presidentin mielestä ihmisten pitäisi juoda puhdistusainetta ajaakseen korona-viruksen pois. Se on hullu tai oikeasti tahtoo tappaa sairaat siitä maasta, mikä voi olla sama asia.

Mitenkähän oli ajatellut järjestää elämänsä siitä lähtien, se presidentti? Ilman ihmisiä presidentillä ei olisi  valtuutusta mihinkään.  Miksi yhteiskunnista oli tarpeen rakentaa sellaisia pyramideja, joiden huipulla istuu yksi tai muutama ihmistä?

Niin että kyllä minä olen ajatellut myös sitä tsaarin Venäjää. Siellä piti oikein olla sotaväkeä häätämässä  ihmisiä pois omilta metsästysmailtaan, Siperiassa. Siellä hävisi varmasti myös suomensukuisia heimoja.

Ei siinä muuta tarvittu kuin tappaa elinkeino. Viimeiset menivät kun löydettiin öljyä ja jätettiin vuotavat putket korjaamatta. Hantien ja mansien kesyporot kuolivat, eikä metsästys saati kalastus onnistunut enää.

Amerikassa kävi samoin. Valkoihoiset esimerkiksi preeria-alueilla  keksivät tappaa biisonit pois. Lakota-intiaanit olivat  puhvelinmetsästäjiä. Heillä oli samanlainen talous kuin oli esimerkiksi hanteilla ja manseilla tai samojedeilla, joita nykyään kutsutaan nenetseiksi. Ei niiden kansojen tuhoaminen ei ole vaikeata. Mutta on vaikea ymmärtää että miksi niin pitää tehdä. Minkä takia Siperian ja Amerikan alkuperäisväestön ihmisoikeuksia ei voitu kunnioittaa? 

Lintu ei suvainnut näyttää naamaansa.  Nokikana?

 

Ei tietenkään silloin ollut vielä kansainvälisiä sopimuksia. Silti kansat olivat eläneet rinnakkain vuossatoja ja tuhansia. Voi olla että joskus on ollut riitoja ja pieniä taisteluja esimerkiksi metsästysmaista, mutta on kai niitä vältetty, koska sekä taigalla että tundralla että preerioilla ihmiset ovat asuneet niin hajallaan, että ne ovat tarvinneet toistensa tukea. Amerikan alkuperäisheimoilla oli soturikasteja, mutta vaikea sanoa kuinka monilla Siperian heimoilla sellainen on ollut.

Kai Donner Siperia-kirjansa loppupuolella miettimään shamanismia. Hän kysyy erityisesti tunguusien shamaanimenojen perään. Hänen mielestään heidän sekä mies- että naisshamaaninsa kärsivät epilepsiasta. Kyse on naisten hulluudesta, joka siis johtuu siitä että nais-ihmisillä on kohtu. Se tuo mukanaan hulluutta joka ilmenee epilepsiana:

”Kuten aikaisemmin mainittu, eivät naisšamaanit ole tavallisia Jenisein länsipuolella. Sitävastoin oli niitä ennen ilmeisesti sangen paljon tunguusien keskuudessa. Nykyään ei liene kuitenkaan enää asian laita niin yhtä suuressa määrässä. (Holmberg, b). Että tunguusilaiset naiset enemmän kuin naiset muiden heimojen keskuudessa sopivat šamaanikutsumukseen, johtunee ehkä siitä, että epilepsia on nähtävästi ollut sangen yleistä juuri tunguuseissa. Mahdollisesti voidaan ajatella, että myöskin  Katšan-tataarinaisissa huomattu ja kuukautisten yhteydessä ilmenevä ’fureur utérine’  (Pallas 4:582) ei ole saattanut ainoastaan aiheuttaa hysteriaa tai ekstaasitilaa, josta mainitaan eräillä tahoilla, vaan myöskin eräänlaisen taipumuksen  šamaanitoimeen.”

Tämä on nyt aivan kirjan loppupuolella. Aiemmin Donner on ylistänyt samojedi-shamaanin hienoa esitystä (viitteet ovat vain teoksiin). Ennen esitystä mies-shamaani on syönyt kärpässientä.  Onko nimenomaan tunguusi-naisilla sitten hysteriaa tai epilepsiaa? Vai eivätkö naiset ole suostuneet syömään kärpässientä?

Muuten oikein hyvä kirja, mutta tämä kyllä veti vähän jalkoja alta. Ja siis epilepsia ja hysteria!  Sitten Donner kertoo miten paljon ostjakkisamojedit ja jeniseiostjakit (siis miehet) söivät kärpässieniä ennen shamaanintyötä. Sitten hän kirjoittaa:

”On kuitenkin paljon  šamaaneja, jotka eivät katso tarvitsevansa huumaavia tai muita sitä vastaavia aineita saadakseen aikaan sen olotilan vaihdoksen, joka tekee heille mahdolliseksi pääsyn toiseen maailmaan, missä he sitten tapaavat kaikki ne henget, jotka vaikuttavat ihmisten oloon ja elämään.”

Seuraavaksi on vuorossa sitten ihmissyönnin pohdiskelua. Ja sitä keitä pitää uhrata hengille. Ja miksi pitää? Tässä Donner rupeaa miettimään totemismin olemusta ja arvelee olevansa lähellä alkuperäistä luonnonuskontoa. Jotkut samojedit ovat myös keränneet päänahkoja. Kannibalismi taas johtui siitä, että ihmislihan syömisellä voi välttyä sairauksilta ja kuolemalta.

Käsittääkseni jo tiedetään joidenkin heimojen yhteys Amerikan serkkujen kanssa. Ihmiset ovat muuttaneet eestaas Beringin salmen yli Amerikan puolelle ja takaisin. Eikä kyse taida olla niinkään siirtolaisuudesta kuin siitä, että ihmiset ovat kalastaneet tai metsästäneet valaita kummankin puolen salmea. 


Alkuperäiset ihmiset  tunsivat valaiden tai esimerkiksi karibujen muuttoliikenteen pitkin Siperian ja Amerikan rannikoita.  Ovat tienneet mihin aikaan vuodesta on mitäkin eläimiä missäkin päin.